Pokrovan yhteisö Kirkkonummella

Pokrova feature

Sain mukavan kommentin juttuumme 24 majakasta, kun kerroin käyttäneeni Satakuntaan ja Turkuun suuntautuneesta reissustamme työnimeä Villa Mairea: ”Hauska, että teillä oli kesäreissulle työnimi”. Edellinen kotimaan kesäreissumme mm.  Punkaharjulle, Lieksaan ja Jyväskylään kulki työnimellä Karhuretki, ja osana sitä teimme myös vierailun Valamon luostariin Heinävedellä.

Valamon lisäksi olen vieraillut tänä kesänä toisessakin ortodoksissa luostarissa, eli Kirkkonummella toimivassa Pokrovan yhteisössä. Tarkkaan ottaen Pokrovan yhteisö ei omaa virallista luostaristatusta, mutta munkki Hariton ja muutama muu veljeskunnan jäsen toimivat yhteisössä kuten ortodoksisessa luostarissa.

Pienellä yhteisöllä on jopa kirkko, joka on monen talkoolaisen avustamana rakennettu entisen Dannedbrogin maatilan vanhaan hevostalliin. Kirkko vihittiin käyttöön vuonna 2001. Kirkon monet ikonit ovat pietarilaisten taiteilijoiden ja ikoninmaalauskoulujen opettajien ja oppilaiden maalaamia. Esitellessään kirkkoaan munkki Hariton kertoi miten melkein voidaan tunnistaa, että tämän ikonin maksoivat tämän syksyn borssikeittopäivät. Luostari järjestääkin kuukausittain lähiseudun asukkaille borssikeiton noutopäiviä, jolloin myytävänä on borssikeittoa, kaalipiirakoita ja vaikka omenapiirakkaa ja näistä saaduilla myyntituloilla rahoitetaan luostarin toimintaa.
Ikonien lisäksi kirkossa on mm. iso kattovalaisin, joka sekin on aikoinaan löydetty Venäjältä ja sähköistettu siellä ennen sen tuontia Pietarista Kirkkonummelle.

Luostarin perustaja, aikoinaan ravintoalalla nimellä Hariton Tuukkanen, toteutti 1990-luvulla nuoruuden haaveensa luostarista. Luvan luostarin perustamiseen hän sai 1995 ja seuraavana vuonna hankittiin Kirkkonummen kunnalta käyttämättä jäänyt Dannebrogin tila uudelle luostarille. Tilan nimi, Pokrava, tarkoittaa karjalankielessä Jumalansynnyttäjän suojeluksen muistopäivää, joka on 1. lokakuuta. Pokrovan yhteisö Kirkkonummella on ainoa itsenäisen Suomen aikana perustettu luostari.

Veljeskunnan tilan portti Pokrova Kirkkonummi - kirkon sisäänkäynti LuostarikirkkoPokrova KirkkonummiPokrova Kirkkonummi

Vierailu Pokrovaan

Borssikeiton noutopäivien lisäksi luostarissa voi vierailla vuosittain muutamaan kertaan järjestettävissä tapahtumissa, joita kesällä 2020 olivat Puutarhapäivä heinäkuussa ja Yleisöpäivä elokuussa. Itse vierailin luostarissa ensimmäistä kertaa jälkimmäisessä.
Isommille ryhmille (20..30 henkeä) luostari on auki sopimuksesta pääosan vuotta ja luostariin ja kirkkoon tutustumisen lisäksi tarjolla on vierailun ajankohdasta riippuen lounas tai illallinen.
Myös jumalanpalveluksissa, joita on useita joka viikko, saa vierailla.

Elokuisena yleisöpäivänä sää oli sateinen, mutta paikalla oli kuitenkin ihan mukavasti Pokrovasta kiinnostuneita.
Munkki Hariton kertoi luostarin kirkon historiasta, tilan päätalossa oli myytävänä borssikeittoa, piirakoita ja muitakin leivonnaisia, pääosin ennakkotilausten perusteella. Raparperichutneypurkin saattoi kuitenkin ostaa ihan ex tempore, joten sellainen tarttui minullekin matkaan. Päätalon takana puutarhassa oli, sateesta huolimatta, kahvila. Luostarin puutarhakin suorastaan loisti sateen kirkastamana, mutta muuten puutarhaan tutustuminen jäi tällä kertaa vähemmälle. Ehkä pitäisi palata Kirkkonummelle ensi kesänä, Puutarhapäivänä.
Puutarha on laaja ja se on osa luostarin saamia lahjoituksia: Patricia Seppälä, o.s. Erkko, lahjoitti luostaria rakennettaessa luostarille puutarhasuunnitelman, eli kyseessä ei ole mikään satunnainen kokoelma kauniita kukkia ja hyötykasveja.

Puutarhaa ja hyönteishotelli Pokrova Kirkkonummi Pokrova KirkkonummiMunkki Hariton

Borssikeiton valmistusta luostarin keittiössä
Borssikeiton valmistusta – sisäkuva Wikimediasta, kuvaaja Matti CC BY-SA 3.0

Pokrova Kirkkonummi

Tags from the story
,
Join the Conversation

8 Comments

  1. Tästä paikasta en ollut kuullutkaan ennen. Kuulostaa kyllä kiinnostavalta vierailukohteelta aivan kuin tuo tunnetumpi Valamon luostarikin. Tosin Kirkkonummelle matka on paljon lyhyempi, joten siinä mielessä vierailu olisi varsin helppokin toteuttaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Kannattaa kuitenkin tarkistaa vierailupäivät etukäteen, niitä ei ole kovin usein, sillä tämä ei ole sillä lailla turistikohde kuin Valamo.

  2. says: Reeta / Tarinoita valoisista maisemista

    Todella upeanoloinen paikka, josta olen joskus kuullut ja nyt osaan sijoittaa kartallekin. Karjalaisten sukujuurien takia ortodoksisuus kauniine rakennuksineen ja ikonitaiteineen on ollu itselle aina läheinen ja kiinnostava asia. Mielenkiintoista oli tätä lukea, kiitos hyvästä tietopaketista!

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi Reeta! Ainakin meillä tämä koronakevät, -kesä ja -syksy on innoittanut tutkimaan lähiseutua aikaisempaa tarkemmin. Saa nähdä kauanko edes jossain määrin kiinnostavia kohteita löytyy – voi olla, että kun maailmalle taas pääsee, niin emme käy yhdessäkään kotimaan kohteessa moneen vuoteen :-)

  3. says: Kalinainen Max-Sebastian

    Mielenkiintoinen juttu Pokrovasta, joka on itselleni tuttu.

    Valamoa en kyllä sanoisi turistikohteeksi. Se on monelle ortodoksille ns. pyhiinvaelluskohde ja siellä järjestetään paljon erilaisia kursseja. Moni ortodoksi ja toisuskoinenkin käy siellä myös vapaaehtoistyössä ihan säännöllisesti ja aina vaan useanpi ihminen hakee sieltä hiljentymisen ja rauhoittumisen hetkeä ja tulee jumalanpalveluksiin, joita Valamossa on runsaasti. Kyllähän kesäaikaan on myös ns. tavallisia matkailijoita, jotka onneksi löytävät tiensä niin Valamon kuin Lintulankin luostareihin, koska heidän tuomilla rahoilla pidetään osittain yllä myös näiden luostareiden toimintaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Näin varmaan onkin Valamoa paremmin tuntevien ja etenkin siellä säännöllisesti kävijöiden osalta, mutta kesäisen ruuhkaisena päivänä paikan syvempi olemus kyllä kätkeytyy aika hyvin turistimassojen alle, viimeistään luostarin isossa matkamuistokaupassa :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *