Pari tämän kesän kotimaan luontokohteistamme on vaatinut kaksi yritystä: Paavolan tammi ja Högbergetin luola. Maailmalla kohteet, jotka ovat saavuttaneet satunnaisen turistinkin tietoisuuden, ovat yleensä niin tunnettuja, että niihin löytää jopa ihan muita seuraamalla tai paikallisten opastuksella. Suomen vähemmän tunnetut kohteet saattavat joskus olla haastavampia. Alkukesästä kävimme Lohjalla katsomassa Paavolan tammea, jonka löysimme toisella yrittämällä, saamiemme vinkkien ja paremman etukäteisperehtymisen avulla. Vähän samaan tapaan kävi Högbergetin luolan kanssa.
Högbergetin luolasta luin Marjon matkassa -blogin kauniin runollisen jutun, joka alkaa lauseella ”Minusta on tullut luolanainen!” Jutun luettuani lisäsin mielessäni luolan mahdollisten lähikohteittemme listalle. Kului kuukausi ja toinenkin ja Marjon tekstin lause ”Jos asetat Högbergetin luolan autosi navigaattoriin se ohjaa sinut Ratsutila Wiknerin pihalle, joka on yksityisaluetta eli täältä luolalle on turha lähteä yrittämään.” ehti jo häipymään mielestäni.
Asetimme siis navigaattoriin kohteeksi Högbergetin luolan ja päädyimme ratsutilan pihaan. Liikennemerkeistä ymmärsimme toki, ettei autoa voi parkkeerata tähän ja siirsimme sen tien toisella puolella olevan julkiselta rakennukselta näyttävän talon pihaan. Ajattelimme, että kävellen voisimme lähestyä luolaa ratsutilan vierestä menevää pientä tietä pitkin. Ei voi. Ratsutilan omistaja, oletan, tuli huutamaan meille, että tämä on yksityisaluetta ja käyttäisitte navigaattorin sijaan järkeänne! Sen parempaa vinkkiä siitä, miten luolalle ”kallioiden toiselta puolelta” löytäisi hän ei halunnut antaa, vaikka kevyeen opastukseen olisi luultavasti kulunut vähemmän energiaa.
Riittävän rohkeat tai riidanhaluiset voisivat ehkä jopa käydä, luultavasti hedelmätöntä, keskustelua siitä, että olisiko tuo tien pätkä jopa ollut jokamiehen oikeudella käveltävissä. Me päätimme luovuttaa.
Toinen yritys!
Selvitimme hiukan asiaa Kirkkonummea paremmin tuntevien ystäviemme kautta ja lukemalla pari nettijuttua lisää Högbergetin luolasta. Eräänä aurinkoisena maanantaiaamuna teimme sitten uuden yrityksen. Nyt tiesimme, että Porkkalantien varressa, n. 1,5 kilometriä Jorvaksentieltä, hiukan Peuramaan reitistöön kuuluvan kevyen liikenteen sillan jälkeen, tien vasemmalla puolella on P-merkillä merkitty maksullinen parkkipaikka, josta alkaa polku luolalle. Parkkipaikan maksullisuus tuntui hiukan oudolta ja se miten Mobilepayllä suoritettu maksu ja auto liitettäisiin toisiinsa jäi meille kuitenkin sen verran epäselväksi, että päätimme jättää auton parkkiin tien oikealla puolella olevalle levennykselle. Ja ei kun matkaan!
Parkkipaikalta lähtee puomilla suljettu metsätie läheisen kallion suuntaan ja kääntymällä kallion alla vasemmalle päätyy varsinaisen polun alkuun. Polku on merkitty melko hyvin ja merkkejä seuraamalla löysimme luolalle eksyen vain pari kertaa reitiltä. Vinkkinä: merkkejä on tosiaan riittävän taajaan, kunhan ne vain havaitsee, eli jos ei 100 metriin ole nähnyt yhtään merkkiä, niin kannattaa ehkä palata takaisin edelliselle merkille ja aloittaa uudelleen seuraavan merkin etsiminen. Ihan poluksi asti reitti ei ole kaikilta osin kulunut, etenkin kun iso osa siitä kulkee kalliolla ja monet ovat ehkä kävelleet näillä kallioilla ihan muutenkin näköaloja katsellen, joten polun näköinen vana kallioiden päällä johonkin suuntaan ei ole tae oikeasta suunnasta.
Reitti on alkuun melko helppokulkuinen, mutta luolaa lähestyttäessä on myös paikkoja, joissa laskeudutaan melko jyrkkääkin kallionrinnettä. Kovin märällä säällä liukkailla kallioille noissa kohdin voi siis olla haasteitakin. Hyvän tarttumapohjan omaavat kengät ovatkin paikallaan. Paluumatkalla samaiset rinteet on noustava ylös. Paluumatka voi olla muutenkin hiukan haasteellinen, sillä reittimerkinnät näkyvät lähinnä tulosuunnassa. Paina siis reitti ainakin joltain osin mieleesi menomatkalla!
Reitin pituus lienee noin kilometri, sillä vaikka linnuntietä parkkipaikalta luolalle ei ole kuin muutama sata metriä, niin kallioita ei voi ihan suoraan noista ylös ja alas. Polku kierteleekin hiukan suuntaan ja toiseen, mutta mielelläänhän sitä hienossa metsäluonnossa kiertelee.
Ainutlaatuinen luola
Luola on kuulemma Suomen ainoa virtauseroosion synnyttämä luola eli se on syntynyt jäätiköiden sulamisvesien syöksyessä paineella graniittikallion rakoon. Useimmat jääkaudella syntyneet hiidenkirnut ovat pystysuoria koloja kalliossa, mutta tämä luola on siis tavallaan vaakasuora hiidenkirnu. Luolan ”katto” on osittain avoin, eli luolassa näkee ainakin aurinkoisella säällä ihan hyvin.
Luolaan mahtuu aikuinenkin sisälle ja vierailu luolassa auttaakin ymmärtämään miksi sitä kutsutaan ”maaemon kohduksi” tai miten jotkut näkevät siinä yhteneväisyyksiä naisen sukuelimiin. Iltalehden jutussa viime syksyltä luolaa kutsutaan myös nimellä pimppiluola. Jossain arveltiinkin, että luolaan olisi aikoinaan liitetty jonkinlaisia hedelmällisyysriittejäkin.
Luolan suulla muistutetaan vielä kerran, että nyt ollaan melko lähellä ratsastustilan maita ja kuten kokemuksemmekin osoittavat, tämän ratsastustilan omistajaa ei kannata häiritä. Luolan alue ei siis ehkä sovellu vaikka piknikretken paikaksi.
Pari yritystä ja sopivan haasteellinen lyhyt metsäretki kauniin aurinkoisessa syyssäässä ja palkintona ainutlaatuinen luontokohde – kyllä kannatti!
Upea juttu, että tekin kävitte Högbergetin luolassa!
Kun lähdin sinne itse samoilemaan alkukesästä olin hyvin tietoinen siitä ettei luolalle todellakaan kannata lähteä yrittämään ratsutilan kautta. Paikallinen ystäväni, joka myös ratsastaa kertoi ettei ratsutilan hevostietä ole lupaa käyttää luolalle mentäessä.
Ratsutilalla on vastuu sekä hevosista että niillä ratsastavista joten he haluavat etteivät täysin ulkopuoliset tule häiritsemään harrastetoimintaa tai pahimmassa tapauksessa pillastuttamaan hevosia ja aiheuttamaan onnettomuuksia. Hevoset ovat kuitenkin isoja eläimiä ja jottei mitään sattuisi on parempi mennä täysin toista kautta luolalle.
Reitti on merkitty ratsutilan toimesta ja siksi hyvä, että sinäkin nyt jaoit täällä ohjeet niin ei tule enää ”yhteentörmäyksiä”.
Minusta luola on kiehtova ja olen edelleen sitä mieltä ”että minusta on tullut Luolanainen”. Kävin taas viikolla yhdessä luolassa :D
Kiitos Marjo! Ymmärrän nyt paremmin ratsutilan tilannetta, mutta isännältä ei olisi mennyt yhtään sen enempää aikaa siihen, että olisi tämän meille selittänyt ja kertonut, että palatkaa tietä takaisin 300 metriä niin löydätte polun alun kuin mitä hän nyt käytti huutamiseen.
Laitetaan vielä myös varoituksena tuo ratsutila ja sen isäntä. Omakohtainen kokemus muutaman vuoden takaa. Erittäin agressiivinen käytös eikä kykyä tai halua opastaa yhtään. Huusi vaan suu vaahdossa. Harvoin on tämmöiseen NIMBYyn törmännyt. Pieni kyltti olisi paikoillaan jos muuten kommunikointi ei onnistu.
Kiitos Jani! Marjon kommenttien perusteella ilmeisesti on hyvä pitää ratsastajat ja retkeilijät erillään, mutta sen voisi tosiaan tehdä rakentavamminkin.
En voi kuin ihmetellä ratsutilan omistajan (?) toimintaa. Ei ole mitään tarvetta alkaa huutamaan. Hienoa, että ette antaneet vastoinkäymisen lannistaa ja lähditte uudelleen etsimään luolaa. Mutta mutta, ihmetyttää tuon oikean parkkipaikan maksunkeräyksen laillisuus…
Luolat ovat kiehtovia! Kävimme tänään Torholan luolalla ja sinne on kyllä palattava paremmalla varustuksella! Luola jatkuisi useita metrejä, mutta siinä kohtaa, kun olisi pitänyt edetä ryömimällä käännyimme takaisin.
Kiitos Marika! Laillisuuteen en osaa ottaa kantaa, mutta mietimme tosiaan hetken, että jos paikalla on 2 autoa ja toinen maksaa, toinen ei, niin mistä mahdollisesti maksuja valvova tyyppi selvittäisi kumpi on maksanut. Ehkä asia olisi selvinnyt, jos olisi yrittänyt maksaa, ehkä maksuun olisi voinut tunkea rekisterinumeron, mutta emme sitten halunneet tätä kuitenkaan ”testata”.
Lienee koronan innoittaman retkeilybuumin tulos, että tämä luola on hypännyt somessa silmiini useamman kerran kesän ja syksyn aikana, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa luen ratsutilasta. Omistaja joutuu varmaan aika usein kohtaamaan navigaattorin avulla perille navigoivia, joten se lienee syynä matalaan sietokykyyn. Olisiko siis aika laittaa paremmat opasteet? Kiitos hyvistä vinkeistä.
Kiitos Rosa! Päätin tosiaan yrittää kirjoittaa tästä retkestä mahdollisimman tarkkaan opastavan, senkin uhalla, että lennokkaimmat luontokuvaukset jäivät vähemmälle :-)
Sattumalta silmiini osui tämä lehtijuttu, jossa kerrotaan miksi parkkipaikka maksaa. Se on ratsutilan omistajan rakentama ja hänen maillaan. https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/metsa/artikkeli-1.1208267?fbclid=IwAR2aTmKMCnk06PMIxhS5J5_9JL_3FIX59lJzbnnDK3WxqUpwXUvJeUg59rU
Kiitos Rosa linkistä! Ihmettelenpä vain, että miksi ratsutilan omistaja ei sitten vaan voinut ystävällisesti tai edes neutraalisti neuvoa meitä sinne …
Kiitos postauksesta – ja muistutuksesta. Täällä olen kovasti halunnut käydä, mutta on unohtunut. Nyt pitää laittaa listalle, kunhan pääsen seuraavan kerran Suomeen. Ja koetan muistaa sillä kertaa myös ajo-ohjeet :)
Kiitos kommentistasi! Näin nämä vinkit kotimaan kohteista leviävät, ja tosiaan, niitä taidetaan monen osalta tarvita, sillä harvaan asutussa maassa ei perille löydä muita seuraamalla tai paikallisilta kysymällä, sillä harvoin siellä metsäteiden varsilla ketään tapaan.
Hi, thanks for the description and the map.
It is worth to note, that the cave is marked with the black star on the map and not the green pin.
Also there are two steep stair like places where you need to go down and only after them you shall go right.
We have been going for the green marker first and managed to wonder around a while until we found the cave.
Thank you for your comment! And thanks for the clarification. For me, it was clear that the star would mark something special in the nature, in this case the cave, but true, the green point, which I guess was just the middle point of the map selected for the picture, can be confusing!
Hei,
Kun me käytiin siellä, niin maksaessani parkkimaksun, laitoin viestikenttään auton rekkarin. Näin se olisi helposti tarkistettavissa omistajalta.
Ymmärrän hyvin, että parkki oli maksullinen, koska se on yksityisen ylläpitämä ja kunnossapidettävä. Myös kaikki opasteet on yksityisen lisäämiä.
Maskussa löytyy myös hieno virtausluola, mutta sinne ei kannata mennä. Siellä maanomistaja tulee puskista nyrkkä heiluen paikalle ja toivottaa kaikki suoraan manalaan. Lisäksi kyseinen maanomistaja on ripotellut luolaan lasinsiruja, piikkilankaa ja ulostetta, jotta sinne ei mentäisi.
Vaikkakin ratsutilan omistaja – ja koko alueen omistaja – onkin ollut kohdallanne epäystävällinen, niin hän on silti mahdollistanut luvallisen ja turvallisen vierailun luolassa.
Kiitos kommentistasi! Taitaa olla välillä haastavaa tuo maanomistajankin elämä suosittujen luontokohteiden läheisyydessä!