Matkabloggaajana seuraan monia suomalaisia matkablogeja ja poimin niistä vinkkejä näinä aikoina erityisesti lähimatkailuun. Högbergetin luolan ”löysin” Marjon matkassa -blogista. Eilen suuntasimme Vanhankaupunginlahdelle Lammassaareen ja Kuusiluotoon Martan matkassa -blogin taannoisen jutun muistuttaessa alueesta.
Retkemme alkoi parkkipaikan etsimisellä Jokisuuntieltä. Olimme naivisti ajatelleet, että keskellä lokakuista arkipäivää paikalla olisi ehkä muutama auto, mutta autoja olikin satoja, niin parkkipaikat kuin tien reunat olivat ihan täynnä. Kävimme kääntymässä ihan kadun päässä ja samaa tietä takaisin palatessamme löytyi lopulta paikka meidänkin autolle. Julkisilla matkaan Iirislahdesta Jokisuuntielle olisi tarvittu ainakin kolme liikennevälinettä ja kolme kertaa enemmän aikaa per suunta, joten se oli poissuljettu vaihtoehto.
Lammassaari
Lammassaareen vie koirapuistojen takaa leveät ja näyttävät pitkospuut. Kai tällaista leveää lankkutietäkin voi kutsua pitkospuiksi? Ilmeisesti reitti Lammassaareen asti on jopa esteetön. Lämpimänä ja aurinkoisena maanantai-iltapäivänä vaikuttikin siltä, että jos ei nyt koko Suomi, niin ainakin koko Helsinki oli päätynyt Lammassaareen: ulkoilijat, lenkkeilijät, lintuharrastajat lastenvaunujen kanssa liikkuvat äidit lapsineen ja taisipa joukossa olla muutama etätyöläinenkin korvanapit korvillaan palaverissa. Vain pyöräilijät puuttuivat, sillä pyörällä ei pitkospuille saa tulla.
Ilman kiikareita kävely pitkää ruovikossa kiemurtelevaa pitkospuutietä pitkin oli alun jälkeen jo maisemaltaan vähän tylsä. Siellä täällä reitin varrella olevat korotetut katselulavat tarjosivat sentään edes näkymiä kaislikon yli ja taisimme me muutaman linnunkin nähdä, ainakin variksen. Sudenkorennot tuntuivat pitävän pitkospuista ja houkuttelivat hetkeksi pysähtymällä yrittämään valokuvaa, mutta useimmiten ne ehtivät jatkaa matkaansa ennen kuin kamera oli tarpeeksi lähellä kuvaa varten.
Lammassaareen saavuttaessa pitkospuut loppuvat ja polku haarautuu kolmeksi. Valitsimme tällä kertaa Kuusiluodon ja jätimme Pohjolan Pirtin ja lintutornin odottamaan uusintavierailua. Toki palaamalla aina yhdeltä vaihtoehdolta takaisin alkuun kaikissakin voi käydä samalla kertaa, mutta tällä kertaa päätimme keskittyä Kuusiluotoon.
Martan matkassa blogin jutussa on kuvia myös lintutornista ja Pohjolan Pirtistä, jos mahdollista omaa retkeä miettiessäsi haluat katsoa myös nämä vaihtoehdot.
Lintutornille ja piilokojulle vie myös lyhyt Pornaistenniemen luontopolku, mutta senkin jätimme seuraavaan kertaan.
Lammassaari on oikeastaan mökkisaari. Saarella on monen monta pientä kesämökkiä, mutta pääosin saaren rannoilla kulkevat polut ovat ulkoilijoiden käytettävissä. Kurkistimme varovasti muutaman mökin pihaankin. Lokakuussa mökit ovat jo pääosin tyhjillään emmekä siis häirinneet, toivottavasti, ketään. Mökkien myötä ymmärsimme myös miksi Lammassaareen vievän polun alkupäässä olevassa metsässä oli kymmenittäin kottikärryjä: mökkiläiset kuljettavat niillä tavaransa saareen ja saaresta.
Kuusiluoto
Kuusiluodollekin kävellellään pitkospuita pitkin, sellaisia tavallisia, kahden laudan levyisiä, mutta matka on lyhyt.
Olin etukäteen lukenut Kuusiluodon lampaista, mutta pidin odotukseni niiden suhteen matalalla, sillä olihan jo lokakuun alkupuoli ja kesälampaat lähtenevät saarelta lokakuun aikana, mutta siellä ne odottivat meitä heti portin pielessä! Kuusiluodolle saavuttaessa on siis pieni portti, jonka ulkoilijat osaavat avata ja toivottavasti sulkeakin, mutta lampaat eivät.
Lampaiden lisäksi meitä kiehtoi Kuusiluodolta kartan perusteella mahdollisesti avautuva näköala Vanhankaupunginselälle ja lähdimmekin kiertämään saarta sen rantoja pitkin – heti kun maltoimme jättää lampaat jatkamaan ruokailuaan. Rantametsikössä kuulimme palokärjen hakkaavan puiden latvustossa ja aikamme sitä katseella etsittyämme näimmekin siitä vilahduksen. Kelvolliseen kuvaan asti se ei kuitenkaan päätynyt, mutta videolla sen kyllä näkee ja kuulee – heh.
Näköalaa Vanhankaupunginselälle juhlistimme mehutauolla ja palasimme sen jälkeen Kuusiluodon laiturin kautta mutkitellen takaisin Lammassaareen johtaville pitkospuille. Melkein kesäisen lämmin lokakuinen sää näytti houkutelleen paikalle jopa uimareita.
Kuusiluodolla ei ole mökkejä, mutta saarella on vanha punainen puuhuvila, jonka Vanhankaupungin kulttuuri-ekologinen klubi ry on vuokrannut käyttöönsä.
Lopuksi vielä pala historiaa näiltä saarilta. Isäni oli koko elämänsä innokas lintuharrastaja ja Vanhankaupunginlahti olikin yksi vanhempieni suosikkikohteita Helsingissä. Alla olevat kuvat on otettu 15. ja 10. kesäkuuta 1943 näiltä samoilta kulmilta. Äitini vaatetuksesta päätellen ehkä kesäkuun 15. päivän retki on tehty suoraan töiden jälkeen, sillä joissain muissa kuvissa äidillänikin on kyllä retkeilyyn paremmin sopivat vaatteet, mutta tässä kuvassa tuo kaislikko näkyy niin samanlaisena kun sen eilen näimme, että päädyin tähän kuvaan.
Vanhankaupunginkoski
Kuusiluodolta ja Lammassaarelta palattuamme halusimme tietysti nähdä vielä Vanhankaupunginkoskenkin. Aloitimme poikkeamalla Matinkaaren sillalla, josta onkin hyvä näköala koskelle, mutta kävimme myös Kuninkaankartanonsaarella (saari, jolla Tekniikan museo sijaitsee) katsomassa kalaportaiden tilalle rakennettua tekokoskea ja itse ja koskea lähempää. Täällä, punaisten rakennusten reunustamana, ruska oli pääkaupunkiseudullakin kauneimmillaan nyt lokakuun alkupäivinä.
Matkaa Lammassaaren, Kuusiluodon ja Vanhankaupunginlahden kierroksesta kertyi n. 6 km.
Suomalaisia matkablogeja?
Jos haluat tehdä omia löytöjäsi suomalaisten matkablogien juttujen joukosta, niin suosittelen Blogit.fi -sivuston Matkailu-osiota. Tässä vaiheessa koronakevättä, -kesää ja -syksyä pääosa jutuista esittelee kotimaan kohteita eri puolelta Suomea. Samalla voit alkaa seurata meitä kyseisellä sivustolla. Seuraaminen vaatii kirjautumisen palveluun, mutta se on pieni vaiva ja arvostamme jokaista seuraajaa!
Toinen vaihtoehto on Facebookin Reissupostauksia -ryhmä, jossa useimmat suomalaiset matkablogit, mekin, jakavat uudet juttunsa.
Onpa yllättävää, että autoja oli niinkin paljon, mutta ehkä pääkaupunkiseudulla tilanne voi olla erilainen kuin monella muulla alueella Suomessa. Hienoa muuten, että näitte vilauksen palokärjen. Itse en ole tainnut sellaista ikinä nähdä, vaikka käpytikkoja on tullut nähtyä yhden päivänkin aikana parhaimmillaan kymmenkunta.
Kiitos Mikko! Ehkä tuo Vanhankaupunginkoski on vähän samaa luokkaa kuin Nuuksio, joka kuulemma on ollut näin korona-aikaan tosi ruuhkainen. Omakohtaisia havaintoja sieltä ei tosin ole, sillä tuon olettamamme ruuhkaisuuden takia olemme valinneet muita ulkoilualueita Espoossa.
Lammassaari ja Kuusiluoto ovat tuttuja paikkoja, muutaman kerran ollaan kaverin kanssa käyty siellä. Viimeksi tänä kesänä kävimme ja yritimme bongata merikotkan, joka lintubongarin vinkistä vilahtikin tosi kaukaa. Lampaita ei olla koskaan onnistuttu bongaamaan, joten olipa kiva nähdä ne kuvien kautta, kun meidän kivat lammaskaverit ovat siellä Tanskassa Ærøskøbingin saarella.
Kiitos kommentistasi! Enpä arvannut, että meillä oli noin hyvä tuuri, että ensimmäinen asia mitä Kuusiluodolta näimme ensimmäisellä kerralla kun sinne saavuimme, oli lampaat!
Lammassaari on omia vakiokohteita lenkillä ja siellä on tullutkin käytyä eri vuodenaikoina. Hauskaa miten maisemat muuttuvat. Porukkaa sen sijaan on ollut kaikkina ajankohtina. Sinänsä mukava, että luontokohteet kiinnostavat!
Kiitos Anmarien! Kieltämättä nämä luontokohteet, joita nyt keväällä ja kesällä on vaihtoehtojen puutteessa ollut ”pakko” koluta, ovat siitä hyviä, että ne muuttuvat ainakin vähän kuukaudesta toiseen. Tosin nyt syksyn myötä monet taitavat muuttua turhankin märiksi :-)
Lammassaaressa olen joskus käynyt, mutta itseasiassa juuri tänä kesänä se nousi uudelleen mieleen kun tässä maailman tilanteessa ei oikein reissusuunnitelmia ole ja piti alkaa miettimään kohteita lähistöltä. :)
Kiitos Anna-Katri! Jep, lähikohteita on nyt pakko katsoa tarkemmin kuin ennen. Tosin vielä ajatus lähiluontokohteista ja marraskuusta ei oikein nappaa – ei ainakaan samalla tavalla kuin vaikka ajatus joistain itselleni vielä tuntemattomasta kaukaisesta maasta …
Ystävällä on pieni mökki Lammassaaressa, ja sieltä kuulee aina jänniä historiallisia kertomuksia ja nykypäivästäkin varsin svengaavia tarinoita :) Hauska kulttuuri- ja luontokohde, ja niin lähellä keskustaa!
Kiitos kommentistasi! Mökkejä tuolla tosiaan näytti olevan, paljon. Mietin, että ruuhkaisimpina viikonloppuina minkähänlainen rauha tuolla saarella mahtaa olla, jos ulkoilijoita rannan polkua pitkin kävelee paljon. Voisi kuvitella, että ainakin jotkun niistä eksyvät kylteistä huolimatta seikkailemaan myös mökkien sijaan.
Kiitos vielä linkkaamisesta! Edellisestä kerrasta on aikaa, hyvä syy lähteä käymään Lammassaaressa. Vanhoja valokuvia on ihana katsella, hienot kuvat sinun vanhemmista!
Kiitos Martta! Niin, ja kiitos vinkista, taisi juuri Sinun juttusi innoittamana kohde päätyä joskus ”joskus käytävien kohteiden” listalle. Vanhojen valokuvien skannaaminen digimuotoon ja järjestäminen hakemistoihin vähintään per vuosi on kyllä ainakin omalta osaltani ollut mitä parhain projekti, vaikka siihen joskus aikaa menikin. Tietokoneelta niitä kuvia tulee jatkuvasti käytettyä eri tarkoituksiin.
Nämä Helsingin ulkoilualueet on itselleni ihan tuntemattomia. Jostain syystä ei tule koskaan käytyä luonnossa, kun pk-seudulla pyörii.
Meillä täällä Vedenjakajareitistöllä on käytössä tuollainen samanlainen laudoitus ja niitä reittejä mainostetaan juurikin esteettöminä.
Ps. Ihania nuo lampaat, tuli ihan hyvä mieli tuosta kuvasta, missä silität yhtä lampaista <3
Kiitos Cilla Maria! Vähemmän mekään ihan lähimetsiä lukuunottamatta olemme ennen korona-aikaa täällä retkikohteita kaivanneet, mutta uusi aika, uudet kohteet …