Porkkalanniemellä marraskuussa

Porkkala

Koronakesänä vuokra-autot vietiin kuulemma käsistä ja koronasyksynä Uudenkaupungin autotehdas palkkaa kiireellisesti 400 uutta työntekijää. Kotimaan matkailu, jopa ihan lähimatkailu vaatii auton. Viime viikon luontokohteeksemme valikoitui aurinkoisena marraskuun päivänä Porkkalanniemi. Mutta on se vaan kaukana! Asumme jo valmiiksi Helsingistä runsaat 10 kilometriä länteen ja silti matkaa Porkkalan Porttiin kertyi meiltäkin melko tarkkaan 40 kilometriä suuntaansa! Teoriassa perille pääsee kuulemma julkisillakin: Kirkkonummelta kulkee bussi 902 muutaman kerran päivässä lähes perille, mutta ensin pitäisi päästä Kirkkonummelle.

Monta parkkipaikkaa

Mutta, pääsimme siis Porkkalan portilta, yhdeltä Porkkalan ulkoilualueen parkkipaikoista. Parkkipaikkoja on kolme: Vetokankaan, Hirviniityn ja Porkkalan portin pysäköintipaikat. Onneksi näin, sillä kaikki niistä ovat melko pieniä, joten ne marraskuista arkipäivää ruuhkaisempina päivinä täyttynevät nopeasti.

Myös luontopolkuja on kolme: Vetokannaksen taival (2,1 km), Telebergetin lenkki (2,2 km) ja Pampskatanin pisto (2,8 km edestakaisin). Telebergetin lenkki ja Pampskatanin pisto tuntui meille sopivalta yhdistelmältä, joten valitsimme Porkkalan portin. Yhtä hyvin olisimme voineet valita Hirviniityn, mutta halusimme aloittaa Porkkalanniemen eteläkärjestä, eli Pampskatanilta.

Hetken tein muuten töitä selvittääkseni, että mitä Pampskatan voisi tarkoittaa suomeksi. Skata-loppua käytetään usein niemestä ruotsinkielisissä paikannimissä ja pamp-alun voisi ehkä suomentaa vaikka mahtavaksi.

Porkkalan portti

Porkkala reittikartta

Pampskatan

Siis matkaan, Pampskatanin kärkeen, tai ainakin melkein. Porkkalassa, kuten muutenkin Kirkkonummella, on kuulemma paljon peuroja, eikä mennytkään kuin muutama minuutti, kun näimme vilaukselta ensimmäiset peurat. Kamera ei niitä tavoittanut, kuten ei myöhemmin Telegrafbergetilläkään näkemiä. Talvella niiden havainnointi olisi kuulemma helpompaa. Ehkä pitää palata tänne vaikka helmikuussa?

Pampskatanin pisto oli koko matkalta melko helppokulkuinen, jossakin kohtaa marraskuinen metsä oli hiukan mutainen ja paikoitellen sai asetella vaelluskenkänsä tarkkaan puiden juurien väliin, mutta mitään kovin haasteellista kohtaa ei mieleeni polulla jäänyt. Polun puolessa välissä ohitimme Merikotkan taukopaikan, jossa arvaukseni mukaan pieni porukka piti ehkä työpalaveria, ja jatkoimme eteenpäin. Pienen lahden kohdalla ihailimme hetken joutsenia, jotka eivät ainakaan vielä olleet päättäneet lähteä marraskuuta ja talvea pakoon, mutta jatkoimme eteenpäin. Ihan Pampskatanin kärjessä polku muuttuikin jo haastavammaksi: hiukan märillä ja jyrkillä kallioilla tuli kenkien pitävyys testattua. Vähän samaan tapaan kuin Hangossa Suomen eteläisin luontopolku oli helppo viimeisille rantakallioille asti. Hetken muuten nauratti niemellä olevan puuceen seinässä oleva kyltti, joka väitti sen olevan eteläisin käymälä. Luultavasti ei nyt ihan Suomen eteläisin vaan tämän eteläisin tämän polun varrella olevista, mutta silti! Pampskatanin kärjen kallioilla pysähdyimme hetkeksi kuuntelemaan merta ympärillämme. Tällaisella niemellä meriluonto on kyllä vaikuttava näky!

Kuten aina, paluumatka jo hiukan tuttua polkua tuntuu lyhyemmältä kuin menomatka, vaikka pysähdyimme hetkeksi ihmettelemään pronssi- tai kivikautisia hautaraunioita, joita on useita Porkkalanniemen polkujen varrella.

Pampskatan Porkkala Pampskatan Porkkala Pampskatan MerikotkaPampskatan Porkkala Pampskatan PorkkalaPampskatan Porkkala Pampskatan Porkkala PampskatanPampskatan

Telebergetin lenkki

Pampskatanin pisto liittyy Telebergetin lenkkiin ja risteyskohtaan palattuamme vaihdoimmekin Pampskatanin punaiset vinoneliöt Telebergetin keltaisiin. Nimensä mukaisesti Telebergetin kierros kulkee enimmäkseen kallioilla, mikä tekee polusta hiukan haastavamman niin seurata kuin kulkea. Kallioilla polusta ei muodostu näkyvää jälkeä, joten reitti ei ole samalla lailla itsestään selvä kuin metsässä kuljettaessa näillä suosituilla monen ulkoilijan tallaamilla poluilla. Vähitellen opimmekin, muutaman kerran hiukan väärään suuntaan jo kuljettuamme, että kyllä niitä keltaisia merkkejä on niin taajaan, että merkiltä näkee seuraavan, kunhan vaan tarkkaan katsoo, eli kovin kauas ei kannata lähteä seuraavaa merkkiä etsimään.

Jotkut osat Porkkalanniemen poluista ovat kuulemma helppokulkuisia ja sopivat lapsiperheillekin, mutta ainakin Telebergetin kierroksella osa kallioiden “portaista” ovat melko korkeitakin, mutta voihan se olla, että ne ovat lapsille senioreja helpompiakin. Myös Telebergetin lenkin varrella on useita taukopaikkoja, mutta lopulta päädyimme pitämään lyhyen taukomme ihan vaan polun varrella.

Jos Pampskatanin niemen upeus oli ympäröivässä meressä, niin Telebergetin lenkillä päädyimme ihailemaan monimuotoista metsää monin kohdin. Täällä on kalliota pitkin kasvavia mäntyjä, jäkälää ja naavaa puiden oksilla ja seuraavaksi tiheää kuusimetsää. Joskus olen antanut itselleni kertoa, että jäkälä ja naava tarkoittavat, että ilma on puhdasta, joten sitä se täällä siis on.

Porkkalan niemi Porkkala Porkkalan niemi Porkkala  Porkkalan niemi Porkkala Porkkalan niemi Porkkala Porkkalan niemi PorkkalaPorkkalan niemi Porkkala Porkkalan niemi Porkkala
Porkkala
Porkkalan niemi Porkkala

Juuri Telebergetin kierroksemme yhtyessä taas Pamskatanin pistoon näimme vielä toisen kerran peuroja metsässä.
Kotimatkalla moottoritien varrella lähellä Kehä III:n liittymää näimme vielä tien varressa pellolla kaksi peuraa. Varsinainen kotimainen safari tämä retki Porkkalanniemelle!

Ajallisesti käytimme noin 2½ tuntia noin viiteen kilometriin maisema-, valokuvaus ja evästaukoineen – mutta eihän näitä polkuja ole tarkoitettu kierrettäväksi kilpaa kellon kanssa.

Vetokangaksen taivalta, joka sekin on luonteeltaan pistopolku, emme tällä kertaa kävelleet, mutta jäipähän jotain toiseenkin kertaan, ehkä sinne helmikuulle?

Luontoon.fi-sivustolta voit lukea lisää Porkkalanniemen reiteistä ja laajemminkin Porkkalasta.

Artikkelin avainsanoja
, ,

12 kommenttia

  • Me kävimme tuolla yhtenä elokuisena lauantaina. Vaikka oli kaunis ilma, ei tuolla silloinkaan oikeastaan muita ollut, mutta olimme liikkeellä aikaisin aamulla. Muutenkin hyvä keino välttää ruuhkia viikonloppuisin on ajoittaa retki aamuun tai iltapäivään. Nähtiin patikoidessa myös muutama valkohäntäpeura. Vaikka pelloille jne. niitä on tullut nähtyä, niin metsässä kävellessä niitä ei ollutkaan tullut vastaan.

    • Kiitos Mikko! Ovat tänä kesänä tainneet luontopolut mennä vähän samanlaisiksi kuin purjehdus saaristossa parhaina kesäviikkoina. Aamulla reippaasti ylös ja matkaan, jotta ehtisi seuraavaan satamaan silloin kun siellä vielä saattaisi olla tilaa. Mutta tosiaan ehkä tuo iltapäiväkin joskus voisi toimia, nyt marraskuussa tosin valo alkaa loppua aika aikaisin.

  • Taas yksi paikka jossa en ole koskaan ollut. Mutta ehkä me sinne vielä mennään, on sen verran upeat maisemat siellä.

    • Kiitos Melissa! Porkkalanniemelle on vähän matkaa, mutta ei nyt sen enempää kuin moneen muuhun luontokohteeseen pääkaupunkiseudun lähistöllä, eli suosittelen!

  • Kuulostaa onnistuneelta retkipäivältä ja ollut hieno ilmakin :) Ja kauniita kuvia.
    Porkkalanniemi on omallakin käyntilistalla. Just nuo kalliot ja merimaisemay houkuttavat ja plussaa, jos on mahdollista päästä safaritunnelmaan..:)

    • Kiitos Emilia! Jani taisikin kommentoida tuosta safaritunnelmasta, että talvella niitä peuroja näkee vielä helpommin.

    • Kiitos Mira! Tämä marraskuu ei oikeastaan ole mielestäni ollut maineensa veroisen synkkä, kaikkina päivinä ainakaan. Tosin meillä on mahdollisuus ulkoilla keskellä päivää, mutta ei sekään päivää pelasta jos sataa ja myrskyää.

  • Kiitos mielenkiintoisen paikan esittelystä. Nämä luontopolut ovat upeita paikkoja. Kiitos koronan niin ne ovat saaneet nyt paljon palstatilaa!

    • Kiitos Tuuanneli! Espoolaisena arvostan kyllä rantaraittiakin, mutta onhan näissä vähän vaihteluakin, ettei tarvitse joka viikko kävellä ihan samoissa maisemissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.