Yli 100 maata kuvina – maat 49 – 64

64 maata Maat 49-64

Jouluna pienen Hankoon tekemän kotimaan matkamme jälkeen matkarintamalla on ollut hetken hiljaista ja olenkin sen myötä panostanut vielä enemmän matkahistoriamme ”järjestämiseen” ja julkaissut sen myötä Meriharakan Instagram-tilillä lisää kuvia vierailemistamme maista kronologisessa järjestyksessä. Matkat maihin 49-64 sijoittuvat vuosille 2009 – 2011, eli siinä missä edelliseen 16 maahan tarvitsimme 8 vuotta, niin näihin vain pari vuotta!

Näinä vuosina korkkasimme Etelä-Amerikan ja täydensimme puuttuvia Euroopan maita, etenkin Itä-Euroopassa, mutta vielä vuoden 2011 lopullakin Euroopankin osalta kartassamme oli harmaata.

Tässä maat 49-64:

Instagramin puolella on myös lyhyt kuvaus kunkin maan kohdalla (maan nimestä voit halutessasi katsoa koko kuvauksen Instagramin puolelta) – vähän erilainen kuin tässä alla.

Balkan erä I

49 Kroatia
Alkukesästä 2009 lähdimme Aurinkomatkojen matkalle Kroatiaan – ajatellen tietysti jo matkaa varatessa, että voimme samalla poiketa niin Bosniassa kuin Montenegrossakin. Mutta kävimme me pari kertaa Dubrovnikissakin (asuimme Cavtatin kylässä pienen matkan päässä Dubrovnikista).

50 Bosnia ja Hertzegovina
Bosniassa kävimme päiväretkellä Mostarissa, joka oli kyllä pysäyttävä kokemus, sillä sodan jäljet näkyivät vielä kaikkialla. Kävimme myös toisella retkellä Sprskan tasavallassa Trebinjessä, joka on oma TCC-alueensa, mutta ei siis YK:n jäsenvaltio, joita tässä sarjassa listaan.

51 Montenegro
Montenegron Budva ei nyt ihan erityisesti tehnyt vaikutusta, mutta Perast ja etenkin tuossa sen edustan pienet saaret, joista yllä olevassa kuvassa on yksi, olivat kauniita. Kotor oli – jo tuolloin – turistinen.

52 Slovakia
Myöhemmin kesällä 2009 kävimme oikeastaan Budapestissä, joka oli Lasselle uusi maa (mutta tämä lista on järjestetty Pirkon matkahistorian mukaan, kun joku järjestys piti valita eroavaisuuksien osalta). Budapestistä teimme mukavan päiväretken Slovakiaan, omatoimisesti, junalla.

Piipahdus Kiinaankin

53 Kiina
Syksyllä 2009 vietimme yli viikon Hong Kongissa, josta teimme päiväretket Makaoon ja Kiinan puolelle Shenzeniin. Olimme jopa hommanneet viisumin Shenzenin retkeä varten, mutta Hong Kongissa opimme, että päiväretkelle sinne olisi päässyt ryhmäviisumillakin. No, samapa tuo. Hong Kongista ja Makaostakin saimme myös pari TCC-aluetta, mutta kuten jo edellä totesin, tämä on lista YK:n jäsenvaltioista.

Vuodenvaihde Istanbulissa

54 Turkki
Vuoden 2010 aloitimme sateisessa Istanbulissa. Hagia Sofia, Topkapi ja Dolmabachen palatsi olivat vaikuttavia ja luonnollisesti ylitimme myös Bosporin salmen, siltä varalta, ettemme muuten hetimmiten tulisi käyneeksi Turkin Aasian puoleisessa osassa (oma TCC-alueensa sekin).

Etelä-Amerikan kierros

55 Brasilia
Kevättalvella 2010 osallistuimme Olympian taisi silloin olla nimeltään Suureen Etelä-Amerikan kierrokseen. Tarkkaan ottaen aloitimme oikeasti Chilestä, mutta Travelers’ Century Clubin sääntöjen mukaan välilaskutkin lasketaan ja matkalla Chileen pysähdyimme ensin Sao Paulossa. Mutta Chilen ja Argentiinan jälkeen vietimme kyllä ihan oikeastikin Rio de Janeirossa useamman päivän.

56 Chile
Chile oli keväällä 2010 erityisen jännittävä kohde sillä vain viikko ennen kuin meidän oli tarkoitus laskeutua Santiago de Chilen lentokentälle maa järisi Chilessä ihan kunnolla. Saivat kuitenkin lentokentän käyttöön, juuri muutama päivä ennen saapumistamme – tosin lentokenttärakennuksen sijaan toiminta oli vielä tuolloin teltassa. Chilessä kävimme myös mm. Valparaisossa, josta koko matkan idea oli ystäväni ideasta alkanut: hän halusi tasavuosisyntymäpäivänsä kunniaksi käydä Valparaisossa.

57 Argentiina
Chilestä matkasimme Argentiinaan Andien yli bussilla Mendozaan, jossa aloitimme heti Argentiinan viineihin tutustumisen. Vietimme toki myös muutamia päiviä Buenos Airesissa.

58 Uruguay
Buenos Airesista matkasimme joen yli Colonia del Sacramenton idylliseen pikkukaupunkiin Uruguayn puolella. Colonia del Sacramentosta jatkoimme vielä Montevideoon, jonne matkamme tältä erää Etelä-Amerikassa päättyi. Uruguay vaikutti mukavalta pieneltä maalta – vitsailimme jopa siitä, että pitäisikö täältä hankkia kakkosasunto, mutta etäisyys Suomesta Uruguayhin on kyllä vähän turhan pitkä!

Balkan erä 2

59 Slovenia
Vapuksi 2010 matkasimme Ljubljanaan. Taisi olla ensimmäinen kevät, kun Ljubljanaan oli tarjolla suoria lentoja, joten pitihän niiden luoma tilaisuus hyödyntää – joskushan joku uusi reitti ei sittenkään kannata ja mahdollisuus niihin saattaa poistua jo taas seuraavalla kaudella. Parin päivän vierailulla emme käyneet pääkaupungin ulkopuolella, mutta kauniissa joen halkaisemassa kaupungissa riitti hyvin kivoja juttuja muutamaksi päiväksi.

Vielä yksi minivaltio

60 Andorra
Pyhäinmiesten päivänä Andorraan tekemämme matka oli elämässäni jonkinmoinen vedenjakaja – matka oli nimittäin viimeinen ennen kohta sen jälkeen saamaani melanoomadiagnoosia. Selvisin siitä lopulta säikähdyksellä, mutta kokemus muistutti kyllä itsestään vuosikausia ja monet Andorran matkan jälkeen varaamamme matkat tuntuivat aina epävarmoilta aina lähtöön asti. Mutta matka Barcelonasta vuokra-autolla Andorraan oli vielä ihanan huoleton!

Risteilyllä Dubaista

61 Oman
Syksyllä 2010 jouduimme melanoomaan liittyvien lisäpoistojen takia peruuttamaan jo varatun Dubain risteilyn ja kun sitten matkailu taas oli mahdollista, tuntui tärkeältä toteuttaa tämä peruutettu matka – ja onnistuihan se, jo helmikuussa 2011. Risteily olikin hyvä tapa taas aloittaa, sillä laiva on kuitenkin helppo tapa matkustaa vaikka hiukan jalkavaivaisenakin.

Balkan erä 3 (ja lisää tulossa vielä)

62 Makedonia
Keväällä 2011 toteutimme taas maabongausharrastusta perus-Aurinkomatkan avittamana. Ohrid oli mukava kesäkohde jo sellaisenaan, mutta lisäksi sieltä saattoi tehdä päiväretken Albaniaan. Ohridissa vuokrasimme pyörät yhdeksi päiväksi ja teimme mm. ikimuistoisen retken Golem Gradin saarelle, joka päättyi Makedonian poliisin huomaan.

63 Albania
Päiväretki Ohridista Tiranaan oli pitkä (13 tuntia) ja raskas ja luultavasti Tirana ei ole parasta Albaniaa, mutta tulipa käytyä siellä, edes. Sittemmin olen seurannut vähitellen yleistynyttä Albanian matkailua ja ymmärtänyt, että maassa olisi paljon kivan tuntuisia rantakohteita, mutta vierailu Tiranassa ei jättänyt erityistä kaipuuta maahan.

Draculan linna ja muuta Romaniaa

64 Romania
Kesän 2011 viimeinen matka suuntautui Bukarestiin. Pohdimme hetken, että jakaisimmeko ajan esimerkiksi Bukarestin ja Brasovin välillä, mutta lopulta päädyimme asumaan koko ajan Bukarestissa ja kävimme Brasovissa ja tietysti Draculan linnassa, eli Branin linnassa, päiväseltään. Yksityinen opas/kuljettaja ei Romaniassa ainakaan vuonna 2011 maksanut kovinkaan paljon ja tarjosi helpon ja joustavan tavan retken toteuttamiseen.

Muutamiin maihin palasimme toisen ja kolmannenkin kerran

Maista 49-64 olemme sittemmin palanneet vain Bosniaan, Montenegroon, Kiinaan ja Makedoniaan. Bosniassa ja Montenegrossa kävimme vielä katsastamassa pääkaupungit Sarajevon ja Podgorican siinä missä ensivierailuilla kävimme vain Mostarissa ja Budvassa, noin karkeasti ottaen. Kiinaan päädyin melko pian tuon Shenzeniin suuntautuneen ensivierailun jälkeen työmatkalle Pekingiin ja sittemmin vietimme vielä muutaman päivän Pekingissä ennen kuin nousimme sieltä Ulan Batoriin menevään junaan. Makedonian pääkaupunki Skopjen katsastimme samalla kuin kävimme sieltä käsin Kosovon pääkaupungissa Pristinassa – Ohridista emme Skopjeen asti päätyneet.

Tässä maailmantilanteessa kunnon matkasuunnitelmia ainakin meillä on jokseenkin olemattomasti (Suomea lukuunottamatta), mutta joskus olen ainakin joskus vitsaillut, että Santiago de Chilessä meillä olisi vielä yksi Pablo Neruda -museo käymättä ja Turkin Cappadokiassa voisi käydä, mutta ehkä vasta jos maan poliittinen tilanne muuttuu paremmaksi. Sloveniassakin riittäisi varmasti kivoja paikkoja pääkaupungin ulkopuolellakin, mutta mikään näistä ideoista ei ole kovin korkealla toteutusjonossa.

Jutun otsikkokuva on Mark O’Travel -sovelluksesta, johon olen tämän projektin myötä alkanut tallentaa vierailut näihin maihin ajoitettuina, eli kuvassa ovat jollain tarkkuudella maat 1-64, maan tarkkuudella. Myös blogimme karttasivu piirtää vierailemamme maat kartalle, mutta siitä puuttuu aikajana – siitä löydät kuitenkin halutessasi kunkin maan kohdalta kaikki kyseisestä maasta kirjoittamamme jutut.

Tags from the story
, ,
Join the Conversation

12 Comments

  1. Tässä olikin paljon meidänkin kivaksi toteamia maita ja myös sellaisia, joissa emme ole vielä käyneet, mutta haluaisimme päästä käymään. Kiinaan oli suunniteltuna kaksikin matkaa, viime syksylle ja ensi helmikuulle. No, kummastakaan ei tullut mitään.

    Balkanin luontokohteet kiinnostaa myös, Montenegro kaikkein eniten. Matkasuunnitelma kesäksi on tehty valmiiksi, jos tilanne viime vuoden tapaan sattuisi silloin olemaan parempi. Mitään varauksia ei kuitenkaan paria viikkoa aikaisemmin viitsi tehdä, koska tilanteet muuttuu niin nopeasti.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Tässä vaiheessa matkailuamme maabongausharrastus näkyi jo matkojen suunnittelussa aika selvästi ja sen myötä kävimme läpi tuota Balkania useammallakin reissulla. Emme kuitenkaan yrittäneet kiertää kaikkia entisen Jugoslavian maita kerralla, sillä halusimme kuitenkin nähdä ja kokea noista maista edes vähän enemmän kuin vain ajaa ne läpi ja työvuosina lomaa ei kerralla aina irronnut kovin pitkiä pätkiä.
      Kaiken tämän jälkeen en ole varma, että haluaisinko enää palata Kiinaan, mutta onneksi tuli edes jotain sieltäkin jo nähtyä ja koettua. Erityisesti työmatka Pekingiin paikallisten kolleegojen opastamana oli kyllä mielenkiintoinen.

  2. says: Reissu-Jani

    Jännä juttu – itsekin olen käynyt Balkanin maat kolmella eri reissulla lähes peräkkäisinä vuosina. Tein ne vuokra-autolla road-trip tyylisesti kiertäen 2-4 viikon matkoina (Slovenia-Kroatia-BH-Montenegro, Romania-Serbia-Bulgaria, Makedonia-Kosovo-Albania). Albaniasta jäi mieleen Tiranan kaoottisuus, jossa autolla on hieman haastavaa ajaa ruuhkaisessa keskustassa — mutta sitten Schöder, Durres ja Berat olivatkin ihan toisenlaista Albaniaan. Palasin myöhemmin erinäisten suositusten perusteella Etelä-Albaniaan ollessani Korfulla, jossa pääsee nopeasti lautalla Sarandeen jossa olimme kolme päivää. Voi että eteläinen Albania osaisikin olla kaunis, ja rannat todella upeita ja niiden takana upeat vuoristot. Ajattelin myös että sieltä olisi voinut ostaa (”halvalla”) rantahuvilan, jos ne lennot Tiranaan olisivat oikeasti jatkuneet. Albanian erikoisuus on muuten isot pehmonallet, jotka on seivästetty rakenteilla olevien talojen raudoituksiin — kyllä on hämmästyttävän näköistä. Tuo kuulemma rakennukselle hyvää onnea.. mutta aika spookya.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Balkanista riittää tosiaan moneen matkaan, toteutti niitä sitten vähän millä tyylillä tahansa. Nuo Albanian pehmonallet jäivät minullekin mieleen – ja kuten mainitsit, vähän ne olivat häiritseviä tai jotain? Ihan kuin ne olisi hirtetty tai muuten yritetty tappaa siihen rakennuksen ulkoseinälle.

  3. Balkanilla noita maita riittää, mutta liikkuminen on hieman hidasta. Albania oli kyllä itselleni suosikki! Tehtiin kiva road trip siellä. Etelä-Amerikka on kyllä unelmana, toisaalta myös Väli-Amerikka houkuttaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Väli-Amerikassa välimatkat ovat kohtuullisen lyhyitä ja maat aina Panamasta Meksikoon asti pystyy halutessaan kiertämään ihan kohtuullisessa ajassa. Me teimme tuollaisen reissun vajaa kaksi vuotta sitten alla kuukaudessa, pääosin minibussilla pienen ryhmän kanssa liikkuen, vain muutama pitempi väli kuten Panama City – Bocas del Toro ja Guatemalassa matka Tikalille ja sieltä edelleen Cancuniin lentäen.

  4. says: Ne Tammelat

    Hienoja matkamuistoja! Meidän Kiinan (ja Macaon) käynti oli suurinpiirtein samankuuloinen ja viisumihärdellikin tuli koettua. Balkanin maat odottelevat vielä sopivaa hetkeä ja vähän jo jossain vaiheessa ehdinkin tutkia, että Kroatia voisi olla hyvä lähtöpiste useamman maan valloitukselle samalla reissulla. Istanbul kiinnostaa myös hieman sen erikoisen sijainnin vuoksi ja sieltä saattaisi löytyä paikallisopas myös.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Joo, ei tullut silloin aikoinaan selvitettyä, että ostamalla valmiin retken Hong Kongista olisi päiväviisumin saanut samaan pakettiin. Luultavasti sen selvittämiseen olisi mennyt vähemmän aikaa ja energiaa kuin Kiinan viisumin hakemiseen :-) No nyt on maailma jo Hong Konginkin osalta niin erilainen, että tuskin sinne enää tulee palattua.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi Sini! Emme käyneet tuolla Riyam Park Monumentilla, kuva on otettu risteilylaivan kannelta laivan jo tehdessä lähtöä Muscatista.

  5. Kivoja muistoja! Tässä oli paljon meille tuttuja maita, mutta Etelä-Amerikan osalta useampi, mihin ei olla vielä ehditty. Tirana ei tosiaan ole sitä parasta Albaniaa, vaikka kaupunki onkin viime vuosina kehittynyt ja jotenkin Eurooppalaistunut huomattavasti. Rannikko on kaunis, mutta sitten kun palataan maahan, haluan ehdottomasti mennä vuoristoalueille road tripin ja patikoinnin merkeissä! Balkan on kyllä ylipäätään mahtavaa seutua, ja kunhan matkustaminen on taas joskus helpompaa, uskon että suunnataan melko pian jälleen sinne, vaikka kaikki alueen maat onkin jo vähintään kertaalleen käytynä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anne! Tuohon mihin itse kukin suuntaa sitten joskus taas vaikuttaa tietysti paitsi itse kohde ja kauniit maisemat niin myös maan koronatilanne ja -säädökset ja -rajoitukset. Sekottaa pakkaa vähän …

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *