Kävimme, kuten monet muutkin, Suomen valokuvataiteen museossa katsomassa Vivian Maierin näyttelyä viime keväänä, hetki ennen maailman mullistumista. Tänä keväänäkin Helsingissä on esillä pieni kokoelma Vivian Maierin töitä, nyt Suomen valokuvataiteen museon K1-näyttelytilassa Kämp Gallerian alakerrassa. Näyttely avautui jo tammikuussa, jolloin siitä uutisoitiin otsikolla Valokuvaajasensaatio Vivian Maierin näyttely saatiin Suomeen, mutta kukaan ei voi sitä nähdä.
Ihan näin huono tilanne ei ole, sillä näyttely on auki 18.4. asti ja muutamat Helsingin museot päättivät jokin aika sitten avata ovensa koronarajoituksin. Amos Rexin Egypti-näyttely, jonka ehdimme näkemään jo ennen kuin museot menivät kiinni, avautui uudelleen ajanvarauksella. K1-näyttelytilaan ei tarvita / ei voi tehdä ajanvarauksia, mutta tilassa huolehditaan koronarajoituksista rajaamalla näyttelyyn kerralla pääsevien määrä hyvin pieneksi. Sateisena perjantai-aamuna pääsimme jonottamatta sisään ja näyttelyssä oli yhtaikaa paikalla ehkä 6 henkeä.
Omakuvia
Vivian Maier on tunnettu monenlaisistakin kuvista, mutta tässäkin näyttelyssä minua viehättivät hänen monet hienovaraiset omakuvansa. Osassa kuvia kuvaaja on kätkeytynyt varjoihin, jonnekin kuvan reunalle, siten, ettei häntä ensi vilkaisulla välttämättä huomaakaan. Mutta kuvaaja itse on myös heijastunut monenlaisista pinnoista. Ajoittain, hotelleissa tai vanhoissa linnoissa, olen itsekin ottanut muutaman selfien myös peilin kautta, mutta mielikuvitukseni tai sattuma ei osaltani ole riittänyt lähellekään Vivian Maierin ”peilikuvia”.
Ja tuo toinen kuva, jossa samassa kuvassa on sekä varjo, että heijastus!
Hassuja havaintoja
Omakuvat, vaikka ne tässä nostinkin ensimmäisiksi, olivat kuitenkin yksittäisiä sattumia Vivian Maierin kuvausretkillä. Hän kuvasi katuelämää, ihmisiä, esineitä, maisemia ja lapsuutta ja nosti esiin niin tavanomaisten asioiden kauneutta kuin todellisuuden huomaamattomia murtumia ja arjen poikkeamia.
Monet hänen katukuvistaan on todennäköisesti otettu salaa ja tässä vaiheessa, vuosikymmenien jälkeen, on ehkä enää turha kysyä olisiko kuvia saanut ottaa ja saisiko niitä nyt julkaista. Kuvaaja itsehän ei koskaan julkaissut kuviaan. Osassa kuvia kohde katsoo suoraan kuvaan ja on sallinut kuvan ottamisen, olisi ehkä sallinut sen julkaisemisenkin, jos sitä olisi häneltä kysytty.
Toisin kuin osaltamme usein etenkin matkoilla ollessamme, Vivian etsi ihanteellista sommitelmaa ja täydellistä kuvakulmaa, ehkä ovensuussa häilyen, ei häiritsevän lähellä, mutta ei myöskään niin kaukana, että olisi ollut näkymätön.
Lopuksi vielä muutama valitsemaani kahteen teemaan liittymätön kuva – vaikka osoituksena siitä, että vaikka näyttely ei ole suuri, niin sen jokaisen kuvan, jopa jokaisen useamman kuvan sisältävän pinnakkaisvedoksen kohdalla, kannattaa pysähtyä. Jokaisessa kuvassa on ellei nyt suoranaista viestiä, niin ainakin ajatus tai oivallus.
Kiitos vinkkauksesta! En todella ehtinyt Vivian Maierin näyttelyyn Kaapelitehtaalle mikä harmitti ihan vietävästi. Jospa nyt piipahtaisin vaikka huomenna jos siellä on noin vähän ihmisiä. Vivian Maierin tapa tallentaa vähän salaa ihan tavallisia asioita on kiehtova. Omakuvat ovat myös pysäyttäviä ja hänen ilmeensä on aina yhtä totinen. Ehkä itse ei viihtynyt kameran edessä. Hyvää ajankuvaa pitkältä ajanjaksolta ja upeaa, että näyttely on vielä nähtävillä – tai siis osa siitä.
Kiitos Marjo! Näyttely oli kyllä kiva ja ainakin arkena, sisään pääsi helposti.
Varmasti mielenkiintoinen näyttely! Minua kiinnostaisi tässä näyttelyssä taiteilijan omakuvien lisäksi nuo kaunistelemattomat valokuvat sen ajan elämästä. Mikä sattuma, että Vivian Maierin valokuvat löytyivät hänen kuolemansa jälkeen.
Kiitos Marika! Tuo tarina siitä miten koko materiaali ihan sattumalta löytyi, on kyllä aika huikea.
Pitääpä muistaa mennä käymään, olen aina halunnut nähdä hänen töitään livenä.
Kiitos Melissa – aikaa on vielä sunnuntaihin 18.4. asti, mutta päivittäiset aukioloajat ovat aika laajat, joten sikäli mahdollisuuksia vierailuun on vielä aika paljon.
Huomasinkin Instagramista, että olitte käyneet tuolla. Itse en ole nyt käynyt koko vuoteen missään näyttelyssä tai museossa. Toki niissä jos jossain varmasti on helppo hoitaa turvavälit sun muut päästämällä vain pienen porukan kerralla sisään. Ehkä tästä innostuneena tutkin tarjontaa tässä kesän kynnyksellä.
Kiinnostava näyttely! Hienoa, että pääsitte käymään ja minäkin pääsin postauksesi kautta näyttelystä lukemaan. Aiemmin olen lukenut Maierista lehdistä.
Kiitos Minna! Toivottavasti oli mukava ”näyttelyelämys” :-)
Kiitos Teija! Rajoituksiin alkaa jo tottua vähän siihen tyyliin, että olettaa kaiken olevan kiinni/kiellettyä – vaikka ihan kaikki ei olekaan!
Tämä olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mutta tällä aikataululla en ehdi. Avaako Amos Rex Egypti-näyttelyn siis uudestaan? Luulin, että se loppui jo ja harmittelinkin, kun en sinne ehtinyt. Didrichsenin Tove-näyttelyyn olisi myös kiva päästä ja se ehkä toteutuukin, koska näyttely avattiin vähän aikaa sitten ja kestää muistaakseni ensi syksyyn.
Kiitos Merja! Amos Rexin Egypti-näyttely taitaa olla jo mennyt, samoin tuon Vivian Maier K1:ssä, mutta olisi Didrichsenin Tove-näyttely auki edelleen?