Trondheim ja Røros – näin paljon matkamme maksoi

Norja 2021

Melkein vuosi siitä, kun tässä blogissa on julkaistu edellinen matkaan liittyvä kustannusyhteenveto – mutta niinpähän ehti edellisestä ”oikeasta” matkasta, siis ulkomaan matkasta, noin vuosi vierähtää. Kotimaan matkoista en ole kustannusyhteenvetoja tullut tehneeksi, sillä autolla tehdyistä matkoista kertyy lähinnä bensa- ja joskus hotellikuluja, joskin niistäkin kotimaassa useammat kuin maailmalla ovat blogijutuilla maksettuja. Mahdolliset museovierailutkin tapaavat hoitua museokortilla.

Mutta, kesän 2021 Norjan matkaamme, jonka toteutimme lentäen ja junalla. Juna tuli osittain kuvioon siksikin, että lentoyhteydet Helsingistä Trondheimiin tai takaisin olivat Finnairin suoran yhteyden vielä puuttuessa hiukan hankalia. Menolennolle löytyi kohtuullisella vaihtoajalla oleva yhdistelmä Helsinki – Oslo – Trondheim, mutta paluulennolle ei oikein alle 11 tunnin lentoyhteyksiä löytynyt.

Yhteensä koko matka maksoi, kahdelta, 1 862 euroa, eli 931 euroa per nuppi – poislukien ostokset ja ruoka.

Lennot, junat ja lentokenttäkuljetukset

  • lento Helsinki – Trondheim 388 euroa
  • lento Oslo – Helsinki 102 euroa
  • juna Trondheim – Røros 40 euroa
  • juna Røros – Oslon lentokenttä 106 euroa
  • lentokenttäpaikoitus Helsingissä 74 euroa
  • lentokenttäbussi Trondheimissa 20 euroa
  • taksit juna-asemalta ja juna-asemalle Røros 29 euroa
  • Yhteensä 758 euroa (kahdelta)

Yhdensuuntaisena lentona ostettu paluulento Oslosta oli mielestäni käsittämättömän halpa, 51 euroa nuppi. Näillä lentohinnoilla ei ilmastoa pelasteta, kun junalippu runsaan 300 euron matkalle maksoi enemmän. Menolennon hinnan kallein osuus oli luultavasti Widerøen lento Oslosta Trondheimiin – tuolla välillä ei kilpailua taida olla ja matkustajia kuitenkin kotimaan lennolla jo ihan kiitettävästi. Kaikki lennot, myös Helsinki – Oslo -välillä lennettiin pienillä potkurikoneilla.

Oslo Airport Trondheim matkan kustannukset - näin paljon maksoi lentäen ja junalla tekemämme viikon Trondelagin kierros kesällä 2021
Autio Oslo lentokenttä kesällä 2021
Oslo Airport 2021
Norwegianin koneita parkissa – mutta sentään vähemmän kuin kesällä 2020

Norja 2021 lento Trondheim matkan kustannukset - näin paljon maksoi lentäen ja junalla tekemämme viikon Trondelagin kierros kesällä 2021 Oslo Airport Juna Trondheim Trondheim matkan kustannukset - näin paljon maksoi lentäen ja junalla tekemämme viikon Trondelagin kierros kesällä 2021

Juna Hamar Trondheim matkan kustannukset - näin paljon maksoi lentäen ja junalla tekemämme viikon Trondelagin kierros kesällä 2021
Rørosista junalla Hamariin ja edelleen Hamarista Gardermoeniin Oslon lentokentälle

Hotellit

  • Trondheim, Thon Nidaros 470 euroa (157 euroa yö)
  • Unicare Røros Gjesteovernatting 352 euroa (176 euroa yö)
  • Radisson Blu Airport Hotel Gardermoen 148 euroa
  • Yhteensä 970 euroa (kahdelta)

Thon Nidaros -hotellin Trondheimissa valitsimme sijainnin perusteella: lentobussi pysähtyi sen edessä ja rautatieasema oli kävelymatkan päässä. Sijainti oli oiva myös kaupunkiin tutustumista ajatellen. Negatiiviselle puolelle jäi vaan sinänsä kivasti sisustetun standarihuoneen pienuus – olin (taas) varausvaiheessa unohtanut tarkistaa huoneen koon, josta olen joskus miettinyt, että alle 15 neliön huoneita en varaisi ja tämä oli 13 neliöinen. Sängyn lisäksi huoneeseen mahtui kyllä pieni työpöytä ja nojatuolikin, mutta kulkuväylillä saikin kyllä sitten jo vähän pujotella. Samoin kuin pienen kylpyhuoneen suihkuun. Hotellin aamiainen olisi todellakin käynyt vaikka lounaasta, mutta ei herkkuosastokaan jättänyt toivomisen varaa.

Thon Nidaros Trondheim
Thon Nidaros Trondheim Trondheim matkan kustannukset - näin paljon maksoi lentäen ja junalla tekemämme viikon Trondelagin kierros kesällä 2021 Thon Nidaros aamiainen

Thon Nidaros aamiainen Trondheim matkan kustannukset - näin paljon maksoi lentäen ja junalla tekemämme viikon Trondelagin kierros kesällä 2021
Reissun paras aamiaisyksityiskohta: oma teekannu jokaiselle teenjuojalle

Rørosin vaihtoehdot olivat majoitusta alle kaksi viikkoa ennen saapumista varattaessa vähissä. Vaihtoehtoina olivat Bergstadens Hotel ja tämä Unicare Gjesteovernatting. Edellisen arviot Booking.comissa eivät olleet ihan parhaita ja eikä jälkimmäisen sijainti ja jäinkin hetken odottamaan, että josko kivantuntuisesta Erzscheidergaardenista vapautuisi huone, mutta ei vapautunut ja siinä vaiheessa kävelyetäisyydellä keskustasta olevia vaihtoehtoja oli enää vain tuo Unicare Gjesteovernatting, joka on joku kuntoutuskeskus, joka kesäisin myi huoneita myös turisteille, kunhan ne sitoutuivat olemaan käyttämättä hajuvesiä ja juomatta alkoholia (ainakaan yleisissä tiloissa).
Ihan siistiksi paikaksi tuo osoittautui. Huone oli tilavampi kuin Thon Nidaroksessa, joskin nukkumisjärjestelyt kahdelle olivat vähän hassut, sillä huoneessa oli yksi vuodesohvasta levitetty vähän leveämpi vuode ja yksi normaali yhden hengen sänky. Aamiainen oli aika perussellainen, mutta kyllä silläkin toimeen tuli.
Liittyen paikan luonteeseen Unicaressa olisi ollut uima-allaskin käytettävissä johonkin aikaan päivästä, mutta emme olleet varustautuneet uima-asuilla – emmekä muutenkaan ehkä olisi parin päivän vierailulla Rørosissa käyttäneet aikaa uimiseen.

Unicare Rorosunicare Unicare Roros aamiainen Trondheim matkan kustannukset - näin paljon maksoi lentäen ja junalla tekemämme viikon Trondelagin kierros kesällä 2021

Radisson Blu Gardermoenin kentällä, kunhan löysimme sinne perille – viitoitus oli avuliaampaa Park Innin suuntaan – oli taattua Radisson -tasoa. Trondheimin pienen huoneen ja Rørosin opistotason jälkeen tunsi tulevansa kotiin! Jos Thon Nidaros oli sekin neljän tähden hotelli, niin Radisson Blu oli varmaan sitten 4½ tähden hotelli. Oikeastaan vähän sääli, että täällä tuli sitten nukuttua vain yksi yö ja syötyä vain yksi aamiainen.

Radisson Blu Gardermoen Radisson Blu Gardermoen Radisson Blu Gardermoen aamiainen

Tämän jutun otsikkokuva on muuten Radisson Blu Gardermoenin aamiaiselta – jo pelkästään tuon kyltin takia voisin rakastaa tuota hotellia!

Retket ja museot

  • Trondheim Graakallbanen 16 euroa
  • Trondheim Munkholmen 30 euroa
  • Trondheim Nidaroksen katedraali 23 euroa
  • Røros Olavsgruva (kaivosretki) 35 euroa
  • Rørosin museo 20 euroa
  • Rørosin kirkko 10 euroa
  • Yhteensä 134 euroa (kahdelta)

Kirjoitan lähiaikoina kohdejutut niin Trondheimista kuin Rørosista, mutta sanottakoon kuitenkin jo nyt, että varsinaisista retkistä niin Trondheimissä tekemämme lyhyt laivaretki kaupungin edustalla sijaitsevalla pienelle historiaa huokuvalle Munkholmenin saarelle ja Rørosissa tekemämme retki Olavsgruvanin kaivokseen olivat molemmat ihan huippuja! Molemmat niistä olivat myös sellaisia, että jos olisimme viipyneet noissa paikoissa vaan yhden yön, niin kumpaakaan ei todennäköisesti olisi tullut tehtyä, puhumattakaan siitä, että olisimme vierailleet kaupungeissa vaan päiväseltään, eli matkamme pituus tällaisena, 2 kokonaista päivää Trondheimissa ja 1½ päivää Rørosissa osoittautui mielestäni oikein hyväksi suunnitelmaksi.

Ostokset eivät matkakuluja ole, mutta harvinaista kyllä tulimme ostaneeksi yhden lokin ja Rørosista magneetin, vaikkei Norja uusi maa, eikä edes TCC-alue ollutkaan.

Norja 2021 ostoksia Trondheim matkan kustannukset - näin paljon maksoi lentäen ja junalla tekemämme viikon Trondelagin kierros kesällä 2021
Vaikka matkustimmekin käsimatkatavaroilla, niin tämän lokin saimme mahdutettua matkatavaroihimme Trondheimista
Norja 2021 ostoksia
Nämä Marimekon Jenni Tuomisen suunnittelemat keräilytuotteet taidettiin Suomessa myydä hetkessä loppuun – hetken harkitsin sellaisen ostamista Trondheimista. Nomaden-kauppa, samoin Trondheimissa, oli maailmanmatkaajan unelma.

Ruoka

Edelleenkään, kuten monessa aikaisemmassa kustannusyhteenvedossamme, ruoka ei mielestäni oikeastaan ole matkakulu, sillä kaikkihan me syömme myös kotona. Mutta kun Norja kai tavataan mieltää kalliiksi kohteeksi, niin muutama sana ruuastakin.

Keskimääräinen lounaan tai illallisen hinta oli n. 35 euroa kahdelta (emme juoneet alkoholia aterioilla) ja kaiken kaikkiaan ruokaan kului vajaat 350 euroa sisältäen niin kahvilataukoja kuin väli- tai iltapalaostoksia ruokakaupasta. Mukana summassa on myös muutama kotiin tuliaisiksi tuotu leffe-paketti. Kotona 6 päivän ruokamenomme olisivat luultavasti olleet 200 euroa, sisältäen siis niin kotiin ostetun ruuan kuin ehkä parikin ulkona syötyä ateriaa, joten olihan tuo enemmän, muttei niin paljoa enempää, että sillä meille olisi ollut väliä.

Poroburgeri
Poroburgeri, välissä myös puolukkahilloa
Peppes pizza Trondheim matkan kustannukset - näin paljon maksoi lentäen ja junalla tekemämme viikon Trondelagin kierros kesällä 2021
Peppe’s pizzaa matkan päättäjäiseksi

EU:n koronatodistuksella Norjaan ja takaisin Suomeen

Varasimme matkan meille epätyypillisen myöhään seuraillen vähän koko ajan muuttuvia Norjan maahantulosäädöksiä. Sinänsä emme olleet riippuvaisia kotipaikasta, kuten rokottamattomat tai kertaalleen rokotetut, joiden pääsy Norjaan turistina riippui (kesälä 2021) kotimaakunnan väristä Norjan matkustuskartalla, mutta olimme vähän kahden vaiheilla, että jos Norja Islannin tapaan alkaa vaatia koronatestejä myös täysin rokotetuilta, että viitsiikö siihen rumbaan lähteä, vai olisimmeko siinä tapauksessa valinneet toisen kohteen.

Täysin rokotettuina pääsimme kuitenkin Norjaan sujuvasti – edes maahantulolomaketta ei tarvinnut täyttää. Oslon lentoasemalla ihmiset ohjattiin eri jonoihin riippuen siitä, että olivatko he täysin rokotettuja vai ei ja täysin rokotetuilta tarkastettiin vain koronatodistus ja henkilöllisyystodistus, eli varmistettiin, että todistus on oikealla henkilöllä.

Suomeen paluuseen olimme varautuneet täyttämällä Finentry-lomakkeet ja tapelleetkin hiukan sen kanssa, että miten tämän saa nyt paperille ja pdf:ksi, siltä varalta, ettei puhelimessa ole virtaa tai yhteyttä. Helsingin päässäkin täysin rokotetut tulijat ohjattiin omaan jonoonsa ja heiltä tarkistettiin vain koronatodistus, ei edes passia! Yritin vielä tästä lievästi hämmästyneenä jälkeenpäin selvittää, että olisiko meidän edes tarvinnut tuota Finentry-lomaketta täyttää ja sain palvelun tuesta tällaisen epämääräisen vastauksen: ”Suosittelemme silti täyttämään Finentry lomakkeen ja luomaan palveluun matkan, jotta ei rajalla varmasti tule mitään ongelmia.” Taidanpa kuitenkin tämän yhden kokemuksen perusteella jättää seuraavalla matkalla sen täyttämättä. Norjan järjestelmä oli minusta tältä osin loogisempi, sillä siinä todettiin heti alkuun, että täysin rokotettujen ei tarvitse täyttää sikäläistä maahantulolomaketta.

Helsinki Airport
Olipas meillä paljon vastaanottajia Helsingin päässä!

Finentry

Tags from the story
, ,
Join the Conversation

18 Comments

  1. says: Reissu-Jani

    Itselläni on aika huonot kokemukset Finetrystä, ja erityisesti sen käytettävyydessä. Myös tulosten saaminen PCR testistä kesti toista vuorokautta, kun toisella joka teki vain HUSin koronabotin kautta PCR tilaukset tulos tuli heti aamuyöstä. Jätän siis jatkossa Finentryn tekemättä, koska mukana myös on koronatodistus.

    Matkojen varauksessa kannattaa nyt olla tarkkana. Meinasin että Viroon lähtisi, mutta nykyinen ”Suomen lukema” (176) on jos lähellä punaisen maan rajaa (200), jolloin ei enää koronatodistuksella pääse maahan vaan karanteenin kautta. Unkarissa lukemat ovat syystä tai toisesta todella alhaalla joten ehkäpä sinne, jollei Suomi vedetä sielläkin punaiselle kortille.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Jep, nykytilanteessa päätökset matkasta pitänee tehdä noin edellisenä päivänä – juuri nyt vähän harkitsen Puolaa, kun ei ole Gdanskissa tullut käytyä, mutten ole vielä saanut selvitettyä minkälaiset säännöt sille suunnalle on tai onko sinne oikeasti lennettäviä lentoja.
      Tosin nopeasti lukemalla käsitin kyllä Vironkin osalta, että täysin rokotettuja ei koske testaus- tai karanteenivaatimukset.

  2. Vai että Islanti vaatii korotestejä täysin rokotetuilta? Tämä olikin itselleni ihan uutta, luulin että sinne pääsee siinä vaiheessa ilman testejä, kunhan on täysin rokotettu. Saapa nähdä pääseekö sitä kuukauden päästä enää minnekään ilman testejä, kun toiset annokset itse saadaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Näin näyttäisi olevan, jossain Facebook-ryhmässä joku tästä vinkkasi jokin aika sitten ja sama tieto löytyy myös tältä sivulta. ”All vaccinated travelers, as well as those with a confirmed previous infection, must present a negative COVID test before boarding an aircraft or ship to Iceland. Both a PCR test and a COVID-19 rapid antigen test are accepted. The test must have been taken within 72 hours before departure on the first leg of the journey. If a negative COVID-19 test is not presented at the border, there is an ISK 100,000 fine imposed and an obligation to get tested at the border.
      Mutta, kuten kaikki netissä nykyisin olevat ohjeet näitä rajamuodollisuuksia koskien, tämäkin pitää jokaisen itse tarkistaa virallisilta sivuilta juuri ennen matkaansa, sillä tilanteet muuttuvat, suuntaan ja toiseen.

    2. says: Reissu-Jani

      Ei kaksi rokotetta vielä todellakaan takaa että maahan pääsee. Jokaisella maalla on omat säännöt – juurikin tuo Islanti on hyvä esimerkki. Myös esim. Namibia vaatii että oikea PCR testi on tehtynä ennen maahan saapumista – rajana toki on 7 vuorokautta yleisesti käytetyn 3 vuorokauden sijaan. Eipä siinä PCR testissä mitään muuta vikaa ole kuin että Suomessa sen hinta on ihan älytön – 100-300 euroa. Eli Namibian matkaani tulee nyt noin 300 euron lisäkustannus kun PCR testit pitää ottaa vaikka olen rokotteet saanutkin jo. Lisäksi osa lentoyhtiöstä vaatii myös että PCR testi on tehtynä riippumatta rokotteista tai kohdemaasta. Olisi toki hyvä että antigeeni-testit tulisivat enemmän sallituiksi, koska ne ovat halvempia ja tuloksen saa nopeasti. Itse kävin kesällä Kreikassa ennen paluuta Suomeen vielä varmuuden vuoksi oikeassa PCR-testissä, koska se maksoi vain 60€ ja samalla toi mielenrauhaa että ollaanko mahdollisesti jo viruksen kantajia kun kaksi viikkoa oltiin Kreikassa oltu.

    3. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Hyvällä tuurilla Namibian tai lentoyhtiöiden tai … säännöt ehtivät vielä muuttua ennen matkaasi. Tai sitten huonolla tuurilla kaikki muuttuu vielä pahemmaksi. Melkein pahinta nykyisin onkin se, että mitään ei voi kovinkaan suurella luottamuksella suunnitella kuin korkeintaan muutaman päivän päähän, jos sitäkään. Joskus ennen kuin oli loma ja lennot kalenterissa, niin sen toteutumisen todennäköisyys oli jotain luokkaa 99 prosenttia, nyt ehkä alle 50?

  3. says: Daniel

    Monet maat vaativat testitodistuksia rokotuksista riippumatta. Olin juuri Nairobissa, ja niin vain Keniakin aiheutti Suomen koronakuluihin kasvua, kun oli käytävä testissä ennen matkaa.

    Tuo Finentry on jäänyt minulle aivan mysteeriksi. En ole koskaan käynyt siellä sivulla, saatikka että olisi täytellyt jotain siellä. Alkuun nappasin Seutulasta nipun niitä henkilötietolomakkeita ja täytin sitten aina kutakin kotiinpalua varten lomakkeen hyvissä ajoin muiden jäädessä sinne lomakepöytien luokse tungeksimaan (mikäs se turvaväli oikein olikaan). No, nyt rokotettuna ei tarvitse täyttää enää mitään, ja hyvä niin. Automaattiset passintarkastusportitkin olivat Nairobista tullessa jo käytössä, tosin rokotusproopuska piti kuitenkin esitellä ihan elävälle rajavartijalle.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Kaipa siinä testissäkin voisi käydä, jos oikeasti johonkin kohteeseen haluaisi, johon sitä vaaditaan myös rokotetuilta. Sellainen voi tulla joulun alla vastaan, jos vähän suunniteltu reissu Lontooseen toteutuu eikä Englanti muuta mieltään asiasta.
      Finentry ei tosiaan vaikuta siltä välkyimmältä sovellukselta, kuten ei koronavilkkukaan, joka ilmeisesti erilaisten tietosuojakuvioiden takia on ilmeisesti turhan epätäsmällinen (ei saa sanoa missä ja koska on mahdollisesti altistunut) ja joka sitten hälyttää vasta kun altistumisesta on ehkä jo kulunut viikko tai enemmänkin.

  4. Kustannusyhteenvetoja on kiva lukea pitkästä aikaa, eipä niitä blogeissa ole juuri näkynyt, sattuneesta syystä :) Matkustuskulut eivät vaikuta todellakaan kalliilta, majoitukset ovat näköjään sitten maksaneet enemmän. Ihana tuo maailmankartta sateenvarjo, mutta sen jos unohtaisi jonnekin, niin kyllä harmittaisi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Merja! Kun matkoja on ollut kuitenkin tosi vähän, niin emme koe erityistä tarvetta säästää vaikka majoituskustannuksissa. Itse asiassa Trondheimissa hotellihuone olisi tosiaan voinut olla vähän isompi, jos olisin jaksanut olla tarkkana sitä varattaessa :-) Sateenvarjo jäi, toistaiseksi, ostamatta, vaikka netistähän sen varmaan voisi vieläkin tilata.

  5. Tykkään lukea kulupostauksia, ja tässäkin tuli ilmi se, että ei se Norja nyt NIIN kallis ole kuin moni ajattelee. Ihan edullisesti olitte syöneet ainakin, hotellit olivat ihan ok ja muutenkin lennot jees. Junamatkat yllättävän paljon.

    Sitten tuohon koronapolitiikkaan rajoilla. Mitä olen sivusta seurannut, niin nettisivujen säännöt ovat joskus aivan täyttä hepreaa, tullin yms rajaviranomaiset eivät ole aina itse perillä kaikista säännöistä ja matkustajalta voidaan vaatia vaikka mitä lappuja ja testejä ja sitten välttämättä mitään ei tarkisteta. Olen itse ollut sen verran pihalla jatkuvasti muuttuvista säännöistä, että en ole uskaltanut varata matkoja minnekään. Syyskuussa saan toisen rokotteen, niin toivottavasti sitten maailma aukeaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sandra! Ruokailujen näennäistä edullisuutta selittää tietysti se, ettemme hakeneetkaan gourmeta tai fine diningia, vaan yleensä vaan sopivasti ruokaa. Lento Osloon oli tosi halpa, mutta liikkuminen Norjan sisällä, oli se sitten sisäinen lento tai juna, kalliimpaa. Kaipa siinä on kilpailusta kyse, kansainväliset lennot ovat kilpailtuja, sisäiset lennot ja junayhteydet ei. Ja noista nykyajan rajamuodollisuuksista, raastavinta on se, ettei niiden pysyvyyteen oikein voi parin viikon ajanjaksollakaan luottaa vaan kaikki voi muuttua lähes hetkessä. Kahdella rokotteella kyllä maailma taitaa olla aika hyvin jo auki.

  6. Kiva postaus, sillä raha kiinnostaa (ainakin allekirjoittanutta). Kulut vaikuttivat varsin kohtuullisilta, vaikka Norjaa pidetäänkin todella kalliina maana.

    Oltiin aika lailla tasan vuosi sitten Norjassa patikoimassa, ja tein reissusta budjettipostauksen blogiin.

    Toki reissumme ovat täysin yö ja päivä keskenään, mutta silloin pääsin myös todella halvalla!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Eveliina! Tuo on niin totta, että jokaiseen kustannusjuttuun liittyy kiinteästi kuvaus tehdyistä valinnoista – sillä asuuko teltassa vai viiden tähden hotellissa on tietysti ihan ratkaiseva vaikutus loppusummaan.

  7. says: Terhi

    Kustannuksenne vaikuttavat sangen maltillisilta, tosin tässä matkustusvaiheessa en niin kauheasti tuijottelisi hintoja jos vain pääsisin kaikista testeistä ja karanteeneista.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Terhi! Näinhän se on, kun matkarahat ovat pitkälti säästyneet jo kohta parin vuoden ajan, niin niitähän riittää jo vaikka vähän hulppeampiinkin reissuihin :-)

  8. Oi miten mahtava yhteenveto! Kustannusjutut ovat aina tosi kiinnostavia, ja vaikka täällä asun niin hauska lukea silti, mitä reissut maksavat. Sopisiko sinulle, jos linkkaisin tämän omiin Norjan vinkkeihin? Sitä kautta varmasti löytäisi uusia silmäpareja tämän artikkelin ja sitä kautta blogisi pariin. :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Monni! Toki, siitä vaan jakamaan. Toiset kustannusjutut ovat tietysti kiinnostavampia kuin toiset, tämä oli ainakin meille aika normireissu ja sen kiinnostavuus on ehkä juuri tuossa, että ei Norjassa lentäen ja hotellissa asuenkaan nyt niin hirmuksen kallista ole kuin monet taitavat kuvitella.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *