Trondheim ja Røros – kuvamuistoja tuoreeltaan

Trondelag

Usein, tai voisin jopa väittää, että lähes aina, uusi kohde, jonne lähdemme ainakin osittain uuden maa- tai aluepisteen takia onnistuu yllättämään positiivisesti. Norjan alueista emme aikaisemmin olleet vierailleet Trondelagissa, joten toisen koronakesän kohteeksemme valikoitui Trondelag: sen suurin kaupunki Trondheim ja samalla alueella oleva Rørosin kaivoskaupunki, jonka status Unescon maailmanperintökohteena “lupasi” myös, että kohde on kokemisen arvoinen. Tiesitkö muuten, että Norjassa on virallisesti 98 kaupunkia ja yksi kaivoskaupunki, Røros. En nyt tähän hätään ehtinyt selvittää, että miksi Røros ei ole kaupunki vaan kaivoskaupunki. Trondheim on tätä nykyä ilmeisesti Norjan neljänneksi suurin kaupunki Oslon, Bergenin ja Stavangerin jälkeen.

Trondheim

Trondheimiin tutustumisen aloitimme jo tutuksi tulleeseen tapaan: Tripadvisorista kaupungin parhaat nähtävyydet -lista auki ja siitä poimimaan itsellemme mieluisimpia. Trondheimin osalta omaksi listaksemme muodostui vanha kaupunki Bakklandet, vanhan kaupungin silta, kevyt pistäytyminen Bymarkan ulkoilualueella erityisesti sinne menevät kuulemma maailman pohjoisimman raitiovaunun (Graakallbanen) kyydissä, veneretki Munkholmenin pienelle historialliselle saarelle, Nidarosin katedraali (kuulemma sekin jollain määrittelyllä maailman pohjoisin) ja siihen liittyvässä arkkipiispan palatsissa, joka osoittautui todella upeaksi museoksi. Kävimme myös ihmettelemässä maailman ensimmäistä pyörähissiä, näimme etäältä meille ravintolanakin suositellun näköalatornin ja ihailimme ulkopuolelta musiikkimuseo Rockheimia rakennuksena.

Ensimmäisen pitkän päivän jälkeen (saavuimme kaupunkiin jo edellisenä iltana) ehdimme mielestämme näkemään jo niin paljon, että pienen hetken ajan mietin, että olisiko kaupungille riittänyt vain yksi päiväkin. Mutta kuten aina, niin toiselle päivälle löytyi sillekin kivasti kohteita, mm. veneretki Munkholmeniin, ja varmasti olisi löytynyt vielä kolmannellekin, vaikka retki Kristianstenin linnoitukselle.

Sääkin suosi, vaikka sadettakin oli luvattu. Vasta kun toisen päivän iltana olimme palaamassa läheisestä pubista fish & chips -aterian jälkeen hotellille ukkosti ja satoi jonkin aikaa, mutta onneksi olimme valinneet ruokapaikan vain muutaman korttelin päästä hotellilta!

Trondheim päänähtävyydet
Trondheim päänähtävyydet matkamuistopussukan mukaan – nämä tuli nähtyä!

Tässä kuvamuistoina kaupunkia tuoreeltaan – lisää sitten syksymmällä, kunhan vähitellen ehdin blogiin asti purkamaan kesän monia retkiämme.

Huomaathan, että voit klikata Facebook-linkit auki (linkkinä Facebook-jutun päiväys) ja katsoa kuvat ja lukea kommentit, vaikket itse muuten Facebookia käyttäisikään.

Røros

Trondheimin lisäksi halusimme nähdä Trondelagin alueella pienen Rørosin kaivoskaupungin. Unescon maailmanperintökohde on rakentunut vuosisatoja toimineen kuparikaivoksen ympärille, joskin nyttemmin kaupungilla lienee myös mainetta joulu- tai talvikaupunkina. Useimmat vaikka sosiaalisessa mediassa siitä julkaistut kuvat ovat lumisia ja/tai jouluisia. Vaikka Rørosissakin on lentokenttä emme kuitenkaan edes tutkineet mahdollisia lentoja sinne, sillä paikallisjunalla matka Trondheimista Rørosiin kesti vain 2½ tuntia ja Rørosista edelleen Oslon lentokentälle 3½ + 1 tuntia (vaihto Hamarissa). Lisäksi, paitsi ehkä ekologisempaa, näin lyhyillä matkoilla, juna on myös nopeampi, kun huomioi kaikki “ole ainakin kaksi tuntia ennen lentokentällä” -vaatimukset. Vuokra-autoa emme harkinneet ajettuamme äskettäin Rovaniemeltä Espooseen – 1550 km riitti meille taas vähäksi aikaa!

Majoituksen löytäminen pienestä kaupungista oli vain pari viikkoa ennen matkaa oli jo haastavaa. Kivoimman tuntuiset hotellit lähellä kaupungin keskustaa olivat tiukasti loppuunvarattuja, vaikka muutamaan eri otteeseen niitä katselinkin. Runsaan kilometrin päästä löytyi lopulta Unicare -niminen etenkin talvisin jonain kuntoutuskeskuksena toimiva kesähotelli, jossa oli vielä tilaa. Tosin piti sitoutua olemaan käyttämättä hajusteita ja olla nauttimatta alkoholia yleisissä tiloissa.
Runsaan kilometrin matka kaupungin vanhaan keskustaan taittui sekin yllättävän helposti, etenkin kun vain reitin alkuosa oli “tylsää lähiötä” ja jo ensimmäisen ison tien toisella puolella olimme keskellä vanhaa puutalokaupunkia tai vaihtoehtoisesti kaupunkia hallitsevan kuonakasan reunalla tai päällä, jos niin halusimme.

Ensimmäisenä iltapäivänä tutustuimme vanhan kaupungin kahteen katuun, ihastelimme vanhoja puutaloja ja kiipeilimme kuonakasalla ihmetellen sitä, että yleensä saimme kiivetä tälle “vuorelle”. Samalla varasimme seuraavalle päivälle retken kuparikaivokseen, joka sijaitsee 13 km päässä kaupungin ulkopuolella, mutta sinne pääsi museon järjestämällä bussikuljetuksella. Kaivostoimintaan Rørosissa voi tutustua myös Rørosin museossa, mutta suosittelen ehdottomasti myös laskeutumista kaivokseen, vaikka se vähän pelottavaa olikin!

Rorosin vanhoja taloja
Rørosin vanhojen talojen parhaimmistoa

Tässä parikin kuvakokoelmaa  Rørosin päivistämme – ja kuten Trondheiminkin osalta, lisää sitten vähän myöhemmin.

Gardemoen

Tämän, hiukan sateisen sunnuntain, vietämme osittain junissa matkalla Oslon lentokentälle, jossa yövyimme lentokenttähotellissa, ja lennämme huomenna takaisin Suomeen. Finentry-lomake on jo täytetty ja kahdesti rokotetuille se lupaili vihreää linjaa! Norja oli muuten tältä osin vielä helpompi, kahdesti rokotetuille riitti EU:n rokotustodistus, mitään lomaketta ei tarvittu.

koronakartta
Norjan vierailumme aikana koko Suomi muuttui Norjan koronakartalla oranssiksi, eli miltään Suomen alueelta ei enää ensi viikolla pääse Norjaan ilman, että on saanut molemmat rokotukset
Tags from the story
, ,
Join the Conversation

10 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mari! Kieltämättä Norja ainakin vähän pienemmillä paikkakunnilla ja vuonojen äärellä on todella kaunis. Tosin juuri Roros on kyllä ihan omassa luokassaan ihan ansaitulla Unescon maailmanperintökohdestatuksellaankin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Vajaa viikko tällä kertaa olemme Norjassa (meno tiistaina, paluu maanantaina). Pari päivääkin oli Trondheimissa ihan hyvä valinta, itse asiassa tarkoitin, että paikka kun paikka, niin jos siellä on aikaa, niin kyllähän melkein kaikkialla aina löytyy lisääkin kohteita: jos ensimmäisenä päivänä kiertää must-kohteet, toisena “kakkoskohteet”, niin sitten seuraavaksi niitä “vähemmän tärkeitä”, mutta usein ihan kivoja kohteita :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sari! Päädyimme tänäkin kesänä Norjaan, kun siellä oli vielä “listalla” olevia kohteita, Pohjoismaat ovat hyvä kesäkohde kohtuullisine lämpötiloineen ja maan koronatilanne oli hyvä.

  1. Itse olen käynnyt Trondheimissä vuonna 1983 ensimmäisellä Norjan matkallani ja harmittavasti siltä reissuilta ei montaa kuva ole – kiitos kalliiden filmirullien :-D Olen Norjaa kierrellyt viime aikoina Stavangerin ja Bergenin välillä parin reissun verran, seuraavaksi olen suunnitellut mennä Bergenistä Trondheimiin ja kiertää tämän alueen luontonähtävyyksiä. Trondheimiin on varattava kyllä pari yötä, sillä vähintään yksi kokonainen päivä on siellä vietettävä.

    Mukavasti tällaiset postaukset kaivoskaupunkeineen nostaa matkakuumetta koronan jäljiltä – alkaa itseäkin tehdä mieli lähteä ulkomaille pitkästä aikaa. Ei kotimaanmatkailussa sinänsä mitään vikaa ole, mutta ulkomaan eksotiikkaa kaipaa kovasti.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Trondheim oli mukava kaupunki. Jos sinne päädyt, niin kannattaa harkita myös Munkholmenin pientä saarta kaupungin edustalla. Mietin itsekin tätä kotimaan/ulkomaan matkailua, mutta etenkin näin seniorina, joka kuitenkin on Suomea jo kohtuullisesti kierrellytkin, niin se tarjoaa vähemmän oikeasti uusia kohteita. Jotenkin ainakin minulla matkalla ihan uuteen kohteeseen tutustuminen, uuden, ennennäkömättömän löytäminen, on jotenkin eri tavalla sykähdyttävää. Ja tietysti myös se, että arki eroaa, vaikkakin Pohjoismaissa liikuttaessa vain vähän, siitä omasta arjesta: ruokakaupassa on vähän erilainen tarjonta, televisiouutisten näkökulma on vähän erilainen – matkalla arjen jututkin ovat pieniä elämyksiä siinä missä Suomessa matkailijan arki on samanlaista koko maassa, mitä nyt jollain pienellä paikkakunnalla kaupat ovat pienempiä.

  2. Olen piipahtanut Trondheimissä muutaman kerran työmatkoillani Hurtigrutenin risteilyillä. Eihän siinä paljon aikaa ole ollut, mutta Nidarosin katedraalin olen nähnyt, samoin vanhaa puutalo-osaa ja sen kuuluisan sillan. Kivan oloinen kaupunki!
    Røros vaikuttaa näkemisen arvoiselta, olen siitä joskus lukenut. Sympaattisen näköisiä vanhoja taloja viherkattoineen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Røros oli ehdottomasti matkan arvoinen – vaikka olihan Trondheiminkin kiva kaupunki.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.