Mini Adam’s Peak

Mini Adam's Peak feature

Lähiviikkoina blogissamme kierretään Sri Lankaa, häikäisevää saarta – tiesithän, että Sri Lanka tarkoittaa tuota? Kohdejuttuja on jonossa monen monta ja pidän itselläni vapauden kirjoittaa niitä satunnaisessa järjestyksessä sen mukaan mikä minäkin hetkenä inspiroi!

Aloitetaan siis vaikka rasittavuudessaan kevyimmällä ”reippailukohteella” eli Mini Adam’s Peakillä. Reitin varrella näimme myös kylttejä, joissa luki Small Adam’s Peak tai Little Adam’s Peak. Rakkaalla kukkulalla on selvästikin monta nimeä.

Kuten useimmat hienoistakin ponnistelua vaativat retket Sri Lankassa, tämänkin retken aloitimme aikaisin aamulla, eli hipsimme bungalowistamme auringon noustessa hiukan ennen puoli seitsemää. Innokkaimmat olivat tietysti lähteneet vielä aikaisemmin nähdäkseen auringonnousun juurikin Mini Adam’s Peakin laelta, mutta emme halunneet kiivetä pimeässä, emme edes otsalamppujen valossa. Otsalamput meillä toki oli mukana, sillä ainakin juuri nyt Sri Lankassa on paljon sähkökatkoja. Maan valuuttavarannot eivät koronan jäljiltä oikein riitä polttoaineen ostamiseen ja saaren sähkö tuotetaan kai pääosin dieselgeneraattoreilla. Samainen polttoainepula näkyi pitkinä ja vielä pidempinä jonoina huoltoasemilla.

Mini Adam’s Peak on siis Ellassa – siinä missä ”oikea” Adam’s Peak on toisaalta. Muuttolintu -blogin noususta Adam’s Peakille kertovasta jutusta lainaten: Lähin juna-asema sijaitsee Hattonissa, mutta yöpyä kannattaa Dalhousien kylässä, joka toimii porttina Adam’s Peakille.
Ellassa asuimme 98 Acres Resort -nimisessä hotellissa, jonka sijainti tämän pienen huipun kannalta oli mitä parhain. Polku huipulle alkoi oikeasti huoneemme ulko-ovelta.

Mini adams peak
Mini Adam’s Peak kuvattuna hotelliltamme. Korkeimmalla kukkulalla, oikealla, on pieni Buddha-patsas. Polku ylös johtaa ensin tuohon keskelle.

Portaita ja vähän lisää portaita

Alkumatka oli melko tasaista leveää polkua, sen jälkeen nousimme teepensaiden peittämää rinnettä ihan sivistyneitä kivirappusia, mutta puolimatkan krouvin jälkeen polku muuttui kapeammaksi ja ”rappuset” yksittäisiksi kiviksi rinteessä. ”Puolimatkan krouvissa” näytti olevan ainakin nyt aamulla suljettu pieni ravintolakin, mutta kookoksen olisi juomaksi voinut pienestä kojusta nytkin siitä ostaa, jos vesipullo olisi unohtunut matkasta.
Muutama mutka ja muutamat portaat vielä ja huippu olikin jo näkyvissä! Aikaa nousuun oli meiltä kulunut melko tarkkaan 1/2 tuntia. Portaita kiipesimme netin mukaan 300 kappaletta.

Mini Adam's Peak Mini Adam's Peak

Mini Adam's Peak
Välillä pitää pysähtyä ihailemaan maisemia

Ylhäällä ihmiset nykymaailman tapaan kuvasivat ainakin itseään tai kaveriaan, ehkä myös maisemia. Niin mekin – jopa siinä määrin muiden esimerkistä innostuneena, että minäkin kiipesin hiukan ulkonevalle kivelle, jolta olisi kyllä ollut ihan hyvät mahdollisuudet pudotakin alas rinnettä pienellä yrittämisellä tai vaan huolimattomuudella. No, näin ei kuitenkaan käynyt ja hetki kivellä tuli pariksi hikiseksi kuvaksikin dokumentoitua.

Mini Adam's Peak Mini Adam's Peak Mini Adam's Peak

Kiipesimme myös noin samankokoiselle naapurihuipulle, pienen buddhapatsaan luo. Mini Adam’s Peakille kiipesi aamulla turistien lisäksi myös muutama munkki oranssinpunaisissa kaavuissaan (ja flipflopeissa). Luultavasti tämäkin pieni patsas on jonkinlaisen palvonnan kohde.
Me kiirehdimme kuitenkin jo takaisin ja aamiaiselle, sillä olimmehan lähteneet matkaan vain parin suklaakeksin voimalla. Pikainen pysähdys huoneessa, paitojen vaihto vähän vähemmän hikisiin ja aamiaiselle, suihkukin sai nyt odottaa.

Mini Adam's Peak Mini Adam's Peak

Mini Adam's Peak
Rinteet ovat täälläkin teepensaiden peittämiä – turisteja matkalla niin alas kuin ylös

Mini Adam's Peak

Mini Adam's Peak
Paluumatkalla saattoi jo keskittyä vähän ympäröivään luontoonkin

98 Acres Resort Ellassa

98 Acres Resort on levittäytynyt useaan erilliseen rakennukseen melko laajalle alueelle rinteeseen. Matkat hotellialueen sisälläkin ovat siten vähän pitempiä ja huoneen sijainnista riippuen jyrkkäänkin ylämäkeen. Voipunutta vaeltajaa voi kuitenkin onnistaa ja kohdalle voi osua golfauto, joita lähinnä käytetään matkatavaroiden kanssa liikuttaessa, mutta toki autot ottavat muutenkin matkailijan kyytiinsä tai auton voi tarvittaessa ihan tilatakin jos kävely ei innosta.

Aamiaisella pääsimme vasta ensimmäistä kertaa kunnolla näkemään ravintolasta aukeavat hulppeat näkymät Mini Adam’s Peakille ja muutenkin. Saapumisiltana olimme syöneet illallisen sen verran myöhään, että oli jo pilkkopimeää. Jos hetkittäin 98 Acres Resortissa harmittelimmekin välimatkoja alueella, niin aamiaisnäkymät kyllä pyyhkivät harmituksen pois mielestä!

Sen verran maisemien lumoissa olimme, ettemme tulleet buffetaamiaisen laajoista valikoimistakaan ottaneeksi kuvaa kuin vasta viimeisestä pienestä ”täydennyslautasesta”. Korona-aikaan emme enää halunneet palata kiertelemään tarjoilupöytien lomassa, sillä aamu oli jo ehtinyt vähän pitemmälle ja ravintola oli täyttymässä. Sri Lanka on avautunut koronan jälkeen nopeammin kuin monet naapurimaat ja turistien määrä onkin palautunut jo lähes puoleen koronaa edeltävästä ajasta. Tosin tilanne saattaa nyt taas nopeasti heikentyä, sillä saari on ollut niin venäläisten kuin ukrainalaisten suosiossa.

Sitäpaitsi meillä oli jo kiire suihkuun – matka jatkuisi heti sen jälkeen Ellasta rannikolle Weligamaan.

98 acres
98 Acres Resortin aamiaisen nautimme tällä terassilla
98 acres
Maisemat aamiaisterassilta
98 acres
Pari kuvaa sentään ruuastakin: illallisen suklaamousse ja aamiaisen jälkiruokaosastoa
98 acres
98 Acres Resortin portaita ja kukkia – ja turistin päivän toinen asu :-)

Rawana Falls

Jos Mini Adam’s Peak on ainakin pieni nähtävyys Ellassa, niin mainittakoon tässä lopuksi vielä toinenkin, eli Rawana Falls, 25 metriä korkea vesiputous lähellä Ellaan, jossa vielä pysähdyimme. Noin 25 metriä korkea vesiputous koostuu kolmesta peräkkäisestä putouksesta ja on tietysti näyttävimmillään sadekaudella, mutta kyllä sitä kannattaa pysähtyä katsomaan kuivallakin kaudella. Pääosa turisteista – ja paikallisistakin, joita paikalla oli myös paljon – tyytyy katsomaan putousta alhaalta, mutta sitä voi myös kiivetä katsomaan ensimmäisen, toisen tai jopa kolmannen putouksen huipulta, jos on tarpeeksi urheiluhenkinen ja valmis ottamaan vähintäänkin pieniä riskejä! Me olimme tässä vaiheessa jo päivän reippailut reippailleet ja ajatuksissamme jo melkein Weligaman rannalla, joten tyydyimme katsomaan putousta sillalta ja sen kupeessa olevalta näköalatasanteelta :-)

rawana falls
Rawana Falls – ja turistin kolmas asukokonaisuus ennen puolta päivää :-)
Tags from the story
,
Join the Conversation

4 Comments

  1. Kauniin vehreiltä näyttäviä maisemia! Yllättävänkin rauhalliselta näyttävä kohde, vaikka kohde kuulostaa verrattain helpolta kiivettävältä ja se sijaitsee suosituimpien turistireittien varrella. Tai ainakin kuvien perusteella mistään ruuhkasta ei ainakaan voida puhua. Tuo oli muuten mielenkiintoinen fakta, että turismi on noinkin hyvin Sri Lankassa elpynyt, mielenkiintoista olisi nähdä kattavampikin markustustilasto eri maiden osalta.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Ehkäpä juurikin kohteen tietynlainen ”mitättömyys” tekee siitä rauhallisen. En nyt lähtenyt etsimään asiasta tilastoja, mutta eivätköhän nämä mene aika suorassa suhteessa maahantulorajoitusten kanssa. Jossakin ainakin oli juttua mm. Dominikaanisesta tasavallasta ja Meksikosta, jotka ovat olleet ”auki” ilman sen kummempia muodollisuuksia jo pitkään, että turisteja on enemmän kuin koskaan. Toisaalta Thaimaassa ilmeisesti vaan kourallinen. Itselleni rokotetodistus ja terveysselvitys eivät ole esteitä, ennakko-PCR on jo vähän stressaava, mutta karanteenit ja lisätestit kohteessa jo este, ainakin toistaiseksi …

  2. Tuttuja paikkoja, tuo little Adams peak on kyllä kiva kohde vaikka vähän kiipeämistä onkin, onneksi ei liian rankka nousu (tai sitten aika kultaa muistot?). Sillon kun oltiin Ellassa, niin sieltä isommasta Adams peakilta oli joku turisti tippunut alas ja menehtynyt, oli vähän kurjaa kyllä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Elina! Ei tuo Little/Mini/Small Adam’s Peak tosiaankaan haastava ollut, näin ihan alle viikon kuluttua kiipeämisestäkään, eli ei taida Sinullakaan aika kullannut muistoja vaan muistat ihan oikein :-) Nuo onnettomuusjutut ovat kyllä kurjia – ilmeisesti Sri Lankalla on myös kuollut ihmisiä pudotessaan liikkuvasta junasta yrittäessään ottaa sitä maailman näyttävintä Instagram-kuvaa, eli olisiko se kuitenkin niin, että elämä ensin ja hurjat kokemukset ja kuvat vasta toisella sijalla!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *