Rannoilla(kin) Sri Lankassa

Sri Lanka parhaat rannat

Jos seurasit Sri Lankan matkaamme jo sen aikana Facebookin puolella tai tutustuit matkaohjelmaamme, niin saatoit kiinnittää huomiota siihen, että saarella, jonne monet matkustavat vain rantojenkin takia, emme viettäneet juuri yhtään aikaa rannalla.

Viimeinen majapaikkamme sijaitsi kuitenkin Weligaman rannalla. Viivyimme Parangi Weligama Bayssä kaksi päivää ja yötä, joista tosin ensimmäisen päivän käytimme Gallen retkeen. Mutta jäi meille hetki aikaa niin Weligaman kuin Mirissankin rannalle. Mirissaan teimme toisena päivänä retken tuktukilla. Mirissa lähinnä siksi, että se oli niin lähellä Weligamaa ja tuntui fiksulta ajatukselta kuitenkin nähdä toinenkin ranta Sri Lankassa :-)

Vasta tätä juttua kirjoittaessani tulin hiukan perehtyneeksi aiheeseen ”Sri Lankan parhaat rannat”. Lonely Planet, Tripsavvy ja Touropia – ensimmäisiä Googlen hakutuloksia aiheesta – listoista viisi rantaa esiintyy kaikkien näiden listoilla ja niin Weligama kuin Mirissa mahtuvat näiden joukkoon. Muut kolme ovat Unawatuna, Arugam ja Bentota.

Weligama

Weligamassa aloitimme uintiretkellä. Emme kuitenkaan meressä vaan Parangi Weligama Bayn uima-altaassa, joka toki oli pienempi kuin Sigiriyan Aliya Resort & Span mahtava infinity pool, mutta koska pienessä hotellissa saimme kumpanakin päivänä sattumalta altaan omaan käyttöömme, niin se oli ihan riittävän iso pienimuotoiseen kuntouintiinkin. Seuraavana päivänä kävimme kokeilemassa mertakin, mutta aaltojen ja matalan rannan yhdistelmä ei sitten lopulta innostanut kahlaamaan niin pitkälle, että uiminen olisi onnistunut.

Sri Lanka parhaat rannat
Parangi Weligama Bayn pienessa boutique-tyyppinen hotellissa asuimme kuin kotonamme

Sri Lanka parhaat rannat

Sri Lanka parhaat rannat
Ehkei sittenkään …
Sri Lanka parhaat rannat
.Allas vai ranta – no välimatka ei ainakaan ollut pitkä

Weligamaa pidetään yhtenä Sri Lankan parhaista surffirannoista etenkin aloittelijoille. Rannalla olikin surffikouluja vieri vieressä ja reippaita nuoria lähes vuorokauden ajasta riippumatta harjoittelemassa rannalla laudoilleen nousemista. Myös rannan aalloilla näkyi aloittelevia tai vähän edistyneempiäkin surffareita aikaisesta aamusta myöhäiseen iltaan.

Weligaman rannalla on myös taajassa ravintoloita ja muutaman korttelin päässä rannalta ruokakauppojakin. Hyvin pienellä parin päivän otoksella voisimme väittää rantaa myös tapaamispaikaksi, sillä päädyimme yhdellä rantakävelyistämme keskelle isohkoa Ukrainan tueksi järjestettyä mielenosoitusta. Sri Lankan lomamme alkupäivinä Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, joten tässä vaiheessa sota oli jo kestänyt noin viikon ja Ukrainaa tukevat aktiviteetit olivat saavuttaneet myös Aasian rannat.

Weligama surffiranta Weligama surffiranta Weligama surffirantaWeligama surffiranta
Weligama Ukraina mielenosoitus

Veneitä ja kalastajia

Weligaman rannalla näimme myös paljon värikkäitä kalastusveneitä ja kalastajia työskentelemässä verkkojensa parissa. Emme kuitenkaan onnistuneet olemaan paikalla niiden lähtiessä merelle tai palatessa sieltä. Muutamassa kohdin rannalla oli kyllä kaloja myytävänä vielä alkuillastakin, joten eiköhän täälläkin jonkinlaista kalastusaktiviteettiakin edelleen ole.

Enemmän veneitä näimme rannan itäreunalla sijaitsevassa pienessä satamassa lähellä Taprobanen pientä saarta. Matkakuvissa esiintyviä keppien varassa istuvia kalastajia emme sen sijaan nähneet, emme Weligamassa emmekä Mirissassa – Mirissassa sentään oli yksi tällainen keppi pystyssä. Ilmeisesti näiden kalastajien osalta tilanne on saman tapainen kuin Myanmarin näyttävästä heittoverkoilla kalastajien kanssa. Kalastusta harrastetaan lähinnä tippien takia, ei kalojen, ja niinä hetkinä kun liikuimme rannoilla ei turisteja ollut riittävästi näytännön järjestämiseksi. Gallessa sentään ”näimme” niitä yhdessä taulussa!

Weligama Weligama Sri Lanka parhaat rannat Sri Lanka parhaat rannat

Taprobane
Taprobanen saari on kuulemma ainoa yksityinen saari Sri Lankassa. Sillä sijaitsevassa huvilassa on kuitenkin vuosien mittaan oleillut useampia julkisuuden henkilöitä. Kylie Minoque on tehnyt saarella oleiltuaan siitä laulunkin. Laulun matkassa pääset myös halutessasi pienelle kierrokselle tuolle yksityissaarelle.

Mirissa

Mirissan ranta on pienempi kuin Weligaman ja aamun tunteina vieläkin rauhallisempi, mutta ilmeisesti iltaelämä Mirissan rannalla on vilkasta ja äänekästä.
Aamupäivällä näimme Mirissan rannalla paljon lapsia ja perheitä – vähemmän surffareita kuin Weligamassa. Mutta näimme myös kilpikonnahautomon, josta paikallinen meripelastusyksikkö ilmeisesti piti hyvää huolta. Näimme jopa rannalla yhden pienen kuolleen kilpikonnan, jonka lähtö mereen ei ollut ihan onnistunut, mutta päätellen siis siitä, että ehdimme sen näkemään, niin näitä kuoriutuneita kilpikonnia oli päästetty mereen ihan lähiöinä.

Auringonotosta, uimisesta tai surffaamisesta kiinnostumattomalle Mirissan ranta tarjoaa kuitenkin yhden retkikohteen, eli pienen Parrot Rockin saaren. Tälle pienelle, mutta korkealle, saarelle voi huvin vuoksi kiivetä katsomaan näköaloja. Kiipeäminen huteria ja/tai epätasaisia portaita ylös ja alas tarjoaa hienoisen tasapainohaasteen, mutta näkökulman vaihtaminen tarjoaa myös oikeasti erilaisia näkymiä samalle rannalle!
Parrot Rockille voi kiivetä vain matalan veden aikaan eikä siellä kannata viipyä liian pitkään, sillä vuorovesi nousee nopeasti ja korkealle!
Jos Parrot Rockille ei pääse, mutta haluaa kuitenkin vaihtaa vähän näkökulmaa, niin pari pientä lahdenpoukamaa länteen on Coconut Tree Hill, joka sekin tarjoaa ilmeisen hienoja näkymiä, päätellen ainakin noista nopeahkosti selaamistani ”parhaat rannat” -jutuista (ja Instagramista).

Mirissan päärannalta parin kilometrin kävelymatkan päässä toiseen suuntaan on myös toinen, pienempi ranta, Secret Beach, joskaan ei se nyt tietenkään salainen ole, jos se löytyy vaikka Google Mapsistä. Rantaa pitkin sinne ei kuitenkaan voi kävellä vaan tie sinne mutkittelee niemeä pitkin. Emme kuitenkaan lähteneet sitä ”etsimään”.

Sri Lankankin vesillä voi nähdä valaita ja delfiiniä joulu-maaliskuun välisenä aikana ja monet valasretket lähtevät kuulemma juuri Mirissasta. Alaskan huikeiden kokemusten jälkeen emme enää oikein ole innostuneet valasretkistä muualla.

Mirissa Sri Lanka

Mirissa Sri Lanka
Mirissan paikoitellen kivinenkin ranta ei sovi yhtä hyvin aloitteleville surffareille
Mirissa Sri Lanka
Vain kalastaja puuttuu …

Sri Lanka kalastajia

Kilpikonnahautomo Kilpikonnahautomo

Mirissa Sri Lanka
Samassa kuvassa rannalla ollut pieni kuollut kilpikonna ja Parrot Rock
Parrot Rock Mirissa
Parrot Rockin kaikki länsimaalaiset turvallisuusstandardit täyttävät portaat :-)

Parrot Rock Mirissa Mirissa Sri Lanka

Tags from the story
, ,
Join the Conversation

6 Comments

  1. Meitä kyllä kiinnostaa Mirissan sinivalaat, sillä vaikka valaita ollaan upeasti myös nähty, niin sinivalaita ollaan päästy näkemään vain kerran ja silloinkin hieman kaukaa. Oma matka tulee olemaan myös parhaan valassesongin ulkopuolella, mutta varmaan tullaan silti yrittämään.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Tarkkaan ottaen, jos aikaa olisi ollut enemmän – siis jos olisimme varanneet tuollaisellekin retkelle päivän – niin mukavahan se olisi voinut olla. Mutta siinä vaiheessa kun tämä mahdollisuus tuli vastaan, olimme jo ruksineet rantapäivät, siis myös Mirissan, enemmän tai vähemmän pois matkaohjelmastamme. Kävimme siis Mirissalla vain tuktukilla Weligamasta lähtöpäivänämmme.

  2. Nyt tuli kyllä ikävä Sri Lankaa! Meillä on nuokin rannat vielä näkemättä, ja paljon muuta. Emme ole käyneet valasretkellä, kilpikonnat ja delfiinitkin on jotenkin vältetty. Ehkä pitää ainakin kolmannen kerran vielä matkustaa tuonne :) Kiitos esittelystä!

  3. says: arto

    Sri Lanka on maailman hienoin maa, minulla on siellä tontti mutta koronan takia rakennustyöt ovat olleet jäissä, aikomus olisi piakkoin päästä lähtemään sinne ja rakentaa loppuun eläkepäiviksi talo
    Olen kiertänyt maan Etelästä Pohjoiseen ja Idästä Länteen mutta siitä huolimatta voisin tehdä sen aina uudelleen ja uudelleen koska kulttuuri ja maisemat kiehtovat loputtomiin
    Paikkoja jotka ovat must see lyhyellä vierailulla
    Trincomalee, Sinharajan sademetsä ( uiminen kuuman kävelyn jälkeen viileässä vedessä vesiputouksen alla ) Luonnonpuistot , Junamatka Kandy-Ella, Sigiriya Lion Rock
    Lista olisi loputon mutta jos aikaa on vain 2 viikkoa tuokin tekee tiukkaa
    Itse harrastan omatoimimatkailua joten hotellit löytyvät halvalla, kuljettajan ja auton vuokraaminen on todella edulista vaikka koko reissulle

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Osa, ehkä puolet, tuosta ehdimme 10 päivässä näkemään – ja vähän muutakin. Juuri nyt Sri Lankan tilanne on vähän haastava, sillä valuutan puute vaikuttaa jo kovasti polttoaineen saantiin ja mutkan kautta myös sähkön jakeluun. Venäläisten turistien todennäköinen puuttuminen jatkossa ei tee tilannetta helpommaksi, mutta tilanne vielä joskus taas paranee.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *