Puolitoista vuotta ideasta toteutukseen, mutta tänä keväänä kävimme lopultakin tutustumassa Louhisaaren kartanoon Askaisissa (kartano on auki lähinnä kesäisin). Monet yhdistävät kartanon Mannerheimiin ja totta onkin, että Carl Gustaf Mannerheim syntyi (4.6.1867) ja vietti pääosan varhaislapsuuttaan Louhisaaren kartanossa. Koulunsa hän kävi kuitenkin jo Helsingissä ja Haminassa.
Louhisaaren kartanon rakennutti sen Flemingien suku, joka omisti Louhisaaren kartanon maineen noin vuodesta 1450 – 1791, eli lähes 340 vuotta. 1789 kuolleen Herman Flemingin perilliset joutuivat 1791 myymään tilan velkojen takia. Uudeksi omistajaksi tuli majuri ja kreivi Carl Erik Mannerheim. Aikanaan marsalkan isä Carl Robert Mannerheim peri kartanon isältään, mutta ajautui, hänkin, taloudellisiin vaikeuksiin ja myi kartanon sisarelleen, marsalkan tädille, vapaaherratar Vilhelmina Mannerheimille 1881. Carl Gustaf Mannerheim oli tuolloin vasta 14-vuotias ja vaikkakin hän teini-ikäisenäkin kävi kartanossa muutamia kertoja, ei se enää ollut hänen kotinsa.
Mannerheimin suvulta kartano päätyi runsaan sadan vuoden jälkeen vuonna 1903 Oskar ja Naimi Hannukselle.
Hannusten aika Louhisaaren kartanossa ei enää kestänyt sataa vuottakaan, sillä torpparilaitoksen lakkauttaminen vaikeutti kartanon ylläpitoa ja puutarha ja puisto alkoivat kärsiä hoidon puutteesta ja osa alueista villiintyi: pensasaidat levisivät vapaasti ja hiekkakentät ruohottuivat. Hannusten tytär Inkeri Hovinen peri isänsä kuoltua 1941 ja vuonna 1961 valtio lunasti siitä jo osan museoalueeksi Mannerheimin ratsastajapatsaskeräyksestä yli jääneillä varoilla. Inkeri Hovisen kuoltua 1966 Sydäntautiliitto ja Syöpäyhdistys perivät loput tilasta. 1967 museoksi kunnostettu linna avattiin yleisölle.
Kartanon kiinnostavat huoneet
Louhisaaren kartanossa on kolme kerrosta ja saimme vinkin aloittaa ylhäältä, kolmannesta kerroksesta. Ylin kerros on juhlakerros ja museovirasto on sisustanut sen ehkä lähinnä Flemingien aikaa heijastavaan tyyliin. Toista kerrosta on käytetty asumiseen ja sen sisustus edustaa nykyisin Mannerheimien aikaa, eli noin 1800-lukua.
Kartanon historiallisesti kiinnostavin huone on pieni sininen makuukamari kartanon toisessa kerroksessa, jossa marsakka Mannerheimin kerrotaan syntyneen.
Palvelusväki työskenteli ensimmäisessä kerroksessa, jossa oli mm. keittiö. Aputiloja on myös sivurakennuksissa, joissa mm. leivottiin ja kudottiin.
Leikkimökki omenapuiden katveessa
Kalmilaisessa puutarhassa on nähtävillä 1700-luvun kasveja ja 1800-luvulta periytyviä ”Mannerheimin” omenapuita.
Onpa puutarhan nurkassa pieni myrkkypuutarhakin, joka kuitenkin tarkoittaa lääkekasveille omistettua aluetta, ei täällä sen pahempia myrkkyjä viljelty.
Yhdistelmä kalmilainen ja myrkkypuutarha toi mieleeni ensin kalmiston, mutta kalmilainen puutarha tarkoittaa kuitenkin vaan luonnontutkijan ja tutkimusmatkailija Pehr Kalmin ajatusten mukaisten puutarhaa: symmetristä, säännönmukaista, esteettistä ja arvokasta. Kaikki kasvit ovat hyödynnettävissä ravinnoksi tai lääkkeeksi.
Puutarhassa on myös marsalkka Mannerheimin leikkimökki, jonne pääsee jopa kurkistamaan sisälle!
Lisää Louhisaaresta, vähän kuvailevammalla ja eläytyvämmällä tyylillä, voit halutessasi lukea vaikka tästä Apu-lehden jutusta muutaman vuoden takaa. Kaikki kunnia toimittajalle, minä en ihan noin pitkälle pystynyt eläytymään siihen, että mitenkähän Mannerheim alle kouluikäisenä on kartanon huoneissa ja puutarhassa leikkinyt!
Mannerheim-museo
Vierailtuamme Louhisaaren kartanossa päätimme jatkaa tutustumista Mannerheimin henkilöhistoriaan. Jos Louhisaari edusti sen alkua, niin Suomessa Mannerheimin koti Kaivopuistossa edustaa sen loppua. Vaikkakin Carl Gustaf Mannerheim vietti viimeiset vuotensa Sveitsissä ja kuolikin siellä, niin osoitteessa Kalliolinnantie 14 Helsingin Kaivopuistossa sijaitseva lähetystöjen ympäröimä talo oli hänen kotinsa vuosina 1924 – 1951.
Vuoteen 1924 talo käsitti useita pienempiä huoneistoja. Talon omisti tuolloin Karl Fazer ja asunnot oli vuokrattu Fazerin karamellitehtaan työntekijöille. Karl Fazer kuuli ystävänsä Carl Gustaf Mannerheimin etsivän itselleen sopivaa taloa Helsingissä ja tarjosi hänelle tätä taloaan. Asiasta sovittiin, taloon tehtiin perusteellinen remontti ja siihen asennettiin tuohon aikaan vielä harvinaisia mukavuuksia kuten esimerkiksi keskuslämmitys.
Mannerheimin kuoleman jälkeen koti avattiin yleisölle, ensin vähäksi aikaa, mutta suuren suosion siivittämänä pysyvämmin. Mannerheim-säätiö lunasti kodin irtaimiston ja Fazer-yhtiö jatkoi vuokrasopimusta. Sittemmin säätiö osti talon Fazerilta. Talo irtaimistoineen onkin pääosin edelleen samassa asussa kuin Mannerheimin kuollessa – vain muutama yläkerran huone on muutettu näyttelytilaksi.
Tauluja ja tarinoita
Museoon on mahdollista tutustua vain opastetuilla kierroksilla, mikä on tietysti kotimuseossa ymmärrettävää suuren esinemäärän takia. Opas avaa myös huoneiden ja esineiden tarinat ihan toisella tavalla kuin niihin olisi mahdollista paneutua vain kuljeskelemalla talossa ympäriinsä.
Kierros alkaa alakerran isosta, synkästä ruokasalista, jonka seinille ovat päätyneet muotokuvat sukulaisista – eihän niitä noina vuosina voinut vielä katsoa puhelimen näytöltäkään. Myös Mannerheim itse on läsnä ison maalauksen muodossa. Taulu on kuulemma toteutettu vuosina, jolloin Mannerheim toimi pankkien hallinnossa ja pankki halusi tapansa mukaan hänestä muotokuvan seinälleen. Mannerheimin ystävä Akseli Gallen-Kallela maalasi sen, mutta ensimmäisessä toteutuksessa Mannerheim seisoi, mikä ei sopinut pankille. Johtokunnan puheenjohtajan pitää istua, myös kuvassa, joten tämä kuva jäi yli ja Gallen-Kallela maalasi toisen kuvan, jossa Mannerheim istuu.
Seuraavassa huoneessa, salongissa, huomio kiinnittyy erityisesti kahteen isoon tiikerin taljaan. Opas viistoilee, että voisi luulla, että toinen niistä on pieni tiikeri ja toinen iso, mutta itseasiassa pienikin tiikeri on iso ja se isompi on vaan ollut hyvin iso tiikeri!
Työhuoneen ehkä mielenkiintoisin esine on Mannerheimin Pariisista ostettu kirjoituspöytä, joka on jätetty sellaiseksi kuin se Mannerheimilta jäi.
Alakerran isossa aulassa vieraat joutuivat useimmiten odottamaan hetken ennen Mannerheimin tapaamista ja samalla he saattoivat tutustua miehen saavutuksiin, kuten vaikka moniin metsästysmuistoihin, marsalkansauvoihin ja lahjoihin. Nyttemmin esillä on myös Kansallisaddressi, johon 10% Suomen kansasta kirjoitti nimensä kunnioittaen Mannerheimin muistoa hänen kuoltuaan.
Makuuhuoneita ja kunniamerkkejä
Yläkerran aulaa hallitsee Gallen-Kallelan maalaus, jonka Mannerheim sai muistoksi ystävästään hänen kuoltua.
Aulan molemmilla puolilla on makuuhuoneita: vierasmakuuhuone ja Mannerheimin makuuhuone, jonka kalustuksena tässä vaiheessa on kenttäsänky ja kenttäpöytä, joskin oppaan mukaan tarina siitä, että Mannerheim olisi aina nukkunut kenttävuoteessa ei pidä paikkaansa – on täällä mukavampiakin sänkyjä ollut. Myöhemmin lääkäri kuitenkin suositteli Mannerheimille nukkumista kovalla alustalla ja sitä kenttävuode ilmeisesti on.
Yläkerran huoneista kannattaa vielä mainita vihreä vierassalonki, jonka sisustukseen on ainakin nyt koottu tietoja Mannerheimista maailmanmatkaajana. Sen seinältä löytyy kartta hänen matkoistaan Aasiassa, jossa hän mm. taittoi pitkiä osuuksia hevosen selässä, mutta myös maapallo. johon on ”timanteilla” merkitty maat, jossa hän on vieraillut. Amerikoissa Mannerheim ei koskaan käynyt, koska ei siellä ole mitään kiinnostavaa.
Yksi huoneista on varattu Mannerheimin saamille kunniamerkeille, joita niitä ei olekaan ihan vähän. Kuriositeettina opas mainitsi mm. että Mannerheim taitaa olla ainoa ihminen, joka on saanut toisessa maailmansodassa kunniamerkkejä sodan eri osapuolilta. Mannerheim itse arvosti kuulemma eniten Pyhän Yrjön Ritarikunnan ristiä, jonka hän sai ansioistaan ensimmäisessä maailmansodassa. Ainakin muodoltaan Mannerheim Risti on samanlainen kuin Pyhän Yrjön. 1. luokan Mannerheim Ristin ritariksi on nimitetty kautta aikojen vain kaksi henkilöä, sotamarsalkka Mannerheim itse ja yleisesikunnan päällikkö jalkaväenkenraali Erik Heinrichs.
Mannerheim-museoon voi muuten tutustua aika hyvin myös virtuaalisesti, jos ei satu olemaan sopivasti asiaa Helsinkiin ja Kaivopuistoon.
Myös Helsingin Sanomien toimittaja (ja valokuvaaja) kävivät äskettäin tutustumassa Mannerheim-museoon.
Askaisten Ritaripuisto
Hypätään vielä lopuksi takaisin Askaisiin. Jos päädyt käymään Louhisaaressa, niin kannattaa samalla poiketa myös Askaisten kirkolla ja sen vieressä olevalla Ritaripuistossa.
Ritaripuistossa on muistokivi Kurun mustasta graniitista jokaiselle 191 Mannerheim-ristin ritarille.
Vielä Lopelle?
Mannerheim-aiheella Suomea voi toki kiertää vielä Askaisten ja Helsingin lisäksi muuallakin, vaikka Lopella.
Louhisaaren ja Mannerheim-museon vierailumme välissä huomasin myös tällaisen jutun Mannerheimin majasta Lopella:
Näiltä näkymin emme kuitenkaan ole ihan lähiaikoina suuntaamassa Lopelle, mutta kuka sen tietää, jos vaikka vielä joskus tulisimme pistäytymään täälläkin :-)
Louhisaaressa on pitkään ollut tarkoitus lähteä käymään, mutta en ole saanut aikaiseksi tehdä reissua sinne. Tuo Mannerheim-museo olikin itselleni ihan tuntematon kohde, mutta kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Ilman muuta tulee tulevaisuudessa vierailtua siellä.
Kiitos Mikko! No kesti se meilläkin, kun paikka tosiaan on auki vaan kesäisin. Mannerheim-museoon kannattaa varata käyntiaika etukäteen, sillä kierroksille otetaan kuitenkin vaan rajattu määrä ihmisiä kerralla, ei siis koronarajoitusten tms. takia vaan ihan vaan siksi, että tilat ovat pieniä, kodistahan on kyse, vaikka isosta sellaisesta.
Oi, onpa tuo Louhisaaren kartano komea varsinkin tuossa ekassa kuvassa! En tiennyt tällaisen olemassaolosta mitään, mutta vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta.
Tuossa Marskin majassa taas on tullut vierailtua useammankin kerran. Moni sitä kehuu, mutta itse en ehkä enää osaa nähdä sen hienoutta :D
Kiitos Eveliina! Ihan hetimmiten emme tosiaan ajatelleet Marskin majalle lähteä, mutta ehkäpä joku, jopa Sinä, olisi kirjoittanut siitä, niin voisi sitä ”vilkaista” sitä kautta.
Taas kerran löytyi näin mielenkiintoinen kohde josta en ole edes ollut lainkaan tietoinen. Kyllä Suomessakin on kauniita kartanoita mutta niistä ei vain pidetä niin paljoa melua kuin naapurimaissa. Kiva että tämä on kuitenkin avoinna yleisölle. Ja leikkimökin sisustus tosiaan näyttää olevan Ikean lastenosastolta.. hihih.
Kiitos Paula! Tämä(kin) kartano on jo päätynyt valtion omistukseen ja sen myötä se on avoin yleisölle. Näkemisen arvoinen paikka, ehdottomasti!
Geni ilmoittaa minulle, että eräs Flemingeistä ”Herman Persson Fleming is your fourth cousin 14 times removed”. Sen sijaan Mannerheimeille en ole sukua. Olen käynyt Louhisaaren kartanolla ja Askaisten hienolla kirkolla. Kartanon alueella qummittelee, mutta en nähnyt taaskaan vilaustakaan qummituksesta. Ehkäpä ne ovat niin hienohelmoja, etteivät vaivaudu tällaiselle rahvaalle näyttäytymään ellen kehu ja maanittele.
Kiitos Stacy! Ehkäpä ne kummitukset ovat tavattavissa vaan syksyllä – silloin tuolla taidetaankin järjestää erityisiä kummituskierroksia :-)
Pirkamaalla Laukon kartano on yksityisomistuksessa ja avattu yleisölle esim puutarhakonsertien kautta (kesäisin varmaan 15 kpl). Uskoisin, että tämän kaltsista yrittäjyyttä tarvittaisiin ja myös kannattaisi. Tarvitaan kyllä hurjasti alkupääomaa ja riski on kova
Kiitos Mari! Vanhat sukukartanot taitavat kyllä olla haasteellisia ylläpitää. Joskus kävimme Schildt-suvun sukukokouksessa Bosgårdin kartanossa ja isäntä kyllä kuvaili melko laajalti sitä, että mitä kaikkea tällaisen kartanon ylläpito vaatii. Bosgård on kyllä nykyisen nuoren isännän, Aarne Schildt, johdossa kehittänyt ilmeisen toimivan lihakarjaan perustuvaa toimintaa myymälöineen ja ravintoloineen.
Kiinnostava historiallinen kartanonähtävyys. Mielenkiintoa lisää erityisesti se, että kartano on säilynyt huonekaluineen Mannerheimin aikaisessa kuosissaan. Käyntilistalle tämäkin.
Kiitos kommentistasi! Huonekalut, ainakin osa niistä, ovat oikeilta aikakausilta, mutteivat juuri näiltä suvuilta, eli ne ovat Kansallismuseon kokoelmista. Tosin tapetit ja sellaiset taitavat kyllä olla ihan alunperin talossa olleita.
Mielenkiintoisia kohteita, upea tuo kartano, jäi kyllä kiinnostamaan. Mahtavaa, että sitä on noin säilytetty ja avattu yleisölle.
Kiitos Anna! Valtiolle päätyneet kohteet tapaavat usein Suomessa myös päätyä kaikille avoimiksi kohteiksi :-)