Päiväretki Nusa Penidalle

Nusa Penida feature

Nusa Penida ei ollut suunnitelmissamme Balin viikolle, mutta niin vaan löysimme itsemme Sanurin lauttarannasta yhtenä aamuna.

Satu ja Oskar olivat jo ennen Balille matkustamistamme suunnitelleet ”jotain ihan omaa retkeä” viikkomme aikana ja ilmeisen perusteellisen Instagram-tutkimuksen perusteella he olivat päätyneet yhden yön retkeen Nusa Penidalle. Neljän tähden huoneistohotelli Sanurissa vaihtui kahden tähden ”puumajaan” (Penida Bambu Green Villas), mutta omatoiminen seikkailu ja oma rauha korvasivat kuulemma hyvin muutamat menetetyt tähdet!
Ennen matkaamme olin jo vitsaillut, että tuossa vaiheessa viiden hengen ryhmämme on jo varmasti riitautunut, mutta ilmeisesti Balilla on vaikea riitautua, joten sen puolesta olisimme kyllä hyvin kaikki mahtuneet Sanurin hotelliimmekin.

Lähtisimme mekin Nusa Penidalle?

Nuorten suunnitellessa lähtöä Nusa Penidalle aloin itsekin kiinnostua saaresta ja kun joku kommentoi, varmaan sitten johonkin Sanurista Instagramissa julkaisemaani kuvaan, että tervetuloa heidän (Nusa Penida Destination Tour) matkassaan Nusa Penidalle päädyin itsekin aloittamaan pienimuotoisen neuvottelun asiasta Instagramissa. Neuvottelun kohteena oli lähinnä retken aikataulu – ehdotimme lähtöä 8:30 siinä missä vakioretki olisi lähtenyt (hotelliltamme) 6:30 ja silti paluuta klo 16. Tiesin ettemme olisi oikeastaan kiinnostuneita uimatauoista vaan lähinnä näkemään vähän saarta – mikä tämä Nusa Penida on? Hintaneuvottelutkin taisivat pitkälti jäädä tekemättä, sillä sain myöhemmin Sadulta palautetta, että tuosta olisi kyllä voinut tinkiäkin. No, ehkä olisikin, mutta haimme, kuten yleensä, ensisijaisesti helppoa ja mukavaa toteutusta.

Joten, 8:30 se oli. Lähtö hotelliltamme laivarantaan. Ensimmäinen ihmetys oli, kun auto jätti meidät satama-alueelle kohtaan, jossa monet yrittäjät myivät päiväretkiä Nusa Penidalle, ilmeisen samalla ohjelmalla ja ilmeisen samaan hintaan (emme olleet vielä maksaneet mitään). Hetken mietimme, että mitähän nyt tapahtuu ja pitäisikö yrittää kontaktoida retken järjestäjää, mutta sopivasti juuri siinä vaiheessa kuljettajamme palasikin. Oli käynyt parkkeeraamassa autonsa, mutta olisi hän nyt voinut parilla lauseella selittää meille, että odottakaa, hän palaa. No, hän palasi ja kävi ostamassa meille laivaliput.

Sanurin rannassa ilmeisesti pääosin Nusa Penidalle lähteviä laivoja oli monen monta valmiina lähtöön. Mielenkiintoisinta kannaltamme oli, että ymmärsimme, että niihin mennään kahlaamalla. Siis sukat ja kengät pois ja shortsin lahkeita ylöspäin. Onneksi ranta oli melko hienohiekkaista, mitä nyt muutama terävä kivi siellä täällä. Auts! Laivan henkilökunta auttoi tarvittaessa laivaan nousussa, joten selvisimme siitäkin, vaikka olihan vähän nousemista. Vajaan tunnin matka pikaveneellä oli tapahtumaköyhä – ja hyvä niin.

Nusa Penidalle kahlattuamme hienoinen ihmetyksemme jatkui, sillä rannassa meidät piiritti taas useampi kuljettaja/retkimyyjä, mutta nyt olimme jo maksaneet retkestä ja tiesimme, että valokuvamme oli lähetetty Sanurin kuskilta Nusa Penidan kuskille, joten odottelimme kylmähermoisesti – ja tulihan se sieltä, ”oma” kuljettajamme ja pääsimme matkaan. Siinä missä kuljettajamme Sanurin puolella ei liikoja asioita selitellyt ei myöskään oppaamme Nusa Penidalla ollut turhan puhelias, mutta vastasi toki yksinkertaisiin kysymyksiin. Englanninkielen taito ei kummallakaan oppaalla tainnut olla kovin hyvä.

Sanur Nusa Penidalle

Sanur Nusa Penidalle
Sanurin rannalla valmiina lähtöön
Nusa Penida
Laivoja Nusa Penidan rannassa

Kelingking

Indonesia mainostaa tätä nykyä Kelingkingin rantaa maailman yhtenä maailman instagrammattavimpana rantana. Sen, että onko se positiivinen vai negatiivinen asia voi jokainen arvioida itse. Instagrammaajia rannalla joka tapauksessa on!

Rannan löysivät ulkomaiset turistit, jotka kävivät sukeltamassa alueella ja huomasivat niemen mielenkiintoisen muodon. Hyvällä mielikuvituksella kallio on dinosaurus ja niistä vielä hurjin, T-Rex. Instagrammin myötä Kelingkingistä tulikin sitten Nusa Penidan suosituin (ja ruuhkaisin) turistikohde.

Useimmat – kuten mekin, päiväretkellä – käyvät kurkkaamassa 150 metriä korkean kallion näköalapaikalta, mutta alas Kelingkingin rannallekin on mahdollista laskeutua.
Instagrammattavan kuvan ottaminen on organisoitu niin, että yleensä opas/kuljettaja asettuu jonoon ja kiipeää omalla vuorollaan siihen pieneen puuhun, josta on paras kuvakulma kalliolle. Turistit ovat odotusaikana kuvata vaikka apinoita, kunhan sen verran seuraavat jonon etenemistä, että osaavat olla oikeaan aikaan kuvattavina.

Kelingking

Kelingking
Apinoita kuin Ubudin apinametsässä – tai no ainakin apinoita

Kelingking Kelingking Kelingking

Kelingking
Oppaat jonottivat parasta kuvauspaikkaa pienessä puussa
Kelingking
Kuvattavat takaa ja edestä, yhdessä ja erikseen …

Broken Beach

Broken Beach on jyrkkien kallioseinämien ympäröimä poukama, jonne vesi virtaa sisään ja ulos kalliokaaren alta.
Poukamassa on jopa pieni valkoinen hiekkaranta, mutta siinä missä Kelingkingin rannalle voi halutessaan laskeutua, täällä se ei ole mahdollista. Poukaman ympäri voi sen sijaan kävellä kalliokaaren muodostamaa siltaa pitkin.

Broken Beachillä kuvausjonoa ei ainakaan siellä vieraillessamme varsinaisesti muodostunut, sillä poukaman reunalla on reilummin eri tasoisia kuvauskohtia. Rannalla ravintoloiden ja kahviloiden edustalla on muutamia ”Instagram-kehyksiäkin”, joiden käytöstä pyydetään pientä maksua, mutta osaltamme se taisi kuittautua kun nautimme lounaan yhdessä rannan ravintoloista.

Broken Beach Nusa Penida BaliBroken Beach Nusa Penida Bali Broken Beach Nusa Penida Bali Broken Beach Nusa Penida Bali

Angel’s Billabong

Broken Beachin parina samalla rannalla on Angel’s Billabongin vuorovesiallas, joka parhaimmillaan näyttää luonnon infinity-altaalta. Rohkeimmat näyttivät uskaltautuneen altaaseenkin, mutta kuulemma, jos kohdalle osuu isoja aaltoja ja sen myötä voimakasta virtausta kaunis allas voi osoittautua kohtalokkaaksi.
Netistä löytyy pienellä hakemisella tietoa useammasta kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta.

Opas/kuljettajamme tarjoutui luonnollisesti ottamaan meistä kuvia tämänkin nähtävyyden äärellä, mutta totesimme, että eiköhän kuvaussessiot osaltamme riittäneet tältä päivältä, joten meistä ei enää ole yhteis- tai erilliskuvia Angel’s Billabongin (tai Crystal Beachin) edustalla.

Angel’s Billabongin katsastettuamme nautimme vielä retkeen kuuluneen lounaan sen äärellä, indonesialaisilla vakiovaihtoehdoilla, eli Nasi Goreng ja Mie Goreng, jossa riisin tilalla on nuudeleita. Ehkei paras Balilla nauttimamme ateria, mutta hyvähän se oli kuitenkin pitkähkön päivän mittaan syödäkin jotain!

Angels billabong Nusa Penida Angels billabong Nusa Penida

Crystal Bay

Ihan vain rannalla löhöilyyn suosituimpia paikkoja on Crystal Bay, jonka edustalla voi myös snorklata.

Neuvotellessani retken lyhentämisestä aamusta olin myös heittänyt mukaan idean, että voisimme ohittaa Crystal Bayn, joka ei nyt ihan ihmeelliseltä rannalta näyttänyt sellaisen ihmisen silmissä, joka ei ollut edes ottanut uimapukua mukaan tälle päiväretkelle. Mutta ehdimme sitten kuitenkin hyvinkin pistäytymään myös tällä rannalla, pistäytyminen ei ollut ongelma, mutta varsinaisesti aikaa rannalla oleiluun meillä ei olisi, ok.
Nusa Penidan tärkeimpien nähtävyyksien kiertäminen päivässä tarkoittaa pitkiä matkoja autossa, ainakin ajallisesti pitkiä, sillä tiet vaikka ovatkin hyvinkin ajokelpoisia, mutkittelevat kaikkiin suuntiin, myös ylös ja alas. Lisäksi suosituimpiin kohtiin autojakin voi olla menossa ja tulossa aika monta.

Crystal Bayn rannalla meitä odottikin sitten mieluisa yllätys – seurueemme muut kolme jäsentä löytyivät Crystal Bayn rannalta/rantavedestä! Olimme päivän mittaan vaihtaneet muutaman Whatsup-viestin Bali-ryhmässämme ja vaikkakin olimme kiertäneet samoja paikkoja, niin vähän eri aikataululla, eli emme tätä ennen olleet osuneet samaan aikaan samaan paikkaan.

Pääsimme siis mekin sittenkin hiukan rantatunnelmaan nuorison kokemusten kautta. Satu kertoi yrittäneensä snorklaamistakin. Parhaat vedenalaiset näkymät olivat kuulemma vähän kauempana lahden vasemmassa reunassa ja virtaukset olivat melko voimakkaita. Ilman pelastusliivejä matka sinne ei sitten lopulta houkuttanut, joten hän oli tyytynyt rantaveteen. Oskarille ja Petralle maistui uiminen ja sen päälle virkistävät kookokset! Minulle olisi maistunut jäätelö, mutta eihän rantakojuissa ollut sellaisia kylmälaitteita, että jäätelö olisi niissä säilynyt kylmänä.

Mutta kohta olikin jo aika itse kunkin koota kamppeensa ja suunnata takaisin laivarantaan, pikaveneet Sanuriin odottivat jo ja kun viimeisetkin veneet lähtivät kai klo 17 pintaan, niin rannassa oli hyvä olla ajoissa. Nuorten liput olivat eri laivaan kuin meidän, mutta hyvähän se vaan on hajauttaa riskejä tällaisella ”vaarallisella” merimatkalla. Kaikki päätyivät kuitenkin illan mittaan samaan hotelliin ja samaan huoneistoon.

Crystal Bay Crystal Bay Crystal Bay Crystal Bay Crystal Bay Crystal Bay

Penida Bambu Green Villas

Satu ja Oskar olivat hellyttävän tyytyväisiä Nusa Penidan hotellivalintaansa ja jakoivat mielellään kokemuksiaan ja kuviaan ”puumajastaan”. Selvästikin tunnelmallisessa majoituksessa oli kuulemma toimiva ilmastointi, ihana kylpyhuone tähtitaivaan alla ja loistava aamiainen. Lisäksi henkilökunta oli osoittautunut täälläkin erinomaisen avuliaaksi kuten Ubudissakin – esimerkiksi kuljetukset saapumispäivänä olivat järjestyneet hienosti.

Alla muutama Sadun (IG: satusatu88) ottama kuva tästä kaikki pisteet ansaitsevasta majoituksesta:

Penida Bambu Green Villas 1 Penida Bambu Green Villas 2 Penida Bambu Green Villas 3

 

Tags from the story
, ,
Join the Conversation

14 Comments

  1. Broken Beach näyttää hienolta, jotenkin paikasta tulee mieleen jotkin eteläisen Euroopan kivikkoisista rannoista. Minäkin olisin varmasti ollut todella tyytyväinen Penida Bambu Green Villas -majoitukseen, näyttää monelta osin sellaiselta majoitukselta, joka on omaan mieleen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Ainakin Algarven rannikolla on noita kalliokaaria, samoin Karibialla esimerkiksi Aruballa tai Curacaolla. Jossain päin olemme myös nähneet noita kaaria romahtaneina. Nusa Penidalla – kuten kai koko Balin alueella – hotellien keskikoko taitaa olla aika pieni ja sen myötä hotelleja on paljon ja siitä joukosta sen ”oman” löytäminen vaatii vähän työtä. Satu taisi tehdä aika paljonkin tutkimusta Nusa Penidan tarjonnasta ennen kuin päätyi tähän.

  2. says: Mari/Kodinvaihtaja

    Ihana puumaja. Ehkä voisi matkoilla alkaa etsimään kivoja majoituksia. Toisaalta tyypillisesti olen majapaikassa tyyliin auringonlaskiessa puolikuolleena ja aamulla heti eteenpäin. Tällä tyylillä matkustaen ainut mitä tarvitsee on sänky ja suihku. Varmasti jossakin vsiheessa rauhoitun…

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mari! Nuorille tosiaan osui matkamme ajalle parikin juhlaa, hääpäivä ja syntymäpäivä, joten olihan siinä syytä etsiä vähän spesiaalimpaa majoitusta. Itse kyllä ainakin nyt vanhemmiten pidän kyllä ihan ”matkailuarkenakin” vähän kivammista hotelleista, joskin tietysti esimerkiksi kunnon suihku on se tärkein juttu sängyn jälkeen. Mutta myös sijainti on tärkeä juttu.

  3. Jotenkin tuo oppaan kuvaaminen pienessä puussa kuvastaa kyllä Instagram-maailmaa parhaiten – kuvat siellä ovat yleensä kaukana todellisuudesta milloin mistäkin syystä. Itse muuten en ole julkaissut Instagramiin yhtään kuvaa vuoden 2020 jälkeen, mutta Storiesta tulee laitettua reissuista. Ja usein varsinkin kaupallisen yhteistyön ollessa kyseessä, vapaa-ajan reissusta niitä huomattavasti vähemmän.

    Mutta itse mitä tulee postaukseen, tarinaan ja ainakin omaa silmää miellyttäviin paikkoihin kuvien perusteella Nusa Penida sopisi kyllä itselle hyvin reissukohteeksi. Indoneesia kokonaisuudessan ja siten Bali on vielä käymättä kokonaan, vaikka muutaman kerran on ollut jo aika lähellä. Vielä jonakin päivänä toivottavasti…

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Itsekin epäilen usein tuota Instagrammia – etenkin stooreja, jotka sitten kuitenkin häviävät bittiavaruuteen nopeasti :-) Mutta toistaiseksi olen pitänyt sitä jotenkin ”hengissä”.
      Nusa Penidasta saamme kiittää nuoria, ilman heitä olisimme ehkä olleet sen verran laiskoja, että olisimme jääneet Sanurin rannalla, mutta parempi näin!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sari! Tähän tulokseen mekin tulimme. Englannin osaamisen taso oli tämän retken oppailla muutaman fraasin verran – mutta kyllä me lopulta toimeen tulimme!

  4. says: Terhi

    Kivan näköinen majoitus, kannatti vaihtaa. Kyllä tuolla Christal bayssä kelpaisi köllötellä, teillä oli kyllä rivakka ohjelma, jotta ehditte käydä kaikki rannat läpi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Terhi! Kun tarkoituksena oli vaan vilkaista rannat, niin ehtihän sitä päivässäkin. Vaikka uinkin melko säännöllisesti, niin hiekkarannoilla oleilu ei ole minun juttuni.

  5. Oi että miten ihanasti Balin tunnelmat välittyy kuvista ja teksistä. En ole piiitkään aikaan käynyt Balilla ja tätä teidän poppoon reissua on ollut kiva seurailla somessa ja täällä blogissa. Ehkä sitä itsekin pitäisi taas käydä nautiskelemassa Balin tunnelmaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Me emme olleet koskaan käyneet Balilla :-) – ja maabongareina tuskin samaan kaukokohteeseen palaammekaan. Mutta mukanamme ollut nuorempi pariskunta varasi hetimmiten palattuaan jo lennot Balille ensi keväälle, eli selvästikin Bali on ainakin nuorempien aikuisten mieleen!

  6. says: Raimo Oinonen

    Kävin saarella v.2018 ja järkytyin muoviroskan paljoudesta, mistä mieleeni tuli lähinnä 80-luvun kaatopaikat Suomessa.
    Sama meno näytti olevan Balillakin ainakin sillä alueella minkä näin matkalla lentokentältä venesatamaan.
    Näitä roskia ei vain näy niissä kuvissa missä näitä saaria ylistetään paratiisisaariksi.
    Koska en halua tällaista roskaamista tukea, en tule tuolla koskaan enää lomailemaan.
    Sinänsä sääli, sillä luonto saarella on todella kaunis ja palvelu todella ystävällistä.
    Lisäksi sukelluskohteet olivat hienoja.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Mekin luimme ennen tuota matkaamme mm. Sanurista, että rannat olisivat olleet tosi roskaisia, mutta eivät ne sitten enää kesällä 2022 olleet sitä, eivät Sanurissa eivätkä kyllä sen verran kun ehdimme havainnoimaan Nusa Penidallakaan. Joku taisikin mainita, että olivat Balilla käyttäneet korona-aikaa mm. rantojen siivoamiseen ja ilmeisesti siinä hyvin onnistuneet. Maailma muuttuu. Vähän samaan tapaan kun olet itsekin toistanut vanhojen kokemusteni perusteella, että Miami ja Nairobi ovat järkyttävän ruuhkaisia kenttiä, jossa immigrationiin voi vierähtää tunti jos toinenkin – nyt on tänä vuonna tullut käytyä uudelleen kummallakin kentällä ja ne molemmat yllättivät positiivisesti, jonotusajat olivat jopa alle vartin ja maksimissaankin puolisen tuntia.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *