Vielä viikko sitten olimme Bangladeshissa, ihmettelemässä yhden maailman suurimman kaupunkin, Dhakan vilinää. Tänään olemme maaseudun rauhassa Filippiineillä, Luzonin saaren pohjoisosissa, Banauen kaupungissa, mutta palataan hetkeksi Bangladeshiin.
Bangladeshissa käyneet tuttavamme taitavat kaikki olla Maailmanmatkaajat -ystäviämme, eli maa ei ole suosittu turistikohteena, mutta maabongarit, vähemmänkin extremet, kuten me, tapaavat siellä käydä, sillä se onnistuu kuitenkin sen kummemmitta kommervenkeittä. Korona on monella suunnalla ainakin väliaikaisesti vaikuttanut maahantulovaatimuksiin, mutta ainakin viime viikolla maahan pääsi kunhan omasi koronarokotustodistuksen, kutsukirjeen, hotellivarauksen, lentolipun eteenpäin ja 51 euroa per nuppi Visa on Arrivalia varten ja hiukan kärsivällisyyttä hitaasti etenevässä viisumijonossa Dhakan kentällä. Mutta nämä kannattaa tosiaan aina tarkistaa maan virallisilta sivuilta juuri ennen omaa matkaansa.
Kukaan ystävistämme, ehkä Adalmina’s Adventures -blogia kirjoittavaa Anna-Katria lukuunottamatta, ei kuitenkaan ollut erityisesti ylistänyt maata. Mitä vanhempia kokemukset olivat, niin sitä enemmän kommenteissa toistuivat adjektiivit kaoottinen, likainen, surkea. Ihan näin emme Dhakaa tai vanhaa pääkaupunkia Sonargaonia kokeneet, pahin asia oli ehkä arviolta 17 miljoonan asukkaan Dhakan liikenne. Sekään ei kuitenkaan vetänyt vertoja intian Delhin tai vaikka Jaipurin liikenteelle parikymmentä vuotta sitten – Dhakassa ei sentään ollut seassa norsuja tai kameleita ja liikennekin pysyi pääosin oikeansuuntaisilla kaistoilla, vaikka kolmen kaistan tiellä saattoikin mennä viisi autoa rinnan. Tosin voihan olla, että Intiankin liikenne on jo siistiytynyt.
Dhakan liikenne vaikutti jopa etukäteen sopimaamme retkiohjelmaan. Tarkoitus oli käyttää yksi päivä Dhakaan tutustumiseen ja toinen Sonargaonissa. Sonargaon toteutuikin suunnitellusti, mutta Dhakan osalta aikamme loppui liikenteessä kesken ja lopulta sovimme paikallisen oppaan kanssa, että jatketaan kierrosta hiukan seuraavana päivänä, perjantaina, eli sikäläisenä sunnuntaina. Vinkkinä Dhakaan mahdollisesti matkustaville: yritä ajoittaa vierailusi siten, että voit tehdä kaupunkikierroksen perjantaina.
Seuraavassa linkit Bangladeshista jakamiimme muutamaan kuvakokoelmaan Facebookissa. Varsinaiset blogijutut Bangladeshistä kirjoitan vähän myöhemmin.
Dohan kautta Dhakaan
Sonargaon
Dhaka
Paikallisena sunnuntaina, siis perjantaina, kävimme iltapäivällä vielä Ahsan Manzilissa, joka myös tunnetaan nimellä Pink Palace, eli tietysti Pinkki Palatsi Sadarghat -joen rannalla. Tämän aikoinaan hyvin rikkaan suvun omistama palatsi kertoi museona oman tarinansa Dhakan menneisyydestä, mutta samalla näimme paikallisten vapaapäivän viettoa palatsin puistossa. Paikallisten pääsymaksu alueelle oli sen verran kohtuullinen, että perheet ja nuoret parit taisivat tulla tänne vaan puistoon. Museosta viis – tai ehkä se oli tuttu jo monelta aikaisemmalta vierailulta. Mekin päädyimme sitten monen moneen pyhäpäivän valokuvaan, jostain syystä monet aasialaiset haluavat meitä, outoja turisteja, mukaan omiin kuviinsa :-)
Lisäretkestä huolimatta jotain jäi näkemättäkin, esimerkiksi Lalbaghin keskeneräiseksi jäänyt linnoitus 1600-kuvulta, mutta sen voit halutessasi käydä vilkaisemassa vaikka Anna-Katrin jutusta Bangladesh – vilkkaita kujia ja satumaisia palatseja.
Jos viivyt Dhakassa pitempään, ehkä päädyt myös Star-moskeijaan tai armenialaiseen kirkkoon. Me emme päätyneet.
Kolmessa päivässä ehtii saamaan kuvaa lähinnä Dhakasta ja vähän sen ympäristöstä, mutta emme halunneet viipyä maassa pitempään – kohteita kun maailmassa riittää. Jos jotain olisin matkaan lisännyt, niin olisin aikoinaan näkemäni dokumenttielokuvan Bangla Surf Girls innoittamana halunnut käydä Cox’s Bazarissa, jossa on kuulemma maailman pisin hiekkaranta.
Bangladesh ei omalla listalla kovin korkealla ole ollut, vaan itsellä löytyy lukuisia kiinnostavampia matkakohteita ennen sitä. Mielikuvissani maa tosiaan on varsin kaoottinen. Mutta ilmeisesti sielläkin menisi useampi päivä kuitenkin oikein mukavasti, täytyy harkita sen yhdistämistä johonkin muuhun matkaan. Kiinnostavaa joka tapauksessa lukea maasta.
Kiitos Mikko! Mekin alamme kyllä olla lähellä sitä, että matkat valikoituvat jatkossa enemmän tietty kohde kuin uusi maa edellä. Mutta jos vaikka nyt tuohon 150 YK:n jäsenmaahan asti jatkaisi ja matkalla sinne Bangladesh oli ”helppo” piste, sillä tosiaan, jos Aasiaan on suuntaamassa niin se käy välipysäkistä ja maasta saa ihan kelvollisen käsityksen muutamassa päivässäkin, toisin kuin vaikka naapurimaasta Intiasta.
Bangladeshin eräs merkittävä nähtävyys, josta kuullut ihmisten käyvän, on maailman toiseksi isoin laivojen purkualue nimeltään Chittagong Ship Breaking Yard, jossa on myös elokuviakin kuvattu. Sinne siis? Toki Intiasta löytyy se maailman isoin purkualue.
Kiitos Jani! Chittagongin kautta Cox’s Basariin olisi ollut vajaat 400 km eli 9 tuntia autolla. Vaikka samaisen matkan ajoimmekin (tai siis istuimme autossa) Luzonin saarella, niin toista samanmoista emme samalle matkalle halunneet. Lentäminen taas kaikkine ole ajoissa lentokentällä vaatimuksineen olisi sekin vienyt sen päivän suuntaansa, joten päädyimme rajaamaan Bangladeshin Dhakaan ja sen ympäristöön
Odotan innolla seikkaperäisempää kuvausta Bangladeshista. En tiedä maasta mitään, oletan sen olevan kaikkea sitä, minkä vuoksi en pidä Intiasta ollenkaan – ja silti haluaisin haastaa itseni käymään siellä.
Pakistaniinhan jo meninkin, syksyllä 2020, kun sinne nyt vaan sattui pääsemään silloin ilman mitään koronabyrokratiaa. Aluksi koko homma tuntui vitsiltä, mutta mitä enemmän luin, sitä enemmän kiinnostuin, ja lopulta kokemus oli mitä parhain. Kyllä Lahore voitti siisteydessä Delhin (vaikkei siihen paljoa tarvitakaan). Ehkäpä Bangladeshistakin löytyisi minulle jotakin.
Taivas muuten näyttää ainakin osassa kuvista kirkkaan siniseltä! Pystyikö ilmaa hengittämään?
Kiitos Daniel! Emmeköhän me vielä palaa tuohon Bangladeshiin, kunhan ensin reissulta kotiudumme. Bangladeshissa on varmaan paljon Intiaa – myös ilmansaasteiden osalta. Ehkä ne kirkkaammat kuvat oli otettu perjantaina, eli paikallisena sunnuntaina :-)
Pakistanin matkamme peruuntui koronan takia ja korona sai miettimään ”lopun elämän” matkoja siten uudelleen, että jatkossa tullemme entistä enemmän matkustamaan kohde ennemmin kuin maa edellä ja voi olla, että Pakistan jää meiltä lopullisestikin uupumaan – tai sitten ei.
Bangladesh on minulle teoriassakin aika tuntematon maa. Jostain syystä tykkäsin Intian hulabaloosta pieninä annoksina ja Delhin tai Jaipurin kaaoksessa on oma hauskuutensa ja jos ei ole itsellä kiire mihinkään, voi vaan nauttia ja ihmetellä. Kiireellä ei sitten halua todellakaan olla ruuhkassa stressaantumassa.
Tuo, että paikalliset pyytää mukaan kuvaan on aina hämmentävää. Vaikka tykkään kuvata ja myös olla kuvissa, niin tuollainen huomio on aina vähän jännää, kun sitä ei tahdo muistaa, että yhtä eksoottisia kuin paikalliset ovat meille, me olemme myös heille.
Kiitos kommentistasi! Omista Intian kokemuksistani on jo aikaa, joten jos vaikka Bangladesh vaikutti piirun verran järjestäytyneemmältä, esimerkiksi liikenteen osalta, niin selittävä tekijä voi myös olla aika. Tuolla huomasi kyllä olevansa nähtävyys – kadunvarsimarkkinoilla jokaista ankasta tai vuohesta ottamaani kuvaa kohti johkun kameraan päätyi puolestaan kuva minusta.
Vieläkö kutsukirjeitä pitää raapustella päästäkseen maahan? Muistan noin 25 vuoden takaa, kun silloisessa työpaikassa piti kollegoja ”lähettää” Kiinaan ja sinne vaadittiin aina kutsukirjeitä. Tänä päivänä se kuulostaa aika antiikinaikaiselta. :)
Bangladesh ei ole oman bucket-listan yläpäässä, mutta jos sattuisi sopivasti reitin varrelle, niin kyllä siellä voisin muutaman päivän viettää.
Kiitos Merja! Jonkinlainen sellainen tuonne piti olla ja meidän tapauksessamme, kun olimme etukäteen ostaneet pari retkeä, he toimittivat sen meille. Jos tuonne menee ajatuksena liikkua ihan omatoimisesti, niin ehkäpä hotellikin voi sellaisen tarjota.
Oli mielenkiintoista lukea maasta ja paikoista, joista on itsellä lopulta hyvin vähän tietoa. Itsellä Intian reissusta on jäänyt todella hyvät muistot ja se reissu tulikin mieleen tätä lukiessa.
Turvallista ja hyvää reissun jatkoa!??
Kiitos Emilia! Muutama päivä sitten jo kotiuduimme Filippiineiltä, eli juuri tämä reissu ei enää jatku, mutta toki uusia on suunnitelmissa :-)
Maabongausharrastus on hyvä tapa löytää maailmasta myös ne kolkat, jotka eivät ole turismin valtavirrassa :-)
Aika usein turistin mielipiteeseen maasta kuin maasta vaikuttavat oman kotimaan käytännöt ja oma kulttuurinen tausta. Omasta mielestä suurkaupungit ovat kaikki kaoottisia. Enemmän tai vähemmän. Ei Pariisin liikenne ole paremmasta päästäkään.
Maailma aina muuttuu. Parempaa ja huonompaan suuntaan. Voi olla, että Intian liikennen on vain pahentunut vuosien varrelta. Enemmän ihmisiä, autoja ja kaaosta. Minusta ei ole Intiaan menijäksi, mutta Bangladeshia voisin harkita. Tosin pitää ensin saada selville, tulenko kuolemaan nälkään siellä ?