Haiti, Labadee

Haiti feature

Kaupallinen yhteistyö: Elämys Cruises

Maabongausstrategiamme yksi osa on ollut taklata maita ja alueita maanosa kerrallaan. Euroopan ja Pohjois-Amerikan jälkeen seuraavaksi ”valmistuikin” maatasolla Väli-Amerikka, eli Keski-Amerikka ja Karibia – tuolloin vielä Haitia lukuunottamatta. Olimme jo ajatelleet jättää Haitin siinä missä vaikka Afganistanin käymättä perusteena Ulkoministeriön matkustustiedotteen Vältä tarpeetonta matkustamista -ohje maan osalta. Suunnitellessamme matkaa Dominikaaniseen tasavaltaan syksyllä 2021 selvitimme vielä mahdollisuutta ylittää raja Puerto Platasta käsin, mutta silloin koronatilanne ja sen tiimoilta kuulemma kiihtyneet levottomuudet Cap Haitienin alueella saivat meidät luopumaan ajatuksesta.

Etelä-Amerikan matkaamme suunnitellessamme ensimmäisessä vaiheessa mukana oli Iguassun putousten, Paraguayn ja Bolivian lisäksi myös Venezuela, mutta lentoyhteyksiä tuohon maahan on vielä (?) melko rajoitetusti, joten päätimme sitten lopulta jättää sen pois – tällä kertaa ainakin. Venezuelan sijaan aloimme vielä kerran pohtia Haitia – tällä kertaa kesyimpänä mahdollisena versiona, eli Royal Caribbean -varustamon risteilyä, joka poikkeaisi Labadeessa. Labadeehan on varustamon Haitin rannikolta käyttöönsä vuokraama maa-alue, joka mahdollistaa vierailun Haitin maaperällä, mutta turvallisesti ”risteilykuplassa”. Jotkut saattavat jopa olla sitä mieltä, että Labadee ei ole Haitia lainkaan, mutta toisaalta useimmat Haitinkin maalistaansa lisänneet taitavat olla kyseisen maapisteen juuri Labadeesta hakeneet. Toisena vaihtoehtona, etenkin aikaisemmin, on ollut päiväretki Puerto Platasta rajan yli Cap Haitienin alueelle. Maailmanmatkaajaystävistänikin taidan tietää vain muutaman, jotka ovat oikeasti vaivautuneet Port-au-Princeen asti ja yksi heistäkin kommentoi maata tyyliin ”Haiti on mun vähiten pitämä maa, yksi harvoista paikoista missä oli vihamielisyyksiä turisteja kohden paikallisten puolelta”.
Elämä Amerikan ja Karibian köyhimmässä maassa ei ole kivaa, joten on ehkä vaikeaa olla vierailijoille ystävällinen.

Haiti Labadee

Haiti Labadee
Tervetulotanssi haitilaiseen tyyliin
Maa nro 150! (/197)
Maa nro 150! (/197)

Labadee, helpoin vaihtoehto Haitilla?

Lähdimme siis etsimään mahdollisimman lyhyttä risteilyä, joka poikkeaisi Labadeessa. Varustamovaihtoehtoja on vain yksi, sillä Labadee on tosiaan vain Royal Caribbeanin laivojen käytössä. Pienen etsimisen jälkeen löytyikin juuri meille sopiva vaihtoehto: vain 5 päivää, kohteina Labadee ja Key West, joka sekin oli roikkunut listallamme paikkana, joka olisi kiva joskus kokea. Yhteys risteilyjen osalta luottotoimittajaamme (Elämys Cruises), ja paikka löytämällämme risteilyllä oli varattu! Meillä oli jopa tuuria matkassa, sillä laivalta, Grandeur of the Seas, kuulemma vietiin siinä vaiheessa jo viimeisiä ulkohyttejä. Kaksi meripäivää 5 päivän risteilyllä ei nyt varsinaisesti ilahduttanut, mutta Hispaniolan saarelle nyt vaan on Miamista matkaa.

Labadee/Labadie

Yksi tapaamistamme oppaista kertoo tarinaa kylän nimeen liittyen. Ranskaksi kylän nimi on Labadie, mutta eihän Roayl Caribbean halunnut, että nimestä syntyisi vitsi tyyliin Visit Laba … and die, joten nimi englanninkielisellä puolella on Labadee.

Roayl Caribbean vuokrasi niemen kuulemma jo joskus 90-luvulla ja on sittemmin rakentanut sille jonkinmuista infraa, alkaen laiturista, johon isotkin laivat pystyvät nyttemmin kiinnittymään. Ihan alkuun laivat kuulemma kiinnittyivät lahdelle isoon poijuun ja rantautuminen tapahtui veneillä.
Paitsi vuokraamansa alueen infraa Roayl Caribbean on kehittänyt myös läheisen kylän, Labadien, elinolosuhteita.

Nykyisin kylässä on koulu ja pieni sairaala ja jonkinmoinen tiekin Cap Haitieniin. Monet kyläläiset ovat myös saaneet työtä laivavieraiden parissa rannalla. Korona-aikana Royal Caribbeanin joku/jotkut laivat kuulemma ajoittain poikkesivat satamassa tuoden kyläisille ruokaa ja muita tarvikkeita, vaikka matkailijoita saarelle ei tuotukaan. Itse asiassa mekin yritimme sisällyttää Labadeella poikkeavan risteilymme jo syksyllä 2021 Dominikaaniseen tasavaltaan ja Kolumbiaan suuntautuneeseen matkaamme, mutta tuolloin jo risteilyn varattuamme Roayl Caribbean päättikin sitten vieläkin tiputtaa Labadeen pois reitiltä ja tuolla perusteella onnistuimme peruuttamaan sen, jopa kuluitta.
Kohteliaisuuttaan tai kiitollisuuttaan tapaamamme oppaat puhuivat hyvin positiiviseen sävyyn laivayhtiöstä ja sen tuomista mahdollisuuksista ja elintasosta. Joku taisi myös mainita Haitin elinkeinoina vaatteiden ja muiden tekstiilien ohella myös turismin ja jäimme miettimään, että onkohan se pääsin juuri tässä, sillä aika harvassa ovat ainakin tietämämme ihmiset, jotka olisivat muuten Haitissa matkailleet. Tarkkaan ottaen muuten maan merkittävin elinkeino taitaa olla ulkomailla asuvien haitilaisten rahalähetykset kotimaahan, mutta tätä oppaamme eivät maininneet – ehkä juuri he eivät ole olleet saamapuolella.

labadee google maps
Royal Caribbeanin ranta Google Mapsissä vasemmassa ylälaidassa. Labadeen perinteet -retken kohde vasemmassa alalaidassa. OIkeassa alalaidassa näkyy jo Cap Haitienin kaupunkia.

Rantoja ja lisää rantoja

Labadeen alue, siis kokonaan Roayl Caribbeanin hallitsema alue, koostuu useammasta hiukan eri tyyppisestä uimarannasta, muutamasta kalliosta, joille voi kiivetä katsomaan näköaloja ja keskusaukiosta, jonka äärellä voi ostaa paikallista taidetta ja käsitöitä. Yksi rannoista, Barefoot Beach Club, on varattu Royal Caribbean -varustamon tasokorttilaisille. Tarjolla on myös ziplinea, vesiliukumäkeä, kelluvia kiipeilytelineitä meressä ja mahdollisuus lainata erilaisia vesiliikkumisvälineitä uimapatjoista kanootteihin ja kaikkea sitä väliltä.

Alueella kulkee myös pieni ”turistijuna”, jolla pääsee paikasta toiseen kovin montaa askelta kävelemättä. Junan reitti on merkitty alla olevassa kartassa turkoosilla viivalla.

Labadee kartta
Avaa kartta isompana Royal Caribbeanin sivuilla

Ranta-elämää Jättituoli Ranta-elämää

Kahden retken päivä

Haitissa, siis Labadeessa, käynnin osalta olin jo etukäteen selvitellyt mahdollisuuksia päästä näkemään edes jotain edes lievästi oikeasti haitilaista ja olimme varanneet jo etukäteen retken Labadee Traditions, joka lupasi palan Haitin historiaa ja traditioita. Labadeelle saapumista edeltävänä meripäivänä tutkailimme vielä kerran varustamon perillä tarjoamia aktiviteetteja ja varasimme vielä toisenkin retken, Labadee Historical Walking Tour -kävelyretken.

Labadeen perinteet

Ensimmäinen retkemme alkoi hetimmiten sen jälkeen kun laivasta oli ollut mahdollisuus rantautua. Hienoiseksi yllätykseksemme retkelle lähdettiin veneellä eli kylän alue on ainakin tällä tavalla melko tehokkaasti erotettu Labadeen ”rantaparatiisista”. Lyhyen venematkan jälkeen rantauduimme, ei nyt pieneen kylään, mutta alueelle, jossa meille esiteltiin Labadeen perinteitä. Labadeen varsinaiset asukkaat, siis ne, jotka eivät työskennelleet laivayhtiön retkillä tai muuten laivayhtiön alueella, jäivät piikkilanka-aidan taakse, vaikka veneestä käsin kylänkin asumuksia ja ihmisiä näimme.

Paikallinen, haitilainen, retkioppaamme kertoi meille hiukan Haitista ja sen historiasta, muistellen mieluummin maan suuruuden aikaa kuin sen nykyistä ahdinkoa. Kristoffer Kolumbuskin toki mainittiin, sillä hän rantautui matkoillaan myös Haitin rannikoille. Sittemmin saaresta muodostui yksi alueen orjakaupan keskuksista. Espanjalaisten jälkeen tulivat ranskalaiset, jotka lopulta 1804 suostuivat Haitin itsenäistymiseen, mutta raskain ehdoin, mikä osaltaan on vaikuttanut maan köyhyyteen. Sittemmin hirmumyrskyt ja maanjäristykset ovat pitäneet huolta lopusta.

Alustuksen jälkeen kiipesimme  katsomaan isoa polttouunia. Uunin rakennettu kuulemma Henri Christophe, vallankumousjohtaja ja myöhemmin maankin johtaja, ja siinä tuotettiin rakentamisessa tarvittavaa kipsiä. Uuni lienee oikeasti pala kylän historiaa, sillä tuskin sitä Royal Caribbean -varustamo tänne olisi vain rekvisiitaksi rakentanut. Myös rannassa sijaitseva linnoitus, Citadelle Laferriere, jossa on esillä joitakin vanhoja aseita ja kotitalousesineistöä lienee aidosti paikan historiaa.

Labadien kylä vuoren rinteellä
Labadien kylää vuoren rinteellä – tervetuloportti vasemmassa alakulmassa

Labadee Traditions

piikkilanka-aita
Tervetuloa, mutta pidetään kuitenkin turistit ja paikalliset omilla puolillaan Labadien kylässä

Voodoota ja paikallista käsityötä

Haitilaisia tansseja ja haitilaista voodootakin esitellyt tanssiesitys oli tietysti turisteille suunnattu, mutta esiintyjät lienevät kuitenkin lähikylästä.
Voodoo-osio pyrki oikeasti kertomaan meille miten sairauksia on perinteisesti hoidettu tällaisilla rituaaleilla, oli kyse sitten epilepsiasta, diabeteksestä tai vaikka vaan flunssasta. Nykyihmiselle kävi mielessä, että ehkäpä se hoitava elementti tuossa on huomio ja huolenpito, mitä sairastunut sai osakseen, kun iso ryhmä ihmisiä tanssi hänen ympärillään. Tulen nieleminen taisi jo mennä viihdytä turistia -tradition puolelle.
Lopuksi meillä, yllätys yllätys, oli mahdollisuus ostaa paikallisia matkamuistoja, värikkäitä tauluja tai vaikka jääkaappimagneetteja.
Rommiakin olisi ollut myytävänä – en tosin tiedä olisiko sitä sitten saanut viedä laivaan. Kookosmehua ja sokeriruo’osta puristettua mehua olisi myös voinut ostaa, ehkä myös mukaan, jos olisi halunnut.

Labadee Traditions

kipsiuuni
Kurkistus kipsiuuniin ja aidan taa Labadien kylän rantaan
Pieni museo Labadee
Pienen museon esineistöä: ylhäällä mm. orjakaupassa käytettyjä kahleita, alhaalla oikealla vanha ompelukone

Labadee Traditions

Labadee Traditions
Voodoo-parannus esimerkki
sokeriruokomehua
Mehua sokeriruosta perinteisin menetelmin

haitilaista taidetta

jääkaappimagneetteja
Jääkaappimagneetti meillekin tarttui täältä matkaan – kauppaa tehtiin tietysti dollareilla

Historiallinen kävelykierros

Labadeen perinteet retki kesti vain pari tuntia ja koska Labadeen rannat, ziplineista puhumattakaan, eivät meitä innostaneet, osallistuimme lounaan jälkeen vielä tunnin kävelykierrokselle.

Lounaasta puheenollen muuten, Royal Caribbeanilla on Labadeessa myös rantaravintola, joka tarjoaa suppeamman, mutta ihan riittävän, valikoiman laivan laivan buffet-ravintolan ruokia rannalla, joten jos siihen tyytyy, niin ei tarvitse välillä käydä laivalla syömässä.

Alkuiltapäivän kävelykierros oli paikoitellen jo hiukan haastavampi rasti, ei reitin, mutta kuumuuden takia. Samat polut alueella olisi tietysti voinut talsia ilmankin opasta ja pientä ryhmää, mutta kyllä tälläkin oppaalla muutamia tarinoita paikan historiasta oli. Parhaiten mieleemme jäi kertomus Nellien paikan raunioilla kerrottu juttu englantilaissyntyisestä Nelliestä, joka kävi merenkulkijoiden kanssa kauppaa vaihtamalla välttämättömyystarvikkeita kuten ruokaa ja rommia merimiesten arvoesineisiin, joita ei kuitenkaan voinut syödä tai juoda.

Kävelyretki päättyi Columbus Cove -nimiselle alueella, jonka kupeessa oli ns. Free Market -alue, jossa paikalliset myivät tuotteitaan jopa jossain määrin aggressiivisesti. Opas kiirehtikin hetimmiten neuvomaan meitä, että jos emme halua altistua aktiiviselle myyntityölle, niin kannattaa vaihtaa maisemaa ja tehdä ostokset lähempänä Town Squarea sijaitsevalla Artisan’s Marketilla – siellä kuulemma saa rauhassa kierrellä ja katsoa. Ilmeisesti myyjien kanssa oli sitten jotenkin sovittu, että eri alueilla käyttäydytään vähän eri tavalla.

haiti labadee
Kävelykierros alkoi Dragon’s Breathin näköalapaikalta

zipline

haiti labadee
Rannan toiselta puolelta melkein näki Labadeen kylään asti
Nellie's Beach
Nellien paikan rauniot

Haiti Labadee kanoottejaFree Market

Artist's village Labadee
Rauhallisempaa kaupantekoa ”kaupungin” keskusaukiolla
Tanssia
Karibialaiseen tyyliin musiikkia ja tanssia on tarjolla runsaasti – rohkeimmat tempautuvat mukaan rytmiin!
Riippumatossa
Vähemmän rohkeat tyytyvät rytmiin riippumatossa
Tags from the story
, ,
Join the Conversation

26 Comments

  1. says: Anssi

    Haiti, tuo palanen Afrikkaa Karibialla! Olisipahan jännä käydä, mutta mieluusti tosiaan siellä Port-au-Princessä. Olen myös lukenut, että eivät oikein tykkää turisteista.

    Saiko Labadeella Haitin leimat passiin? Olisikohan tuolta Royal Caribbeanin alueelta saanut poistua tavallisen rahvaan pariin?

    Kiitoksia tästä pläjäyksestä! :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anssi! Ei tullut Haitin leimoja passiin – mutta toisaalta nämä isot risteilylaivat taitavat yleisesti hoitaa maahantulomuodollisuudet jotenkin toisin, sillä aikaisemmilla risteilyillämme Karibialla ja Intian valtamerellä, passit taidettiin ihan kerätä pois ja ne sai takaisin sitten risteilyn päättyessä, eli ehkä varustamot esittivät ne nippuna maahantuloviranomaisille tai siten eivät. Tällä risteilyllä he eivät välittäneet passeista, kunhan Yhdysvalloista lähtiessä tarkistettiin, että paperit ovat kunnossa Yhdysvaltoihin paluuta varten.
      Ainakaan luvallisesti alueelta ei olisi saanut poistua piikkilangan toiselle puolelle – tosin ehkä joku paikallinen olisi ollut lahjottavissa aidassa olevilla porteilla :-) Emme kuitenkaan lähteneet sitä kokeilemaan.

  2. says: Jael

    Mielenkintoinen marka,vaikka ei ihan varsinaista Haitia ollutkaan siellä.
    Harmi että Venezuela jäi välistä,eksäni juuri kävi siellä,yrittämässä myydä 2 asuntoaan jotka hänelle jäi Caracasiin.
    Siellå muuten monessa paikassa tehtiin ja myytiin sokeriruokomehua,kuten kuvassasi.Itse kyllä suosin kookosmehua.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jael! No, seuraavan kerran kun eksäsi lähtee Caracasiin yrittämään asuntojen myyntiä, niin laitapa viestiä, niin lähdemme kavereiksi mukaan :-)

  3. Se onkin mukavaa, että turismi on jossain määrin mahdollisesti tuottaneet. Ehkä Haiti maana ainakaan nykyisellään ei itseäni niin paljoa kiinnostaisi, että vain sitä varten tulisi lähdettyä risteilemään. Toisaalta joskus Karibialle suuntautuva risteily olisi kiva kokea, jolloin Haitia voisi harkita, vaikka se ei kiinnostavimpiin maihin omasta näkökulmasta Karibialla kuulukaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Kieltämättä 5 päivää Haitille oli aika paljon, mutta toisaalta olimme aidosti kiinnostuneita myös Key Westistä, eli ajallisesti lisäkustannus oli ”vain” 2 meripäivää, joista toinen ehkä oli ihan paikallaan Suomen ja Miamin väliseen aikaeroon sopeutumismielessä. Tämän jälkeen meillä on Karibiaa ”jäljellä” vain Ranskan, Alankomaiden tai Yhdysvaltojen edelleen hallitsemilla saarilla, mutta katsotaan nyt jos niistä innostumme. Ehkä jos jokin erityisen nappiristeily osuisi kohdalle, joka keräisi samalla reissulla niistä useamman!

  4. says: Stacy Sofia Siivonen

    Jos minä olisin jokin diktaattori, järjestäisin maassani vierailun juuri tuolla tavalla. Aivan erityisesti siinä tapauksessa, että väestö suhtautuu turakaisiin vihamielisesti.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Stacy! Ehkä tämä voisi olla hyvä lähestymistapa vaikka Venetsiaan – turistit tiukasti rajatulle alueella rajatuksi ajaksi ja muilta osin kaupunki kaupunkilaisille :-)

  5. says: Daniel

    Nyt on kyllä apartheid voimissaan, kun kyläretkelläkin turvallinen piikkilanka-aita pitää ”alkuasukkaat” loitolla. Erittäin amerikkalaista, etten sanoisi. Tuollainen paikka olisi ehkä juuri tuon vuoksi omalla tavallaan kokemisen arvoinenkin! Voin kuvitella ne kertomukset, kun Orlandon mamma kertoo, että ”We did Haiti and it was awesome”.

    Port-au-Prince ja Jamaikan Kingston kiinnostaisivat, mutta kummankaan turvallisuustilanne ei kyllä houkuttele varaamaan lippuja, ikävä kyllä.

    Tuolta kartasta huomasin, ja kävin Aventurankin sivuilla kuikuilemassa, että teillä olisi suunnitelmissa Etiopia, Djibouti, Eritrea ja Sudan. Nyt olen kyllä kateellinen! Djiboutia olen tässä pidemmän aikaa jo suunnitellut, Asmaraan tahtoisin oikein kovasti mutten ole Lidingön lähetystöä rohjennut lähestyä ja Khartumiakin katselin taannoin, kun olin Kairossa. Mutta vielä silloin Sudan olisi merkinnyt ESTA-kelvottomuutta.

    Järjestääköhän Aventura sen Eritrean-viisumin, ja saako sen oikeasti ja varmasti? Se kai ei ihan helppoa ole. Kävin Lontoossa muutama vuosi sitten Eritrean lähetystössä, ja olivat kyllä oikein ystävällisiä, mutta kun kysyin, miten varmaa se turistiviismin saaminen olisi, niin levittelivät vain käsiään. Ne hyväksytään kaikki Asmarassa, lähetystö ei niistä päätä. Joskus onnistuu ja joskus ei, ainakin silloin.

    Mä jo hetken verran mietin tuon matkan lyhyempää versiota, sitä, josta Etiopia jää pois. Mutta en osaisi kuitenkaan kulkea ryhmässä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Daniel! Juu, ”it was awesome” :-) Jamaikankin tulimme aikoinaan hoitaneeksi pysähdyksellä Ocho Rioksessa. Vesiputoukselta palattuamme kiertelimme hetken pikkukylässä eikä sekään kyllä turvallisuudeltaan tai miellyttävyydeltään vakuuttanut.
      Tuosta Afrikan sarvesta, on ehkä liikaa sanoa, että se on suunnitelmissa. Kunhan nyt aluksi tiedustelen heiltä, että miltä tuo toteutuksen todennäköisyyden osalta edes näyttää. Aventura, kuten toki monet muutkin matkanjärjestäjät, kun tapaavat listata sivuillaan myös aika paljon matkoja, joiden he toivovat toteutuvat, eli kokeilevat, josko kiinnostuneita olisi riittävästi, mutta jos ei ole, niin sitten matka siirtyy taas vuodella, siis nettisivuilla, tai poistuu kokonaan. Yksi tuttavapariskuntamme saattaisi myös olla tuosta kiinnostunut, joten jos tuonne joskus voisimme ajatella lähtevämme, niin ehkä kiinnostukset kannattaisi yhdistää, jolloin ryhmä saataisiin ehkä kokoon. Eritrean viisumikuvio tulisi sitten vastaan vasta seuraavassa vaiheessa. Meille taas vaikka tuonne matka pienen ryhmän kanssa olisi miellyttävämpi vaihtoehto kuin kahdestaan, vaikka menihän tuo Etelä-Amerikka hyvin paikallisilla oppailla/kuljettajilla kahdestaankin.

  6. says: Martina

    Maabongaustanne on tosi mielenkiintoista seurata. 150 maata on valtava määrä! Pysähtyisin tämän jutun perusteella mielelläni Labadeessa, vaikka paikka onkin risteily-yhtiön rakentama ja ilmeisen kaupallinen. Leppoisalta näyttää silti (minäkin valitsisin riippumaton) ja olisihan se hienoa saada lisättyä Haiti käytyjen maiden listalle.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Martina! Eiköhän Labadeella tosiaan ole kysyntää muutenkin kuin maabongareiden keskuudessa – me löysimme itsellemme sopivaan ajankohtaan 5 päivän risteilyn, jolla Labadeen lisäksi oli sentään yksi muu kohde, Key West, mutta on tuonne myös 4 päivän risteilyjä, jotka käyvät vain Labadeessa ja tuskinpa niitä olisi, jos lähtijöitä ei olisi :-)

    2. says: Pauli

      Moi ja kiva tarina. Haiti on tosiaan surullinen juttu, kun sinne ei voi mennä muuten kuin Labadeelle. Ystäväni on ollut avustushommissa Haitilla ja on sanonut ettei sinne muualle ole mitään asiaa. Sen verran vaarallista siellä on. Sen verran pitää kuitenkin korjata juttua, että varustamoja jotka Labadeelle vie on kaksi. Toinen on teidän käyttämä RCCL ja toinen heidän 100% omistama Celebrity Cruises, jossa on himpun verran parempi meininki. (Olen Celebrityllä hakenut muutaman maan itsekin Karibialla.)

      Nyt maita itsellä kasassa 122 Lesothon ja Eswatinin liityttyä listalle pari viikkoa sitten.

    3. says: Pirkko

      Kiitos Pauli! Tuolloin risteilyjä oli tarjolla vain RCCL:n risteilyjä. Korona-aikaan ja vähän sen jälkeenkin sekin jätti Labadeenin pois reiteiltään – yhden risteilyn olimme jo ehtineet varata, mutta onnistuimme sitten perumaan sen tuon reittimuutoksen takia, sillä olimme varatessamme ihan erikseen kertoneet, että olemme lähdössä kyseiselle risteilylle vain Labadeen takia.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Kati, niin kommentista kuin onnitteluista! Näitä ”varustamosaaria” tuntuu Karibialle syntyvän koko ajan syntyvän lisää, eli kaipa niille sitten on kysyntää: mieluummin ziplineja ja vsiliukumäkiä kuin jotain tylsää paikallista kulttuuria?

  7. says: Mari/Kodinvaihtaja

    ”Elämä Amerikan ja Karibian köyhimmässä maassa ei ole kivaa, joten on ehkä vaikeaa olla vierailijoille ystävällinen.”. Niin totta , Dubaissa siirtotyöläisten suunnalta samaa olen kohdannut

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Voisin kuvitella, että myös paikoissa kuten Amsterdam, Barcelona ja Venetsia ei enää venytä ystävällisyyteen kaupungit vallanneita turisteja kohtaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Krista! Eipähän tuota mikään pakko ole ruveta urakoimaan – matkustustyylinsä kullakin :-)

  8. Kiitos Haiti-postauksesta. Kävin Haitilla joskus parikymmentä (??) vuotta sitten, kun vuokrattiin muutaman pariskunnan kanssa pakettiauto Dominikaanisen puolelta ja huristeltiin johonkin pieneen kylään. Hatarasti muistan, että köyhältä näytti ja että rajan tiesi ylittäneensä, kun Dominikaanisen vehreys muuttui kuivaksi (poltetuksi?) maaksi heti Haitin puolella. Matkamuistona on vieläkin yhden kaapin päällä turkoosi marakassi, josa lukee kirkkaanpunaisella Haiti.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Hannele! Tuo rajan yli ”kevyesti poikkeaminen” olikin ilmeisen suosittua aikaisemmin, mutta nyttemmin kait tuo rajaseutukin on muuttunut entistä haastavammaksi.

  9. Eipä tule muuten täälläkään mieleen ketään, joka olisi erikseen käynyt Haitissa ihan erikseen… ? Ehkä nuo risteilyvät ovat sitten se yleisin tapa käväistä siellä. Kohde ei sinänsä kyllä houkuta, jos siellä suhtaudutaan varsin vihamielisesti turisteihin ja pidetään erillään piikkilangalla ! :D Mutta maailma avartaa!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Elina! Muutamat Lähi-Idän maat ovat myös sellaisia, että on suosittua ylittää raja sopivassa kohdassa vain vähän ja vain hetkeksi. Mutta joskus lienee sekin ihan ok.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sari! Toki voi ostaa lennot Port-au-Princeen, mutta siellä käyneiden kokemukset eivät keskimäärin ole kovin ruusuisia, eli ihan hupimatkaa sinne on muuten vaikeaa kuvitella – noin keskivertomatkailijan ainakaan.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *