Halvan matkan hinta?

Aloepark Naivasha

Seuraavat kaukomatkamme suuntautuvat Pakistaniin ja Itä-Afrikkaan.

Toukokuinen Pakistanin matkamme on ryhmämatka, johon ostimme viisumipalvelunkin Travellerilta.

pakistan

Kunhan matkaan ei tule yllättäviä mutkia, niin Pakistanista tulee Pirkon 150. maa. Lassella tuo 150/193 tuli täyteen jo Boliviassa.
Jos nettiyhteydet (ja VPN) toimivat Pakistanissa, niin matkaamme pääset taas seuraamaan sen mittaankin Facebookissa ja Instagramissa – mutta Pakistankin osalta lienee myös mahdollista, että pääset mukaan matkamme tunnelmiin vasta sen jälkeen.

Idea kesäkuisesta Afrikan matkasta lähti Lufthansan halvoista lennoista Nairobiin jo viime syksynä. Lentoja syyskuussa ostaessamme ajatuksissamme oli Keniassa Naivasha ja erityisesti Aloepark -hotelli (https://aloeparknaivasha.com/) ja Crescent Island, Sansibar ja ehkä Komorit. Syyskuun jälkeen jätimme ajatuksen odottamaan tarkempaa suunnittelua.

Aloepark Naivasha
Aloepark -hotellin huoneet ovat kaikki erilaisia, mutta kaikki värikkäitä!
crescent island
En ole vielä kuvassa, mutta toivottavasti jo kesäkuussa. Crescent Islandiin voi siis tutustua kävellen.

Kenia, Sansibar ja Komorit?

Kevättalvella asiaan palatessamme päätimme melko pian tiputtaa Komorit pois. Ystävämme olivat käyneet siellä eivätkä olleet erityisesti ihastuneet. Lisäksi lennot Nairobista Komoreille olivat yllättävän kalliita, lähes tonnin per nuppi niitä jonkin aikaa seuratessani. Ei taida olla pahemmin kilpailua tuolla välillä. Vaihtolentoihin, joihin käytännössä menisi koko päivä, emme innostuneet.

Suunnitelma näytti siis jäävän Naivashaan ja Sansibariin. Sen jälkeen Naivashan osuus tarkentui WRC Safari Rallin takia 5 yöhön, jolloin kahden viikon reissuista Sansibarille olisi jäänyt mielestämme turhankin monta päivää, joten takaisin suunnittelupöydälle tai itse asiassa Flight Connections -sivuston pariin.
Samaan aikaan olimme tehneet ensimmäisiä hahmotelmia mahdollisesta syksyn reissusta työajatuksena Okavango, Lesotho, Mosambik ja Malawi. Siinä yhteydessä oli jo selvinnyt, että yhteydet Mosambikista Malawiin ovat huonot, vaikka maat naapureita ovatkin, joten päätimme yrittää Malawia Komoreiden sijaan.

afrikan maita Omatoimimatkan suunnittelu

… ei kun Kenia, Sansibar ja Malawi!

Malawin osalta aloitin selvittämällä viisumikuviota ja vaikutti siltä, että suomalaiset tarvitsevat eVisan, joten päätimme aloittaa siitä. Viisumia varten tarvittiin hotellivaraus, joten teimme sen Booking.comin kautta. Tarkkaan ottaen sivustolla puhuttiin LoI:sta eli Letter of Invitationista, mutta Every Passport Stamp -ryhmän mukaan pelkkä hotellivarauskin riittäisi. Ehdin sitten siinä vaiheessa tekemään yhden eVisa -anomuksen, Pirkolle. Sivusto taisi luvata viisumin 3 päivässä, mutta lopulta se tuli 5 päivässä – no olihan välissä viikonloppu. Vasta sen jälkeen naputtelimme sisään Lassen viisumihakemuksen, samoilla tiedoilla. Nyt sivusto lupasi viisumia 5 päivässä, mutta sitä ei kuulunut vielä 7. päivänäkään. Tässä välissä tapasin maailmanmatkaajaystäviäni lounaalla ja sain varmistettua, että Malawiin on päästy myös VoA:lla eli Visa on Arrivalilla. Ajattelimme, että varataan sitten lennot yhdellä viisumilla ja anotaan toinen lentokentällä. No, lopulta toinenkin viisumi tuli 9 päivän päästä, eli ennen kuin ehdimme lentoja sittenkään varaamaan.

Malawi on afrikkalaisittain pieni maa, jonka asukasluku on noin 20 miljoona. Lennämme pääkaupunki Lilongween, kun sinne sattui olemaan suoria lentoja sopivina päivinä – maan suurin kaupunki on kuitenkin Blantyre. Virallinen kieli on englanti, sillä nykyinen Malawinkin alue oli aikoinaan osa Britannian hallitsemaa Itä-Afrikkaa. Maa on köyhä, bruttokansantuotteella per kapita mitattuna suunnilleen samaa tasoa kuin vaikka Eritrea ja Managaskar. Maan ehkä tunnetuin nähtävyys on Malawi-järvi, joka on maailman yhdeksänneksi suurin – pinta-alaltaan puolitoista kertaa Laatokka.

Samaan aikaan olimme selvitelleet vähän retkivaihtoehtoja Malawissa, mutta päätimme lopulta skipata safarit ja tyytyä Lilongween ja ehkä päiväretkeen Malawi-järven rannalle. Veteen ei ole tarkoitus mennä todellisen bilharzia-riskin takia. Tautiin on kuulemma lääkekin, jota on yleisesti siellä myynnissä, mutta ehkei sittenkään.

malawi Omatoimimatkan suunnittelu

Sansibarin lentojen hinnat pomppasivat

Malawin lentojen ostamisen jälkeen aikataulumme Sansibarin osalta tarkentui 6 yöhön. Malawin osuus oli kuitenkin ollut sen verran henkisesti raskas, että vedimme pari päivää henkeä ennen kuin paneuduimme Sansibarin lentojen varaamiseen. Ei olisi kannattanut. Hinnat pompahtivat kivasti n. 330 eurosta per nuppi 495 euroon Nairobi – Zanzibar – Nairobi -välillä, olihan aikaa lähtöön jo alle kaksi kuukautta. No, lopulta tyydyimme menomatkalla teknisen laskun Kilimanjaron kentälle tekevään lentoon ja saimme lennot ostettua n. hintaan 350 euroa per nuppi. Paluulennon osalta arvoimme, että ehtiikö aikataulun mukaan Nairobissa 18:55 olevalta lennolta klo 22:25 olevalle lennolle Frankfurtiin, mutta päätimme, että ehtii … Matkatavaroiden osalta yrittänemme tällä matkalla selvitä käsimatkatavaroilla, niin tuossa välissä ei tarvitse yrittää selvitä Kenian maahantulomuodollisuuksista taas kerran, poimia laukkua hihnalta ja tsekata sitä Lufthansalle. Lennot Sansibarille ostimme Precision Airilta, joten ne ovat tietysti eri lipulla kuin jo viime syksynä ostamamme Lufthansan lennot.

precision air Omatoimimatkan suunnittelu

Sansibarin hotellit – vielä hakusessa?

Samoin rinnan muun hahmottelun ja selvittelyjen rinnalla tein jo varmuuden vuoksi Booking.comissa alustavia, peruutuskelpoisia, varauksia Sansibarille. Hotelli-ideoita kopioin Aventuran Sansibarille suuntautuneista matkoista ajatuksena, että vietetään osa ajasta Stone Townissa, osa rannalla, Nungwissa. Jonkin ajan päästä alkoi kuitenkin tuntua siltä, että jos sittenkin vähän enemmän Stone Townissa, sillä esimerkiksi matka Jozanin metsään olisi sieltä lyhyempi kuin Nungwista, mutta siinä vaiheessa Stone Townista valitsemastamme hotellista Dhow Palacesta ei enää löytynytkään tilaa sen enempää kuin jo tekemämme varauksen verran. Nungwista siirryimme kuitenkin, tässä vaiheessa vielä alustavasti, vähän lähemmäs, Sea Cliff Resort & Spahan. Selatessani muita vaihtoehtoja Stone Townissa kovin monen hotellin kohdalla valitettiin melusta ja rantahotellissa Zanzibar Serenassa ei enää ollut tilaa. Sansibar tuntui olevan suosiossa kesäkuussa, eli varausten jättäminen huhti/toukokuun vaihteeseen kun matka on kesäkuussa ei ollut ehkä hyvä idea.

dhow palace
Dhow Palace
sea cliff
Sea Cliff

Joku ystävistäni muuten ihmetteli, että emmekö me jo ole olleet Sansibarilla, muisteli lukeneensakin siitä blogistamme. Niin, olemmehan me, mutta vain virtuaalisesti korona-aikana:

Sansibarin saarikierros

Tansanian viisumit

Kenian ja Tansanian osalta varasimme lennot luottaen siihen, että viisumien kanssa ei tule ongelmaa – ovathan molemmat ”helppoja” turistimaita. Suomalainen saisi sen kumpaankin maahan lentokentältäkin, mutta jonotettuamme edellisellä kerralla Kenian Immigrationissa kevyet kolme tuntia, ajattelin, että jos nyt vaikka ne viisumit yrittäisi anoa etukäteen.

Tansanian viisumin anomista ehdin jo kertaalleen aloittaakin, mutta tapeltuani aikana sen kanssa, että valokuvan piti olla .JPEG (ei siis .jpg) tai .png ja riittävän pieni, lopulta viimeiselle sivulle päästyäni sivusto luovutti 501 -virheeseen. Muutaman päivän päästä aloitin uudella energialla uudelleen alusta ja sainkin sitten kerran harjoiteltuani meidän kummankin viisumianomuksen läpi! Nyt sitten vaan odotellaan niiden viisumien ilmestymistä sähköposteihimme.

tansania viisumi Omatoimimatkan suunnittelu

Kenian viisumit

Tätä kirjoittaessani Kenian viisumien anominen on vielä työjonossani – rajansa silläkin, että monenko viisumianomuksen kanssa per päivä tai edes per viikko jaksaa tapella!
Kenian osalta haasteena on se, että tulemme maahan ainakin kahdesti, eli ensin Naivashaan tullessamme ja sitten Malawista palatessamme, eli tarvitsemme kaksi single-entry viisumia. Tai ehkä yhden single-entry -viisumin ja toinen voisi mennä transit -viisumina, sillä Malawin ja Sansibarin väliin jää vaan yksi yö lentokenttähotellissa Nairobissa. Käytännössä saattaa olla, että kaksi single-entryä on helpompi saada kuin single entry ja transit.

kenia Omatoimimatkan suunnittelu

Retket ja lentokenttäkuljetukset

Tämän verran kesäkuun reissuamme on tässä vaiheessa kasassa. Vielä puuttuvat retket Naivashassa, Lilongwessa ja Stone Townissa tai muuten Sansibarilla. Naivashan osalta aiheesta on keskusteltu Aloepark -hotellin omistajan, tuttavamme Sarin, kanssa, joten ne varmaan hoituvat. Lilongwen osalta odotan vastauksia ”tarjouspyyntöihini”, Sansibarin osalta en ole vielä aloittanutkaan.

Lentokenttäkuljetusten osalta Nairobi – Naivasha – Nairobi on jo varattu, Lilongwen osalta toivon saavani samassa nipussa ehdotukset lentokenttäkuljetuksista ja päiväretkistä. Sansibarin osalta varasin Booking.comin kautta kuljetuksen Dhow Palace -hotelliin, muut kuljetukset taidan varata vasta sitten perillä, eli hotellista toiseen ja toisesta hotellista lentokentälle. Saattaa olla, että vielä iteroin tuota toista hotelliakin …

Sansibaringueretsa eli sansibarinruostegueretsa
Sansibaringueretsa eli sansibarinruostegueretsa – olisihan se mukava nähdä näitäkin serkkuja Sansibarilla! (Kuva: Wikimedia Commons)

Seuraavalla kerralla taas palveluna!

Jotkut ehkä pitävätkin kaikesta tästä matkojen hahmottamiseen ja suunnitteluun liittyvästä työstä. Minäkin pidän tuosta alkupäästä, eli ideoinnista, että mitäs jos mentäisiin tänne ja tänne ja ehkä vielä samalla tännekin. Mutta ihan mielelläni luovutan sitten hahmotelmani Aventuralle, Aktiv-Resorille tai Starlight Toursille ja kommentoin sitten vaan jo melkein valmista ehdotusta, että ok tai ok muutamalla pienellä muutoksella. Olisin saattanut antaa heidän hakea viisumitkin puolestamme, palveluna!
Ehkei mikään näistä matkanjärjestäjistä ei tätä matkaa olisi saanut kasaan n. 3 000 euron ”budjetilla” per nuppi, mutta aika monta työtuntia tähän on jo mennyt ja muutama tulee vielä menemään. Hinta-arviokin on vielä alustava, sillä esimerkiksi Malawissa kilpailua/tarjontaa päiväretkien osalta tuntuu olevan vähän ja hinnat korkeita. Haasteet tämän palapelin ja erityisesti noiden viisumihakemusten kanssa tulivat hetkittäin yöuniinkin!
Lisäksi mahdolliset ongelmat toteutuksessa ovat kesäkuussa ihan omiamme, ei ole mitään 24/7 -numeroa, joka tarvittaessa ratkoisi ongelman tai toisenkin.

Tämän kesäkuun matkamme suunnittelussa tunnistan näin jälkikäteen ainakin pari virhettä. Ensimmäinen oli tietysti asettaa matkalle tiukat raamit ostamalla pitkät lennot ennen kovin tarkkaa ajatusta matkan sisällöstä. Toinen oli turhan myöhään aloitettu yksityiskohtien suunnittelu: siinä vaiheessa kun lopullinen reitti oli selvillä, hotellit Sansibarilla olivat jo kovin varattuja ja lentojenkin hinnat selvästikin nousussa.

Kesäkuun jälkeen seuraava toistaiseksi varattu matkamme on valmismatka sekin, Albatrosin Champagneen ja Bourgogneen suuntautuva matka elo-syyskuun taitteessa.
Euroopan matkat nyt yleensä ovat helppoja omatoimisestikin, mutta tämän osalta se, että joku on valinnut kohteet ja hoitaa kuljetukset kohteesta toiseen tuntui hyvältä idealta.
Syksyn kaukomatkan teetämme varmasti jollain, luultavasti Aventuralla, jonka tiedämme jo toteuttaneen lähes samanlaisen matkan maailmanmatkaajaystävällemme.
Mutta sitä ennen, heinä-elokuussa, on Suomen vuoro!

matkan suunnittelua Omatoimimatkan suunnittelu
Siistiä, järjestelmällistä ja asiantuntevaa matkasuunnittelua osaavien matkanjärjestäjien toimesta?
Tämä kuva Pizabaysta, muut hotellien, esittelysivuilta ja viisuminhakesivustoilta.

Vinkkejä?

Vuoden ensimmäisen Afrikan matkamme suunnittelu on nyt isojen linjojen osalta valmis. Mutta esimerkiksi Sansibarin hotellit ovat vieläkin peruutuskelpoisia, joten jos Sinulla on hyviä, koeteltuja hotellivinkkejä sille suunnalle niin kerro. Myös kohde- ja retkivinkkejä Sansibarin osalta otamme edelleen kiitollisena vastaan. Kenian osalta luotamme Sariin ja Malawista taitaa olla vähän turha kysellä kokemuksia tai vinkkejä – toki jos Sinulla niitä on, niin kerro!

Tags from the story
, , , ,
Join the Conversation

20 Comments

  1. Heh, mainio otsikko!

    Käytännössä pelkästään omatoimimatkailuun luottavana en kuitenkaan täysin allekirjoita tätä kaikkea. En toki väitä, ettei palveluna kaikki olisi helpompaa, mutta aika nopeasti tuohon itse tekemiseen tulee myös tietty rutiini, ja käytetty aika ja vaiva sekä koettu stressi pienenee murto-osaan.

    Tuo Malawi-järven suuruus muuten aina hämmästyttää. Afrikka on niin alyttömän suuri pinta-alaltaan, niin Malawi-järvi ei erottaudu niin suurena kuin vaikka mainitsemasi Laatokka, vaikka onkin huomattavasti suurempi.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Minulla on vähän ainakin jonkinlainen raja mennyt pitempien maakuljetusten ja lähetystöstä haettavien viisumien kohdalla. Toki myös jo pelkästään kivojen hotellien ja luotettavien ja hyvien retkijärjestäjien löytämisessä on oma työnsä. Euroopan ja Pohjois-Amerikan olemme aina tehneet itse, mutta sen ulkopuolella etenkin jos kohteita on samalla reissulla useampia, olemme useimmiten käyttäneet ainakin jossain määrin matkanjärjestäjiä.

  2. says: Reissu-Jani

    Sansibarin vinkkejä voit löytää minun blogista, mutta Jonzanin metsän jättäisin ehkäpä väliin. Se oli todella iso TURISTIRYSÄ vaikka pari apinaa siellä näkyikin. Stonetowniin minulle riitti kaksi päivää ja enemmän viihdyin Sansibarin itärannikon upeissa rantakohteissa: Pongwessa ja Pingwessa, joista ehkäpä jälkimmäinen on parempi – siellä on myös se kuuluisa The Rock ravintola, mutta Pongwessa taasen rauhallisempi The Island Pongwe Lodge. Vai että lento Precision Airilla — toivottavasti kaikki menee hyvin, ja ”ajallaan”…on tunnettu viivästyksistä ja koneetkin hieman noh.. ikääntyneitä.

    Viisumien kanssa olen itse tuskaillut koko kevään tulevaa matkaa varten ja luvatun 10 päivän toimitusaika on mennyt umpeen jo kolme viikkoa sitten. Olen lisäksi yrittänyt tiedustella monelta taholta että mistä viive johtuu. Ei vastaa jo. maan viisumivirasto mitään, eikä Tukholman suurlähetystö mutta kun otin yhteyttä ko. maan Suomen kunniakonsuliin niin ehkäpä tässä tulevien viikkojen aikana olisi mahdollista viisumi vielä saada ohituskaistaa pitkin koska tilanne on hänellä tiedossa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Joitakin juttuja blogistasi muistinkin, mutten tullut noita hotelleja sieltä tsekanneeksi. Tuo The Island Pongwe Lodge on nyt ainakin kesäkuun loppupuolella jo sellaisissa hinnoissa jäljellä olevien huonetyyppien osalta, että nopeahkosti valitsemani Sea Cliff, jota sitäkin pidin kalliina, taitaakin olla halpa! Etenkin kun tuollakaan ei ole tarkoitus hotellilla varsinaisesti oleilla, rantaelämä kun ei varsinaisesti ole meidän juttumme. Ehkäpä tuon The Rockin voisi päiväretkenäkin käydä katsastamassa. Turistirysä saattaisi muuten tuntua Malawin jäljiltä ihan kotoisalta, sillä siellä turisteja ei haitaksi asti taida vastaan tulla :-) – toisaalta jos ajattelee Sansibaria, niin jollain määritelmällä koko saari taitaa olla yhtä turistirysää ajatellen esimerkiksi sitä, että sinne tehdään Suomestakin valmismatkojakin.

  3. Lohduttavaa lukea, että muillakin on ollut ongelmia Tansanian viisumien anomisessa. Kävimme omatoimimatkalla Sansibarin saarella ja Keniassa alkuvuodesta 2020. Taistelin myös Tansanian viisumianomukseen tarvittavien valokuvien muokkaamisen kanssa ja otin jo välillä yhteyttä Visumserviceen, josta viisumit olisinkin voinut hankkia, mutta lopulta onnistuin itse. Kenian viisumeiden tilaaminen sujui helposti ja toimitus nopeasti.

    Ajattelin kuitenkin jo silloin, että saa olla viimeinen kerta, kun taistelen viisumianomusten kanssa. Sitten tulikin muutaman vuoden tauko, ettei viisumeista tarvinnut edes haaveilla.

    Äskeisellä Kaukasuksen matkalla maksoimme mielellämme matkanjärjestajälle 35,- euroa / kpl Azerbaidžanin viisumeista emmekä edes harkinneet hankkivamme niitä itse 25,- eurolla.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Eila! Viitaten vaikka tässä kommenttiketjussa olevaan Janin kommenttiin koskien Pakistanin viisumia, niin olen oikein tyytyväinen siihen, että jätimme sen Travellerille pienestä maksusta. Muutaman kympin säästö vs. useamman viikon huoli asiasta on helppo valinta!

  4. says: Daniel

    Kuulostaapa mukavalta matkasuunnitelmalta tuo Afrikka, ja juuri niin työläältä, kuin Afrikkaan matkustamisen kuuluukin olla :)

    Olin Sansibarilla helmikuussa 2022, juuri kun Ukrainan sota syttyi. Korona oli silloin vielä Suomessa jonkinlainen juttu, ainakin lähtiessä (koronahan päättyi Ukrainan sotaan), mutta Sansibarille päästessäni taksikuski ilmoitti, että ”We don’t believe in corona”, ja sillä sitten mentiin. Näkyi se siellä kuitenkin niin, että turisteja oli aika vähän.

    Sain viisumin periltä, ja se meni aivan sujuvasti kun vaan piti huolen siitä, että oli ekojen joukossa ulkona koneesta. Yhdellä tiskillä katsottiin passi ja leimattiin viisumi, seuraavalla maksettiin 50 USD ja se oli sitten siinä. Olin terminaalista ulkona niin nopsaan, ettei lentokenttäkuskini ollut vielä edes paikalla.

    Stone Townissa asuin Serenassa. Sijainti oli erinomainen, rannalla oli mukava tallustella (ja sai kulkea rauhassa, toisin kuin Nungwissa) ja vanha keskusta oli aivan vieressä. Serena väittää olevansa viiden tähden paikka, eurooppalaisittain se ansaitsisi ehkä kolme ja puoli. Asuin silti uudelleen siellä, sen puutteista huolimatta. Tripadvisorini: https://www.tripadvisor.com/ShowUserReviews-g488129-d483610-r829613295-Zanzibar_Serena_Hotel-Stone_Town_Zanzibar_City_Zanzibar_Island_Zanzibar_Archipela.html

    Sanoisin, että kaksi kokonaista päivää riittää Stone Towniin aivan hyvin.

    Nungwiin minäkin menin sitten rantalomalle, asuin Riu Palacessa, joka oli tomaattimehua myöten espanjalainen. Kokemuksena ihan kiva, mutta ei toki missään mielessä mielenkiintoinen. Rannallakaan ei saanut olla rauhassa, ja hiekka oli murskattuja simpukankuoria, sattui kävellä. Riu Palace ei ehkä ole suosituksen arvoinen, mutta tuskin siellä muut hotellit sen kummoisempia ovat.

    Tilasin itselleni kuljetuksen Stone Townista Nungwiin niin, että välissä oli mausteretki, ja tätä suosittelisin teillekin. Se retki on privaattina aika kiva, kierrellään oppaan kanssa katsomassa kanelipuut, vaniljat sun muut, ja niiden näkeminen luonnossa (tai no, kasvatettuna toki) on hauskaa. Sopivalla ajoituksella tuossa on myös hyvää tekemistä sille ajalle, kun on vailla hotellia, eli lähtö Stone Townista puolen päivän aikaan ja saapuminen sopivasti check-inin alkaessa Nungwiin.

    https://www.tripadvisor.com/ShowUserReviews-g616016-d3370547-r829740931-Hotel_Riu_Palace_Zanzibar-Nungwi_Zanzibar_Island_Zanzibar_Archipelago.html

    Viimeisen yön, tai puolikkaan (lento lähti joskus 2-3 aikaan aamuyöllä), olin lentokentän vieressä Golden Tulipissa. Se oli varsinkin hintaansa nähden oikein hyvä hotelli ja lähialueilla oli oikeastaan aika mielenkiintoista tehdä reipas kävelylenkki, kun tuolla alueella ei ollut turisteja lainkaan, eivätkä paikallisetkaan olleet turisteihin tottuneet.

    1. says: Pirkko

      Kiitos taas kommentistasi Daniel! Viimeksi Bangladeshissa roikuttiin sen verran pitkään VoA:n tiimoilta saapumisaulassa, että jos nuo viisumit nyt saisi etukäteen kasaan, niin ehkä sen välttäisi – vaikkei koneesta pääsisikään ensimmäisten joukossa. Tuo idea, että siirtymän tekee retken kautta kuullostaa muistamisen arvoiselta. Itse asiassa käytimme sitä viime kesänä Balilla vaihtaessamme paikkaa. Mausteretkestä olemme sen verran keskustelleet, että toisaalta moinen Sri Lankassa on ehkä turhankin hyvin mielessä, mutta toisaalta Sansibarkin menee maustesaaren nimellä, joten ehkä sitä kuitenkin pitäisi.

  5. Minulla on vähän saman suuntaiset ajatukset kuin Mikolla. Rakastan yli kaiken matkojen suunnittelua, tiedon etsimistä ja myös ongelmien ratkomista. Saatan kuluttaa helposti koko päivän tutkien juurikin vaikka lentoaikatauluja, majoituksia, viisumiasioita yms. Haluan myös pitää ohjat omissa käsissäni, vaikka varmasti matkatoimistokin osaisi suunnitella ohjeiden mukaan haluamani reissun.

    Toki esimerkiksi Aasiaan suuntautuvien matkojen suunnittelu oli hieman hankalampaa, koska olemme tottuneet siihen, että voimme vuokrata auton ja ajella eri maihin omatoimisesti, mutta Kaakkois-Aasiassa autoa ei saakaan viedä maasta. Pyrin kuitenkin viimeiseen asti välttelemään esimerkiksi opastettuja matkoja, koska kumpikin meistä 110% introvertti, ja koemme oppaan tai kuskin läsnäolon ja ns. sosialisointivelvollisuuden todella raskaaksi. Siinä on aina myös tietynlainen aikataulu- ja ohjelmavelvoite, jos mukana on yhtään ylimääräisiä ihmisiä. Luultavasti moni maa tulee karsiutumaan omalta listaltani juuri tämän vuoksi, että omatoimimatkailu on niissä mahdotonta.

    Joskus on tietenkin pakko ottaa opas tai kuski, näin oli esimerkiksi El Salvadorissa, mutta se oli vain yksi päivä pitkästä kuuden viikon reissusta, joten sen vielä jaksoi :D Wadi Rumissa opas taas antoi meidän olla rauhassa, eikä puhunut oikein mitään, joten se oli hyvä juttu vaikka moni siitä olikin netissä valittanut.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Cilla Maria! Minä taas mieluummin matkustan kun käytän aikaa matkojen suunnitteluun :-) Noihin tutkimuksiin saa tosiaan menemään aikaa vaikka miten ja valmista ei välttämättä sittenkään tule ja seuraavana päivänä pitää aloittaa uudelleen kun vaikka lentojen tilanne on muuttunut. Viisumianomusten täyttäminen on työlästä ja lopputuloksen odottelu stressaavaa.
      Ja tuosta oppaista ja kuljettajista, erityisesti tietysti oppaista, minusta heidän jutuistaan, kun vaan antautuu keskustelulle ja esittää välillä vaikeampiakin kysymyksiä, saa niin paljon tietoa maasta. Me kun emme oikein enää tapaa vaikka iltaisin käydä baareissa tms. että tapaisimme muuten paikallisia. Mieluummin myös kuuntelen tarinoita ihan historiallisiin kohteisiinkin liittyen kun luen niitä etukäteen. Privaattioppaita käytettäessä aikataulu ja kohteetkin on joissain rajoissa itse päätettävissä.
      Mutta, meitä on moneen lähtöön ja kukin tavallaan – eihän matkailussa ole oikeaa ja väärää tapaa matkustaa, eihän?

    2. Näinhän se on, että jokainen matkustakoon tavallaan. On oppaista ollut hyötyäkin, sitä ei voi kiistää. Joistain on jäänyt myös ihan ystäviä vielä vuosien jälkeenkin. Mekään ei baareissa käydä, mutta päiväsaikaan tulee välillä ajauduttua juttusille paikallisten kanssa esim. puistoissa, markkinoilla, erilaisissa tapahtumissa jne. Joskus myös majoittajalta saatu hyviä vinkkejä.

    3. says: Pirkko

      Kiitos Cilla Maria! Joissain tilanteissa mekin olemme turvautuneet esimerkiksi hotellin conciergeen. Esimerkiksi Tunisian Soussessa tyyppi teki ihan mahtavaa työtä!

  6. says: Elli

    Minä taas täällä ihailen teidän matkakonkareiden tapaa etsiä ja löytää tietoa.Niin ja löytää sopivat lennot ja kulkemiset. Itselläni matkakohteet ovat tähän saakka olleet yleensä helppoja viisumien suhteen.

    Kiitos myös pitkäikäisestä matkablogistanne. Jos olen menossa uuteen erityisempään kohteeseen käyn lukemassa monet blogikirjoitukset ennen omien suunnitelmien valmistumista

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi Elli! Ehkä viimeistään tuossa 130-140 maan kohdalla valmiit matkat alkavat olla jo loppu, eli jos sen jälkeen haluaa vierailla vielä itselleen uusissa maissa, niin matka on järjestettävä itse tai – kuten me aika usein teemme – teetettävä matkan järjestelyt jollain matkanjärjestäjällä. Ihan viimeisimpien kohdalla, jos kaikkia maailman maita tavoittelee, niin ne taitavat sitten jo olla sellaisia, että asiat on selvitettävä itse, sillä vaikka suomalaiset matkanjärjestäjät eivät oikein järjestä matkoja kohteisiin, joista Ulkoministeriö toteaa, että pysy poissa! Mutta kaikissa maissa selviää kuitenkin hengissä kunhan etsii sopivat paikalliset kontaktit ja muutenkin tutkii mikä on mahdollista – ja missä osin kyseistä maata.

  7. Melkoista hommaa tai ainakin kuulostaa siltä. Minulle tuo kaikki suunnittelu ja valmistelu on jo osa matkaa.
    Vinkkinä, että hotellit usein varaan heti kun lennotkin ja ajoissa. Koska jonnekin voi olla, ettei saa enää sopivaa.
    Mutta ehkä Afrikka olisi itsellekin sen verran eksoottinen maa, että tyytyisin valmismatkaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sari! Helppojen kohteiden osaltahan tuo ei ole homma eikä mikään, mutta mitä eksoottisempi kohde ja mitä monivaiheisempi matka, niin sitä enemmän tämä kaikki menee työn puolelle, eli mieluiten joku muu saa sen useimmiten meille tehdä ja vastata sitten lopputuloksestakin, ainakin siinä mielessä, että jos tulee ongelmia, niin hoitavat tai ainakin auttavat. Hotelleja tällä reissulla ei oikein voinut varata ajoissa, kun matkaohjelma oli pitkään auki – Afrikassa kun maiden tilanteetkin voivat vaihdella aika nopeallakin aikataululla, kuten vaikka nyt kävi Sudanissa. Valmismatkat taas meille enää harvemmin toimivat, kun Kenian ja Tansanian safarit on jo koettu ja taas, mitä eksoottisempi kohde, niin sitä vähemmän valmista on tarjolla :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Kati! Palkitsevaa ehkä, kuten mikä tahansa ”ongelma” tai palapeli, jonka lopulta saa ratkaistua. Mutta tosiaan, mitä vanhemmaksi sitä tulee, niin sitä vähemmän on tarvetta säästää rahoja johonkin muuhun, joten niiden käyttäminen palveluihin on mielestäni ihan järkevää.

  8. Itse tykkään suunnittelusta ja kaikesta tuosta palikoiden sovittamisesta. Olen myös ollut välillä valmismatkoilla, mutta niissä tulee aina mieleen, että itse olisin tehnyt noin ja noin (paremmin, heh). Varsinkin ruokailujen osalta olen itse vähän kokeilunhaluisempi kuin mitä on järjestetty. Mitä useampi palikka, sen varmempaa on kyllä siltikin turvautua ammattilaisiin ja tehdä sitten taas ”oma reissu” ja nauttia sen vapaudesta.
    Noita ihan henkilökohtaisesti räätälöityjä en ole ikinä raaskinut edes miettiä, mutta ne kuulostaa kyllä todella hyvältä vaihtoehdolta. Ehkä koitan joku kerta?

    1. says: Pirkko

      Kiitos Hannele! Pakistanin osalta maan vähäinen turismi sai meidät kallistumaan ryhmämatkaan, mutta näin matkan jälkeen ajattelen, että kyllä tuokin varmasti olisi mennyt siten, että olisimme varanneet luotettavalta toimijalta kuljettajan ja oppaan, esimerkiksi tältä Panoramic Pakistan. Jos vaihtoehtona on henkilökohtaisesti räätälöity tai ryhmämatka suomalaisella oppaalla, niin edellinen on luultavasti useimmiten halvempi, koska silloin ei tarvitse maksaa suomalaisen oppaan matkaa – vaikka ryhmän koko olisi kymmenenkin henkeä, niin kyllä siitä ihan merkittävä lisäkustannus tulee per nuppi.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *