Kesää Helsingistä itään

Matka toteutettu yhteistyössä Visit Kotka-Hamina/Cursor Oy:n kanssa

Teimme jo kesän ensimmäisen kotimaan matkan! Kesä oli ehkä vielä vähän hakusessa, mutta toisaalta missään ei ollut ruuhkia :-)
Keräsimme kahden päivän reissullemme kiinnostavia kohteita niin luonnosta kuin kulttuurista. Matkan varrella söimme hyvin ja majoituimme kaiken keskellä.
Ehkä näistä löytyisi ideoita Sinunkin kesääsi:

Pako Pompejista

Olemme viime vuosina käyneet Kotkassa lähes vuosittain eikä edellisestä käynnistämme Merikeskus Wellamossakaan ole kovin montaa vuotta, mutta halusimme silti palata taas kerran Kotkaan. Tällä kertaa meidät sinne houkutteli Merikeskus Wellamossa vieraileva näyttely Pako Pompejista.

Pompejin ja Herculaneumin kaupungit lähellä Napolia ja Sorrentoa tuhoutuivat vuonna 79 jälkeen ajanlaskumme alun. Näyttely keskittyy kertomaan tarinan tuhon päivästä ja vähemmän tunnetusta pelastusyrityksestä. Olemme vierailleet Pompejissa, mutta siinä missä Pompejin kaduilla kävellessä korostui mielestäni pysähtyneisyys, tähän kaikki aikoinaan päättyi, niin Pako Pompejista näyttely kertoo mielestäni hienosti tapahtumasta Vesuviuksen ensimmäiset rykäisystä siihen kun kaupunkilaisten kannalta kaikki oli ohi.

Pompejin arkeologistan kaivausten alkamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 275 vuotta. Kaivaukset jatkuvat edelleen, uusia alueita avataan yleisölle ja kaupungin tarina tarkentuu yhä edelleen. Pompeji onkin yksi maailman parhaiten säilyneistä arkeologisista kohteista.
Italialaiset ovat alunperin toteuttaneet näyttelyn Australian kansalliseen merimuseoon ja sen merellisenkin näkökulman takia se sopiikin erinomaisesti Merikeskus Wellamoon. Vierailevan näyttelyn rinnalle on tuotu myös materiaalia Suomen kansallismuseosta – aikoinaanhan tutkimusmatkailijat ja ehkä turistitkin keräsivät matkamuistoja myös arkeologisilta kaivauksilta.

Palaan vielä myöhemmin tarkemmin tähän näyttelyyn ihan oman blogijutun muodossa, mutta muistutuksena jo nyt asiasta mahdollisesti innostuville, että näyttely on avoinna Kotkassa syyskuun loppuun asti. Siis ensin kesällä Kotkaan ja sitten syksyllä Napoliin!

Pistäydyimme myös lyhyesti Wellamon toisessa näyttelyssä, Kohtalona Ruotsinsalmi, joka kertoo tarinan Itämeren suurimmasta meritaistelusta, joka käytiin heinäkuussa 1790. Merialuetta, jossa taistelu tapahtui, olimme aikaisemmin katselleet Kotkan Meripuiston rannalta. Taisteluhan käytiin Venäjän ja Ruotsin välillä, ensimmäisen taistelun Ruotsi hävisi vuonna 1789, mutta toisella kertaa tuhoutui Venäjän laivasto.

Kotkan puistot

Kotkan suunnalla kannattaa päiväretkivaihtoehtona muistaa myös Itäisen Suomenlahden kansallispuisto:

Itäisen Suomenlahden kansallispuisto – Ulko-Tammio

Ravintolavinkki Kotkaan

Kotkassa kävimme syömässä, missäs muualla, kuin Kotkan torilla. Torin laidalla sijaitseva Ravintola Tori tuntuikin olevan erinomaisen suosittu lounaspaikka – hyvä että sekaan mahtui! Päivittäin vaihtuvalla lounaslistalla on pari vaihtoehtoa, vapun jälkeen kohdallemme osui lihapullat tomaattikastikkeessa tai lohta, kummallekin melkein lempparivaihtoehdot. Etenkin simpukkapastan päällä oivasti maustetussa tomaattikastikkeessa oleilevat lihapullat sopivat oikein hyvin vähän viileään kevätpäivään. Salaattipöydän salaattikin oli pirteän makuista ja jälkiruokana tarjolla olevat minimunkit sallivat vielä hetken fiilistellä jo mennyttä vappua.

Strömforsin ruukki

Strömforsin ruukista se lähti – ideamme tähän pieneen matkaan. Parinakin vuotena olemme liikkuneet tällä suunnalla, Valkmusan kansallispuistossa, Kotkassa, Loviisassa ja Porvoossa, mutta Strömforsin, siis Ruotsinpyhtään, ja Pyhtään, olemme aina onnistuneet ohittamaan moottoritietä pitkin.

Tällä kertaa päätimme pysähtyä sinne, oikein kunnolla, eli jäimme yöksikin.

Toukokuun sateisessa illassa teimme pienen kierroksen ruukkialueella ja hämmästyimme melkein rakennus toisensa jälkeen kaikkea näkemäämme. Tiesitkö, että Strömforsin kirkossa on Helele Schjerfbeckin maalaama alttaritaulu? Tiesitkö, että ruukin Yläpajan pajamuseossa toimii vielä nykyisinkin seppä ja että siellä on entisöity täysin toimiva rautapaja vesivasaroineen ja ahjoineen? Tai, että Strömforsin vahvan naisen, Virginia af Forsellesin, itselleen rakentamaan Armonlinnaan voisit oikein hyvällä tuurilla asettua asumaan, vuokra-asuntoon. Strömfors on siis paljon muutakin kuin moottoritien varren kyltissä komeileva punainen Letkutornin talo, joka on aikojen saatossa toiminut mm. maitokamarina ja paloasemana. Torni, jota on käytetty niin tähystämiseen kuin letkujen kuivatukseen rakennettiin vuosina 1944-45, siinä missä itse rakennus on vuodelta 1823.

Pajamuseon vesivasara olisi upeaa nähdä toiminnassa jonain kesällä järjestettävässä työnäytöksessä, mutta juuri tällä hetkellä niiden toteutuminen on epävarmaa, sillä iso puinen ratas on korjauksen tarpeessa ja korjausrahat puuttuvat vielä. Seuraamme kuitenkin tilannetta, sillä matkaa pääkaupunkiseudulta Strömforsiin on kuitenkin alle 100 km, joten voisin hyvinkin kuvitella, että palaisimme näihin maisemiin vielä päiväretkelle.

Kesällä Strömfors on myös kokoelma erilaisia ihania pieniä puoteja. Tällä kertaa poikkesimme vain yhdessä, eli A’la Tallissa, siis Alapajassa. Meillekin, vaikka yleensä ostamme harvoin mitään matkoiltamme, tarttui mukaan täältä parikin ihan tarpeellista (?) juttua!

Pyhtää ja Ruotsinpyhtää

Nähtyämme Ruotsinpyhtään, siis Strömforsin kirkon, poikkesimme muuten myös Pyhtään keskiaikaisella kivikirkolla. Kauan sittenhän oli vain yksi Pyhtää, mutta sitten valtakunnan raja, siis Venäjän ja Suomen, asettui keskelle Pyhtään pitäjää, Kymijokeen, ja niin itäisestä puolesta tuli Pyhtää ja lähtisestä Ruotsinpyhtää. Tätä entisten valtakunnan rajojen halkomaa Itä-Suomea ihmettelimme viimeksi Verlassa käydessämme, kun huomasimme varanneemme majoituksen entisen Venäjän puolelta vieraillaksemme Verlan tehtaalla, Suomen puolella silloinkin.

Strömforsiin palatakseni, niin siellä järjestetään syksyisin kekrijuhlat, joista voit lukea vaikka Marjon matkassa -blogista. Eli jos et vielä kesällä ehdi Strömforsiin, niin ehkä sitten syksymmällä!

Hotelli- ja ravintolavinkki Strömforsiin

Sijainti, sijainti ja sijainti – tärkeimmät asiat niin asunnon ostossa tai vähän lyhytaikaisemmankin majoituksen valinnassa.
Halusimme viettää yömme Strömforsissa ja näin ollen päädyimme Strömforsin Bed & Bistroon, siis ihanasti keskelle ruukkikylää. Pääsimme majoittumaan huoneeseen 2, jonka ikkunasta saattoi nähdä Strömforsin symboliksi muodostuneen letkutornin.

Iso osa Strömforsin rakennuksista vaihtoi omistajaa muutama vuosi sitten ja Bed & Bistrokin lähtee uuteen kauteen uuden vetäjän alaisuudessa.
Komean valkoisen rakennuksen yläkerrassa on joukko tilavia huoneita. Kylpyhuoneet tosin ovat aina muutaman huoneen yhteisiä, mutta näinhän sen melkein pitääkin olla tällaisessa miljöössä – mieluummin autenttinen ympäristö kuin jokaisen huoneen yhteyteen remontoidut kiiltävän valkoiset kylppärit!

Illallisen ja maittavan aamiaisen söimme alakerran ravintolasalissa, mutta kurkistimme myös kabinetteihin ja kirjastoon, jossa olikin vielä myös upea väreittäin järjestetty kirjahylly keskeisenä sisustuselementtinä tunnelmaa luomassa. Saunasta vähemmän välittävinä jätimme saunomisen väliin, mutta saunakin siis olisi alakerrasta löytynyt. Kesäterassinkin jätimme vielä toukokuun alun viileinä päivinä väliin, mutta voin kuvitella, että olisin viihtynyt siellä leppeässä kesäillassa.

Kukuljärvi ja Brannin luola

Kulttuuri- ja historiapainotteisen päivän jälkeen heräsimme – onneksi aurinkoiseen – luontopäivään.
Strömfors tarjoaa paitsi kaikkea mitä kappaleessa Strömfors tuli kuvattua myös vaikka ihan ruukkikylästä lähtevän Kukuljärven vaellusreitin. Jos lähdet matkaan ruukkikylästä ja käyt myös katsomassa Brannin luolan, kertyy Kukuljärven kierrokselle mittaa n. 8 kilometriä.
Jos haluat vain käydä katsomassa Kukuljärven ja Brannin luolan, niin autolla pääsee Kukuljärven uimarannan parkkipaikalle asti. Kukuljärven rannan uimaranta tarjoaa läheisiltä kallioita ylhäät näkymät pienelle järvelle ja – jos niin haluaa – pulahduksen erämaajärven pehmeään veteen. Rannalla on laavun, uimakopin, laiturin ja puuceen verran varustustakin.

Polku Brannin luolalle erkanee muusta vaellusreitistä ja sen on käveltävä edes takaisin, eli ei ole osa ympyräreittiä. Pääosin reitti on sen osalta helpohko ja kosteimmissa paikoissa tarjolla on pitkospuita. Vasta ihan loppupäässä reittiä lasku ja sitten tietysti palatessa nousu on vähän jyrkempi. Me keskityimme nauttimaan keväisestä luonnosta: En muista, että olisin koskaan tai ainakaan vuosikymmeniin osunut paikkaan, jossa kokonaiset rinteet ovat sinisinään sinivuokkoja ja vähemmän tarkoituksellisesti sienestystä harrastavina en myöskään muista, että olisin vuosikausiin nähnyt korvasieniä luonnossa.

Itse luola ei oikein tehnyt meihin vaikutusta kun sen lopulta löysimme. Reitin varrella on kyllä kylttejä, jotka opastavat perille, mutta välillä usko meinasi silti jo loppua! Netissä olevien kuvien perusteella, jos niitä oikein tulkitsimme, joku olisi ehkä voinut ryömiäkin luolaan, mutta eipä käynyt meillä mielessä, sen verran ahtaalta ja pimeältä se näytti. Espoolaisena, siis melkein kirkkonummelaisena, pisteet Högbergetin luolalle,  mutta pidän aina siitä, että vaelluspolun varrella on jokin kohde, jota ollaan menossa katsomaan ja näin motivointimielessä Brannin luolakin toki täytti tarkoituksensa.

Ravintolavinkki Loviisaan

Aamupäivä Kukuljärven maisemissa ja olimme tietysti jo lounaan tarpeessa. Loviisaankin olimme onneksi saaneet kivan ravintolavinkin, joten suuntasimme suoraan Loviisan kirkon välittömässä läheisyydessä olevaan Osteria Localeen. Päivän lounas oli tänäänkin rakennettu paikallisten toimittajien herkuista. Yrttikana tai falafel -pyörykät myskikurpitsan kera maistuivat meille molemmille – kiva kun on välillä muitakin lisukevaihtoehtoja kuin riisi/peruna/pasta. Jälkiruoan osalta päädyimme onneksi tilaamaan vain yhden suklaamousseannoksen, sillä siinäkin oli pääruuan jälkeen syötävää melkein enemmänkin kuin kahdelle! Juuri näitä vaihtoehtoja et todennäköisesti saa Localesta kun päädyt sinne lounaalle, sillä lounaslista vaihtuu viikoittain, mutta eivätköhän nuo muidenkin päivien vaihtoehdot ole yhtä makoisia. Lounas on tarjolla tiistaista perjantaihin, mikä kannattaa huomioida ruokamatkaa Loviisaan suunnitellessaan :-)

Luontoa Loviisassa

Loviisassa jatkoimme luontoretkiteemalla, kun sääkin suosi. Kävimme pienellä kävelyllä Myllyharjun maisemissa, vähän Kukuljärven ympäristöä kesymmällä reitillä. Kiipesimme Kukkukiven ihan omanlaiseensa punaiseen näköalatorniin, joka onkin jo yli 100 vuotta vanha (vuodelta 1906). Näköalatornilta jatkoimme Boulognen metsään ja Plagenin rannalle. Rannan tuntumassa ollut metsä oli lähistöllä aikaisemmin sijainnneen, sittemmin jo tuhoutuneen, kylpylän lähimetsä. Metsä on kuulemma saanut nimensä kylpylävieraalta, jolle se toi mieleen Pariisin Boid de Boulognen. Näin keväällä suojeltu lehtometsä oli valkoisenaan valkovuokkoja!

Lopuksi piipahdimme vielä Plagenin uimarannalla, joka kauniina mutta viileänä toukokuisena päivänä oli vielä tyhjä – mutta valmiina kesään ja kesävieraisiin.

Jos tuntuu oudolta, ettemme lounasta ja luontopolkua enempää tällä kertaa panostaneet Loviisaan, niin se johtuu vaan siitä, että kaupunki oli meille vähän toisesta näkökulmasta tuttu jo Loviisan Wanhat talot -tapahtumasta – ties vaikka toisenkin kerran innostuisimme kiertämään Loviisan vanhoja taloja tai vaikka tulevan kesän asuntomessuilla uudempiakin …

Kurkistuksia toisenlaisiin koteihin

Burden of Dreams Lappnorin kylässä

Loviisan rannalta matkamme jatkui Lappnoriin, joka sekin on osa Loviisaa. Halusimme nähdä kiven. Emme mitä tahansa kiveä, vaan Burden of Dreams -nimisen kiven, josta yksi lukuisista sitä käsittelevistä Helsingin Sanomien jutuista kertoo, että sitä kutsutaan ”maailman vaikeimmaksi kiipeilyreitiksi”. Kiipeilyreittejä luokitellaan vaikeusasteilla ja tämän kiven vaikeusaste on kuulemma 9A. Olisiko 9 jo vaikein ”pääluokitus”, mutta tuo A sentään siinä luokassa ”helppo”.

Sen jälkeen kun suomalainen Nalle Hukkataival selvitti kiven maailman alan harrastajien huiput niin Britanniasta, Yhdysvalloista, Japanista kuin Italiasta ovat käyneet yrittämässä/kiipeämässä kivelle.

Emme missään tapauksessa ole alan harrastajia, mutta siinä vaiheessa kun kivestä tuli vastaan jo neljäs tai viides juttu Hesarin urheilusivuja ohittaessani aloin kiinnostua siitä ainakin pienimuotoisena nähtävyytenä. Kaikkia Hesarin juttuja kivestä voit selata tästä – tai katsoa videon yhdestä kiipeily-yrityksestä tästä:

Malmgårdin kartano

Kierroksemme kruunasi vierailu Malmgårdin kartanossa.

Kartano on ollut Creutzin kreivillisen suvun omistuksessa jo yli 400 vuotta, ja nykyinen isäntä kreivi Henrik Creutz edustaa 13. sukupolvea. Kartanon nykyinen päärakennus on 1800-luvulta ja on tulvillaan tuon aikakauden ylellistä sisustusta, mutta myös suomalaista historiaa. Se on edelleen yksityinen koti,joka kesäisin avaa ovensa matkailijoille – kuitenkin vain tiettyinä aikoina, eli varaa kierroksesi etukäteen!

Malmgård on paitsi hieno kartano myös toimiva maatila, joka on erikoistunut luonnonmukaiseen viljelyyn. Kartanon puodissa on myynnissä monia oman tilan viljasta jalostettuja tuotteita. Puodin yhteydessä on myös pienpanimo, jonka tuotteita toki voit ostaa luultavasti myös lähikaupastasi – ainakin Ison Omenan K-kaupan hyllyynkin ne ovat päätyneet.
Kartanon puoti on muuten avoinna noin joka päivä, joten siellä voi poiketa vaikkei vierailua itse kartanoon olisikaan tullut varanneeksi!

Lue lisää Malmgårdista vaikka tästä Wallenius-blogin jutusta parin kesän takaa.