Pakistanissa ei kannata kysyä Googlelta miten pitkään kestää ajaa kaupungista toiseen. Matkamme toinen osa suuntautui Chitralin, Ayunin ja Bumburetin pieniin kaupunkeihin/kyliin, siis maan pohjoisosiin, lähelle Afganistanin ja Tadzikistanin rajaa. 7700 metrin korkeuteen nouseva Tirich Mir -vuori sijaitsee kolmen valtion rajalla, Khyber Pakhtunkhwan alueella lähellä Afganistanin ja Pakistanin rajaa ja sen juurelle olimme suuntaamassa. Matkaohjelman mukaan kilometrejä reilusti alle 400 suuntaansa ja kun samassa kappaleessa mainitaan SWAT-moottoritie, niin joku saattaisi luulla, että kyllähän tuosta selvitään 6-7 tunnissa. Taisin tosiaan jopa kysyä Googlelta ennen matkapäätöstä, sillä en ole pitkien automatkojen ystävä. Filippiineillä vierastin etukäteen automatkaa Manilasta Banaueen ja panin silloisen matkanjärjestäjämme vielä selvittämään mahdollisia kotimaan lentoja kyseiselle välille vaihtoehtona. Lopulta valitsimme kuitenkin n. 6 tunnin automatkan, sillä lähimmältä lentokentältäkin matkaa olisi kuitenkin kertynyt muutama tunti, joten kokonaismatka-aikaa lento ei olisi lyhentänyt.
Bussimme ja kuljettajamme sen katolla matkatavaroitamme lastaamassa.
Moottoritietä Swat-joen sillalle
Aloitimme matkamme Islamabadista Chitraliin hiukan ennen kahdeksaa. Alkumatka etenikin moottoritietä pitkin ihan kohtuullisesti. Ihan länsimaisen tasoisilla levähdyspaikoilla pidimme reiluja taukoja. Auton kylmälaatikossa riitti vettä ja mehutetroja. Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen selvisi, että tästä eteenpäin matkamme jatkuu poliisisaattueessa, kunhan saattueemme ehtii paikalle. Sitä odotellessa tarkistettiin papereita ja kirjoitettiin nimiä listaan. Samaiselle rajalle oli päätynyt myös pari omatoimimatkailijaa, joille etsittiin kyytiä, sillä tästä eteenpäin ulkomaalaiset eivät saaneet jatkaa ilman opasta. No lopulta pääsimme jatkamaan matkaa ja saattueen tehdessä tietä se jonkin aikaa etenikin joutuisasti. Mutta kohta oli ensimmäisen saattueen aika kääntyä takaisin ja seuraavan jatkaa. Enää ei myöskään oltu moottoritiellä, joten kohdalle osunut vuohilauma viivytti mukavasti matkaa, etenkin kun mielellämme pysähdyimme kuvaamaankin sitä.
Lounastauko. Ravintolaa oli ilmeisesti vähän varoitettu yli 10 hengen ryhmästä, me, suomalainen opas, paikallisopas, paikallisoppaan ”valvoja” (oma arvaukseni), kuljettaja ja saattueen kaksi kiväärimiestä ja kuljettaja, mutta kestihän se, ennen kuin ruoka oli pöydässä, syöty ja jälkiruokakahvit/teet juotu.
Vinkki: jos haluat katsoa kaikki Facebookissa julkaistut kuvat, niin paina tekstin Meriharakka – Iirislahdesta maailmalle ja takaisin alla olevaa päivämäärätietoa!
Tunnelista hiekkatielle
Seuraava etappi oli Hindu Kush -vuorten Lowarin solan alittava yli 10 kilometrin pituinen Lowarin tunneli Dirin ja Chitralin välissä. Tunnelin ansiosta yhteys pohjoiseen on nykyisin ympärivuotinen siinä missä solan kautta menevä tie jouduttiin usein sulkemaan talvikuukausina. Tunneli on muuten yksi Etelä-Aasian pisimmistä ja Pakistanin pisin.
Tunnelit selvitettyämme (9 km + 1,5 km) meille selvisi, että tästä eteenpäin tie on vielä vähän vaiheessa, mutta hitaasti, alle 10 km tunnissa, etenemällä pääsimme kuitenkin eteenpäin, kuoppia ja tielle pudonneita kiviä kierrellen ja pari vesiputousta/jokea ylittäen.
Alkoi tulla pimeä, matkaa oli jäljellä ehkä vain 60 kilometriä, mutta siihen meni vielä tunti, toinen ja kolmaskin. Perillä hotellilla olimme vähän ennen yhdeksää, 13 tunnin matkanteon jälkeen. Teoriassa emme kuulemma olisi edes saaneet ajaa pimeällä, mutta hotellimme taisi olla ainoa jonkinlaisen standardin omaava hotelli viimeisen kuuden tunnin matkan varrella.
Selvisimme hengissä ja pääsimme perille, mutta emme todellakaan alle työpäivän. Nopea illallinen ja nukkumaan, kyllä se siitä, vaikka kaikki eivät ihan aurinkoisimmillaan enää olleetkaan.
Chitral
Jos matka Islamabadista Chitraliin oli lähes tuskainen, niin Chitralin kaupunki oli oikeastaan kyllä sen arvoinen! Siinä missä Lahoressa ja Islamabadissa emme oikein päässeet itseksemme kiertelemään kaupunkia, niin täällä vietimme iltapäivän ystävällisten pakistanilaisten seurassa.
Aamupäivällä kävimme vielä ryhmän kanssa tutustumaan moskeijaan, joka olikin oikeasti kaunis. Pääsimme myös kurkistamaan koraanikoulun opetusta, joka kyllä länsimaisittain vaikutti … oudolta? Oranssi Chitralin linnoitus oli sekin nähtävyytenä ihan mukava.
Oppaamme olivat myös yrittäneet järjestää meille vierailua lastentarhaan, kouluun tai sairaalaan ja näistä lopulta toteutui sairaalavierailu – lapset jätettiin siis tällä kertaa rauhaan. Sairaalaankin kohteena mietin hetken etukäteen, että jos olisin ensiavussa odottamassa, niin olisiko kiva, jos lauma turisteja kävisi siellä tutustumassa, mutta onneksi vierailu olikin järjestetty siten, että sairaalan johtaja kertoi sairaalasta ja sen toiminnasta. Chitralissa sairaalan onkin syytä olla melko omavarainen, sillä jos potilasta täällä ei voida hoitaa, niin Peshawariin on yli 10 tunnin ajomatka, siis jos lounas- ja muut tauot skipataan!
Iltapäivän kaupunkikierroksella saimme kutsun tutustua leipomoon, ostimme pienestä hattukaupasta Lasselle Chitralin alueelle tyypillisen hatun ja ihastelimme kadulle levittäytyvää vihannes- ja hedelmäkauppaa. Syömisen osalta varovaisina emme suostuneet maistamaan paikallista jäätelöäkään.
Illaksi meitä varten sovittu ja järjestetty hevospoolo-ottelu peruuntui, mutta sen sijaan oli mahdollisuus lähteä katsomaan kierteissarvikauriita, jotka iltaisin laskeutuivat tietyssä paikassa joelle.
Bumburetin laakso
Olimme tulleet tänne lähes tiettömien teiden taakse Chilam Joshi festivaalin takia. Travellerin järjestämien Pakistanin matkojen ohjelmat ovat joka kerta hiukan erilaisia ja tällä matkalla kävimme tosiaan täällä pohjoisessa juurikin näiden festivaalien takia. Kuulemma menomatkan saattueemmekin liittyi tähän festivaaliin, sillä siellä käy kuitenkin paljon ulkomaalaisia ja Pakistan haluaa varmistaa, että he pääsevät turvallisesti perille.
Bumburetin kylä sijaitsee laaksossa noin 30 km päässä Chitralista. Jos olimme kuvitelleet, että tie jota pitkin tulimme Chitraliin oli huono, niin olimme väärässä – se oli ihan hyvä tie. Bumburetiin emme lähteneet pikkubussilla vaan viiden nelivetoisen auton letkassa. Pienelläkään bussilla ei olisi ollut mitään tekoa vuoren rinteeseen kaiverretulla kinttupolulla, jota ei todellakaan oltu turvattu minkäänlaisilla kaiteilla. Tie ei myöskään ollut yksisuuntainen, joten tarvittaessa jompi kumpi autoista tai useampikin autokin peruutti vähän leveämmän ohituskohdan toivossa.
Mutta lopulta tästäkin matkasta selvittiin ja saavuimme Bumburetin kylään keskelle juhlahumua.
Kylässä kävimme katsomassa ihan omanlaistaan hautausmaata, vierailimme parissa paikallisessa kodissa ja seurasimme kansantanssiesityksiä. Festivaalit kestävät useamman päivän, mutta me vierailimme niillä vain yhtenä päivänä.
Jos tässä matkamme etenemistä kuvaavassa jutussa muuten tuntuu korostuvan matkan teon vaikeus, niin ajoittain kävi kyllä melkein sääliksi Panoramic Pakistan -toimiston paikallisoppaamme anteeksipyynnöt maansa puolesta. Eihän Pakistanin tieverkoston kunto maaseudulla sentään ole hänen vastuullaan!
Ayun Park Inn
Bumburetista jatkoimme yöksi Ayunin kylässä olevaan pieneen hotelliin, joka ylpeili laakson ehkä ainoalla puutarhalla. Eikä muuten turhaan ylpeillytkään, sillä vastakohtana ympäröivien vuorien karuudelle hotellin pienen tontin jokainen kulma kylpi väreissä! Hotellin tasokin yllätti positiivisesti Chitralin Tirich Mir View -hotelliin, jossa huoneessamme yksi jos toinenkin kohta oli vähän rempallaan. Ruokakin oli vaihteeksi oikein hyvää, niin illallisella kuin aamiaisellakin.
Takaisin Islamabadiin
Paluumatkat tuntuvat usein lyhyemmiltä kuin menomatkat, kun niihin osaa jo henkisesti varautua. Matka Ayunista Islamabadiin oli jokseenkin saman mittainen kuin matka Islamabadista Chitraliin, mutta nyt tiesimme sen. Lisäksi sovimme melko aikaisessa vaiheessa, että jätämme lounaan väliin ja syömme vain retkieväitä, naan-leipää, banaaneja ja perunalastuja matkan samalla taittuessa ja selvisimmekin Islamabadiin ennen pimeän tuloa. Matkamme viimeisen illallisen nautimme Margals-kukkulalla sijaitsevassa Monal-ravintolossa, jota Tripadvisor pitää Islamabadin parhaana illallisravintolana ja olihan se upea, niin ruuan kuin näköalan osalta.
Heh, tulee kyllä tuosta matkanteosta, sen hitaudesta ja kapeista vuoristoissa kulkevista teistä elävästi mieleen meidän syksyinen matka Nepalin Himalajalle. Hidasta ja myös pelottavaa. Hienolta näyttää kyllä maisemat tuollakin, kiinnostavaa olisi joskus itsekin päästä käymään noilla seuduilla. Lumihuippuiset vuoret säväyttävät aina!
Kiitos Mikko! Enpä tainnutkaan tekstiini sisällyttää tuota ”pelottavaa”, mutta kyllä se ajoittain sitäkin oli. Bumburetin kylään lopulta saavuttuamme ainakin yksi ryhmästä vannotti opasta, että paluuaikataulun on pidettävä, paluumatkan on toteuduttava ennen pimeän tuloa.
Huh kuinka hektistä touhua, ei kyllä noin pitkät bussimatkat maistuisi. Urheasti olette tuostakin selvinneet. Ja nähneet paljon.
Odottelen kuvia ja kuvausta Islamabadista. Kävin Lahoressa uudemmalla puolella, Gulbergissä, ja kuvittelen, että Islamabad voisi ehkä olla vähän samanlainen. Aivan eri maailmansa verrattuna ikiaikaiseen vanhaankaupunkiin tai siirtomaa-aikaiseen kaupunginosaan.
Kiitos Daniel! Juu, eivät oikein maistuneet :-) Kaupungeista tuli otettua aika vähän kuvia, sillä liikuimme niissä lähinnä pisteestä A pisteeseen B bussilla, eli sellaiseen leppoisaan kaupungilla kuljeskeluun ei oikein ollut aikaa, mutta katsotaan …
Näitä lukee ilokseen, kun Pakistan on vähän harvinaisempi maa. Minun facebook-kaverini on viettänyt aikaa siellä kuvaten lumileopardeja ja kuuluisa opettaja Papaji sanoi, että Pakistan on huonompi maa kuin Intia, vaikka oli Pakistanista itse kotoisin. Melko lailla näyttäisi kuvien perusteella olevan sama eksoottinen fiilis kuin Intiassakin. Yhden eron kuitenkin näin, ihmiset eivä vaella jalkapatikassa pitkin valtateitten varsia. Intiassa oli aina jonkinlainen pyhiinvaellus menossa ja sikäläinen pieni pyhiinvaellus oli minun näkökulmastani massatapahtuma.
Kiitos Stacy! Olisiko nyt jo vaan niin, että pakistanilaisillakin on kohtuullisesti kulkuneuvoja käytettävissä, ainakin Lahoressa ja Islamabadissa. Ja pienemmissä kylissä ei taas ole ilmeisesti suuremmin tarvetta liikkua ”omasta korttelistaan” oikein mihinkään.
Varsin hienoja maisemia ja kohteita teillä on ollut matkalla. Itse pidän enemmän juuri tällaisista pienemmistä kaupungeista, joissa saa vapaasti kulkea ja ihmetellä maailman menoa. Mulla olisi tarkoitus mennä tuosta vielä huomattavasti pidemmälle kohti Hindu Kush vuoristoa ja Kiinan rajaa, Ins’allah. Miten muuten tuolla oli nais-turistien pukeutuminen eli kaiketi huvia ei pitänyt kokoajan pitää vain ehkäpä uskonnollisissa kohteissa? Entäpä ylipäätänsä naisten (turistien) kohtelu — eli puhuttiinko / kysyttiinkö vain miehiltä vai miten se tuolla menee? Esim. Omanissa kaikki meni aina miehen kautta.
Kiitos Jani! Naisten pukeutumisesta väittäisin, että jos nainen on yli 40 tai yli 50 v, niin ihan suomalainen kesäpukeutuminen on ok – harvempi meistä kait tapaa enää shortseissa kaupungilla liikkua. Olkapäät on hyvä pitää peitettynä, mutta jo auringonkin takia. Moskeijoissa tietysti joku rätti päähän – ja kengät ja mahdolliset sukat pois. Kannattaa vaikka lentokoneessa (ainakin Turkish, myös Economyssä) jaettavat sukat ottaa talteen, niin voi käyttää niitä moskeijoissa. Minä liikuin enimmäikseen caprimittaisissa housuissa ja lyhythihaisissa puseroissa.
Upeita kuvia tuolta Josh-juhlasta ja aikamoinen tuo hautausmaa luineen päivineen. Tämä taisi olla niitä reissuja, jotka vie normaalia enemmän energiaa matkanteon hitauden ja hankaluuden takia. Toisaalta kohdekin on sen verran eksoottinen, että voi odottaakin vähän erilaista matkantekoa. Sangen mielenkiintoista joka tapauksessa näitä lukea ja näihin palata, mikäli joskus päättää alkaa suunnitella tuonne reissua.
Kiitos Hannele! Toki emme Pakistanista mitään ranta/lepolomaa olleet hakemassakaan, mutta edes muutama tunti vapaa per päivä olisi ollut ihan kiva – muutenkin kuin ahtaakossa bussissa :-)
Mutta mitä eksoottisemmiksi kohteet menevät, niin sitä erilaisempaahan elämä on.
En tiedä mitä upeaa pitäisi olla perillä tiedossa, että jaksaisin tuollaista matkantekoa. ? Olette kyllä sinnikkäitä – mutta tietysti se palkitaan uniikeilla kokemuksilla. ?
Kiitos Kati! Noissa kovin pitkissä bussimatkoissa oli tietysti mukana vähän omaa syytä, eli emme tarpeeksi tarkkaan ottaneet selvää, että mitä matkakuvauksen parin lauseen taakse oikeasti kätkeytyy – ja sitten toisaalta sitten, että kun leikkiin ryhtyy, niin kaipa se on kestettävä. Ehkei kyllä ihan tuo festivaali tuon matkan arvoinen ollut.