Juttuidealistallani on viime syksystä alkaen roikkunut maayhteenvedon kirjoittaminen Vatikaanista. Korona-aikaan kokosin yhteen matkoja maittain kaikkien niiden maiden osalta, joissa olen/olemme käyneet vähintään kolmesti. Viime syksynä kävin Vatikaanissa kolmannen kerran.
Vatikaani ei ole YK:n jäsenmaa, onhan se maana vähän erityinen, mutta se on yksi neljästä maasta, jotka useimmat maabongausta harrastavat ihmiset laskevat 197 itsenäisen maan joukkoon, siinä missä Kosovo, Palestiina ja Taiwan.
Yöpyminen Vatikaanissa?
Maabongauspiireissä Vatikaanista keskustellaan myös silloin tällöin niissä yhteyksissä, joissa pohditaan, että mikä lasketaan kelvolliseksi vierailuksi maassa. Nomadmanian kriteeristössä mainitaan “to have an experience of a cultural or natural sight of significance”, mutta monella on omia tästä poikkeavia tai tätä tiukempia määritelmiä, esimerkiksi nautittu ateria, yöpyminen tai 24 tuntia. Vatikaanin osalta perinteistä turistikierrosta pitempi vierailu vaatii jo vähän mielikuvitusta ja venymistä, emmekä tosiaan ole yöpyneet Vatikaanissa kertaakaan.
Tanskalaisella Suomen Maailmanmatkaajia vastaavalla De Berejstes Klubilla sääntönä on tuo 24 tuntia ja niinpä äskettäin ensimmäisenä tanskalaisena naisena kaikissa maailman maissa käynyt Mette Ehlers Mikkelsen kertoo blogissaan viettäneensä yön portaikossa Vatikaanissa kodittomien keskuudessa. Myös norjalainen Gunnar Garfors on viettänyt yön Vatikaanissa ja kirjoittanutkin siitä yksityiskohtaisen kuvauksen.
Tarina Mette Ehlers Mikkelsenin vierailusta hänen viimeiseksi jääneessä maassaan, Pohjois-Koreassa on sekin kyllä maininnan arvoinen. Pohjois-Koreahan on ollut koronavuosista alkaen suljettu maa, mutta nyt keväällä 2025 joukko ihmisiä, lähinnä ilmeisesti juuri näitä viimeistä maataan tavoittelevia maabongareita, pääsi osallistumaan Pjongjangin maratonille ja siten vierailemaan Pohjois-Koreassa. Tosin tarjolla oli lyhyempiäkin matkoja kuin 42 kilometriä ja useimmat turistina tapahtumaan osallistuneet taisivat juosta vain 5 kilmometrin matkan.
Mukana oli yksi suomalainenkin, Kari Karanko, josta tuon vierailun myötä tuo 18. kaikissa maailman maissa vieraillut suomalainen. Siis 18. niistä henkilöistä, jotka ovat julkisesti halunneet harrastuksestaan ja saavutuksestaan kertoa.

Tuo “24 tunnin sääntö” jää osaltamme toteutumatta myös muutaman Karibian saaren osalta: Haitin Labadeessa vietimme risteilyllä vain päivän, samoin Jamaikan Ocho Rioksessa. Myös Saint Kitts & Nevikselle teimme Sint Maartenista vain päivävierailun lentäen, mutta kävimme kuitenkin kummallakin saarella! Guinea-Bissau taitaa olle neljäs maa, jossa olemme käyneet vain kerran ja vain päiväseltään.
Konklaavi ja Conclave-elokuva
Juuri tänään – ja lähipäivinä – Vatikaani pysynee taas hetken otsikoissa uuden paavin valinnan, konklaavin tiimoilta. Tämän kertainen konklaavihan kokoontuu tänään, 7. maaliskuuta 2025 valitsemaan uuden paavin. Valintaan osallistuu kuulemma 133 kardinaalia eri puolilta maailmaa – siis kaikki alle 80-vuotiaat kardinaalit. Yli 80-vuotiaita taitaa olla toinen mokoma.
Paavi Franciscuksen kuolema sai meidät vihdoin myös katsomaan elokuvan Conclave.
Oikeassa konklaavissahan kamerat eivät ole läsnä, mutta elokuva kertonee jotain tapahtumasta ihan todenmukaisesti.
Jäin miettimään elokuvaa katsellessani, että mitenköhän se on toteutettu, ovatkohan he oikeasti saaneet kuvausluvan Sikstuksen kappeliin, mutta ei, siitä rakennettiin elokuvaa varten replika! Elokuva antaa myös aika toisenlaisen kuvan tapahtuman eristyksestä kuin vaikka lehdistö kertoessaan näinä päivinä siitä miten kardinaalit sulkeutuvat Sikstuksen kappeliin ja kommunikoivat ulkomaailman kanssa vain savumerkein. Tämän aamun Hesarissa kerrottiin, että mobiiliverkot on Vatikaanissa nyt pääosin suljettu.
Elokuvassa tietoja ulkomaailmasta kulkeutuu eri tavoin moneen otteeseen valintaprosessiin ja ne vaikuttavat siihen ratkaisevasti. Elokuva myös kertoo kardinaalien, ainakin joidenkin heistä, kaikista ei-niin-hyveellisistä puolista, kuten vaikka lahjonnasta ja vallanhimosta, mutta sellainen kai totuus onkin. Kaikki katolista kirkkoa menneinä vuosikymmeninä ravistelleet skandaalit ja niiden peittely ei todellakaan anna kovin kaunista tai hyveellista kuvaa tästä(kään) uskonnosta. Loppuratkaisukin on vähintään outo – sanotaan nyt vaikka, että tältä osin saattaisin hienoisesti vaikka kallistua trumppilaiseen näkemykseen, että woke-kulttuurista.
Näinä päivinä konklaavista kirjoitetaan monesta näkökulmasta. BBC:n juttu esimerkiksi siitä miten kardinaalit syövät ja majoittuvat konklaavin aikana, eristyksissä, on sekin ihan mielenkiintoinen. Enpä ollut ajatellut, että ruuankin osalta erityistä huomiota kiinnitetään siihen, että välitetäänkö ruuassa viestejä kardinaaleille tai välittävätkö ne viestejä ulkomaailmalle kirjoittamalla niitä lautasliinoihin! Tästä syystä kuulemma ruokalajeina ei voi olla esimerkiksi kannellisia piirakoita tai kokonaista kanaa. Conclave- elokuvassa viestit kulkivat kyllä helpommillakin tavoilla!

Mutta, niihin vierailuihimme Vatikaanissa!
Vatikaani 1974
Kesällä 1974 vietin viikon Roomassa. Vanhempani eivät pitäneet ajatuksesta, että 17-vuotiaana olisin lähtenyt Interrailille, mutta sen sijaan sain lähteä kahden viikon soolomatkalle, viikoksi Pariisiin ja toiseksi Roomaan. Ilmeisesti matkustaminen lentäen ja asuminen vanhempieni valitsimissa (ja maksamissa) hotelleissa oli heidän mielestään turvallisempi vaihtoehto. Ehkä olikin, sillä selvisin reissusta ongelmitta.
Roomaan ja sen ympäristöön tutustuin ainakin kaupunkikierroksella, joka käsitti myös Vatikaanin. Kävin myös päiväretkellä Pompeijissa. Koko viikosta on jäänyt jäljelle 14 taskukameralla 110-filmille otettua valokuvaa, joiden joukossa ei ole yhtään kuvaa Vatikaanista.


Matkasta kirjoitin hiukan jo aikaisemmin kokoamassani maayhteenvedosta Italiasta:
Vatikaani 2010
Loppukesästä 2010 osallistuimme Kristina Cruisesin risteilylle Gibraltarilta Ajacciolle, joka poikkesi päiväksi myös Civitavecchiaan, siis Roomaan. Civitavecchiastahan on Roomaan ihan kohtuullisesti matkaa, joten valitsimme varustamon retken ikuiseen kaupunkiin ja kiersimme ryhmän kanssa osan kaupungin päänähtävyyksistä, myös Vatikaanin ja Pietarinkirkon, mutta emme käyneet Sikstuksen kappelissa. Retkeen kuuluneella muutaman tunnin vapaa-ajalla käytännössä juoksimme katsomassa monen monta muutakin nähtävyyttä, sillä Lasse ei ollut aikaisemmin käynyt Roomassa.




Vatikaani 2024
Vasta syksyllä 2024 palasimme koronavuosien jälkeen Roomaan, tällä kertaa useammaksi päiväksi ja yhtenä pääkohteena vierailu Vatikaanin museoissa ja etenkin Sikstuksen kappelissa. Kappelissa ei saa ottaa valokuvia, mutta pienen, 4 hengen ryhmämme, opas lähes opasti, että jos istutte hiljaa kappelin seinustan penkeillä, niin huomaamattomasti puhelimella voi tietysti ehkä jonkun kuvankin ottaa.
Tällä kertaa emme käyneet Pietarinkirkossa, sillä se olisi avautunut yleisölle vasta iltapäivällä ja museoretkemme alkoi jo aikaisin aamulla.


Vielä kerran Vatikaani?
Olen tavannut aikaisemmin kirjoittamieni maayhteenvetojen lopussa pohtia, että vieläkö, vähintään kolmen vierailukerran jälkeen, palaisin kyseiseen maahan. Vatikaanin osalta en usko enää palaavani sinne, mutta eihän sitä koskaan varmaksi voi tietää …

Vatikaanin museot ja Sikstuksen kappeli kiinnostaisi itseäni kovasti, sillä ne on vielä Vatikaanista käymättä. Tykkään Roomasta, joten pidän todennäköisenä, että tuonne tulee kyllä vielä lähdettyä. Itse ajattelen noista aikamääreistä jokseenin joustavasti. Tuntuisi hassulta, että ruksaa Yhdysvallat käydyksi, vaikka olisi ollut kaksikin vuorokautta. Toisaalta esimerkiksi Vatikaanin näkee olennaisin osin aamusta iltaan kestävällä retkellä.
Kiitos Mikko! Tosiaan 24 tuntia Yhdysvalloissa on vähän eri juttu kun väkisin roikkua 24 tuntia Vatikaanissa, mutta tanskalaiset ovat jostain syystä tuohon sääntöön “hirttäytyneet”, ehkä siksi, että Nomadmanian säännöt, kun yrittävät kattaa kaikki matkustustavat ja maat ja alueet, päätyi jotenkin tuohon, että tekee/kokee jotain merkittävää, on sekin taas sitten vaikea todentaa yhteismitallisesti.
Mulla on sekä Rooma että Vatikaani vielä käymättä, ja mitä luultavimmin nappaan ne samalla reissulla. Olen itsekin miettinyt, milloin voi sanoa käyneensä jossain maassa. Pitkään ajattelin, että kaikkialla pitää yöpyä, mutta kuten sanoit, saattaisi Vatikaanissa aika tulla pitkäksi :D
Kiitos Eveliina! No nyt on sitten vielä mietinnän paikka, että yövytkö Vatikaanissakin vai ei :-)
Täytyy kaivella itsekin tuo elokuva jostain katselulistalle, sen verran sitä on kehuttu ja onhan tuo varsin mielenkiintoisen kuuloinen sessio. Onnea vaan uudelle Paaville :)
Me teimme häämatkan Roomaan 2012 ja asuimme aivan Vatikaanin kupeessa. Silloin emme vielä tienneet maabongauksesta mitään, mutta käytyjen joukkoon sen voi kyllä meidänkin kriteereillämme ruksia.
Teimme opastetun kierroksen myös sisätiloihin ja onhan se Sikstuksen kappeli kyllä kerrassaan vaikuttava kohde.
Kiitos kommentista! Conclave on vuokrattavissa ainakin AppleTV:n kautta – ei tarvitse olla voimassaolevaa tilaustakaan, vaan onnistuu kertamaksulla 4,99, mikä on kahden hengen leffakokemuksesta melkein kohtuullinen hinta :-)
Olen käynyt Vatikaanissa kerran. Onhan se aika mielenkiintoinen kohde, kuin kaupunginosa keskellä Roomaa. Jos Roomaan joskus vielä menen, todennäköisesti tulee käytyä myös Vatikaanissa uudemman kerran.
Kiitos Virpi! Ehkä Sinäkin toisella kerralla päädyt vielä Vatikaanin museoihin ja Sikstuksen kappeliin.
Eli virallisesti jos on vietättänyt maassa aikaa vähemmän kuin 24 tuntia niin sitä ei lasketa maassa käymiseksi ? (tai siitä ei saa virallista pistettä?) :D Itse en virallisesti maita kerää mutta lasken maat jos oon maassa käynyt… Toki jos oon vaihtanut vaan kenttää maassa, niin sitä en tietenkään laske. Justiin mietittiin tytön kanssa kun joulukuussa tultiin yöllä laivalla Tallinnaan, käveltiin muutaman sadan metrin päähän bussipysäkille, hypättiin bussiin ja bussi vei Viron läpi Liettuaan. Siinä oli tytön ensi kosketus viroon :D En laske että tyttö olis siitä maapistettä saanut muutaman sadan metrin kävely ja bussimatkasta vaikka maassa on fyysisesti käynytkin :D
Kiitos Elina! Näin menevät tanskalaisen klubin säännöt. Nomadmanian säännöt ovat lievemäät, mutta ei niilläkään säännöillä tuosta laivasta bussiin vaihtamisesta olisi kunnon maanpistettä saanut, vain transitin, jotka voi järjestelmään kirjata, mutta pistettä siitä ei tosiaan Nomadmanian mykyisillä säännöillä irtoa.