Osa meistä tutustuu maailmaan pyrkien kohtaamaan paikallisia ihmisiä vierailemissaan kohteissa. Osa kiertää kaupungin tai alueen kaikki tai ainakin tärkeimmät nähtävyydet. Me painotumme ehkä hiukan tuonne nähtävyyksien suuntaan, mutta kieltämättä melkein parhaiten matkasta kuin matkasta jää mieleen kohtaamiset ihmisten kanssa.
Näiden päivien tilaisuuden vievät ajatukset välttämättä Iraniin ja syksyyn 2015. Olen kirjoittanut matkasta heti sen jälkeen useammankin jutun, mutta niitä juuri nyt lukematta pysähdyin hetkeksi vaan muistelemaan matkaamme.
Olympian kiertomatka alkoi Teheranista, jatkui Qomin pyhän kaupungin kautta Isfahaniin ja edelleen Shiraziin, josta teimme vielä päiväretken Persepolikseen. Teheraniin saavuimme lentäen Istanbulin kautta, välimatkat taittuivat bussilla ja paluulentomme oli sekin reittiä Shiraz – Istanbul – Helsinki. Toisin kuin vaikka Pakistanista, mielikuvani bussilla Iranissa taitetuista matkoista eivät ole huonoja. Tiet olivat hyviä ja bussi iso.
- Lue juttu On the Road – Iranissa
Teheran
Päällimmäinen muistoni Teheranista on liikenneruuhka. Noin 9 miljoonan asukkaan kaupungissa liikenne enimmäkseen seisoi. Bussissa oli hyvää aikaa katsella vaikka kadun varren rakennusten seinämissä tai aidoissa olevia Yhdysvaltoja vastustavia maalauksia. Niiden kuvaaminen bussista oli tietysti vähän vaikeampaa,mutta onneksi joskus moisia osui aika lähelle jotain tutustumiskohdettammekin. Muistan livahtaneeni museokäynnin tai muun vastaavan jälkeen läheiseen kadun kulmaan vaan kuvatakseni näitä graffiteja.
Joku Teheranin soukeista sijaitsi lähellä Golestanin palatsia ja saimme valita vierailisimmeko soukeissa vai Unescon maailmanperintökohteessa. Priorisoimme soukkeja ja ihmisiä palatsin sijaan. Tänään uutisoitiin, että Golestanin palatsi on jo vaurioitunut nyt meneillään olevassa operaatiossa.
Tiesimme myös, että Teheranissa sijaitsee suomalaisen kuvanveistäjä Eila Hiltusen patsas Palmulehto. Olympian matkaohjelmaan siellä käynti ei kuitenkaan sisältynyt, mutta neuvottelimme itsellemme iltaretken taksilla Mellatin puistoon ja patsaalle. Taksinkuljettaja osoittautui ihan tietäväksi aiheesta ja englantikin sujui.
Teheranista blogissamme on kaksi juttua:
Qom
Teheranin lisäksi myös Qomin pyhä kaupunki näytti olleen nyt alkaneen operaation (sodan?) ensimmäisen päivän iskujen kohteena. Pidin Qomista enemmän kuin vierailuista Irakin pyhissä kaupungeissa nyt syksyllä 2025. Tai sitten olen vaan jo unohtanut jotain. Toki Qomissakin piti jo muutenkin peittävän vaatetuksen päälle vetää vielä chador, eli kasvoja lukuunottamatta kaiken peittävä kangas, mutta muuten minusta tunnelma, turistina, oli vapaampi kuin Irakin Karbalassa tai Najafissa.
Qom taisi olla ensimmäinen paikka, jossa näimme ihmisten kuljettavan ruumiita päänsä päällä kevyissä arkuissa tai vaan kankaaseen käärittynä. Näitä vainajien viimeisiä vierailuja pyhissä paikoissa olemme sittemmin todistaneet muuallakin, mutta Qom oli ensimmäinen. Intiassa olimme jo sitä ennen nähneet rovioita Ganges-joen varrella, mutta ne näimme veneestä vain vähän kauempaa.
Minneköhän Ali Khamenein (1939-2026) mausoleumi tulee? Matkalla Teheranista Qomiin pysähdyimme Teheranin eteläpuolella sijaitsevalla Ajatollah Khomeinin (1902–1989) mausoleumilla. Kävimme toki Teheranissa myös jossain Ajatollahin syrjäyttämän shaahin vanhassa palatsissa.
Isfahan
Isfahan on Iranin kaupungeista kaunein, ainakin Imaamin aukio ja moskeijat sen ympärillä.
Isfahanista on kuitenkin erityisesti jäänyt mieleeni soukit, joihin onnistuin jopa hetkeksi eksymään. Jotenkin onnistuin kävelemään pitemmälle kuin muut ja hukkasin hetkeksi koko ryhmän. Puhelimet eivät tietenkään toimineet, ei tuolloin vielä mitään eSimmejä ollut eikä wifejäkään kovin laajalti. No, lopulta niin minä kuin Lassekin tajusimme lähteä kulkemaan taaksepäin kulkemaamme reittiä ja lopulta löysimme toisimme. Ei nyt varsinaisesti liity asiaan, mutta yhden kerran purjehdusvuosinakin, aikaan ennen karttaplottereita, jouduimme huonolla näkyvyydellä ollessamme hiukan epävarmoja sijainnistamme kääntymään takaisin samaa reittiä niin pitkälle, että tiesimme varmasti missä olimme.
Isfahanissa teimme irtioton Olympian ryhmästä ja kävimme illallisella kaupungin ykköshotellissa, Abbasi-hotellissa. Maksamisessa oli pieniä haasteita, sillä luottokortit eivät toimineet ja paikallisvaluuttaa meillä oli vaan nimeksi, mutta onnistuihan sen vaihtaminen ehkä sitten vähän pimeästi, mutta kuitenkin. “Jälkiruuaksi” pistäydyimme mattokaupassa altistamassa itsemme mattoesittelylle, nauttien samalla sen yhteydessä tarjoiltavasta makeasta teestä. Mattoa emme kuitenkaan ostaneet.
Isfahanin illassa, kauniin sillan ympäristössä paikalliset kokoontuivat viettämään iltaa ja muistan miettineeni, ainakin, että aika tiukat Olympian pukeutumisohjeet Iraniin olivat olleet, ainakin täällä monilla paikallisilla naisilla oli legginsit leveämpien housujen sijaan. Bussimatkoilla kuljettajamme suhtautui joustavasti naisten pukeutumissääntöihin, bussissa saatoimme olla huivitta, ja aina tarkistuspistettä lähestyttäessä hän hihkaisi, että nyt huivit päähän!
Istafanistakin blogissamme on kaksi juttua:
Persepolis
Siinä missä muut kohteemme Iranissa olivat eläviä kaupunkeja, Persepolis oli “pelkkä” arkeologinen kohde. Seremoniallisen pääkaupungin rakennutti joskus 500-luvulla ennen ajanlaskumme alkua kuningas Darius I ja se toimi juhla- ja edustuspaikkana vajaat pari sataa vuotta kunnes Aleksanteri Suuri valloitti ja poltti kaupungin. Kiviset rauniot toki selvisivät polttamisesta ihan kunnialla.
Paitsi antiikin kohteena Persepolis tunnetaan 1970-luvun alussa shaahin järjestämistä ylellisistä Persian monarkian 2500-vuotisjuhlista. Paikalla oli edelleen jäljellä tuota juhlaa varten rakennettu katsomo ja meille esiteltiin paitsi vanhaa Persepolista myös aluetta, jonne kansainvälisiä vieraita varten oli rakennettu juhlallinen telttakylä. Rahaa näihin juhliin paloi tietysti ylettömästi, aikaan, jolloin kansa eli köyhyydessä.
Persepoliksen raunioilla oli autiomaassa tajuttoman kuuma. Kuumuuden lisäksi muistan myös miten sisäänkäynnin pylväistä etsittiin New York Heraldin toimittaja Stanleyn kaiverrusta, että hänkin on ollut täällä (1870). Sittemmin kiveen kaivertaminen oli täälläkin kielletty ja estettykin plekseillä, joten omaa jälkeämme emme Persepolikseen saaneet jätettyä.
Vierailimme myös Darius I:n haudalla ja muistan ajatelleeni, että enpä todellakaan joskus koulussa näistä Persian muinaisista hallitsijoista puhuttaessa tullut koskaan pieneen mieleenikään, että voisin joskus seistä tässä.
- Lue juttu Persepolis ja Kekkonen
Shiraz
Shirazissa ohjelmamme oli väljempi kuin muissa kaupungeissa – tai sitten vaan lintsasimme Olympian ohjelmasta enemmän kuin muissa kaupungeissa. Olympiahan oli ainakin aikoinaan matkatoimisto, jonka matkoilla kaikki tehtiin yhdessä, joka ikinen ateriakin. Shirazissa vietimme ainakin yhden illan itseksemme kaupungilla. Kauniisti valaistun muurin äärellä ennen ja jälkeen auringonlaskun kohtasimme monia ystävällisiä kaupunkilaisia, jotka halusivat tietää ketä me olemme. Jonkun keskustelun päätteeksi tapaamamme pariskunta kätteli meitä erotessamme, mieskin kätteli minua, mutta kun Lasse oli kättelemässä pariskunnan rouvaa, niin hän veti nopeasti kätensä pois – näinhän tämä kulttuuri tällä suunnalla menee.
Jonkun hampurilaistyyppisen illallispaikankin löysimme itseksemme – varmasti Olympian illallinen olisi ollut juhlavampi, mutta omilla retkilläkin on arvonsa, vaikkei sitä parasta ruokapaikkaa sitten löytyisikään. Alkoholijuomia ei islamilaisessa Iranissa ollut tarjolla, mutta alkoholittomia hedelmillä maustettuja oluita oli ja opinkin oikeasti pitämään näistä – toisin kuin yleensä oluesta. Eurooppalaisista oluista ne ainoat kelpuuttamani poikkeukset ovat olleet Berliner Weiss vadelmasiirapilla ja belgialainen kirsikkaolut Kriek.
Illalliselta jatkoimme vielä iltamarkkinoille, joilla olisi sielläkin ollut kaikenlaista syötävääkin tarjolla. Mielenkiintoisin kohtaaminen oli kuitenkin pieni ryhmä nuoria tyttöjä, jotka kertoivat tekevänsä koulutehtävää ja halusivat sitä varten haastatella meitä englanniksi. Ehkä kyseessä oikeasti oli koulutehtävä – ainakin he tekivät ihan muistiinpanojakin. Kun olisimme jatkaneet matkaa, he olisivat välttämättä halunneet jatkaa oppainamme, mutta lopulta totesimme, että emmeköhän me jo tästä eteenpäin pärjää ihan itseksemmekin.
Shiraz esiteltiin meille myös Iranin kauneusleikkauskeskuksena ja todella monella kaupungissa olikin nenä paketissa ilmeisesti äskettäin tehdyn nenän oikaisu- tai muun nenäoperaation jäljiltä.
- Lue lisää: Iranilaisten kanssa Shirazin illassa
Runoilijoiden Shiraz
Shiraz on myös kuuluisa puutarhoistaan ja runoilijoistaan.
Matkaseuranamme oli tälläkin matkalla tamperelainen pariskunta, Pirkko ja Kari, jonka kanssa olemme vuosien mittaan tehneet muutamia matkoja, osallistuen samalla ryhmämatkalle, kuten tämä Iranin matka, mutta myös meille neljälle järjestettyjä matkoja, kuten Algeriaan ja Etelä-Kaukaasiaan tai yhdessä kasaamiamme omatoimimatkoja kuten vaikka Alaska ja Mauritania.
Karin supervoima on kirjoittaa matkakertomuksia runomitassa jo matkan aikana ja Shirazissa niin meillä kuin muullakin matkaryhmällämme oli upea tilaisuus kuulla sikäläisten runoilijoiden hautapuutarhojen maisemissa Karin ääneen lukemaa matkakertomusta matkastamme runomuodossa.
Shirazin puutarhoissa törmäsimme samanlaisiin “lintuhuijauksiin” kuin vaikka Laosissa. Maksa vähän, niin päästän tämän pienen linnun vapaaksi häkistään – ja kun turisti kääntää selkänsä, niin lintu onkin jo taas takaisin samassa häkissä. No, olisihan sitä voinut ostaa sille linnulle ehkä minuutin verran vapautta.
