Pienet, useimmille melko tuntemattomat Afrikan maat – kuten vaikka Komorit ja Burundi – tarjoavat yllätyksiä. Etenkin, jos luotat paikallisiin oppaisiin ja annat heidän pitkälti valita kohteet. Burundissa lentoaikataulujen muutoksista johtuen turhankin lyhyeksi jääneelle vierailullemme valikoitui ainakin työstään innostuneen paikallisoppaan mielestä kaksi maan parasta kohdetta. Toinen näistä oli Gishoran kuninkaallinen rumpuseremonia ja toinen veneretki Rusizin kansallispuistossa. Molemmat osoittautuivat loistaviksi valinnoiksi, vaikka sitten sen kustannuksella, että maan kaupunkeihin, Bujumburaan ja pääkaupunki Gitegaan jäi vähemmän aikaa.
Aamu Rusizijoella
Rusizijoelle lähdimme aikaisin aamulla. Vähän esimakua Tanganjikajärven rannoista olimme saaneet jo syödessämme aamiaista järven rannalla Hotel Club Lac Tanganyikan aamiaisterassilla. Hotellin hiekkaranta oli kärsinyt järven veden noususta ja rantaviivan tuntumassa kasvaneet puut olivat kuolleet pystyyn. Lisäksi rannalla oli kyltti, jossa varoitettiin virtahevoista. Samanlaisia varoituksia olimme aikaisemmin nähneet niin Ugandassa kuin Botswanassa ja kummassakin paikassa ne olivat ehdottomasti tarpeen, eli eiköhän täälläkin siis oikeasti ole virtahepoja.
Rusizijoki muodostaa Burundin tunnetuimman luonnonsuojelualueen. Joen suisto ja sitä ympäröivät kosteikot ovat erityisesti virtahepojen ja vesilintujen suosimaa aluetta. Rusizin kansallispuisto sijaitsee ihan Bujumburan kaupungin kupeessa, eli jos Burundiin päädyt, niin tätä retkeä ei kannata jättää väliin ainakaan sen takia, että matka sinne olisi pitkä. Venematka kulki yhtä joenhaaraa pitkin Tanganjikajärvelle ja palasi takaisin toista haaraa pitkin, joten maisemat vaihtuivat koko retken ajan. Muita retkeläisiä ei joella samaan aikaan ollut lainkaan, joten jos Kenian tai Tansanian safariauto- ja safariveneruuhkat eivät innosta, kannattaa suunnata Burundiin.
Virtahepoja oli PALJON
Ensimmäiset virtahevot näimme melkein heti joelle päästyämme. Tosin ihan aluksi ajattelin, että kohta ohitamme nuo pienet harmaat kalliot, mutta lähemmän päästyämme ymmärsimme, että kyse ei ole kallioista vaan kasasta virtahepoja! Koko retken aikana näimme useita noin tusinan virtahevon muodostamia “virtahepokasoja”. Muutamassa kohdassa osa eläimistä makoili maassa ja pääsimme taas kerran havaitsemaan miten isoja virtahevot voivatkaan olla. Parasta oli, kun yksi eläimistä tallustelikin rannalla, sillä etenkin päiväsaikaan virtahepoja harvoin näkee maalla.
Virtahepojen lisäksi näimme vilaukselta rannan tuntumassa myös yhden ison krokotiilin, jota emme kuitenkaan ehtineet kuvata ennen kuin se painui pinnan alla.
Lintuja näkyi useassa kohdassa suurina parvina: pelikaaneja, haikaroita ja ilmassa kauniissa muodostelmissa lentäviä afrikkalaisia saksinokkia. Muitakin varmasti oli, mutta emme tunnistaneet niitä eivätkä oppaammekaan vaivautuneet niistä innostumaan siinä määrin kuin virtahevoista. Mutta eipä meillä ollut puhelimia kummempia kameroitakaan mukana, sillä emme oikein olleet tajunneet, että ohjelmassa kyllä mainittu veneretki tarkoitti todellakin venesafaria!
Tanganjikajärvi
Jossain vaiheessa vesi joen haarassa, jota olimme kulkeneet, näytti muuttuvan ihmeteltävän tarkkarajaisesti ruskeasta siniseksi. Edessämme avautui Tanganjikajärvi, yksi maailman merkittävimmistä järvistä. Se ulottuu noin 670 kilometrin matkalle neljän valtion – Burundin, Kongon demokraattisen tasavallan, Tansanian ja Sambian – alueelle. Tanganjika on maailman toiseksi syvin järvi, syvimmillään noin 1 470 metriä, ja vesitilavuudeltaan maailman toiseksi suurin heti Baikaljärven jälkeen. Afrikassa se on sekä mantereen syvin järvi että makean veden määrältään ylivoimaisesti suurin. Pinta-alaltaan sen ohittaa kuitenkin Viktoriajärvi. Tanganjikassa on arvioitu olevan noin 18 prosenttia koko maapallon nestemäisestä makeasta pintavedestä, ja sen suuri ikä sekä valtava syvyys ovat synnyttäneet poikkeuksellisen rikkaan ja osittain täysin kotoperäisen eliölajiston.
Tanganjikajärven virkistyskäyttöä rajoittavat kuitenkin virtahepojen ja krokotiilien lisäksi vielä siinä paikoin esiintyvät bilhartsiaa eli skistosomiaasia aiheuttavat loiset, eli uiminen ei houkutellut. Muutama vuosi sitten vierailimme Malawijärvellä, jossa jätimme samasta syystä uimisen väliin. Afrikan suuret järvet tarjoavat upeita maisemia ja elämyksiä, mutta niiden kanssa on hyvä tuntea myös niihin liittyvät riskit.
Viime vuosina Tanganjikajärven vedenpinta on noussut poikkeuksellisen paljon. Syynä pidetään ennen kaikkea useiden sateisten vuosien jaksoa, jolloin sekä järveen laskevien jokien virtaamat että suora sademäärä ovat kasvaneet. Myös ilmastonmuutoksen arvioidaan voimistavan tällaisia sään ääri-ilmiöitä. Korkea vedenpinta on aiheuttanut eroosiota ja vienyt rantoja monilta järven hotelleilta, mikä näkyi myös omalla vierailullamme. Ilmiö toi mieleemme muutaman vuoden takaisen matkamme Keniaan Naivashajärvelle, jossa näimme samanlaisen tilanteen. Sielläkin veden nousu oli vallannut rantaviivaa, upottanut puita veteen ja muuttanut maisemaa huomattavasti.
Burundi yllätti upeasti
Tanganjikajärveltä palasimme takaisin luontokeskukseen, mutta emme ilman, että näimme vielä parissa kohtaa virtahepoja! Olipa upea aamuretki – ja vielä upeampi siksi, että odotuksemme retkelle olivat hiukan matalat. Gabonin Lambarenessäkin teimme aikaisen aamuisen veneretken, mutta emme nähneet ainoatakaan virtahepoa. Burundissa kaikki oli toisin.
