Burundissa keskityimme kahteen kohteeseen, Rusizin kansallispuiston virtahepoihin ja Gishoran kuninkaallisiin rumpaleihin. Hyvin erilaisia kohteita, mutta todennäköisesti Burundin kaksi tunnetuinta nähtävyyttä. Toinen luontoelämysten ja toinen kulttuurielämysten sarjassa.
Gishora sijaitsee noin kahden tunnin ajomatkan päässä Bujumburasta lähellä nykyistä pääkaupunkia Gitegaa. Emme erityisesti rakasta automatkoja, etenkään Afrikassa, mutta toisaalta lähtemällä vähän kauemmas näkee maasta enemmän, myös maaseutua. Tie Bujumburan ja Gitegan välillä kiemurteli vehreiden kukkuloiden halki nousten paikoin yli kahden kilometrin korkeuteen. Maisemat olivat upeita ja paikoitellen pysähdyimmekin niitä ihailemaan. Monissa paikoin viljeltiin teetä ja ohitimme myös yhden teenjalostamon. Burundin ylänköjen viileämpi ilmasto näyttää sopivan teen viljelyyn yhtä hyvin kuin Sri Lankan vuoristoseudut. Sri Lankassa paneuduimme viimeksi vähän enemmänkin aiheeseen. Positiivisena puolena automatkasta voisi vielä mainita, että saamamme aika-arvio sen pituudesta, noin 2 – 2½ tuntia suuntaansa, piti hyvin paikkansa.
Rumpujen pyhäkkö
Gishoran kuninkaallinen rumpupyhäkkö (Gishora Drum Sanctuary) sijaitsee vain muutaman kilometrin päässä Gitegasta. Se on yksi Burundin tärkeimmistä kulttuurikohteista ja paikka, jossa vaalitaan vuosisatoja vanhaa kuninkaallista rumpuperinnettä. Rummut eivät olleet aikoinaan pelkkiä soittimia, vaan vallan, yhtenäisyyden ja kuninkuuden symboleita. Niitä soitettiin vain kaikkein merkittävimmissä juhlatilaisuuksissa, kuten kuninkaan kruunajaisissa, sadonkorjuujuhlissa ja valtakunnan tärkeissä seremonioissa. Perinnettä ylläpitävät edelleen Batimbo-suvut, joissa rumpujen valmistus, soittaminen ja rituaalit siirtyvät sukupolvelta toiselle. Vuonna 2014 burundilainen kuninkaallinen rumpuperinne hyväksyttiin Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.
Esitys oli kaikkea muuta kuin pelkkää rummuttamista. Esiintyjiä oli kymmeniä, ja valtavat rummut kannettiin näyttävästi pään päällä esityspaikalle. Sen jälkeen alkoi lähes tunnin mittainen vauhdikas näytös, jossa rytmi, tanssi ja korkeat hypyt seurasivat toisiaan. Välillä tuntui, että maa tärisi rumpujen tahdissa. (Linkit linkkejä muutamaan lyhyeen videoon esityksestä.)
Katsomossa oli meidän lisäksemme vain kaksi miestä, jotka vaikuttivat vaatetuksensa perusteella olevan työmatkalla Burundissa. Esiintymiskentän liepeillä oli kyllä paikallisia, ehkä esiintyjien perheitä seuraamassa tapahtumaa.
Muutama videokin
Oppaamme kuvasi meitä yhdessä ryhmän kanssa – ja erityisesti Pirkon mahtavaa tanssiesitystä!
Entinen kuninkaan asuinpaikka
Esityksen jälkeen tutustuimme Gishoran vanhaan kuninkaalliseen asuinpaikkaan. Alueella on perinteiseen burundilaiseen tyyliin rakennettuja rakennuksia, joissa kuningas ja hänen hovinsa aikoinaan asuivat. Opas kertoi niiden historiasta ja kuninkaallisen hovin elämästä samalla, kun saimme kulkea rakennuksissa vapaasti. Istuttipa opas meidät hämärässä majassa parille puiselle jakkarallekin väittäen niitä kuninkaan ja kuningattaren istuimiksi, King Lasse and Queen Pirkko :-) Yhdessä majassa oli kuulemma asunut joku shamaani, jolta kuningas joka päivä kysyi ennen päivän ohjelmaa, että onko hänen tänään hyvä lähteä ulos. Jos shamaani oli sitä mieltä ettei, jäi kuningas oleilemaan kotipihalleen.
Vierailun lopuksi rumpalit houkuttelivat myös yleisön mukaan tanssimaan. Minähän lähdin kokeilemaan, mutta Lasse tyytyi seuraamaan hupia kameran takaa – jonkunhan piti siihenkin uhrautua. Kokemus tämäkin, vaikkakin minullekin harvinaisemmasta päästä.
Lounas Burundin pääkaupungissa
Ennen paluuta pysähdyimme lounaalle Gitegaan. Vaikka nykyisin Gitega on Burundin virallinen pääkaupunki, se ei ole maan suurin kaupunki. Pääkaupunki siirrettiin Bujumburasta vuonna 2019, sillä Gitega sijaitsee keskellä maata, korkeammalla ja miellyttävämmässä ilmastossa. Siirtomaa-aikana myös saksalaiset ja myöhemmin belgialaiset suosivat Gitegaa hallinnollisena keskuksena juuri sen viileämmän ilmanalan vuoksi – Bujumbura oli heidän mielestään liian kuuma, kostea ja malariasääskien vaivaama.
Emme tutustuneet Gitegaan kovin perusteellisesti, mutta näimme esimerkiksi oppaamme ylpeänä esittelemän puun, jonka hän vakuutti sijaitsevan Afrikan keskipisteessä. Ehkä näin, ehkä ei. Suomen keskipisteessäkin joskus kävimme, joten miksei sitten Afrikan mantereen keskipisteessä. Puun lähellä oli myös Burundin itsenäisyystaistelun johtohahmon ja maan ensimmäisen pääministerin, Louis Rwagasore, muistomerkki, jota Gitegassa saattoi kuvatakin – myöhemmin Bujumburassa kaikki vastaavat muistomerkit olivat syystä tai toisesta tarkkaan aidattuja ja vartioituja.
Kaupungin puissa pesivät lukuisat haikarat loivat illuusion rauhallisesta pikkukaupungista – ja sellainenhan Gitega onkin ainakin miljoonakaupunki Bujumburaan verrattuna.
Rekkoja, peesaajia ja tienvarsikauppaa
Paluumatka Bujumburaan sujui hieman hitaammin. Kapea tie oli täynnä raskaita rekkoja, jotka etenivät jyrkimmissä ylämäissä lähes kävelyvauhtia, eikä ohituspaikkoja juuri ollut. Oppaamme hieno tavoite ehtiä takaisin hotellillemme Tanganjika-järven rannalle ennen auringonlaskua ei ihan toteutunut.
Matkan varrella huomasimme ilmiön, jota ei Suomessa ainakaan enää näe. Pyörillä liikkuvat paikalliset nuoret nappasivat vauhdissa kiinni rekkojen perästä ja antoivat niiden vetää itseään ylämäkeen. Ilman pyörääkin se näytti onnistuvat hyppäämällä vaan rekan perälaudalle. Ilmaista nousua tai matkaa ehkä, mutta aikamoisella riskillä.
Tienvarsilla puolestaan kaupattiin kaikkea mahdollista – myös villieläimiä. Useampi ihminen kantoi hartioillaan pieniä antilooppeja. Yllättävin näky oli kaksi poikaa, joista kumpikin roikotti korvistaan jänistä tai hyvin isoa kania niitä meille tarjoten. En ehtinyt havainnoida, että olivatko eläimet eläviä vai tapettuja enkä saanut niistä kuvaakaan, mutta olipa merkillinen juttu! Luultavasti eläimet olivat kuitenkin päätymässä ruuaksi.
Melkein jo Bujumburaan saapuessamme oppaamme kuvasi auton ikkunasta auringonlaskua, lohdutukseksi hienoisesta myöhästymisestä hänen itselleen asettamasta aikataulusta. Me olimme ihan tyytyväisiä tähänkin aikatauluun pitkähkön päivän päätteeksi – kuten siihenkin, että huoneemme ulko-ovella parveilevat gekot taisivat kaikki sittenkin pysyä ulkona.
En ole aiemmin tiennyt mitään sen paremmin Burundin virtahevoista kuin rummuistakaan. Hyvä esimerkki siitä, miten matkanjärjestäjästä voi olla paljon iloa. Nimittäin Bujumbura lienee keskinkertainen afrikkalaiskaupunki, jollaisia olette nähneet jo monta eikä se minuakaan erityisesti houkuttele, joten mitäpä sille aikaa uhraamaan, sen sijaan hipot ja tuo rumpuesitys oli jotain ihan uutta. (Teeviljelmilläkään en ole käynyt, joten minulle löytyisi Burundista kolmaskin aktiviteetti.)
Tuskin olisin rohjennut itse tanssimaan – pisteet siis siitä ja reippaasta reissuasenteesta! Melko afrikkalaishenkinen lounas, kai siellä joukossa on vähän luitakin? Tie vaikuttaa hyväkuntoiselta ja mitä burundilaisnuoret edellä, sitä espoolaisnuoret bussin perässä ainakin talvikeleillä…
Kiitos Daniel! Tosiaan muutamien muiden matkaajien Burundi-kokemukset olivat aika erilaisia, eli keskittyivät Bujumburan kaupunkiin. Me olimme kyllä tosi tyytyväisiä näihin kahteen retkeen ja vielä siihen, että ne pystyttiin kuitenkin toteuttamaan vaikka aikamme Burundissa jäi turhankin lyhyeksi Kenyan Airwaysin aikataulumuutosten takia. Lounas Gitegassa oli oikeasti hyvä, ja liha oli kanaa, ilman luita. Pinaatti tuossa määrin ja tuossa muodossa ei nyt ihan kokonaan uponnut, mutta olihan siinä muutakin.
Täytyy vielä palata hiukan kommentoimaan, kun näin äsken täällä Lissabonissa uuden muunnelman tuosta peesauksesta: Alfaman jyrkissä mäissä fillaroiva poika tarttui kiinni ratikkaan ja sai siltä vetoapua. Käy se niinkin!
Luuton kana on harvinaisuus Afrikassa, oli siis laaturavintola ihan selkeästi.
Kiitos Daniel! Kaipa tätä Suomessakin on harrastettu, silloin kun tiet eivät vielä olleet moottoritietä ja nopeudet olivat alhaisempia. Ravintola Gitegassa oli jonkun nunnien pitämän ykkösluokan (?) hotellin ravintola, joten tietysti ruoka oli ykkösluokkaa.
Liikenne Afrikassa noin keskimäärin on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta varsin tympeää. Silti siihen tulee itsekin aina tartuttua, jotta pääsisi näkemään paikkoja laajemmin. Tosin tiet taisivat olla kelvollisessa kunnossa? Rekkojen vauhti ylämäessä tosiaan on aina aikamoista matelua ja ohittaminenkaan ei tunnu miellyttävältä, kun näkyvyys on mitätön. Kuninkaallinen rumpuperinne oli ihan vieras. Vastaavaa ei taida olla naapurimaissa?
Kiitos Mikko! Burundissa tiet olivat yllättävän hyvin, siis ainakin päätiet tyyliin lentokentältä kaupunkiin ja kaupungista (Bujumbura) pääkaupunkiin. Komorit oli sitten ihan toinen juttu, jopa lentokentältä kaupunkiin. Rumpuperinteeseen en valitettavasti nyt tältä erää tutustunut laajemmin.
Siis periaatteessa Afrikka ei juurikaan itseä kiinnosta, mutta kun luen juttujasi, niin olen jo pyörtämässä päätöstäni. Juttujesi lukeminen voi tulla kalliiksi?.
Kiitos Mari! Mieti nyt kuitenkin tuota lausettasi, että Afrikka ei kiinnosta – Afrikka on 54 itsenäistä maata, jotka ovat kaikki keskenään erilaisia. Niistä korkeintaan 20 prosenttia ovat vähän hankalia kohteita, lopuista monessa on upeita kohteita vaikka miten!
Onpa ihana kulttuurielämys ja ihana tanssiva Pirkko! Hienoa heittäytymistä. On ollut varmasti upea kokemus tämäkin. Pidän tavastasi kertoa seikkailuistanne niin että itsensä voi kuvitella hyvin mukaan matkaan.
Kiitos Martina! Pakkohan sitä edes toisen meistä oli uhrautua :-)
Hienostihan se jalka nousi tanssin tahtiin! Varmasti taas yksi sellainen kokemus, mikä jää mieleen ja kiva, että se jäi myös videollekin :) Kuulostaa aika hurjalta tuo rumpuesitys!
Kiitos kommentistasi! Turisteillehan tuo on suunnattu, mutta kaipa silläkin on arvonsa, että turistit pitävät perinteen elossa :-)