Vuoden 2026 kesämatkallamme Afrikkaan vietimme kolme päivää Komoreilla, Grande Comoren saarella. Yhden päivän käytimme tutustuen Komorien pääkaupunkiin Moroniin ja läheiseen Ikonin kylään, joka on ehdolla Unescon maailmanperintökohteeksikin. Yhtenä päivänä teimme päiväretken saaren pohjoisosiin ja yhden päivän lähinnä pidimme sadetta Villa Saifoudinessa, jossa asuimme Moronin keskustassa. Tällä kertaa emme oikein voineet harmitella sadepäivääkään, sillä olimme jo sitä ennen ymmärtäneet miten vähissä vesivarastot saarella ovat ja päivän mittaan ymmärsimme miten tyytyväisiä saarelaiset sateesta ovat.
Viime vuosina myös Komorien saaristo on kärsinyt sään ääri-ilmiöistä. Erityisen vaikea tilanne oli Ranskaan kuuluvalla Mayottella pari vuotta sitten, jolloin poikkeuksellinen kuivuus johti vakavaan vesikriisiin. Hanavesi oli käytettävissä vain ajoittain, ja Ranska joutui kuljettamaan saarelle miljoonia litroja pullovettä Reunionilta sekä järjestämään vedenjakelua armeijan voimin.
Komorit ja Mayotte
Useimmilla suomalaisilla saattaa olla ainakin arvaus siitä, missä Seychellit, Mauritius ja Reunion sijaitsevat, kaikki Afrikan itäpuolella Intian valtameressä. Komoreista harvempi on kuullut, sillä mikään tämän saariryhmän saarista ei ainakaan vielä ole kovin tunnettu matkakohteena.
Komorien saaristo sijaitsee Mosambikin kanaalissa Madagaskarin ja Afrikan mantereen välissä. Neljä pääsaarta ovat: Grande Comore, Anjouan, Moheli ja Mayotte. Kaikki kuuluivat pitkään Ranskalle, mutta 1974 järjestetyssä kansanäänestyksessä Grande Comore, Anjouan ja Moheli kannattivat itsenäisyyttä. Mayotten enemmistö sen sijaan halusi säilyttää yhteyden Ranskaan. Seuraavana vuonna kolme saarta muodostivat itsenäisen Komorien liittovaltion, mutta Mayotte jäi Ranskalle. Ratkaisu on edelleen kiistanalainen: Komorit pitää Mayottea osana omaa aluettaan, kun taas Ranska katsoo saaren kuuluvan pysyvästi itseensä, ja vuodesta 2011 lähtien Mayotte on ollut täysivaltainen Ranskan merentakainen departementti. Aika monessa Ranskan merentakaisessa departementissa olemme käyneetkin, muttemme Mayottella.
Ranskalaisuutensa myötä Mayotte taitaa olla monelta osin samanlainen kuin Reunion, jolla vierailimme muutama vuosi sitten. Reunion erottui selvästi naapurisaarista Mauritiuksesta ja Seychelleistä, valuuttana euro, puhelimet kytkeytyvät eurooppalaiseen verkkoon ja saaren infra oli hyvässä kunnossa. Itsenäisen Komorien saarilla elämä on afrikkalaisempaa: infrastruktuuri on paikoin heikko, sähkökatkot ovat tavallisia ja vedestä ja vierailumme aikana myös polttoaineesta on pulaa. Saarten välinen elintasoero näkyy kuulemma myös muuttoliikkeessä – monet komorilaiset pyrkivät Mayottelle paremman toimeentulon toivossa, vaikka merimatka (70 kilometriä) on vaarallinen.
Grande Comore ja Moheli
Me kävimme vain Grande Comorella, vaikka juuri Moheliä pidetään usein koko saariston kiinnostavimpana luontokohteena. Mohelin ympärillä on merikansallispuisto, jossa voi nähdä merikilpikonnia, delfiinejä ja valaita ja snorklata vielä melko koskemattomilla koralliriutoilla. Moronista on kuitenkin matkaa Mohelin saarelle meriteitse 2-3 tuntia suuntaansa suotuisissa olosuhteissakin tai lentäen ½ tuntia. Lentoja ei välttämättä ole edes joka päivä, joten emme ryhtyneet tähän – siirtymiä kun Nairobi – Moroni – Nairobi – Bujumbura – Nairobi -reitillä oli muutenkin riittävästi.
Grande Comore puolestaan on tuliperäinen ja vähän karu saari. Sen ehkä suosituin luontokohde on Karthalan 2300 metriä korkea aktiivinen tulivuori, mutta kraatterille pääseminen edellyttää vähintään noin kahden tunnin patikointia suuntaansa, menomatka tietysti ylämäkeen, joten ei kiitos tälle osalla Grande Comorea. Meidän päiväretkemme suuntautui saaren pohjoisrannikon valkohiekkaisille rannoille Mitsamioulin kylän lähellä ja Lac Salelle, suolaiselle kraatterijärvelle.
Hormuzin salmen sulku vaikuttaa täälläkin
Retkemme alkoi Moronista, kunhan automme, kuljettajamme ja oppaamme olivat selvinneet aamun haasteista: liikenneruuhkasta ja saarta vaivaavasta polttoainepulasta. Liikenneruuhkakin johtui pitkälti polttoainepulasta, sillä kapeat kadut olivat entistä kapeampia kun autot seisoivat niiden reunoilla pitkissä jonoissa odotellen toiveikkaasti polttoainekuljetusta jonottamalleen huoltoasemalle. Polttoainepula puolestaan johtuu kevään ja kesän akuutisti tilanteesta Hormuzin salmella, mutta pitkäkestoisemmin siitä, että saarella ei ole varmuusvarastoja eikä valtiolla oikein valuuttaa polttoaineen ostamiseen. Lopulta automme saapui, joskaan se ei ollut ihan retkikuvauksemme mukainen vaan vähän jo parhaat päivänsä nähnyt perustaksi. Tilavaan maastoautoon ei oltu saatu polttoainetta, joten hyvästi ilmastointi ja kylmät juomat jääkaapissa. Taksin tankki oli kuitenkin täynnä polttoainetta, joten pääsimme sentään matkaan!
Moronista Mitsamioulin rannoille
Tiet Grande Comoren saarella eivät ole ihan priimaa, ei edes tie lentokentän ja Moronin keskustan välillä, mitä olimme jo vähän ihmetelleet saarelle tullessamme. Mutta kunhan tyytyy pienempiin ajonopeuksiin, niin kyllähän sitäkin ajaa. Matkamme pohjoiseen kulki sekin lentokentän ohi, eli samaa tietä kuljettiin kun saarelle tullessamme. Lentokentän jälkeen tie ei kuitenkaan enää ollut ruuhkainen.
Ensimmäinen varsinainen pysähdyksemme oli Mitsamioulin kylässä, jossa rantauduimme parillekin rannalle. Uidakin olisi varmaan voinut, mutta tyydyimme kävelemään rannan tuntumassa. Rannat olivat valkohiekkaisia ja yllättävän puhtaita Moronin katujen jälkeen – luultavasti siksi, että niitä käytettiin todella vähän. Turisteja ei juuri ole ja paikalliset ehtivät rannoille vain viikonloppuisin, jos silloinkaan.
Turistien vähyyttä selittää ainakin osittain palveluiden puuttuminen, eli näillä Grande Comoren rannoilla ei ole resortteja, ei hotelleja eikä ravintoloitakaan. No ehkä olisi, jos olisi turisteja, mutta kumman pitäisi tulla ensin :-) Yhden rakenteilla olevan hotellin näimme aidan takaa ja yhden vanhan lomakylän, jossa muutama bungalow oli paikallisten vierailijoiden käytössä. Ainoa tapaamamme rannalla ehkä joskus työskentelevä kaupustelija kysyi kohteliaasti, että jos hän hakee kassinsa, niin tuletteko tutustumaan hänen tuotteisiinsa. Ei hennottu kieltäytyäkään. Lopulta useimmat tuotteista olivat jotain öljyjä, joita emme oikein olisi voineen pulloissa kuljettaa matkassamme, joten kaupat jäivät tekemättä. No, olisihan sitä tietysti voinut ostaa pullon ja jättää sen Moroniin.
Minusta rantojen kauneinta antia olivat rannoilla lepäävät kymmenet kapeat kalastusveneet, joiden sivuille oli kiinnitetty yksi tai kaksi pitkää tukikelluketta. Tällaiset outrigger-veneet ovat Intian valtameren saarilla yleisiä, sillä tukikelluke vakauttaa muuten kapean veneen.
Baobab- eli apinanleipäpuita
Ennen retkeämme, jonka yksityiskohdista matkanjärjestäjämme Kamelimatkat oli sopinut paikallisoppaan kanssa, selailin netistä kuvauksia Mitsamioulin seudusta. Yhdessä niistä törmäsin ravintolaan nimeltä Le Trou du Prophete. Saattoi se myös olla kraatterijärvi eikä ravintola tai sekä järvi että että ravintola. Ravintolan kuvauksessa mainittiin sen lähellä kasvava valtava baobabpuu. Ehdotin oppaallemme, että poikkeaisimmeko siellä, jos vaikka ravintolassa voisi nauttia lounaantapaisen, mutta Mitsamiouliin päästyämme hän totesi, ettei ravintolaa enää ollut – eikä kuulemma sitä kuuluisaa baobabpuutakaan. Mene ja tiedä. Hän lupasi kuitenkin näyttää meille muutaman muun komean baobabin.
Baobabeja näimme Afrikassa ensimmäisen kerran kiertäessämme Tansaniaa. Näitä usein valtavan kokoisia ja pullomaisista rungoistaan tunnettuja puita kutsutaan myös elämän puiksi, sillä ne voivat varastoida runkoonsa suuria määriä vettä selvitäkseen pitkistä kuivista kausista. Kuivan kauden ajaksi ne pudottavat lehtensä ja näyttävät lähes kuolleilta, vaikka ovatkin täysin elossa. Baobabit voivat elää yli tuhannen vuoden ikäisiksi, ja vanhimmat niistä olivat kasvamassa jo kauan ennen kuin eurooppalaiset saapuivat Afrikkaan. Komoreilla baobabeja kasvaa siellä täällä, mutta erityisesti naapurisaari Madagaskar on niistä kuuluisa. Yksi Madagaskarin tunnetuimpia nähtävyyksiäkin on kuuluisa Baobabien kuja.
Lac Salen suolajärvi
Mitsamioulista matkamme jatkui Lac Salen suolajärvelle. Karttasovelluksemme mukaan matkaa oli alle 10 kilometriä, mutta taisimme taittaa sitä melkein tunnin, sillä lyhyen alkumatkan jälkeen tie muuttui suomalaisen mökkitien kaltaiseksi, mutta huonommin ylläpidetyksi, eli taitava nuori kuljettajamme joutui tosissaan etsimään kuoppien välistä mahdollista ajoväylää metri metriltä. Kyselimme jo paikallisoppaaltamme, että tiesikö hän tien olevan tässä kunnossa ja hän vähän vältteli kysymystä ja sanoi jonkun maininneen, että sitä olisi viime aikoina kunnostettu. No, lopulta pääsimme kuin pääsimmekin perille ja kieltämättä järvi ja sen takana sijaitseva pieni vuori muodostivat näkymän, joka oli hankalankin reitin arvoinen!
Lyhyt valokuvaus ja evästauko – olimme etukäteen saaneet ohjeet varautua päivään pienillä eväillä, sillä ravintoloita ei matkan varrella ollut – ja takaisin tien päälle. Paluumatkalla Mitsamiouliin kuljettajamme valitsi hiukan eri reitin järveltä lähtiessämme ja vaikka tie oli paikoitellen, jos mahdollista, vieläkin huonommassa kunnossa, niin se oli sen verran lyhyempi, että matka taittui nopeammin. Myöhemmin illalla hotellille palatessamme muistimme kuljettajaammekin reilulla tipillä – hyvin ansaittu tippi, etenkin Mitsamiouli – Lac Sale -tieosuuden jälkeen!
Siellä täällä matkan varrella pidimme pieniä jaloittelu- ja kuvaustaukoja. Paikassa kuin paikassa oli vähintään muutama vuohi, joita saattoi yrittää kuvata. Toki kumpuileva maastokin oli ihan kaunista. Kohta ohitimmekin jälleen Prince Said Ibrahimin kansainvälisen lentokentän. Muutaman kilometrin mittaiset tankkausjonot olivat edelleen paikoillaan, mutta me pääsimme niiden ohi takaisin Moroniin. Päivän päätteeksi söimme illallisen jo tutuksi tulleessa Le New Selectissä ja katselimme vielä auringon laskevan Intian valtameren ylle – hieno päätös päivälle, joka näytti meille Grande Comorea myös pääkaupungin ulkopuolella.
Onpa nätin väristä vettä. Paljon selvästi olisi potentiaalia matkailuun monien muiden Intian valtameren saarivaltioiden tapaan. Näyttää olevan lehtiä baobab puissa ainakin jonkin verran, itse olen nähnyt niitä vain täysin kuivalla kaudella. Hieno myös tuo suolajärvi!
Kiitos Mikko! Turkoosin sävyjä tuolla suunnalla riitti! Osa puista oli kuivina, mutta isoimmissa pientä lehteäkin.
Nämä ranta- ja palmukuvat ovat upeita. Toivottavasti Hilton, Hyatt ja Marriott eivät näe niitä koskaan. Toisaalta olisi kiva, kun rannan lähellä olisi tasokas hotelli, toisaalta upeaa, että ovat noin rauhallisessa tilassa.
Villa Saifoudine kertoo olevansa kolmen tähden majapaikka. Onko näin, eurooppalaisen mittapuun mukaan? Moronista näyttäisi löytyvän pari vähän isompaakin hotellia, mutta samat koleme tähteä niilläkin.
Jos joskus tuonne lähden, niin haluaisin käydä myös Mayottella ja verrata näitä keskenään. Oletan elintaso- ja infraeron olevan huikea.
Oliko suolajärven vesi niin suolaista, että siellä olisi voinut kellua Lac Assalin tapaan?
Kiitos Daniel! Joku hotelli tuonne Mitsamiouliin on rakenteilla, mutta ei taida olla mikään ison ketjun hotelli. Opas ehdotti, että voimme mennä katsomaan lähempääkin rakennustyömaata, olisi vaan pitänyt kiivetä yhden 1½ metrisen aidan yli, kuten jotkut paikalliset näyttivät tekevän – jostain kumman syystä kieltäydyimme! Villa Saifoudine toimii, jos saarella on vettä. Veikkaanpa, että vesipula on todellisuutta ainakin jossain määrin noissa hotelleissakin, joista ainakin yksi oli jonkinlaisessa remontissa käyntimme aikana, ehkä silti osittain auki tai sitten ei. Me emme Mayottesta innostuneet, mutta kontrastia näkyi kyllä aikoinaan Intian valtameren risteilyllä, jossa peräkkäin käyntiin Seychelleillä, Mauritiuksella ja sitten Reunionilla. Suolajärvelle laskeutuminen olisi ollut sen verran haastavaa, että veden suolaisuuden määrä jäi tutkimatta, mutta ainakaan sen rannat eivät vaikuttaneet suolaisilta, eli valkoisilta.
No olette vasta paikan löytäneet! En ole milloinkaan kuullut näistä saarista, joten kiinnostuneena luin. Kiitos tietopaketista!
Kiitos Pirjo! Maabongareiden käyttämät maa- ja aluelistat vievät usein hienoihin, vaikkakin ennestään tuntemattomiin, paikkoihin. Tämä, Komorit, jopa ihan maalistalta.
Täällä myös yksi, joka ei ollut koskaan kuullutkaan näistä saarista :O Kaikki tieto oli siis uutta, ja ahminkin postauksen suurella mielenkiinnolla!
Kiitos Eveliina! Nii..iin – jostain syystä Seychellit, Mauritius ja Reunion ovat onnistuneet markkinoinnissaan, mutta Intian valtamerellä on myös tuntemattomampia ja aidompia kohteita, ilman turistiruuhkia :-)
Mielenkiintoista ja vahvistaa juuri ne ajatukset, jotka minulle Komoreista tullut. Olin aikeissa lähteä joulun jälkeen 1,5 viikoksi, mutta juuri palvelujen vähäisyys ja infran heikkous saivat päättämään toisin. Ei sittenkään tuntunut paikalta, johon lähtisin yksin. Komorit vaikutti minulle paikalta, jossa pitäisi olla seikkailukaveri. On tosiaan hyvä kysymys, kumpi ensin: turistit vai palvelut? Omassa tapauksessani palvelut. Ilman niitä jää lähtemättä.
Kiitos Annika! En osannut pitää Moronia vaarallisena, mutta tietysti kuljimme kaksin, joka muuttaa aina vähän tilannetta. Joskus toki mekin valitsemme sivistyksen ja viiden tähden hotellin, mutta välillä seikkailut vaativat sopeutumista kahteen tähteen ja siihen enemmän tai vähemmän samaan Instagram-kelvottomaan menuun joka ilta :-)
Afrikka on itselleni sen verran käymätön (vain pari maata korkattuna), että näitä on ollut tosi kiva lukea. Nämä tällaiset saaret on erityisen kiinnostavia ja tämäkin näyttää tosi kauniilta. Tulivuoria on tullut nähtyä sen verran, että en kuutta tuntia patikoisi sen luo, mutta nuo koralliriutat kiinnostaisi. Ja suolajärvikin näyttää mielenkiintoisille.
Kiitos Paula! Kieltämättä Komorit ei ole helpointa Afrikkaa, ei siksi, että viisumikuviot olisivat vaikeita tai että maassa olisi turvatonta, vaan ihan vaan hankalien yhteyksien takia.
Onpas upeita kuvia! Nuo kalastusveneet ovat munkin mielestä kauniita ja sopivat maisemaan. Vaikken olekaan edes rantalomaihminen, tekisi mun kovasti mieli mennä tuonne rannoille löhöilemään…
Olisikohan näiden saarten välillä mahdollista tehdä mitään saarihyppelyä laivalla, vai ovatko välimatkat sopimattomat siihen? Kuulostaisi nimittäin mielenkiintoiselta vierailla usealla eri saarella saman matkan aikana.
Kiitos kommentistasi! Komoreilla voi kyllä tehdä saarihyppelyjä, ainakin Grande Comoren ja Mohelin välin monet taittavat. Laivojen aikatauluissa ja kulkemisessa on kuitenkin epävarmuustekijöitä, joten kovin tiukalla aikataululla ei silloin kannata olla liikkeellä.