Pohjois-Atlantin aalloilla

merellä feature

Lähdimme lauantaina kahden viikon risteilylle Etelä-Englannista, Southamptonista. Parissa päivässä olemme jo ehtineet koluta Weymouthin kaupunkia Dorsetissa, näkemään Portland Bill -majakan ja tutustumaan Cobhiin, Corkin satamakaupunkiin. Nyt kynnämme toista päivää Pohjois-Atlanttia matkalla Reykjavikiin, jonne saavumme kahden meripäivän jälkeen huomenaamulla.

Mutta niin vain tässä Sky Princess -laivan hytissämme naputtelen tätä juttua kaukana mistään! Starlink todellakin on muuttanut internettiä merellä. Ensimmäisillä risteilyillämme laivan netillä ei tehnyt juuri mitään ja nytkin suhtauduin siihen skeptisesti, mutta todellakin, siinä missä Moin mainoslause sanoo, että Pulise kuin kotonasi, niin tällä laivan netillä voi surffata kuin kotonamme.

Risteilyymme kuuluu Princess-varustamon lisäpalvelupaketeista suppeampi Princess Plus -paketti, mutta sekin sisältää enemmän kuin oikeastaan tarvitsisimme, eli juomapaketin (15 juomaa päivässä, sisältäen cocktailit, oluen, viinin, erikoiskahvit, teen ja virvokkeet ja veden), nopean internet-yhteyden yhdelle laitteelle, neljä vierailua osaan erikoisravintoista ja henkilökunnan tipit.

Internet-yhteys on yhdelle laitteelle, mutta sitä voi siirrellä laitteelta toiselle, eli kun kirjoitan tätä läppärillä, niin puhelimeni ei ole netissä. Netin voisi toki ostaa useammallekin laitteelle, mutta ainakin me pärjäämme hyvin yhdellä netissä olevalla laitteella kerrallaan.
Princess-varustamon sovellus toimii laivalla ilmankin nettiä, eli näen puhelimestani kuitenkin mm. aikataulumme, laivan kartan ja vaikka ravintoloiden ruokalistat. Sovelluksessa on myös mainio mahdollisuus chat-yhteyteen henkilökunnan kanssa, jota laiskana ihmisenä olenkin käyttänyt ahkerasti – jos tieto ei löydy kevyesti, niin kysyn chatissa, ja aina on tullut vastaus nopeasti!

Juuri tällä risteilyllä, jonka kohteet sijoittuvat Brittein saarille, Irlantiin, Islantiin ja Belgiaan, puhelimiemme netit ovat käytettävissä EU- ja ETA-alueen roamingilla kaikkialla muualla kuin Brittein saarilla, mutta sinne ostimme Revolutilta eSIMin, joten yhteydet maissa ovat hoidossa sitä kautta. Mutta Pohjois-Atlantilla mobiiliverkot ovat vähissä :-)

Alkumatkamme varrelta olemme jo ehtineet jakaa muutamia kuvia sosiaalisen median kanavissamme, Meriharakan Facebook-sivuilla ja Instagram-tarinoissa. Lisää kohteista varsinaisina blogijuttuina myöhemmin, mutta tässä vähän maistiaisia myös vain blogimme parissa viihtyville.

Sky Princess Southampton Portland Cobh
Sky Princess
Sateinen päivä Southamptonissa päättyi auringon pilkahdukseen, mutta silloin olimme jo merellä

Southampton

Sky Princess lähti Southamptonista, joka ainakin itse satamassa kehuu olevansa Cruising Capital of Europe. Meille kaupunki oli uusi, mutta listallamme se oli ollut Titanic-museonsa (SeaCity Museum) takia aina Belfastissa vierailustamme asti. Kuten olimme arvelleet, kaupunki tai museokaan ei ehkä ole erillisen vierailun arvoinen, mutta nyt kun risteilymme lähti sieltä, oli luontevaa tulla kaupunkiin päivää aikaisemmin ja käydä tutustumassa tähänkin museoon. Kovin paljon muuta emme kaupungissa sitten nähneetkään, sillä matkamme ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa sadepäivä osui lähtöpäiväämme Southamptonissa.

Southamptonista kohtuullisen etäisyyden päässä on muuten myös Stonehenge, joka mielestämme oli erillisen retken arvoinen muutama vuosi sitten.

Titanicia Southamptonissa
Titanicia Southamptonissa
Southamptonin museossa saattoi vaikka värittää Titanicia :-)

Portland

Portlandista emme etukäteen tienneet juuri mitään, mutta aikana laivaretkiä lähtökohtana käyttäen päätimme kiinnostua Portland Bill -majakasta. Lopulta laivaretki osoittautuikin helpoimmaksi valinnaksi nähdä vähän Weymouthia ja mainittu majakka – ja mahtui retkeen pari muutakin kohdetta.

Puolipäiväretken jälkeen kävimme vielä tutustumassa Portlandin linnan lähellä sijaitsevaan D-Day-keskukseen, joka toi toisen maailmansodan lähelle – syystäkin, sillä Portlandilla oli keskeinen rooli mm. Normandian maihinnousun valmistelussa. Satamakin oli sotilassatama aina 1990-luvun puoliväliin asti.

Southampton Portland Cobh
Weymouthissa oli vain tuulista
Southampton Portland Cobh
Southampton Portland Cobh
Portlandin sataman lähellä on vielä yksi Normandian maihinnousua varten valmistettu uiva laituri. Laivamme Sky Princess oikeassa laidassa.

Cobh

Cobh Corkin alueella Irlannissa oli matkamme ensimmäinen uusi Nomadmania-alue. Yksi siis ainakin onnistui! Akureyrikin Islannin itäosassa (Nomadmanian aluejaottelulla) lienee aika varma siinä missä Shetland- ja Orkney-saarten osalta syksyinen sää voi jo jopa estää maihinpääsyn, mutta toivotaan parasta.

Cobhissa osallistuimme etukäteen Viatorin kautta varaamallemme The Titanic Trail -kävelykierrokselle, jonka jälkeen kiertelimme kaupunkia vielä itseksemme. Kävimme myös kokemassa pienen, mutta suositun Titanic Experience, siis nousimme tarinassa laivaan, Titaniciin siis, tutustuimme hytteihimme, ja jo kohta olimmekin pelastusveneessä.

Cobhin nimi Titanicin aikoihin oli muuten Queenstown. Nimi vaihtui sen jälkeen, kun kuningatar Victoria vierailullaan kesällä 1849 ihastui kaupunkiin. Vuodesta 1920 alkaen kaupunki on taas tunnettu Cobhina.

Cobh, vuonna 1912 Queenstown, oli viimeinen satama, josta matkustajia nousi Titaniciin. Tosin Titanic ei käynyt Queenstownin satamassa vaan ankkuroitui kaupungin edustalle, jonne matkustajat vietiin veneillä. Näin siksi, että tämä oli nopeampaa kuin käynti satamassa ja Titanicilla oli kiire, sillä sen tavoitteena oli tehdä ennätysaika Southamptonin ja New Yorkin välillä – tunnetuin seurauksin.

Cobh
Deck of Cards -talorivistö ja Cobhin katedraali
Cobh
Viimeinen laituri, jolta lähti matkustajia Titanicille
1 risteilyohjelma
Join the Conversation

22 Comments

  1. says: Daniel

    Alus näyttää valtavalta. Tuhannet (?) risteilyvieraat Shetlannin ja Orkneyn kylissä varmaan muuttavat katukuvaa aika reippaasti, mutta kohteet toden totta ovat erikoisia. Hyvää risteilyä, toivottavasti merenkäynti on rauhallista!

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Laiva taitaa risteilylaivana olla tätä nykyä keskikokoinen, eli matkustajamäärältään tuplasti isompiakin taitaa olla. Mutta kieltämättä, jo Islannissa pari seuraavaa satamaamme, Grundarfjordur ja Isafjordur ovat asukasluvuiltaan pienempiä kuin tämän laivan matkustajamäärä, eli aika hurjaa. Ensimmäisen näistä koemme huomenna. Matka Irlannista Islantiin sujui ihan kelvollisesti, kiitos laivan vakaajien ja suotuisasta suunnasta olleen tuulen, vaikka se reipasta olikin, puuskissa kait yli 30 m/s.

  2. Tuo alun linkki ei näyttänyt itselläni toimivan. Olisi ollut hauska nähdä tuo ohjelma ja ehkä se tuolta olisi hakemalla löytynyt. Oltiin heinäkuussa 15 päivää Islannissa, niin on kyllä mielenkiintoista nähdä, että millaisia pysähdyksiä laivamatkalla on, vaikka tietty monet nyt pystyy arvaamaankin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Joo, näyttää kummasti (juuri nyt) linkin sivun alussa olevan jo joku muu risteily, vaikka reitti siinä onkin vielä tästä risteilystä. Mutta kohta se varmaan kuitenkin varustamon sivuilla vaipuu unholaan, joten lisäsin tuon risteilyohjelman jutun loppuun. Tosin vain alkuperäisenä – sittemmin siitä jo sääolosuhteiden takia Shetland-saaret jouduttiin jättämään välistä ja Islannin ja Orkneyn välillä olikin 2 meripäivää – sigh.

  3. says: Laura Olin

    Eiihh… Edes meripäivinä ei pääse enää nettiä pakoon! Muistelen kaiholla Queen Mary 2:a reilut 10 vuotta sitten. Viikko offline. Toivoisin, että nettiin meneminen ei olisi niin helppoa, vaan aikaa joutuisi tappamaan kirjojen ja mereen tuijottelun äärellä. :D

    Tuo Cobhin Titanic Experience vaikutti kyllä aika kiinnostavalta. Muutenkin mielenkiintoisia kaupunkeja.

    1. says: Reissu-Jani

      Tämä! Ei osaa nykyihminen enää olla ilman nettiä – edes laivalla. No katukuvasta sen näkee kun kuljetaan naama kiinni kännykässä puhumattakaan ravintoloista joissa on hauska seurata kun perhe, pariskunta tai ystävät ovat naama kiinni kännyköissä ja keskustelut jäävät vähemmälle. Töissä moni nuorempi tai vanhempi näyttää myös kännykkää tuijoittavan sen sijaan että töitä tehtäisiin. Kyllähän tämä on addiktio siinä missä röökin vetäminen..

    2. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Ainakin tällaisella vähän pitemmällä risteilyllä (15 pv) ja matkabloggaajana teen mielelläni muutaman tunnin silloin tällöin “töitäkin” ja sujuvampaa se on hyvällä netillä kuin offline. Kaikkein ärsyttävintä on huono netti, mieluummin sitten ilman vaikka – mutta tämä on kyllä hyvä.

    3. says: Pirkko

      Kiitos Laura! Kyllä täällä mertakin ehtii silti tuijottamaan. Kirjojen sijaan minulla kyllä matkalla tulee enemmän katseltua leffoja ja sarjoja pieninä tauko-ohjelmina, mutta ne tapaan kyllä ladata tabletille etukäteen. Tosin – testasin yhden leffan osalta – Starlink selviää jopa siitä!

  4. says: Martina

    Kiitos maistiaisista! Risteilyintoilijana oli ihana lukea reissustanne. Myös Titanic-museo ja kävelykierros sekä majakka kiinnostaa. Olen huomannut ylipäätään viime aikoina, että tuo kolkka Euroopassa houkuttelee koko ajan enemmän ja enemmän. Pitäisiköhän ihan tosissaan alkaa suunnitella seuraavaa reissua sinne.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Martina! Me emme pidä itseämme risteilyintoilijoina ja useimpien kohdalla olen ajatellut, että ehkei enää tämän jälkeen, mutta niin vaan kerta toisensa jälkeen on löytynyt taas risteily, joka tuntuu juuri siltä oikealta ja näin tämä risteily onkin jo 13. risteilymme (Tallinkilla ja Siljalla tehdyt reissut poislukien).

  5. Minulla ei tunnetusti toimi netti Euroopassa edes maissa, mutta toivottavasti (?) olen saanut ongelman ratkaistua. Ei tämän pitäisi olla näin vaikeaa.
    Kiva tietää tuollaisista risteilyistä, sillä mahdollisesti näkee kuumottavia valtamerilintuja. Olin päättänyt, että tälle vuodelle pitää saada uusi laji pinnalistalle. Drammenin vuonossa sellaiseksi tuli suula. Suulista olen nähnyt toisen lajin Perussa, mutta eurooppalaisen näin vasta tänä vuonna. Pitäisiköhän lähteä Islantiin jossain vaiheessa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Stacy! Eikös useimpiin kännykkäliittymiin sentään EU-alueella kuulu nettiyhteyskin. Joitakin lintuja on merelläkin tullut nähtyä, mutten niitä osannut tunnistaa. Akureyristä lähdettäessä olivat komentosillalta nähneet valaitakin, mutta harva matkustaja taisi sittenkään niitä nähdä, sillä siinä vaiheessa kun laiva oli kohdalla muuten kuin komentosillan osalta, valaat olivat jo tajunneet piiloutua.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mari! Jotenkin on selvitty, siis 15 juomaa per henki per päivä. Vakavasti ottaen kannattaisin, että olisi olemassa vielä pienempiäkin paketteja kuin tämä johon kuuluu 15 juomaa, 4 erikoisravintolaa ja netti. Meille olisi riittänyt vaikka 7 juomaa per päivä per nuppi ja erikoisravintoloistakin olemme testanneet vain yhden toistaiseksi.

  6. Meillä oli tuo sama Princess Plus -paketti Japanin risteilyllä. Juomien suhteen olen samaa mieltä, että pienempikin paketti olisi riittänyt, koska ei 15 juomaa / päivä mitenkään ehtinyt nauttimaan. :) Meilläkin toimi netti ihmeen hyvin, varsinkin kun vertaa muutaman vuoden takaiseen Karibian risteilyyn, missä se pätki vähän väliä. Kivalle kuulostaa teidänkin risteily.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Merja! Netin tasosta olen ollut todella yllättynyt, positiivisesti – sillä jopa lataa vaikka sarjan verran lisää täytettä Netflixiin! Ihan hyvä risteily tämä on ollut, monipuolisesti erilaisia kohteita – syksyinen sää nyt on ollut syksyinen, mutta se oli enemmän tai vähemmän odotettavissa.

  7. Tämä kuulostaa kyllä ihanalta reitiltä! Jäi jotenkin mieleen jo silloin kun kerroit teidän tämän vuoden matkasuunnitelmista ja mainitsit tämän :) Mietin samaa, että 15 juomaa päivässä on kyllä paljon :O Jäisi itsellänikin osa varmasti juomatta, mutta erikoisemmat ravintolat ja netti kyllä tuntuu ihan kivalta mahdollisuudelta. Mitä muuten tykkäsitte tuosta Titanic Experiencestä? Onko käymisen arvoinen? Titanic jotenkin kiehtoo mua kovasti ja tykkäsin esim. kovasti Belfastin Titanic-museosta, jossa kävin vuosi sitten.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Pauliina! Titanic Experience ei ole mikään “iso museo”, mutta ihan kiva tapa tapahtumapaikalla kertoa vuoden 1912 tapahtumista, eli minusta ihan käymisen arvoinen kohde. Me olemme nyt nähneet jo maailman käsittääkseni viidestä Titanic-museosta 4, eli Halifax, Belfast, Southampton ja Cobh, jäljellä on enää Cherbourg. Belfast ja Halifax ovat kyllä näistä upeimmat, Belfast ehkä kaikkein upein.

  8. Kyllähän tuota pitää pidemmällä risteilyllä jonkin sortin nettiyhteys olla. Hyvä tietää, että Starlink toimii moitteetta. Mullakin on pieniä epäilyjä ollut sen osalta.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Menisikö tuo netin epäily luokkaan, että luottamuksen voi menettää vain kerran ja sen on vaikea rakentaa uudelleen. Ensimmäiset kokemuksemme netistä laivalla olivat tosi surkeita, eli emme odottaneet kovin paljoa, mutta tuo oli melkein kuin kotona olisi surffannut. Minusta, jos Starlinkillä voi vaikka keskellä merta ladata sarjan verran kamaa Netflixistä, niin se on jo riittävä taso.

  9. Risteilyt eivät ole oikein koskaan olleet minun juttuni, mutta tällainen reitti saa kyllä vähän miettimään asiaa. ? Tässä on monta sellaista kohdetta, joihin tuskin muuten tulisi lähdettyä erikseen. Cobh ja sen Titanic-historia varsinkin kiinnostaisi. Tällaisella reitillä ymmärrän paremmin risteilyn idean, kun samalla matkalla pääsee näkemään monta vähän tavallisesta poikkeavaa paikkaa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Raija! Risteilyjä, kuten kaikkea matkustamista, pitää :-) lähestyä kohde edellä. Me olemme olleet 13 risteilyllä, erityisesti sellaisilla, jossa voi “keräillä” samalla reissulla useamman saaren. No tällä kertaa yksi saariryhmä, Shetlandsaaret, jäi matalapaineen takia väliin eikä Islantia ehkä voi laskea saareksi, tai ainakin se on hyvin iso sellainen, mutta ihan kelpo reitti tämä oli!

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *