Hahmottelin jo alkuvuodesta kuluvan vuoden viimeistä kaukomatkaamme, sillä olimme jo silloin varanneet paikat Culture Roadin matkalle Kongon demokraattiseen tasavaltaan eli Kinshasan Kongoon ja Kongon tasavaltaan eli Brazzavillen Kongoon.
Kummatkin Kongot ovat meille uusia maita. Kinshasa kiinnostaa yhtenä maailman suurimmista kaupungeista, samoin Kongo-joki, johon liittyviä tarinoita olen lukenut useammankin, niin melko tuoreita kuin vuosikymmenien takaa. Näillä seuduilla Tarzankin aikoinaan seikkaili :-)
Vielä kaksi maata samaan matkaan?
Kongot ovat kaukana, joten alusta alkaen suunnitelmissa oli, että mahdollisuuksien mukaan yhdistäisimme samaan matkaan poikkeamisen jossain muussa Afrikan maassa. Aluksi mukana oli Tsadin pääkaupunki N’djamena, sillä Tsadin turvallisuustilanne oli vaikuttanut Afrikassa meiltä vielä puuttuvista maista kesyimmältä.
Lopulta seurasin Ne Tammelat- ja Kaikki maanosat -bloggaajien Afrikan kierrosta, joka päättyi Ouagadougouhun Burkina Fasoon. Sen myötä palasin myös vanhaan ajatukseen, että Burkina Fasossakin voisi käydä.
Brittien matkustustiedotteissa Kongojen turvallisuustilanteet on merkitty vihreällä, keltaisella ja punaisella, Tsadin keltaisella ja punaisella ja Burkina Fason punaisella. Turvallisuusarvioiden lisäksi Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa on käynnissä Ebola-epidemia.
Kongojen osalta luotamme kuitenkin Culture Roadin harkintaan ja osaamiseen ja Tsadin ja Burkina Fason osalta Kamelimatkojen arvioihin. Kahdessa jälkimmäisessä maassa poikkeamme lisäksi vain lyhyesti, eli kahden yön taktiikalla.


Materiaaliniput viisumihakemuksiin
Kaikkiin näihin maihin vaaditaan etukäteen hankittavat viisumit. Kumpaankaan Kongoon ei vielä saa e-viisumia, eli viisumit on haettava lähetystöstä. Lähimmät lähetystöt sijaitsevat Tukholmassa. Tsadin ja Burkina Fason viisumit saa e-viisumeina.
Burkina Fason osalta vierailu kannattaa pitää niin lyhyenä, että pärjää transit-viisumilla, sillä varsinainen viisumi maksaa reilusti enemmän (vajaat 400 euroa). Kongojen viisumitkin toki tulivat hintoihinsa, kun lopulta jouduimme hakemaan ne Tukholmasta pikakäsittelyllä. Kiire tuli siitä, että saimme viisumeihin tarvittavat asiakirjat Kongosta vasta lokakuun puolivälissä, vaikka matkamme alkaa jo joulukuun alkupuolella. Pikakäsittely kestää noin 7–10 työpäivää, ilman pikakäsittelyä noin kuukauden, siis per Kongo.
Kongojen viisumihakemuksia varten kokosimme melkoisen nipun dokumentteja:
- täytetty viisumihakemus
- virallinen kutsu
- hotellivaraus
- matkaohjelma
- lentovaraukset
- todistus keltakuumerokotuksesta
- todistus eläkkeestä
- tiliote edellisten kuuden kuukauden ajalta
- passi ja kaksi passikuvaa
Pirkon passikin jouduttiin uusimaan, sillä vanhasta loppuivat sivut, vaikka se olisi muuten ollut voimassa vielä ensi kesään.
Keltakuumerokotustodistukset kävimme Rokotepalvelussa täydentämässä merkinnällä For Life of Person Vaccinated rokotteen voimassaoloa koskevaan kohtaan. Nykyisin rokotteen katsotaan olevan voimassa eliniän, eikä erityisesti senioreille suositella lisärokotuksia. Huhut kuitenkin kertoivat, että tuolla suunnalla rajoilla saatetaan edelleen herkästi soveltaa aikaisempaa kymmenen vuoden voimassaoloaikaa. Tiedä sitten auttaako tuo teksti siihen vai pitääkö lopulta kuitenkin lahjoa joku …
Kutsukirjeet ja hotellivaraukset tulivat Culture Roadilta, samoin matkaohjelma. Eläketodistukset saimme omista eläkevakuutusyhtiöistämme, ja englanninkieliset tilitapahtumat pystyi tulostamaan verkkopankista kunhan asiaa vähän selvitteli. Tilitietoja olemme tätä ennen joutuneet tarjoamaan liitteeksi vain Angolan viisumihakemukseen nyt jo vuosia sitten ja sen jälkeen senkin maan viisumin haku on tainnut helpottua merkittävästi.
Viisumihakemusten liitteeksi laitoimme Kamelimatkojen tekemät alustavat lentovaraukset, jotka peruuntuivat melko pian niiden tulostamisen jälkeen. Lopulta päädyimme kuitenkin ostamaan lennotkin, tosin peruutuskelpoisina, luottaen (Kamelimatkojen Anssin kannustamana) siihen, että kyllä ne viisumitkin sieltä tulevat.
Passit Tukholmaan, viisumit työn alle
Lokakuun alkupuolella kaikki tarvittavat asiakirjat olivat kasassa, ja ne matkasivat DHL:llä Tukholmassa käyttämäämme viisumipalveluun. Mukaan lähtivät tietysti myös passimme.
Kuukauden verran piti siis pärjätä ilman passeja. Onneksi EU-alueella voi matkustaa henkilökorteilla – tai vaikka ilmankin. Alankomaissa käydessämme kukaan ei missään kohtaa kysynyt passia tai henkilökorttia, ei KLM:n lennoille eikä hotelleissa.
Samaan aikaan kun Kongojen viisumit olivat haussa, Kamelimatkat alkoi hakea meille Tsadin ja Burkina Fason viisumeita.
Ensimmäisenä valmistui Pirkon Burkina Fason viisumi, muutamaa päivää myöhemmin valmistui Lassen Burkina Fason viisumi – näinhän näissä kokemuksemme usein aika useinkin käy, että vaikka viisumit anottaisiin samaan aikaan pääosin samoilla tiedoilla, niin ne eivät välttämättä valmistu samaan aikaan. Pahimmillaan toinen ei valmistu koskaan, kuten meillä viimeksi kävi Tansanian kanssa, mutta kyllä Pirkkokin silloin pääsi maahan.
Tsadin viisumitkin tulivat, molemmat samaan aikaan, noin viikossa.
Kongojen viisumit oli kuulemma Kongon tasavallan lähetystöstä saadun tiedon mukaan haettava siinä järjestyksessä, jossa matkamme etenee: ensin Kongon demokraattisen tasavallan viisumi ja vasta sen jälkeen Kongon tasavallan viisumi. Kamelimatkojen käyttämä Tukholman viisumitoimisto DOX Visumpartner AB toimitti paperit ja passimme Kongon demokraattisen tasavallan lähetystöön. Varauduimme odottamaan pari viikkoa, mutta meille vähän yllättäen ne sitten valmistuivatkin melko tasan viikossa! Passejamme emme tietysti siinä vaiheessa vielä nähneet, sillä ne jatkoivat matkaansa Kongon tasavallan lähetystöön. Tämän viikon maanantaina saimme tiedon, että passimme ovat matkalla kohti Suomea ja ne kotiutuivat tiistaina.
Pikakäsittelyaika, 7-10 päivää per lähetystö, piti siis paikkansa, sillä passimme olivat “reissussa” melko tarkkaan neljä viikkoa. Ensimmäinen viikko meni turhaan kierrokseen Kongon tasavallan lähetystössä, mutta sen jälkeen pysyttiin tuossa arvioidussa aikataulussa. Normaali käsittelyaika olisi ollut noin kuukausi per lähetystö, toisen olisi ehkä ehtinyt, mutta liian stressaavaa, joten olkoon.
Tämän reissun jälkeen, jos vielä haluamme jatkaa Afrikan matkailua, niin viisumien osalta tämänhetkisen tilanteen mukaan lienee haastavia enää Niger, Mali ja Keski-Afrikan tasavalta. Gaboninkin selätimme jo toisella yrityksellä, mutta helppoa se ei ollut silloinkaan. Sudan onkin sitten oma lukunsa vielä jonkin aikaa muistakin kuin viisumin saantiin liittyvistä syistä.


Melko arvokkaita viisumeja
Näiden neljän maan viisumit maksoivat meille syksyllä 2026 seuraavasti:
- Kongon tasavalta (Brazzaville) euroissa n. 315 euroa per nuppi
- Kongon demokraattinen tasavalta (Kinshasa) n. 400 euroa per nuppi
Lisäksi paperinipun ja passien kuljetus DHL:llä Tukholmaan ja takaisin maksoi n. 200 euroa.
Kongojen viisumihinnoissa on kummassakin mukana ruotsalaisen viisumipalvelun palvelumaksu.
Burkina Fason transit-viisumin hinta on n. 65 euroa nuppi ja Tsadin e-viisumin n. 105 euroa nuppi.
Tuo Kongon demokraattisen tasavallan viisumi taitaa olla kallein viisumimme vähän yli 170 maan kokemuksella. Ennen näiden maiden viisumeja ykkössijaa piti Nigeria sen aikaisella n. 300 euron viisumihinnalla. Nyttemmin Nigeriaankin voi jo saada e-viisumin.
Guineanlahden kierrokselle (2019) ostimme viisumeja 588 eurolla per nuppi, viiteen maahan: Benin, Togo, Gabon, Norsunluurannikko, Angola ja Ghana. Gabonin viisumihakemus ei kyllä tuolloin tuottanut tulosta, eli se jäi saamatta.
Kamelimatkojen kanssa tekemillemme matkoille silloin kun viisumeja on tarvittu – ja melkein aina on – matkatoimisto on hakenut ne puolestamme omakustannushintaan, eikä ole epäonnistunut kertaakaan, eli lämmin suositus! Toinen yrityksemme päästä Gaboniin meni viisumin osalta vähän viime metreille, mutta onnistui sekin.


Matka kartalla
Lentojen osalta päädyimme yhdistelmään Ethiopian Airlines ja Asky – vaihtoehtoja ei kovin paljoa ollutkaan annettujen kohteiden ja osittain etukäteen kiinnitettyjen päivien jälkeen. Menomatka Kinshasaan on pääosin yön yli Tukholman ja Addis Ababan kautta, paluumatka N’djamenasta samoin Addis Ababan ja Tukholman kautta, pisin väli yölentona.
Culture Roadin matkamme päättyy Brazzavilleen, josta lennämme Kinshasan ja Lomen kautta Ouagadougouhun ja sieltä Lomen kautta N’djamenaan.
Kinshasaan lento tekee Brazzaville – Lome välillä teknisen välilaskun, mutta sen myötä pääsemme kokemaan maailman lyhyimmän säännöllisesti liikennöidyn kansainvälisen lennon, välimatkaa on 24 kilometriä!
Lomen ja Ouagadougoun välillä tekninen välilasku Niameyhin tarkoittaa, että pääsemme myös näkemään Nigeriä ainakin lentokentän verran kuten taannoin Malia.
Lomesta N’djamenaan kone tekee teknisen välilaskun Kamerunin Yaoundeen, joka on meille jo aikaisemmilta matkoiltamme tuttu kenttä.

Ebolatilanne?
Ebolan osalta niin tartuntojen kuin kuolemien määrä jatkaa kasvuaan, mutta toistaiseksi vain itäisessä Kongon demokraattisessa tasavallassa. Kinshasassa oli keväällä yksi epäily, joka kuitenkaan ei lopulta osoittautunut ebolaksi.
Satunnaiset “tuontitavaraa” olevat tapaukset Ugandassa, Keniassa ja Nigeriassa on saatu hallintaan saman tien – ainakin toistaiseksi. Euroopan sairaaloissa on alueella töissä olleita sairastuneita tapauksia hoidossa muutamia Saksassa, Ranskassa ja Sveitsissä.

Matkailijan osalta potentiaalisesti merkittävin vaikutus on 21 päivän mittainen lentokielto Yhdysvaltoihin, Kongon Demokraattisessa tasavallassa, Ugandassa tai Etelä-Sudanissa vierailun jäljiltä. Emme ajatelleet lentää Yhdysvaltoihin lähimmän kolmen viikon aikana Afrikasta palattuamme, joten tämän ei pitäisi elämäämme haitata. Etelä-Sudan on muuten mielenkiintoisesti sekin päätynyt tuolle listalle, vaikka siellä ei kai tapauksia ole ollut yhtään, mutta ehkäpä CDC ajattelee, että rajat tuolla suunnalla ovat sen verran huokoisia, ettei niihin voi luottaa.
(Jutun otsikkokuva on tehty tekoälyllä)
