Matkasuunnitelmat

Tulevia matkoja on aina mukava suunnitella

First G Göteborg

Saaria G:stä Ö:hön

by

Saaret ovat kivoja kesäkohteita. Meidän nyttemmin melko vaatimattomassa matkailusuunnitelmassa niitä on kuitenkin kolme. Aloitamme Göteborgista, joka ei ole…

Vuorossa Kirgiisia ja Kazakstan

Vuorossa Kirgiisia ja Kazakstan

by

Tiistaina suuntaamme Euroopan toiselle laidalle, itään, siinä missä hetki sitten olimme Euroopan läntisimmällä niemellä. Tosin tuon Euroopan osalta…

Kevätretki Lissaboniin

Kevätretki Lissaboniin

by

Huomenna taas mennään! Etukäteisfiilistelyt ovat jääneet Lissabonin osalta vähän vähemmälle, kun ensimmäiset päivät USA:sta paluun jälkeen menivät paitsi…

Maaliskuun kuva

Maaliskuun kuva

by

Maaliskuun kuvaksi valikoitui maaliskuussa tekemistämme matkoista viisi vuotta sitten tekemämme matka Etelä-Amerikkaan. Kiersimme tiiviillä aikataululla Chilessä, Argentiinassa, Uruguayssa…

Joustavasti Kazakhstaniin

Joustavasti Kazakhstaniin

by

Sapattivapaani lopun jo häämöttäessä pääsiäisen lähestyessä tuntui tärkeältä käyttää vielä maaliskuun viimeisiäkin vapaita viikkoja matkustamiseen – vaikka helmikuustakin…

Maita, joissa on melkein käyty

Maita, joissa on melkein käyty

by

Matkamessujuttujen ja seuraavien matkajuttujen väliin voisi mahtua tämä pieni päivitys syksyisen Aasian matkan kuvien edelleen jatkuvan läpikäynnin muistuttamana….

Uusia maita ja tuttuja ihmisiä – matkamessuilla

Uusia maita ja tuttuja ihmisiä – matkamessuilla

by

Torstain ”työpäivän” jälkeen pidimme perjantaina vapaata, mutta lauantai-iltapäivällä palasimme messuille bloggariohjelman innostamana. Bloggaaja Inna-Pirjetta Lahti kertoi kansainvälisistä matkailutapahtumista…

Työpäivä matkamessuilla

by

Messubloggaajat ovat matkamessuilla lehdistöstatuksella, joten olimme messuilla jo eilen(kin) ja pääsimme kuuntelemaan ammattilaisille suunnattuja luentoja (ja nauttimaan lehdistökeskuksen…

Meriharakka matkamessuilla

Meriharakka matkamessuilla

by

Tänäkin vuonna osallistumme Matkamessuille messubloggaajana. Pirkon sapattivapaa on mahdollistanut asiaan panostamisen viime vuotista enemmän ja niinpä olemmekin omalta…

Matkamessujen lippupakettien voittajat

Matkamessujen lippupakettien voittajat

by

Rakettien paukkeessa arvoimme voittajat ystäväpariskuntamme toimiessa onnettarina. A & A luettelivat 10 numeroa väliltä 1-66 (kommenttien määrä vuodenvaihteeseen…

US Embassy Finland Jyrki69

Vuoden 2015 ensimmäiset matkat

by

Vielä viikko sitten meillä ei todellakaan ollut yhden yhtä lentoa varattuna – siinä missä viikonlopun mittaan muita matkabloggaajia…