Verlan puuhiomo ja pahvitehdas
byVerla oli seitsemäs (ja viimeinen) kotimainen Unescon maailmanperintökohde, jossa olemme vierailleet. Meiltä, länsisuomalaisilta, se jäi viimeiseksi, sillä selvästikin…
Kotimaan matkat
Verla oli seitsemäs (ja viimeinen) kotimainen Unescon maailmanperintökohde, jossa olemme vierailleet. Meiltä, länsisuomalaisilta, se jäi viimeiseksi, sillä selvästikin…
Maabongauksen ohella innostuimme jossain vaiheessa kevyesti majakkabongauksesta. Onhan se mukava kesäharrastus, etenkin Suomen majakoiden osalta. Siinä missä maabongaukseen…
Espoon uusin museo, Saaristomuseo Pentala, avasi ovensa jo kesäkuussa, mutta pääsimme lopulta matkaan vasta sateisena heinäkuun perjantaina. Pentalan…
Jo keväällä kiersimme päiväretkellä Läntisen Suomenlahden majakoita, mutta ei ne tämän kesän majakat jääneet Rönnskäriin, Kallbådaniin, Jussaröhön, Sundharuniin…
Viime kesän Unescon maailmanperintökohdekierroksemme jälkeenkin Suomen seitsemästä kohteesta vielä kaksi oli meiltä käymättä, joten tarvittiin vielä muutama kierros…
Olemme viime viikkoina ihastelleet kotiseutumme kesäistä autiutta. Näinä heinäkuun viikkoina ilmeisesti melkein kaikki ovat matkustaneet ulkomaille tai kesämökille…
Kävimme viimeksi Villa Schildtissä katsomassa sen kesänäyttelyä kolme vuotta sitten. Tänä vuonna vuorossa oli vasta yleisölle avautunut Villa…
Hyppää tästä suoraan uudempaan majakkalistaamme :-) – tämä lista on jo vanhentunut. Lauantaisen majakkaretkemme jälkeen yritin kasata listaa…
Viime kesän kotimaan kierroksemme otsikkona oli Neljä majakkaa ja kolme Unescon maailmanperintökohdetta. Sälgrundin, Tankarin, Valassaarten ja Marjaniemen jälkeen…
Käymme Turussa useita kertoja vuodessa sukuloinnin, tapahtumien tai muun asioinnin takia. Usein myös yövymme Turussa ja vuosien mittaan…
Maaliskuussa, loskakelissä, Aurajoki ei ole kauneimmillaan. Kauniin lumiset maisemat olivat plusasteiden myötä mennyttä. Me olimme kuitenkin aloittamassa viikonloppua…
Ehkei nykyisin enää aina, mutta aikoinaan oli tapana sanoa, että jokaisen menestyvän miehen takana on nainen. Äitinikin oli…