Makea kesä Espoossa

Olemme viime viikkoina ihastelleet kotiseutumme kesäistä autiutta. Näinä heinäkuun viikkoina ilmeisesti melkein kaikki ovat matkustaneet ulkomaille tai kesämökille ja vain me olemme jääneet kotiin. Ihan tarkoituksella, sillä kesähän on Suomen parasta aikaa.

Kesäisen kotiruuan lomassa: uudet perunat lisukkeilla tai vaikka raikas kreikkalainen salaatti, joka tuo mieleen Kreikan purjehdusten lounaat on myös kiva käydä välillä herkuttelemassa.

Peroba Cafe

Tällä viikolla kävimme testaamassa Peroba Cafen iltapäiväteen Leppävaarassa. Länsiväylä listasi taas kerran Espoon kesäisiä kahviloita, joista useimmat olivatkin meille jo tuttuja, mutta tämä oli uusi tuttavuus ja iltapäiväteehän on aina hyvä idea!

Peroba Cafe Espoo Peroba Cafe Espoo

Kuten yleensäkin iltapäivätee aloitetaan valitsemalla teelaatu. Pitäydyimme mustassa teessä, joita tarjolla oli kolmea laatua: Hattialli (Assam), Mary Grey ja Vaahterasiirappitee, joista valitsimme kahta jälkimmäistä. Myös vihreän teen ystäville oli tarjolla kolme vaihtoehtoa ja lisäksi valkoinen tee White Carambola, jonka olisin valinnut, jos tarkoitus olisi juoda vaan teetä. Tähtihedelmän ja mansikan paloilla maustettu pehmeä valkoinen tee kuullostaa hyvältä!

Peroba Cafe Espoo

Teen jälkeen pöytään tuotiinkin jo kolmikerroksinen herkkutarjotin! Alimmalla tasolla oli toki suolaisiakin vaihtoehtoja, mutta kyllä nekin voi laskea herkuiksi. Etenkin sipulipiiras oli niin hyvää, että ostimme sitä vielä isot palat kotiin seuraavan päivän lounaaksikin.

Skonssien kohdalla kävimme pientä kisaa siitä, että kumpi ehtii syömään enemmän vadelma- ja omenarosmariinihilloa ja kermavaahtoa niiden kanssa!

Peroba Cafe Espoo Peroba Cafe Espoo Peroba Cafe Espoo

Ylimmän hyllyn kohdalla tahti alkoi jo hiukan hiipua – vaikka annokset ovat pieniä, niin monen monta pientä tarkoittaa kyllä yhteen laskettuna jo ihan kunnon ateriaa! Mutta aina muutama vadelmatartaletti johonkin koloon vielä mahtuu, etenkin jos ne ovat ehdottoman suussasulavia. Tryffelit eivät oikein selvinneet helteestä – lusikalla ne sai pyydystettyä suuhunsa, mutta vähän kiinteämmässä muodossa ne olisivat luultavasti olleet paremmin edukseen.

Peroba Cafe Espoo

“Aterian” jälkeen kävi hetken verran mielessä, että pitäisikö jäädä hetkeksi vielä nauttimaan tämän ihan Kehä I:n kupeessa, mutta kuitenkin omassa rauhassaan olevan kahvilan kesäisestä miljööstä, mutta helle ei kuitenkaan houkutellut viipymään.

Peroba Cafe Espoo

 Peroba Cafe löytyy Leppävaarasta osoitteesta Laturinkuja 10.
Iltapäivätee on tarjolla vain kerran kuussa, mutta ainakin tätä kirjoitettaessa elokuun kattaukseen 22.8. on vielä tilaa. Mutta toki Peroba Cafeeseen voi piipahtaa muulloinkin, joko lounaalle tai teelle (tai kahville).

Iltapäivätee maksoi muuten melko hulppeat 20 euroa per nuppi, eli vitosen enemmän kuin Nokkalan Majakan vaihtoehto viime talvena. Tosin tuolla 5 eurolla sai enemmän syötävää, mutta ehkä sitä sitten olikin jo vähän liikaakin.

Fat Lizard

Makeita herkkuja kävimme alkukesästä maistelemassa myös Otaniemen metroaseman välittömään läheisyyteen avatussa Fat Lizard -ravintolassa.

Donald Trumpin ollessa nyt erinomaisen ajankohtainen, niin kannattaa muistaa Fat Lizardin Donut Trump -jälkiruoka (grillattuja donitseja, vaniljajäätelöä, marjoja, vaahtokarkkia, hattaraa, kinuski- & suklaakastiketta).

Fat Lizard Donut Trump

Fat Lizardissa voi toki syödä ennen jälkiruokaa ihan asiallisestikin. Etenkin Halloumi Salad (hiiligrillissä savustettua halloumia, avokadoa, chiliä, salaattia, Friida kananmunaa, tomaattia, avomaankurkkua, punasipulia & piparjuurikastiketta) oli minusta kivasti hiukan erilainen salaatti, joskin isoja jälkiruoka-annoksia ajatellen jopa vähän liiankin ruokaisa 🙂

Toki viikottain vaihtuvalta lounaslistalta löytyy muitakin hyviä lounasvaihtoehtoja

Fat Lizard Halloumi Salad

Fat Lizardin löydät Otaniemestä osoitteesta Tietotie 1.
Donut Trumpin ja Halloum Saladin kävimme syömässä Fat Lizardin laskuun.

 

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

18 kommenttia artikkeliin ”Makea kesä Espoossa

  1. Nyt on kyllä herkullisen näköisiä kuvia.
    Kotiseutumatkailu on aivan mielettömän mukavaa puuhaa ja välillä tuntuu ettei ole Suomessa ollenkaan kun ympäristö on niin erilainen.

    1. Kiitos Nelli – jos vaikka, useimmiten, pitääkin syödä järkevästi, niin aina välillä pitää tsekata tätä herkkupuoltakin!

  2. Hitsi miten hyvännäköiset paikat! Ja tuo iltapäivätee kyllä houkuttais vielä enemmän, pitää koittaa etsiä löytyykö JKL alueelta muualta kuin Teeleidistä (ei sillä että siinäkään olisi mitään vikaa, on vain testattu jo!).

    hanna

    1. Kiitos Hanna! Teeleidin mekin taannoin testasimme ja pidimme tarjottavista, mutta palvelukokemus ei sillä kertaa osunut ihan nappiin osaltamme ainakaan.

  3. Molemmat ravintolat ovat minulle ennestään tuttuja, joskin viikonloppubrunsseilta. Pienten lasten kanssa on niin helppo valita brunssibuffetpöytä jotta kaikki saavat juuri sitä mitä haluavat.

    1. Kiitos Anna! Meille sopivat nuo iltapäiväteet paremmin kuin viikonloppubrunssit – olemme turhan hitaita lähtemään aamulla liikkeelle ellei ole ihan pakko 🙂

  4. Tämä postaus tuli erinomaiseen ajankohtaan! En ole tarkemmin paneutunut Fat Lizardiin, mutta tiesin sen olemassaolon ja olen pohtinut että voisi käydä siellä vielä joskus. Niin salaatti kuin jälkiruokakin toimi hyvänä viimeisenä houkuttimena. 🙂

  5. Olipas mukavannäköiset paikat. Itse en ole käynyt iltapäiväteellä vielä, vaikka melkein Ausseissa tarkuin Grouponin tarjoukseen, jolla sai noin 35 eurolla aikamoisen luksuspaketin (normihinta taisi olla lähempänä 100 dollaria). Tuokin näytti oikein hyvältä, vaikka en minäkään olisi saanut kaikkea mahdutettua itseeni 🙂

    1. Kiitos Sandra! Olemme viime vuosina käyneet Suomessa iltapäiväteellä ainakin kerran vuodessa. Minusta se on kiva “arjen yläpuolella” hetki ihan arkeen – sopii melkein paremmin, meille ainakin, kotikulmilla kuin maailmalla.

  6. Tämäpä hauskaa, juuri eilen tutkiskelin Fat Lizardin nettisivuja ja totesin, että tuolla pitäisi käydä, “kun on niin lähelläkin” ja näyttää ruokalistan perusteella mainiolta. Ja viime viikonloppuna katselin tätä postausta Peroba Cafen näkökulmasta, mutta silloin oli valitettavasti jo liian myöhäistä brunssille. 🙂 Minusta on ihanaa kun kerrot näistä ihan läheltäkin löytyvistä paikoista! Monta hyvää vinkkiä tullut tällä tavoin bongattua.

    1. Kiitos sarrrri! Kun nyt muistutit, niin ehkä tosiaan pitäisikin taas joskus käydä siellä 🙂 – jos vaikka kunhan Skotlannista ja Irlannista palataan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.