Espoon uusin museo, Saaristomuseo Pentala, avasi ovensa jo kesäkuussa, mutta pääsimme lopulta matkaan vasta sateisena heinäkuun perjantaina.
Pentalan tämän kesäistä suosiota ajatellen sadepäivä olikin loistava valinta, sillä saaristoveneissä oli väljää ja suositun Gurlin talon kierrokselle mahtui ongelmitta.
Saaristomuseon sydän on Gurlin talo. Talo on kalastajapariskunta Arvid ja Gurli Nyholmin koti, jossa Gurli asui vielä 1980-luvulla. Arvid kuoli jo 1972, mutta Gurli jatkoi elämäänsä Pentalassa, myös kalastaen, joskin enää omiksi tarpeikseen. Talossa kalastajanlesken, saaren viimeisen asukkaan, tavarat on palautettu alkuperäisille paikoilleen.
Aloitimme kierroksen talon paremmalla verannalla, jossa oppaamme Arttu kertoi Nyholmien perheestä ja näytti myös heistä säilyneitä valokuvia.
Lapsettoman kalastajaperheen asunnoksi talo voi vaikuttaa isolta, mutta kuten monet saariston talot, se on rakennettu myös kesävieraita ajatellen. Elanto saaressa koostui monesta: kalastuksesta, kesävieraiden pidosta ja taisipa mukana kieltolain aikaan olla myös hiukan salakuljetustakin.
Kierros talossa etenee räsymattoja pitkin. Museovieraiden jalkojen alle tarkoitetut matot ovat uusia, mutta muuten talon matot ovat Gurlin jäljiltä. Arkiverannalla on talon asukkaiden työjalkineet rivissä: tästä se aamun kalastusreissu voisi alkaa.
Olohuoneessa, kuten muuallakin talossa, ainakin 40- ja 50-luvulla syntyneet löytävät monta yhtymäkohtaa jos ei omaan lapsuuteensa niin ainakin mummolaan.
Olohuoneessa pysähdyn katsomaan katosta riippuvia lankatonttuja: tällaisia meilläkin oli ja tällainen meillä on vielä saunassa, saunatonttuna.
Gurlihan oli sukua!
Mutta varsinainen yllätys tulee vastaan olohuoneen lipaston päällä. Esillä on paljon suvun valokuvia ja pysähtyessäni katsomaan niitä yllätyn: tuossahan on pikkuserkkuni hääkuva! Pentalasta palattuamme palaan laiskasti ja satunnaisesti tekemäni sukututkimuksen pariin ja sieltähän se löytyy, Gurli Nyholm, äitini serkun vaimon sisko.
Gurlilla oli monen monta sisarusta ja veljeä, kymmenlapsiset perheet eivät 1900-luvun alussa olleet harvinaisia, myös isäni äidin perheessä sisaruksia oli kymmenen, mutta osa heistä kuoli hyvin nuorena, kuten Gurlinkin sisaruksista.
Pikkuserkkuni hääkuvan lisäksi juhlaverannalla esillä olevista kuvista löytyy toinenkin tuttava, pikkuserkkuni serkku, joka on sattumalta myös ollut Lassen työkaveri – eli aika läheltä tämä Pentala meitä liippaa!
Kalastajaksi Pentalaan
Gurlin perhe oli maanviljelijöitä, ei kalastajia, mutta päätyessään kalastajanvaimoksi Pentalaan Gurli toi mukanaan saarelle myös hiukan maanviljelyä. Museon hoivissa puutarha on tänä kesänä ainakin vielä hiukan kärsinyt, niin kuumuudesta kuin nälkäisistä peuroista, mutta ehkä vielä joskus Pentalan saaristomuseon alueella keittiöpuutarhakin palaa Gurlin aikaiseen loistoonsa.
Muutama lehmä, lampaita, sika ja kanoja kuuluivat myös kalastajatilan elämään.
Kalastuksen raskaudesta nuori oppaamme Arttu kertoo miten aamulla noustiin kahden maissa aamuyöstä pyydyksiä kokemaan ja miten päivä jatkui matkalla Helsinkiin, jossa saalis myytiin torilla. Pentalaan palattiin vasta iltapäivällä ja Gurlin tapauksessa, puutarhan takia, työpäivä jatkui vielä iltaan.
Kesäpäivä, sateinenkin, on Pentalan saaressa idyllinen, mutta syksyn ja talven pimeydessä, aikaan ennen sähköä, idyllisyys on luultavasti ollut kaukana. Kelirikkoaikaan saaressa oltiin omillaan.
Gurlin talon lisäksi vanhalla kalastajatilalla pääsee tutustumaan kymmenkuntaan muuhun rakennukseen, joista monet on aikoinaan rakennettu kesävieraiden majoittamista varten. Tila on ollut asuttu 1750-luvulta lähtien ja rakennuksista vanhimmat säilyneet ovat 1790-luvulta. Rakennuksia on kunnostettu, mutta mahdollisimman paljon niiden autenttisuutta kunnioittaen.
Gurlin talo päätyi museokäyttöön hänen toivomuksestaan: lapsia ei Gurlille ja Arvidille siunaantunut ja syystä tai toisesta talo ei päätynyt myöskään yhdellekään hänen sisaruksistaan. Etenkin vierailtuamme äskettäin Tammisaaressa Villa Skeppetissä jäin pohtimaan että näinköhän monetkin lapsettomat pariskunnat, niin Gurli kuin Göran Schildtin leski Christine Schildt, tukevat omalta osaltaan merkittävästi Suomen historian säilyttämistä.
Käytännön juttuja
Me poikkesimme Gurlin talon ohella Cafe Lillstuganiin iltapäiväkahville/teelle ja kävimme toki myös Villa Rosengårdenin museokaupassa. Melkein jäi harmittamaan, etten tullut ostaneeksi kätevän tuntuisia pieniä patalappuja parin.
Ruokailukin saarella onnistuu Esbo Segelföreningenin Påven-ravintolassa.
Gurlin taloon järjestetään kierroksia suomeksi kahdesti päivässä (11:30 ja 15:30) ja ruotsiksi ma, pe, la (14:30). Taloon pääsee tutustumaan vaan oppaan seurassa, sillä talon runsas esineistö ei mahdollista avoimia vierailuja. Ryhmäkootkin ovat pieniä, 12 henkeä, joten paikka opastukselle kannattaa varmistaa puhelimitse ennen saarelle lähtöä.
Pentalaan pääsee omalla veneellä ja saaristoveneillä Soukasta, Suomenojalta ja Suinonsalmesta.
Museon lisäksi saarella on myös sisävesijärvi, jossa olemme muutamaan kertaa saarella omalla veneellä vieraillessamme käyneet, mutta tällä kertaa sateinen päivä ei houkutellut ei järvelle, ei hiekkarannalle eikä luontopolulle.
Ei vaikka minusta järvi keskellä saarta on aina jännä juttu!
Moottoriveneellä ei kyllä saisi tälle luonnonsuojelualueelle rantautua.
Saaristomuseo Pentalan omilta nettisivuilta löytyy paljon lisätietoa ja museon Facebook-sivulta esimerkiksi linkkejä siitä tänä kesänä tehtyihin television uutisklippeihin.
Facebook-sivuilla on myös lisää kuvia Gurlista.
Saaristoveneiden aikataulut ja lähtöpaikat löydät vaikka täältä.
Mielenkiintoinen paikka ja olipa hauska yllätys, että talosta löytyi tuttu valokuva ja sukulaisuussuhde selvisi.
Itse olen nyt kesän aikana kierrellyt enempi ja vähempi tunnetuissa kotimaan kohteissa ja täytyy kyllä sanoa, että kovasti arvostan tälläisten paikkojen säilyttämistä. Onhan nämä hienoja vierailukohteita.
Kiitos Virpi!
Näillä helteillä olemme hakeutuneet merellisiin kohteisiin, joista Pentala on tosiaan hieno esimerkki.
Olenkin Instagramissa nähnyt kuvia tästä paikasta. Museot ovatkin hyviä sadepäiviin, silloin voi hyvällä omalla tunnolla viettää aikaa sisällä, eikä tarvitse pelätä, että ”hukkaa” vähäiset aurinkoiset päivät. No tänä kesänä ei sitä ole tarvinnut pelätä, ja olen itsekin välillä ollut päivät sisällä ja lähtenyt ulos vasta ilman vähän viilennyttyä.
Kiitos Annukka! Tuo on niin totta, että ”tavallisina” suomalaisina kesinä on jotenkin kunnon kesäpäivinä sellainen olo, että pakko lähteä ulos, sillä kohta taas sataa :-)
Toivottavasti et pahasti, mutta näin sivullisen silmin katsottuna sinussa on Gurlissa on kyllä samaa näköä – sukulaisia tosiaan :)
Ihania paikkoja nämä Pentalan kaltaiset museot. Toivottavasti myös ulkomaalaiset turistit löytävät tiensä näihin kotiseutumuseoihin, jotka kertovat taas suomalaisesta kulttuurista tarinaa eri näkökulmasta. Kiireettömyys ja luonnonläheisyys luo hurjan kontrastin nykyiseen it- ja some-elämään, yhtään sitä väheksymättä.
Blogiasi on kiva seurata :)
Kiitos Tuikku! Erityisen mielenkiintoista tässäkin on mielestäni se, että ajasta, jolloin tuolla vielä oikeasti asuttiin ympärivuotisesti en sentään oli kuin alle 50 vuotta, eli aika lähimenneisyyden suomalaisuudesta on kyse.
Kyllä tällainen 80-lukulainenkin löytää paljon tuttuja elementtejä mummolastaan noista sisustuksista :)
Voi mikä sattuma tuo sukulaisten bongaaminen kehyksistä! Aika hauska!
Kiitos Teija! Näitä lähimenneisyyden esineitä oli kiva joskus myös katsastaa vaikka Design-museon kokoelmissa. Itse en pyri säilyttämään muistoja esineinä, mutta hyvä, että museot niitä säilyttävät.
Ja tuo sukulaisuus”löytö” oli tosiaan ihan yllätys!
Tälläiset paikat ovat ihania kohteita, kaikki on ihan kuin joku olisi vain lähtenyt juuri jonnekkin.
Kiitos Satu! Tosin totuus tässäkin tapauksessa on, että taloa on kunnostettu ja esineistöä on koottu myös sukulaisilta takaisin sinne.
Olipa kiva päästä kurkkaamaan sisään Gurlin taloon!
Olimme Pentalassa viikko sitten, mutta emme ehtineet kierrokselle. Niinpä reissustamme tuli ulkoilmapainotteinen. Blogikuvista tuli aurinkoisena päivänä vähän eri näköisiä, mutta onhan tuossa sateessakin oma viehätyksensä.
Kiitos Johanna! Pentala on meille jo aikaisemmilta vuosilta sen verran tuttu saari, että me panostimme tällä kertaa lähinnä museoon, joten sadepäivä oli siihen tarkoitukseen oiva valinta.