Vietimme Dominicalla kaksi kokonaista päivää, joten patikointiretken lisäksi ehdimme hyvin myös kierrellä pääkaupunki Roseauta. Osa risteilyaluksista jättää Dominican edelleen väliin, joten saimme kuljeskella tässä pienessä (asukkaita alle 20 000) pääkaupungissa lähes ainoina turisteina.
Kevyt suunnitelmamme oli käydä katsomassa kasvitieteellistä puutarhaa ja sen jälkeen ihan vaan kuljeskella vanhassa kaupungissa katsomassa vanhoja värikkäitä taloja.
Tuhoutunut puutarha
Kasvitieteellinen puutarha osoittautui käyntikohteena mielenkiintoiseksi, sillä sitä ei oikeastaan enää ollut. Hurrikaani Maria oli vienyt rikkonut kasvihuoneet ja pienen lintutalon papukaijat olivat tainneet lentää tiehensä.
Sisäänkäynnin lähellä oli valtavan iso baobao-puu kaatuneena bussin päälle. Se oli kuitenkin ollut siinä jo useamman vuosikymmenen, muistona vuonna 1979 Dominican yli pyyhkäisseestä hurrikaani Davidista.
Tuhoista huolimatta kiertelimme hiukan puutarhan aluetta. Muutama työntekijä oli tekemässä pienimuotoista raivausta ja joillain alueella uudet kukat olivat jo kasvun alussa. Nousimme myös portaat ylätasanteelle, mutta emme päässeet etenemään portaiden yläpäätä edemmäs, sillä polku oli oksien ja sekalaisen kasvuston tukkima.
Jos olisimme olleet kovinkin innokkaita puutarhaharrastajia, niin näkemämme hävitys olisi voinut olla pettymys, mutta olimme valinneet puutarhan enemmänkin muiden nähtävyyksien puutteessa ja näkemämme kertoi hyvin maan ja sen pääkaupungin tilanteesta puoli vuotta hurrikaani Marian jälkeen.
Ymmärsimme hyvin, että tilanteessa, jossa monelta puuttuu vielä talo tai talosta katto, sähköt tai juokseva vesi, niin kasvitieteellisen puutarhan kunnostus ei ole ehkä kaikkein kiireellisin asia.
Keskustan kauppakaduilla etenkin hedelmät ja vihannekset vaihtavat omistajaa. Paikallista olutta (tai muuta kylmää juotavaa) varten on uskaltauduttava pieniin, hiukan huonosti valaistuihin kauppoihin tai baareihin, joita ei kuitenkaan ole kovin tiheässä.
Palasimme rantaan ja löysimme risteilyaluslaiturin läheltä pienen torialueen, jossa muutama matkamuistoja myyvä koju tarjosi tänäänkin tuotteitaan meille harvoille matkailijoille ja ostimme Dominica-magneetin, jotain edes.
Pieni matkatoimistokin löytyisi, muttemme ole juuri nyt sen palveluiden tarpeessa.
Siirtomaa-arkkitehtuuria
Ihan pääkaupungin keskustassa monet talot olivat melko ehjän näköisiä, vaikka joistakin taloista puuttuu täälläkin katto. Sint Maartenilla ja Saint Martinilla vieraillessamme paikallinen lehti kirjoitti, että joistakin taloista puuttuu vieläkin katto vaikka seuraava hurrikaanisesonki lähestyy. Dominicalla koko saaren laajuisesti sanan joistakin voinee vielä korvata sanalla useimmista.
Keskustan vanha kirkko on sekin suljettu. Ehkä senkin kunnostuksen aika vielä tulee. Museokin olisi rantakadulla ollut, mutta emme innostuneet. Ehkä olisi pitänyt, tuskin sielläkään nyt kovin montaa turistia vierailee.
Kiinalaisten suunnittelema, rakentama ja rahoittama parlamenttitalo sen sijaan näytti olevan (jo?) hyvässä kunnossa. Useimmilla, ellei kaikilla, Etelä-Karibian saarilla kiinalaiset ovat nykyisin vahvasti läsnä, kuten Afrikassakin. Kaikki eivät ehkä pidä suuntauksesta, mutta raha kelpaa.
Dominica, jos mikään Karibian saarista, tarvitsisi nyt matkailijansa – ja edelleen ehkä myös vapaaehtoistyöntekijöitä. Täällä tosin ei ole tarjolla söpöjä eläimiä autettavaksi, mutta raivaus- ja rakennustöitä riittäisi. Dominica onkin kuulemma yrittänyt houkutella muualle muuttaneita kansalaisiaan, etenkin rakennusalalla työskenteleviä, tulemaan käymään vanhassa kotimaassaan ja käyttämään lomansa rakennuksilla.
Aikamme kierreltyämme iltapäivän helle ottaa voiton uteliaisuudesta ja sen sijaan, että kurkistaisimme vielä yhden kulman taakse palaamme hienon hotellimme ilmastoituun huoneeseen.
Me jätimme saarelle vain rahaa, mutta ehkä sekin osaltaan auttoi hiukan.
Matkamme viimeisenä iltana muistelimme hotellimme laiturilla Rodney Bayn laguunin rannalla sen kohokohtia rommin ja kuohuviinin äärellä – en pidä väkevistä alkoholijuomista, joten ryhmämme ensimmäisen rommi-illan jälkeen pyysin rinnalle kevyemmän vaihtoehdon ja sainkin, tietysti, Aventura palvelee!
Ensimmäisen Dominica-päivämme pääaktiviteetti oli patikointi Soufrierestä Scotts Headiin. Molemmat pieniä hurrikaani Marian pahasti tuhoamia kyliä, jotka palasivat kertaheitolla 70-luvulle: sähköä saa generaattorista, jos sellaisen omistaa ja vesi haetaan astioilla säiliöistä. Kohtalaisesta kuumuudesta huolimatta selvisimme n. 2,5 tunnin patikoinnista – jees! Kuvissa Dominican vehreyttä, joka alkaa jo hennosti palailemaan – hiekkarantojahan tällä saarella ei ole, mutta vihreää luontoa sitäkin enemmän.
Toisen päivän vietimme pientä pääkaupunkia tutkien. Kasvitieteellistä puutarhaa ei käytännössä juuri nyt ollut olemassa, mutta värikäs kaupunki tarjosi toki muutakin.
Keskiviikkona kiertelimme pääkaupunki Roseauta. Kävimme myös kasvitieteellisessä puutarhassa, josta ei paljon ollut jäljellä. Tuo ison baobao-puun alle jäänyt bussi siellä oli kuitenkin 1970-luvun hurrikaanin jäljiltä, ei viime syksyisen. Paikallisen White Housen ovat kuulemma kiinalaiset suunnitelleet, rakentaneet ja rahoittaneet. Monet talot ovat vielä ilman kattoa tai muuten rikki myös pääkaupungissa.
Barbadokselle saavuimme pääsiäisen alla, kiirastorstaina, joka näkyi etenkin pääkaupunki Bridgetownin lähellä liikenneruuhkina, kun ihmiset hoitivat viimeisiä käytännön asioitaan ennen pääsiäisen viettoa.
Meillä käytännön asiat olivat jo hoidossa ja käytimme kiirastorstai-iltapäivän saarikierrokseen ja pitkäperjantaina kiertelimme hiukan siihen mennessä hiljentyneessä Bridgetownissa.
Kahden Dominica-päivän jälkeen lensimme Barbadokselle ja asetuimme taloksi Oistinsin kaupunkiin etelärannikolla. Iltapäivällä ehdimme jo maaseutukierrokselle: Sandy Lanen golfklubi, jossa on pidetty mm. Tiger Woodsin häät, näköalapaikkoja parikin (Mount Hillaby ja Cherry Tree Hill), sokeriruokopeltojen halki (sokeriahan tarvitaan rommin valmistukseen), vanha sokeritehdas tuulimyllyineen, muutama lehmä, lammas ja vuohi ja vielä Bathsheban surffiranta ja Gun Hill erilaisine leijonineen 🙂 Huomenna sitten ehkä pitkäperjantain hiljentämään Bridgetowniin.
Pitkäperjantai oli Barbadoksella kostea, hetkittäin jopa sateinen. Aamupäivällä kävimme Bridgetownissa: risteilymatkustajien suosima Carlisle Bay oli hiljainen, samoin keskusta – ihmiset olivat kirkoissa. Magnoliat ja Pride of Barbados -kukat pitivät pienestä sateesta. Oistinsin pienen kylän Friday Night Fish Fry ei kuitenkaan pyhästä tai kosteudesta välittänyt. Me viihdyimme kuitenkin Oistinissakin enemmän rannalla kuin meluisissa ruokakojuissa – huvinsa kullakin.
Grenada
St Georgen, pääkaupungin, pienen kaupunkikierroksen teimme saarella olleen risteilyaluksen jo lähtiessä, ja vaikka tuolloin, pääsiäislauantaina, kaupunki ei vielä ollut hiljainen ja autio, niin mukavan rauhallinen kuitenkin.
Uusi päivä, uusi maa: Grenada. Ehdimme katsastamaan pääkaupunki St. Georges’ia päivän risteilijän jo tehdessä lähtöä, mikä kuulemma tapaa vähintään puolittaa hinnat kaupungissa. Mausteisiin emme keskittyneet, mutta Grenadan asemaa muskottipähkinän ja kaakaon tuottajana oli vaikea olla huomaamatta. Myös täkäläinen pääsiäisharrastus, leijojen lennättäminen näkyi kaupungilla. Illaksi vetäydyimme jo hotellille, Karibian rytmejä kuuntelemaan ja nauttimaan barbecue-illallista hiekkarannalla. Huomenna sitten merelle, mutta katamariinilla, ei laivalla.
Pääsiäissunnuntaina kaupunki olikin sitten jo autio, mutta vietimmekin pääosan päivää merellä. Valaat ja delfiinit kun eivät pääsiäispyhistä perusta.
Hiljainen pääsiäissunnuntai Grenadassa. Lähdimme aamulla valas- ja delfiiniretkelle, josta olin jo jossain vaiheessa tihkusateessa sanomassa, että tämä on tylsin veneretki, jolla olen ikinä ollut, mutta löytyihän niitä, edes delfiinejä, sitten lopuksi aika montakin! Sääkin selkeni, joten satamaan palattuamme kävelimme koko St Georgesin lahden ympäri todetaksemme, että rauhallista on: pääsiäissunnuntai ja päivä ilman yhtään risteilyalusta.
Saint Vincent
Saint Vincent oli matkamme ainoa kohde, jossa vietimme vain yhden vuorokauden. Ehdimme kuitenkin kivasti iltapäivällä tutustumaan Kingstowniin ja seuraavana aamuna ennen lentoa sademetsään.
Saint Vincentin(kin) kohdalla vertailin mielessäni tällä kertaa valitsemaamme saarihyppelyä lentäen ja risteilyjä, joita niitäkin olemme useamman tehneet (tosin vaan yhden Karibialla). Näimme Saint Vincentistä luultavasti noin saman verran kuin risteilymatkustajat ehtivät nähdä, sillä aikaa olisi päiväseltäänkin ollut ½ päivän patikointiin ja pieneen kaupunkikierrokseen, mutta lentovaihtoehdon hyvänä puolena oli, että niitä ei tarvinnut tehdä peräkkäin ja kummankin pääsi aloittamaan levänneenä.
Aamulla vielä yksi silmäys Morne Rouge -rannalle ja sen jälkeen lento Saint Vincentille. Näkymää hotellihuoneen parvekkeelta hetken ihailtuamme kävimme tutustumassa Kingstowniin. Jos kävit kuvaamassa Kruunuvuoren vanhoja huviloita ennen kuin ne lakkasivat olemasta, niin olisit haltioissasi Kingstownin keskustan rapistuneista vanhoista taloista! Osuimme taas kaupunkiin hiljaiseen aikaan: satamassa oli kyllä risteilijä, mutta auringon jo melkein laskiessa risteilyvieraat olivat jo poistuneet kaupungista.
Tänään tutustuimme Saint Vincentin luontoon patikoimalla heti aamutuimaan 5 km (ja iPhonen mukaan 40 kerrosväliä) Vermont Trailiä sademetsässä. Papukaijat eivät yläilmoista osuneet kuviin, mutta kaakaopuun hedelmä sentään. Ja onhan se aasikin eläin 🙂 Nyt jo suihkunraikkaana lentokentällä, suuntana kierromatkamme viimeinen saari (ja valtio) eli Saint Lucia ja Rodney Bay ✈
Saint Lucia
Ensimmäinen iltamme Rodney Bayssä muodostui juuri sellaiseksi kuin olin toivonut. Aloitimme iltakävelymme tutustuen Rodney Bayn marinaan, jonka halusin nähdä ajatellen sinne Atlantin yli purjehduksen päätteeksi saapunutta veljeäni, ja päätimme sen niemen toiselle puolelle hiekkarannalle auringonlaskua ihailemaan Spinnaker-ravintolaan, joka sekin tuntui olevan vahvasti mukana ARC-purjehdukseen osallistuneiden mielessä.
Sademetsän aamusta Rodney Bayn iltaan. Katsastimme marinan ja rannan, hyödynsimme Happy Hourin ja söimme illallisen Spinnakers-ravintolassa auringonlaskun aikaan. Huomenna vielä saarikierros ja ylihuomenna kolmen legin paluumatkalle.
Viimeinen matkapäivä ja viimeinen saarikierros Saint Lucialle. Pitihän sitä ponnistaa vielä yhden Unescon maailmanperintökohteen takia – ja Saint Lucian kasvitieteellisessä puutarhassa oli sentään kasvejakin, toisin kuin Dominicalla.
Parin viikon reissaamisen jälkeen lepopäivä uima-altaan reunallakin olisi jo ollut mahdollinen vaihtoehto, mutta ahkeroimme kuitenkin vielä tämänkin päivän ja kiersimme Saint Lucian saarta, kuten täällä tänään olleen Costa Magicankin matkustajat. Pääkaupunki Castries oli kuten mikä tahansa vähän isompi kaupunki, näkymät Marigot Baylle olivat kuin postikortista, kuten opas/kuljettajamme muisti korostaa ja Anse La Rayen kalastajakylästä löytyi edelleen myös menneen ajan tunnelmaa jääkaappimagneettikauppiaiden lisäksi. Soufrieren alueella kävimme tietysti katsomassa Pitonit (Unescon maailmanperintökohde!) ja vesiputouksia niin tulivuoren alueella kuin kasvitieteellisessä puutarhassa. Banaaniviljelmiä oli vähän kaikkialla ja niitäkin pysähdyimme jossain vaiheessa katsomaan tarkemmin Päivän päätteeksi sitten matkan päätösrommit hotellin laiturilla auringon laskiessa.Olihan siinä, yhdelle päivälle!
Grenadine House on kuulemma ruotsalaisomistuksessa oleva entinen brittikuvernöörin residenssi. Hotellin sijainti oli mahtava ja tosin kuin monessa muussa hotellissa myös palvelu oli erinomaista. Tämäkin hotelli saattaisi jopa ylittää sen kynnyksen, että voisin siitä vielä kirjoittaa joskus ihan omankin jutun.
Näkymä huoneemme parvekkeelta Grenadine House -hotellissa
Holland Housen huone ja aamiainen ja sijainti olivat ykkösluokkaa, mutta henkilökunta ei.
Apartementos-tyyppiset hotellit olivat parin päivän yöpymisellä vähän turhia, etenkin kun lisäneliöiden kääntöpuolena oli usein suihkut, joista ei tullut kunnolla lämmintä vettä, lisämaksulliset tai muuten hankalasti käytettävät kassakaapit ja korkeintaan keskinkertainen henkilökunta.
Rodney Bayn Harmony Suites olisi nostanut sijoitustaan lämpimällä suihkulla, pistorasia ja peili -yhdistelmällä, joka olisi mahdollistanut tukan suoristamisen muutenkin kuin sokkona ja paremmin toimivalla ulko-oven lukituksella.
Lisää kuvia Facebookin puolella
Kirjoitan toki lisää juttuja matkamme kohteista, mutta niitä odotellessa Facebookin puolella on jo nyt lisää kuvia kohteista, eli jos et pode vakavaa Facebook-allergiaa, niin halutessasi voit katsella niitä täältä.
Samalla voit tietysti laittaa Facebook-kanavamme seurantaan, jos Sinulla on Facebook-tunnukset. Pelkkä kuvien katseleminen ei sitä tällaisella julkisella blogimme sivulla vaadi.
Karibian risteilyt ovat suosittuja ja useimmat tutustuvatkin alueen saariin asuen ja matkustaen isoilla risteilijöillä. Me teemme, tällä kertaa, matkaa lentäen saarelta toisella ja viivymme kullakin saarella keskimäärin 2-3 yötä, joten pääsemme myös tutustumaan ainakin muutamiin hotelleihin tällä alueella.
Fort Young
Fort Young -hotelliin Dominican pääkaupungissa Roseaussa rakastuimme.
Esimakua hotellista saimme jo ystäviltämme, jotka sattumalta viipyivät samassa hotellissa muutaman yön hiukan ennen meitä: “Arvatkaa ketkä nukkuu kolme seuraavaa yötä ovi auki, meren kohinassa. Ihan parasta mitä tiedän …”
Fort Young -hotelli on rakennettu vanhan brittilinnoituksen raunioille ihan meren rantaan. Huoneemme avautui merelle ja fiilis parvekkeella oli kuin risteilylaivalla, sillä edessä on vain merta, kohisevaa, turkoosinsinistä merta. Huoneissa on tehokas ilmastointi, mutta ystäväni idea nukkua ovi auki kuunnellen aaltojen kohinaa on kyllä parempi vaihtoehto. Päivällä parvekkeelta aukeaa näkymä ohi lipuviin purjeveneisiin, vasemmalla Dominican vehreisiin maisemiin ja Soufrieren kylään.
Ystävillämme oli tuuria. He pääsivät myös ihailemaan lahdella yöpynyttä valaistua Tui-varustamon Mein Schiff 3 -alusta – ja tietysti, kuten mekin, öistä tähtitaivasta.
Uima-allas ja ravintola
Hotellin keskellä on uima-allas, jossa on jopa infinity pool -fiilistä, ja sen ympärillä oleskelu- tai työskentelytiloja. Juuri näinä viikkoina Dominicalla on paitsi turisteja, myös eri järjestöjen avustustyöntekijöitä. Pienet pöydät ovat kysyttyjä työpisteitä. Auringonlaskun ihailemiseen allasalue tarjoaa upeat puitteet.
Hotellin ravintola tarjoaa aamiaiset, lounaat ja illalliset, buffet-pöytinä tai ateriat myös a la carte -listoilta. Muutkin pienen Roseaun ravintolat ja baarit ovat kävelyetäisyydellä, sillä hotelli on hyvinkin kaupungin keskellä ja täällä kaikki on lähellä.
Viimeisenä aamuna, kun lähdimme lentokentälle jo aamuyöstä, saimme aamiaispaketit mukaan.
Sademetsän läpi perille
Etäisyys lentokentältä onkin ehkä ainoa miinus, jonka hotellille antaisin – matkaa saaren toiselta laidalta Roseauhun on yli tunti ja tie kiemurtelee ylös ja alas vuorten rinteitä. Jos matkaa tekisi päivällä, niin toki se tarjoaisi näköaloja koko saareen, mutta me sekä saavuimme että lähdimme pimeällä.
Jo hotellin aula tarjoaa Dominican luontoa, vesiputouksia, vihreyttä ja liskoja
Joten, jos kuulut siihen matkailijaheimoon, joka ei pidä risteilyistä, mutta tutustuisit mielelläsi Karibiaan ja Dominicaan, niin harkitse Fort Young -hotellia.
Tai vaikka pitäisit risteilyistä, niin ota pari lisäpäivää Karibialla ja lennä viettämään ne tänne – harvasta hotellista sanoisin näin, mutta tämä on mielestäni melkein matkan arvoinen jo pelkästään hotellin takia. Dominica tarjoaa nytkin, hurrikaani Marian jäljiltäkin, paljon: luontoelämyksiä ja tutkimusretkiä pieneen värikkääseen Roseaun kaupunkiin.
Vähintäänkin vahvan värielämyksen tarjoaa jo läheinen Ruins Rock Cafe – toki se tarjoaa myös vaikka paikallisen oluen tai jotain vahvempaakin.
Hotelli ei taida olla Dominican halvin – päinvastoin – mutta hintansa arvoinen, oli se hinta lähes mikä tahansa. Me asuimme hotellissa osana kiertomatkaamme ja luultavasti päädyimme näin hienoon hotelliin siksi, että pääosa Dominican hotelleista oli vielä suljettuja, mutta hyvä niin! Asiallisesti ottaenhan tiiviillä kiertomatkalla hotelleihin ei kovin paljoa kannata panostaa, kun niissä viivytään vaan muutama yö ja päivätkin enimmäkseen retkeillään jossain muualla.
Pienessä ryhmässämme (11 henkeä) pääosa taitaa olla tällä matkalla siksi, että eivät pidä risteilylaivoista. Mekään emme varsinaisesti ole risteilyfaneja, mutta mielellään rajaamme niiden määrän sanotaan nyt korkeintaan yhteen vuodessa tai kahdessa, joten viime syksyn Alaskan ja Havaijin risteilyjen jälkeen seuraavaan risteilyyn taitaa vielä mennä muutama vuosi.
Tämä sivusto käyttää evästeitä palveluiden toimittamisessa, mainosten personoinnissa ja liikenteen analysoinnissa. Käyttämällä sivustoa hyväksyt evästeiden käytön.HyväksyLue lisää
