Klikkiotsikoksi tälle tarinalle olisi myös voinut sopiva vaikka “Nähdä Havaiji ja kuolla”.
En kuollut, mutta keuhkoveritulppa on sen verran vakava juttu, että ehkä tämä tarina kannattaa kertoa (ja lukea).

Paljon lentävänä tiedän toki, että etenkin pitkillä lennoilla laskimotukos vaanii ja sen estämiseksi on hyvä muistaa:

• käyttää lentosukkia
• liikkua koneessa säännöllisin väliajoin
• tehdä jaloilla pohjeliikkeitä
• juoda riittävästi vettä

mutta joskus jollain lennolla jotain tai kaikkea näistä ei vaan tule tehtyä.

Lensimme Vancouverista Honoluluun iltapäivälennolla, lentolipussa luki

Vancouver Kanada Terminaali M

Hawaii (Oahu,Honolulu) Yhdysvallat Terminaali M

18:10

21:20

WS1864

Westjet

Vancouverissa oli kaunis, lämmin päivä ja ennen lentokentälle lähtöä kävimme vielä lentämässä vesitasolla, joten päivän toinen lento jäi vähän vähemmälle huomiolle.
Kuten sekin, että Vancouverin ja Honolulun välillä on aikaeroa 3 tuntia, eli kyseessä oli kuitenkin yli 6 tunnin lento.

Vasta koneessa tajusin, että minulla on vain lyhyt tukisukka vain toisessa jalassani: käytän sellaista lähes aina nilkasta leikatun melanooman takia oikeassa jalassani. Tajusin myös, että olisi kannattanut ottaa lämmin huivi koneeseen, sillä Westjetin koneessa oli kylmä, mutta se ei nyt oikeastaan liity tähän tarinaan.

Kipu pohkeessa

Honolulussa ja myöhemmin viikon Havaijin risteilymme aikana vasen pohkeeni tuntui ajoittain lievästi kipeältä, syvällä pohkeen sisällä. Kipu oli lievää ja häiritsi lähinnä aamuyöstä, mutta asettui Voltarenilla. Hiukan sitä ihmettelin, mutta toisaalta minulla on joskus todettu samassa pohkeessa sinänsä harmiton Bakerin kystakin, joten en ollut asiasta kovin huolestunut.

Havaijilta lensimme takaisin reittiä Honolulu – Seattle – Lontoo,Gatwick – Helsinki. 6 + 9 + 3 tuntia. Tosin olimme ensimmäisen 6 tunnin jälkeen yön Seattlessa lentokenttähotellissa, eli siinä välissä lennoissa oli 16 tunnin tauko. Lontoossa tauko oli vaan luokkaa 3 tuntia.

Saavuimme kotiin maanantai-iltana. Ensimmäinen yö oli 13 tunnin aikaeron takia levoton, illalla nautitusta melatoniinitabletista huolimatta. Pohjekin vähän taas häiritsi. Vähän ihmettelin myös sitä, että kun yöllä kävin asuntomme 1. kerroksessa juomassa ja kiipesin takaisin sänkyymme 3. kerroksessa, niin hengästyin portaissa, mutta ajattelin, että runsas 3 viikkoa reissussa vaatii veronsa. Pohkeeni ei kuitenkaan ollut turvonnut, sitä ei kuumottanut, eikä se ollut punainen, eli kaikista mahdollisista laskimotukoksen oireista minulla oli vaan yksi.

Toisen huonon yön jälkeen soitin keskiviikkoaamuna terveyskeskukseen: jos pohjekipu olisi sittenkin laskimotukos, jolle pitäisi tehdä jotain. Lääkäri lähetti laboratorioon: veren P-FiDD -arvo sulkisi pois epäilyn tukoksesta.
Kävelin muutaman kilometrin matkan laboratorioon – harmitellen taas hengästymistäni ylämäissä – ja jäin odottamaan tulosta.

Nopeasti Jorvin päivystykseen

Illalla tulin, Lassen innostamana, katsoneeksi olisivatko tulokset tulleet Kanta.fi -järjestelmään ja olivathan ne:

27.9.2017 14:12    P -FiDD    6.7*     <0.5

Tuo tähti tuon lukeman 6.7 perässähän kertoo sen, että arvo on reippaasti sallitun arvon (0.5)!

Päätin olla odottamatta aamuun ja soitin Jorvin päivystykseen kertoen tilanteesta ja sain ohjeen lähteä sairaalaan.

Jorvissa minut ohjattiin tilanteessa, jossa päivystyksen jono oli pitkä ja odotustila täynnä, suoraan potilastarkkailutilaan, sänkyyn, ja minulta mitattiin “perusvitaalit”, kuten verenpaine, pulssi, saturaatio ja lämpö. Seuraavana vuorossa oli sydänfilmi ja lisää verikokeita. Parin tunnin seurannan jälkeen – tuossa vaiheessa lähestyttiin jo puolta yötä, sain ensimmäisen verenohennuspiikin (Klexane 1 ml) ja kehotuksen mennä yöksi kotiin ja palata aamulla pohkeen ultraäänitutkimukseen.

Lisätutkimuksista osastolle

Aamulla palasin Jorviin ja vuorossa oli tutkimus toisensa jälkeen:

• “perusvitaalit” ja sydänfilmi (uudelleen)
• vasemman alaraajan ultraäänitutkimus: tukoshan sieltä löytyi
• valtimoverinäyte vasemmasta ranteesta (tästä kohtaa itsemurhan voisi siis tehdä)
• keuhkojen TT-kuva: kummastakin keuhkosta löytyi pieni tukos

Tällä kertaa ohjeena ei enää ollutkaan palata kotiin vaan minut otettiin potilaaksi kardiologian osastolle S7 Jorvissa – lääkäri arvioi, kun sitä kysyin, että viipyisin osastolla tarkkailtavana 5-6 päivää. En ollut osannut tähän ihan varautua, joten siitä vaan sitten aviomiehelle kotiin pakkauslistaa, että tuo minulle läppäri, tabletti, laturit ja jonkinlainen arsenaali kosmetiikkaa – ja tule käymään!

Osastolla minut kytkettiin välittömästi, kiireellisen tuntuisesti, sydämen toimintaa seuraava laite, joka piirsi sydänkäyrääni osaston kansliassa ja käytävillä useammassa kohdassa näkyviin monitoreihin (ja luultavasti tiukassa paikassa olisi tehnyt hälytyksen). Laite oli ison matkapuhelimen kokoinen ja siihen meni 5 puolen metrin johtoa, jotka liimattiin minuun oikeisiin kohtiin. Sain myös kaulapussin, että voin kuljettaa sitä mukanani osastolla liikkuessani. Sain siis halutessani liikkua, eli ihan kriittisenä tilannettani ei pidetty.

Klexane-lääkitystä jatkettiin kahdesti päivässä pistettävällä 100 mg annoksella. Verenpainetta, pulssia ja lämpöä mitattiin myös kahdesti päivässä.

Olin täynnä kysymyksiä, sillä vaikka olinkin niin laskimotukosesta kuin keuhkoveritulpista kevyesti perillä, niin en oikeasti tiennyt mitä minulle seuraavaksi tapahtuu, missä vaiheessa vaara on ohi, miten paraneminen edistyy ja miten pitemmällä aikavälillä pääsen takaisin normaaliin elämään (ja matkustamiseen).

Mutta ei osastolla illalla mitään kysellä, aamun lääkärikierrolla vasta.

Pahin vaara lienee kuitenkin sikäli ohi, että osastolla ja tiukassa seurannassa, pahimmankin sattuessa, eli keuhkoveritulpan tukkiessa jonkun isomman suonen, apu olisi välittömässä läheisyydessä ja heti saatavilla.

Hyviä uutisia

Seuraava aamu valkeni sumuisena ja osasto heräili rutiineineen: heti aamulla vuorossa oli taas “perusvitaalit” ja Klexane-pistos. Yö sydänmonitorin kanssa oli mennyt joten kuten – puolen metrin mittaiset johdot olivat sen verran lyhyitä, että sängyssä kääntyessään piti muistaa myös vaihtaa mittari toiselle puolelle.

Lääkärikierto toi sitten hienoja uutisia: päivystyksessä saamani arvio 5-6 sairaalavuorokaudesta olikin ilmeisesti jonkinlainen keskiarvo ja tapaukseni keuhkojen osalta on sittenkin ollut lievä, joten voisinkin päästä kotiin jo tänään, jos sydänlääkäri antaa siihen luvan sydämen ultraäänitutkimuksen jälkeen.

Kyselin myös jatkosta ja sain kuulla, että Klexane-piikit jatkuisivat toistaiseksi ja rinnalla aloitettaisiin 6 kuukauden mittainen Marevan-lääkitys. Vasta kun se saataisiin kohdalleen, niin Klexanen piikittämisen voisi lopettaa.

Sydänlääkäri ehti paikalle alkuiltapäivästä ja sainkin sitten luvan lähteä kotiin vietettyäni sairaalassa vain runsaan vuorokauden – toki kehoituksella palata heti (ja ambulanssilla), jos tilanne yhtään pahenee esimerkiksi hengenahdistuksen osalta.

Marevan-lääkitys 6 kuukautta

Mukaani sain Klexane- ja Marevan-reseptit ja kahden viikon sairasloman, jossa oli myös maininta matkustuskiellosta, eli lokakuuksi suunniteltu matkamme Zagrebiin ja Plitviceen siirtyy nyt myöhäisemmäksi – onneksi on matkavakuutus, joka korvaa hukkaan menneet lennot, muut varaukset saatoimme vielä kuluitta perua.

Seuraavan kerran toivon näiltä näkyvin lentäväni marraskuun alussa Saudi-Arabiaan: matka on jo maksettu, viisumit, joita ei todellakaan saa helposti, passissa ja abayakin hankittuna, joten toivottavasti tämä pieni insidentti ei pakota minua perumaan tuotakin matkaa.

Mitään ehdotonta lentokieltoa pitemmällä aikavälillä en saanut, mutta ehkä ihan lähiaikoina yli kuuden tunnin lentoja kannattaa välttää. Ja muistaa ne lentosukat, juominen, liikkuminen ja pohjejumppa.

Podin lievää syyllisyyttä siitä, että olin itse aiheuttanut tämän tilanteen unohtamalla kerran lentosukan, juomalla ehkä liian harvoin (halpalentoyhtiöt eivät suoranaisesti tyrkytä juotavaa) ja nousemalla turhan harvoin jalottelemaan, mutta minut kotiuttanut lääkäri oli kyllä sitä mieltä, että ei tämä nyt niin suoraviivaista ole.
Keuhkoveritulppaan sairastuu vuosittain yksi tuhannesta, vanhemmat ikäryhmät enemmän kuin nuoremmat, mutta kuulemma melko tyypillinen tapaus on myös Thaimaasta tai Intiasta palaava nuori, joka on saanut ripulin kohteessa ja on sen takia kuivunut. Lääkäri piti nesteytystä ehkä tärkeimpänä tekijänä – tai sitten hän yritti vaan lievittää syyllisyyttäni.

Kotiuduin siis sairaalasta jo perjantaina ja sen jälkeen kaikki on mennyt hyvin – kävelimme eilen koemielessä 5 kilometrin mäkiäkin kiitettävästi sisältäneen lenkin, enkä mielestäni enää juurikaan hengästynyt.

Nyt jäljellä on Marevan-lääkitykseen liittyvien INR-tasojen saaminen kohdalleen, eli lähilaboratorio tullee 1-2 viikottaisen käynnin myötä turhankin tutuksi. Kun lääkityksen taso saadaan kohdalleen, niin saatan selvitä kerran kuussa tehtävillä kontrolleilla. Ja eihän tätä kestä kuin 6 kuukautta. Marevanin käyttöön liittyy myös tiettyjä vaatimuksia liittyen ruokavalioon ja alkoholin käyttöön, mutta ehkä niistäkin puoli vuotta selviää.

Kootut vinkit lentomatkalle

Laskimotukoksen välttämiseen liittyvien tässäkin jutussa pariin kertaan kerrattujen vinkkien:

• lentosukat
• juominen: lasillinen 1-2 tunnin välein
• liikkuminen: vähintään pari minuuttia 1-2 tunnin välein
• pohjejumppa

ohella kannattaa tutustua Syö Matkusta Rakasta -blogin Merin äskettäin jutussaan 7 pientä vinkkiä, joilla teet lentomatkustamisesta mukavampaa vinkkeihin.

Itse en ole vastamelukuulokkeita oikein jaksanut mukana kuljettaa, mutta tässäkin jutussa mainitsemillani lennoilla oli sen verran monta koneessa huonosti viihtyvää lasta, että ehkä ne olisi kannattanut.
Niskatyynyn osalta vannon nykyisin Tempur-tyyppisestä materiaalista tehtyyn Cabeaun tyynyyn vaikka se vähän tilaa viekin.
Mekko ja sukkahousut on hyvä vaate, tosin itse korvaan sukkahousut stay-up mittaisilla lentosukilla.
Lämmikkeenä viittamainen “villahuopa”, jota voi kohteessa (jos ei ihan tropiikkiin ole menossa) käyttää takin korvikkeena on mielestäni optimaalinen valinta.
Tässäkään jutussa mainitulla neljällä lennolla ei millään (Westjet, Hawaiian, Norwegian) huopaa olisi lentokoneessa saanut ilmaiseksi käyttöönsä.

Rantapallon sivustolla on Archie gone Lebanon -blogia kirjoittavan Inka Khanjin hyviä jumppaohjeita niin pohkeille kuin jäykälle niskalle ja muullekin vartalolle.