Lentäminen on ollut tänä syksynä minun juttuni niin hyvässä kuin pahassa.
Alaskan risteilymme aikana totesin ehdottomasti haluavani lentämään vesitasolla ja lopulta onnistuimmekin sen toteuttamaan Vancouverissa.
Sittemmin lentämisellä oli osansa siinä, että päädyin pariksi päiväksi sairaalaan keuhkoveritulpan takia.

Ihan heti sairaalasta kotiuduttuani oikea lentäminen oli muutaman viikon poissa kuvioista, mutta lentosimulaattorista ei kukaan puhunut mitään!

Lentoon vaikka simulaattorilla

Sain läksiäislahjaksi työkavereilta jo helmikuussa Elämyslahjat-lahjakortin, mutten hetimmiten löytänyt mielestäni sopivaa vaihtoehtoja, kun kylpylät ja ravintolat eivät siinä määrin kiinnostaneet, ampumisesta ja pakohuoneista puhumattakaan.
Tiesin kuitenkin lahjakortin vanhenevankin jossain vaiheessa ja aloin käydä läpi vaihtoehtoja tarkemmin ja sieltähän se löytyi: Lentäjäkurssi, 60 minuuttia!

Takeoffin Airbus A320 -ohjaamoon Salmisaaressa mahtuu useampikin ihminen, joten pyysimme mukaan Maailmanmatkaajaystävämme Pirjon ja Harrin ja lähdimme lentoon lokakuisena iltapäivänä.

Sain lahjan saajana kunnian olla ensimmäisenä lentokapteenina ja homma lähtikin rivakasti käyntiin. Hetki perusasioita ja ohjaimen, joystickin ja muiden namiskojen opettelua ja sitten rullaamaan Helsinki-Vantaalle. Takeoffin tilaisuuden vetäjä toimi perämiehenä ja tilanteissa, joissa en ehtinyt/muistanut ihan kaikkea, niin hän auttoi hiukan. Pari kertaa perämies joutui turvautumaan Pause-nappulaankin selittääkseen jonkun jutun, joka ei heti mennyt jakeluun.

Mutta niin me vaan saavutimme V1-nopeuden ja pääsimme onnistuneesti  ilmaan! Lennon aikana teimme erilaisia suuntimisharjoituksia, ajoimme kompassisuuntaa ja GPS-pisteitä, ja nostimme ja laskimme lentokorkeutta. Vähän täytyy lentäjille antaa pisteitä siitä, että hallitsevat sen verran monta elementtiä samaan aikaan: nopeuden, korkeuden, keinohorisontin ja lähdössä vielä pyörät, fläpit ja spoilerit. Osa sentään hoituu automaattisesti – ja tietysti autopilot antaa ainakin hengähdystauon jossain tilanteissa!

Lentoturmatutkinta opettaa

Tässä kohtaa täytyy todeta, että osa käsitteistöstä oli minulle jo ihan tuttua National Geographic -kanavan Lentoturma-sarjan myötä. Edellämainittu ystäväni Pirjo tutustutti minut tuohon sarjaan jo keväällä ja kesän mittaan kun kelvollista televisio- tai Netflix-ohjelmaa oli aika vähän tarjolla, niin tulin katsoneeksi aika montakin lentoturmadokumenttia.

Eikä niitä tarvitse katsoa kuin kymmenkunta, niin tietää kyllä jo, että V1 on lähdössä nopeus, joka pitää saavuttaa, jotta koneen voi vetää nousuun – ja toisaalta nopeus, jossa nousua ei voi enää peruuttaa. Nopeasti oppii myös sen,että lentäjällä ja perämiehellä on kummallakin oma keinohorisonttinäyttönsä ja lisäksi keskellä on vielä kolmas näyttö, jolloin jos vaikka yksi näytöistä lakkaisi toimimasta, niin kaksi on vielä käytössä.
Simulaattorissakin kokeilimme välillä tilannetta, että näkyvyys vedettiin nollaan, jolloin koneen pitäminen vaakatasossa tapahtui pelkästään keinohorisonttiin tukeutuen.

Laskeutuminen Helsinki-Vantaalle

Kohta olikin jo vuorossa laskeutuminen Helsinki-Vantaalle ja siinä vaiheessa olisin jo halunnut vaihtaa lentäjää: iski pieni paniikki, että minä en halua enää tehdä tätä!
Mutta pakko se oli ja yllättäen hyvinhän se laskeutuminenkin kokeneen perämiehen avustamana sujui, eli laskeuduimme ihan oikealle kiitoradalle, kone pysyi ehjänä ja saimme sen pysähtymäänkin. Mitä nyt reverse-jarrutusta ei tullut heti laitettua päälle, mutta ehti sen kuulemma vähän myöhemminkin …

Saint Maarten – ei ihan helppoa!

Seuraavana oli vuorossa toinen naiskapteeni, joka heitettiin ohjaajan tuoliin suoraan matkustamon puolelta ja lentoperämieskin vaihtui vähemmän kokeneeseen.
Nyt vuorossa oli laskeutuminen Saint Maartenin jo syksyn hurrikaaneissa ilmeisesti pitkälti tuhoutuneelle lentokentälle. Vaikeampi kenttä olisi selvästikin vaatinut vähän enemmän perehdytystä ja kokemusta, sillä teimme parikin laskeutumusyritystä, mutta ensimmäisellä kerraalla taisimme kerralla pudota mereenja toisellakin kone hajosi kiitoradalla palasiksi. Mutta onneksi olimme vaan simulaattorissa!

Lentäminen oli kyllä vaikeampaa kuin autolla ajaminen tai purjehtiminen, mutta mielenkiintoista oli sitäkin kokeilla, vaikkakin vaan simulaattorissa.

Etukäteen en ollut ajatuksesta ihan hirveän innoissani, sillä pidin lentämistä liian vaikeana, jopa simulaattorissa, mutta jälkeenpäin olin jo niin innoissani, ettäheitin jo ilmaan idean, että ostetaanko joskus toisenkin kerran simulaattoriaika!

Vai pitäisikö aloittaa oikea lentoharrastus, mutta vähän pienemmillä koneilla kuin tuo Airbus A320 – ettei ihan hetimmiten päädytä esimerkiksi National Geographicin Lentoturma-sarjaan.

Lentoturmatutkinnan parhaat jaksot

National Gepgraphicin Lentoturma-sarjan jaksoista yksi mielenkiintoisimpia on mielestäni ollut laskeutuminen Hudson-jokeen. Jonain versiona tämä näyttää löytyvät täysimittaisena YouTubestakin ja sopii sikäli hyvin herkkähermoisemmillekin, että tässä onnettomuudessa, joka aiheutui linnuista, kukaan ei kuollut.

Air Francen lento 447, joka putosi Atlanttiin tai vaikka German Wings 9525:n tahallinen törmääminen Alpeilla, ovat rankempaa katsottavaa.

Mielenkiintoisimpien jaksojen joukossa ovat mielestäni tällaisia aiheita käsitelleet jaksot:

• Korealainen hierarkinen kulttuuri aiheutti onnettomuuden, sillä perämies ei uskaltanut oikaista väärässä ollutta kapteenia.
• Venäjällä koulutuksen saanut lentäjä sekoilee keinohorisontin kanssa, sillä ne toimivat eri tavalla venäläisissä koneissa kuin länsimaisissa.
• Eri Itä-Euroopan maista tuleva miehistö ei ymmärrä riittävästi toisiaan huonon englanninkielen taidon ja muun yhteisen kielen puuttumisen takia
• Kone, jonka hydrauliikkajärjestelmä petti ja lentäjä ja perämies ohjasivat koneen turvallisesti maahan tunnin vuoroissa, sillä se oli niin raskasta ilman hydrauliikan apua.

Myös mustien laatikoiden etsintä on välillä aika jännittävää – ja aika hurjaa, että esimerkiksi Indonesiassa ymmärtämättömät ihmiset varastivat hylyn osia, myös näitä nauhureita,  ja tutkijat joutui “etsimään” niitä “Halutaan ostaa” -ilmoituksilla.

Mutta ihan tällaisiin tilanteisiin ei ensimmäisellä simulaattorilennollamme jouduttu ja jatkoimme kaikki päivää Salmisaaresta eteenpäin hyvillä mielin!