Death Valley

Death Valley

Las Vegasin keinotodellisuus jää taakse ja aloitamme pitkän päivämatkamme (n. 750 km) Kuolemanlaaksoon (Death Valley) ja Nevadasta takaisin Kalifornian Visaliaan, jossa yövymme.

Death Valley California

Olemme äärimmäisten asioiden alueella. Kuolemanlaaksossa on mitattu kautta aikojen korkein lämpötila maailmassa (1913 heinäkuussa 57 astetta), täällä on Yhdysvaltojen matalin kohta (Badwaterissa 85 metriä merenpinnan alapuolella) ja läheisessä Sierra Nevadan vuoristojonossa on, Alaskaa lukuunottamatta, Yhdysvaltojen korkein vuori (Mount Whitney 4 421 metriä).

Päivän ensimmäinen pysähdys on Pahrumpin pienessä kaupungissa, jossa ostamme päivän lounaan nauttiaksemme sen myöhemmin Furnace Creek Ranchin piknikalueella, sillä ravintolalounaalle ei tänään ole aikaa. Ennen Furnace Creekiä käymme Badwaterin suola-altaalla ja lounastauon jälkeen pysähdymme kansallispuiston alueella vielä Mesquite Flatin hiekkadyyneillä.

Death Valley California

Death Valley California Death Valley California Death Valley California Death Valley California Death Valley California

Tätä kiertomatkaa, jolla olemme, Albatros tekee lähes ympäri vuoden ja matkan ajankohtaa valitessamme mietimme, että ihan keskitalvella tiet Bryce Canyonilla tai Zionissa ovat sään takia mahdollisesti suljettuja, mutta myös, että kesällä ja ehkä jo myöhemmin keväälläkin Kuolemanlaaksossa on niin kuuma, ettei sinne mielellään mene, eikä sinne heinäkuussa kuulemma välttämättä edes saa ajaa. Mutta tällä helmikuisella matkallamme sää on meitä suosinut: kanjoneissa ei ole ollut liikan kylmä, eikä Kuolemanlaaksossa ole tappavan kuumaa, vaikka hiekkadyyneillä lyhyellä pysähdyksellämme ehti kyllä jo hiki nousemaan pintaan.

Death Valley California Death Valley California

Kaikista näistä kansallispuistoista, joissa tällä matkalla vierailemme, ja joissa vanhempanikin vierailivat 60 vuotta sitten, isäni kertoi eniten Kuolemanlaaksosta (ja Yellowstonesta, jossa emme vielä tällä matkalla vieraile). Kuolemanlaaksosta hänelle oli jäänyt voimakkaasti mieleen matkaan varautuminen, vettä ja polttoainetta piti olla riittävästi ja auton piti olla kunnossa – ja kuumuus. Isäni päiväkirjamerkinnöistä 16.7.1955 käykin ilmi, että he olivat lähteneet matkaan Las Vegasista jo aamuyöstä ehtiäkseen Kuolemanlaaksoon aamun tunteina, ennen kuin heinäkuun helteet olisivat käyneet kestämättömiksi.

Death Valley California

Kuolemanlaakson jo jäätyä taakse ylitämme vuoret, merenpinnan tason alta lähes 2000 metriin ja välillä taas alas. Tie on kapea ja kiemurteleva mutta kuljettajamme kertoo olevansa lähinnä huolissaan mahdollisista vastaantulevista omat taitonsa ehkä yliarvioivista amatöörikuskeista, ei niinkään siitä, että vastaan tulisi toinen bussi.

Olanchan huoltoasematauon jälkeen olemmekin taas moottoritiellä, mutta sitä sitten riittääkin moneksi tunniksi matkalla Visaliaan. Hiekan ja muutamien pienien pensaiden rinnalla maisemaan ilmestyvät ensin Joshua-puut ja myöhemmin viiniviljelmät ja appelsiinipuut. Autiomaa on jäänyt taakse.

Death Valley California Death Valley California
(Suunto näyttää hiukan epätarkasti yli 100 metriä merenpinnan alapuolella – oikea luku on 85 metriä.)

7 kommenttia

  • Olipa mielenkiintoista tietää että tuonne on Suomesta matkailtu jo 60 vuotta sitten!
    Death Valley taitaa olla ihan nimensä mukainen paikka.
    Mun puolesta saa omalla kohdalla jäädä näkemättä, kestän kuumuutta todella huonosti. Teillä on kuitenkin innokkaat ja lennokkaat kuvat paikan päältä 🙂

  • Mä en niin kamalasti lämmennyt tuolle paikalle. Laakson halkova tie ei käy kuin n. 30 metriä merenpinnan alapuolella. Se, että on merenpinnan tasolla, ei nyt ole niin kovin kummallista etenkään Suomessa asuvalle 🙂

    Mutta kuuma oli.

    Knoppitietona, että 2004 tuolla hukkui tulvissa kaksi ihmistä. Ei tulisi ekana mieleen…

  • Mukava seurata tätä teidän matkaa!
    Minä olen lämpimän ystävä henkeen ja vereen! 😀 Olisipa mielenkiintoista joskus käydä tuolla, kertomuksesta päätellen jopa minulle voisi tulla tuolla liian kuuma. Mutta kuten kerroitkin, on varmaan iso merkitys sillä milloin Kuolemanlaaksossa vierailee.

  • Kiitos kommenteista Maarit Johanna, Anna, Virpi ja Pirkko!
    Minulle, kuten jutusta tietysti kävi jo ilmikin, tällä paikalla oli ihan erityinen merkitys, mutta kyllä paikan yleinenkin historia on mielenkiintoinen ja näkymät reitin varrella, vaikkakin kuivat ja “vaan” eri ruskean sävyissä, välillä ihan henkeäsalpaavan kauniita.

    Alue tuntuu nykyisin olevan myös urheilua harrastavien suosiossa: pyöräilijöitä näimme paljon ja täälläkin juostaan kuulemma, heinäkuussa, maraton! (Tosin se on kai viime vuosina ollut vähän katkolla, kun on mietitty, että onko se liian vaarallinen.)

    Tuosta, että Kuolemanlaaksoon edelleen kuolee ihmisiä, oppaamme kertoi, ettei siitä ole niin kauaa, kuin pari, olisiko nyt ollut saksalaista, oli vuokrannut auton Las Vegasista ja lähtenyt sinne ajelemaan varautumatta kovin hyvin ruuan, juoman tai polttoaineen osalta ja huonosti siinä oli käynyt, eli pariskunta oli sitten löydetty kuolleena. Kannattaa muistaa, että näissä kansallispuistoissa on myös edelleen laajoja alueita, joissa kännykät eivät toimi!

  • Moikka! Kahlasin kerralla lävitse näitä teidän Kalifornian Road Trip-postauksia ja minusta on ihanaa kun sinulla on isäsi valokuva mukana. Aivan ihana idea! 🙂 Ja paljon olette ennättäneet nähdä!

  • Kiitos Sanna kommentista.

    Juu, tämä matka oli nostalgiamatka potenssiin kaksi – toisaalta tiesin isäni (ja äitini, mutta tämä oli silti enemmän isäni juttu) liikkuneen näillä seuduilla ja toisaalta Kalifornia oli meidän, minun ja Lassen, ensimmäisen yhteisen kaukomatkan kohde.

    Vähän mietin, että myös noiden minä ja isäni kuvien julkaisu voi jostain tuntua korniltakin, joten sikäli kommenttisi oli erityisen mukava!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.