Kultarannasta kylpylään

Osana Naantalin vierailuamme pääsimme myös tutustumaan Kultarannan puutarhaan jo viikkoja ennen presidenttiparin saapumista.

Keväinen Kultaranta oli vehreä, mutta kukat loistivat vielä poissaolollaan. Toisin kun useimmissa rivi- tai omakotitalojen puutarhoissa täällä ei ole krookuksia tai narsisseja kevättä värittämässä, sillä täällä ei asu ketään, joka niitä keväällä ihastelisi.

Kuvissa alla Munkkimäki, jossa osa presidentin henkilökunnasta asuu Kultarannassa ja Alfred Kordelinin patsas.

Munkkimäki Kultaranta Alfred Kordelin Kultaranta

Kultaranta herää eloon vasta kesäkuun alussa, mutta silloin se myös usein osittain sulkeutuu yleisöltä siellä järjestettävien tapaamisten takia.

Vihreyden ja muotopuutarhan selkeyden lisäksi näimme kuitenkin tälläkin kertaa Kordelinin patsaan, Kultaranta 8 -aluksen saapumisen ja isoilla nurmikentillä ahertavat kaksi robottiruohonleikkuria, joista toinen tosin oli onnettomasti pudonnut pieneen kuoppaan ja jäänyt sinne :-)
Alfred Kordelinhan rakennutti Kultarannan, mutta sai viettää siellä vain yhden kesän, ennen kuin hänet ammuttiin Mommilan kahakassa 1917.

KultarantaKultaranta

Näimme myös graniittisen huvimajan, jossa oppaamme mukaan on järjestetty kaksi vihkitilaisuutta: Koiviston tyttären ja Ahtisaaren pojan. Kummankin nämä liitot päättyivät kuitenkin eroon, eli vihkiminen tuolla ei ennusta menestystä avioliitossa.

Kultaranta 8 alus
Kultaranta 8 -alus saapumassa Kultarantaan

Doorilainen pylväikkö puutarhan keskellä oli remontissa, mutta onneksi meillä, kokeneilla Kultarannan kävijöillä, oli siitä kuva edelliseltä käynniltämme, 1980-luvulta :-)

Kultaranta 1982

Näistä maisemista sopikin siirtyä illaksi ja yöksi Naantalin kylpylään, jonka historia ulottuu vieläkin pitemmälle kuin Kultarannan – alkoihan kylpylätoiminta Naantalissa jo vuonna 1863.

Naantalin kylpylä on vuosien mittaan ollut epäsäännöllisen säännöllisesti osa myös meidän historiaamme. Kauan sitten vietimme kylpylässä viikon paastoten (!), useampanakin pääsiäisenä asuimme siellä vähintään yhden yön ja ”heitimme talviturkin” uimalla kierroksen kylpylän ulkoaltaassa, joskus vielä ihan lumisessa maisemassa. Sunborn-aluksen (2002 – 2015) ollessa osa kokonaisuutta yövyimme kyseisessä laivassakin kerran, ihan vaan uteliaisuudesta sitä kohtaan.
(Laiva jatkoi kuulemma matkaansa Lontooseen, jossa se toimii Sunborn London -nimisenä hotellina. Myös Gibraltarilla on samantyyppinen hyvätasoinen laivahotelli.)

Naantali Spa Naantali Spa

Naantalin kylpylähän on paljon Naantalia isompi – tänne tulevat ”kaikki” ympäri maailmaa, aina Japania myöten.

1980-luvulla kylpylässä majoittuessamme kuntoutusvieraiden osa oli vielä näkyvästi suuri, mutta nyt kylpylässä käydään niin koko perheen, puolison tai kaveriporukan kanssa – tai kokous- tai kongressimatkalla.

Naantalin kylpyläTällä kertaa aikataulumme ei antanut myötä kaikkiin kylpylän palveluihin tutustumiseen, mutta allasalueen, kaikki sen altaat, toki testasimme!

Ja tietysti nautimme hyvän aamiaisen. Tarjonta ei jättänyt toivomisen varaa, mutta lauantai-aamu oli melko ruuhkainen: olisi pitänyt uskoa suositusta, että aikaisin aamiaiselle, jos haluaa nauttia merinäköalasta rauhassa.

Auringonlasku Naantalin kylpylä

Mutta olipahan edellisen illan auringonlasku ainakin mahtava ja rauhallinen!

Käy tykkäämässä Meriharakan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa kuviamme ja kommenttejamme myös Instagramissa (@Meriharakka) ja Twitterissä (@Meriharakka1)!

(Opastetun retken Kultarantaan tarjosi meille Naantalin matkailu ja kylpylävierailun Naantalin kylpylä.)

 

 

 

 

Tags from the story
,
Join the Conversation

20 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos Pirkko! Me olemme seuraavan kerran Naantalissa 13-14.8. :-) Tiedä, vaikka osuttaisiin samoihin aikoihin kaupunkiin!

  1. says: Virpi/Täynnä tie on tarinoita

    Naantali on ihana! Kultarannassa en olekaan vielä vieraillut, täytyisi korjata tämä epäkohta. Kylpylä on aivan ihana! Mieleen on jäänyt kylläkin aamupalan valtava ruuhka, se ehkä hitusen laskee tunnelmaa, mutta eipä sille ruuhkalle kait mitään voi – ihmiset syövät aamupalaansa kutakuinkin samaan aikaan! :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Virpi! Kultaranta on kyllä ainakin kerran elämässä hyvinkin paikallaan. Onhan siinä sen verran niin historian havinaa kuin ihan nykyisen poliittisen elämän näyttämöä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jonna! Ei kovin usein, eli parhaimmillaan parina iltana viikossa parin tunnin ajan tai sitten ryhmäretkillä, mutta kuitenkin, on se ihan mahdollista.

  2. says: Katja / Lähtöselvitetty

    Enpä tiennytkään, että laiva on lähtenyt kylpylältä pois. Itseäni vähän vieroksuttaa asua paikallaan olevassa laivassa, mutta olihan sieltä toki hienot maisemat.

    Me yövytään Naantalissa reilun viikon päästä, muttei olla tällä kertaa kylpylässä. Sieltä kun puuttuvat meille tärkeät lastenaltaat, niin ollaan suosiolla kylpylättömässä majoituksessa ja suunnataan seuraavaksi yöksi Turkuun Caribiaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Katja! Lastenaltaita tuolla ei tosiaan ole – ja sitten taas osa vieraita taitaa juuri sitä arvostaa :-)

  3. Upea auringonlasku!! Ja mielenkiintoista lukea tätä, kun olen kohta itsekin menossa Naantaliin, ja kylpylään myös. Täytyy pitää peukkuja, että aurinko paistaa silloinkin -sen verran mukavalta tuolla nimittäin näyttää. Mahtavaa, että kotimaan matkailukausi on täällä taas (minulle siis kotimaan matkailukausi tarkoittaa kesää).

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mirka! Mekin vietämme yleensä kesät enimmäkseen Suomessa, vaikka muuten paljon maailmalla aikaa vietämmekin. On se sen väärtti, Suomen kesä!

  4. Kiva lukea Kultarannasta, ja kuvatkin ovat upeita! :) Minäkään en tiennyt, että siellä pääsee ulkopuoliset käymään, mutta mielenkiintoinen vierailukohdehan tuo olisi, jos sattuisi Naantaliin keväällä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Terhi! Ihan helposti tuonne ei pääse, mutta koko kesän kuitenkin ajoittain, ei siis vaan keväällä.

  5. Kultaranta on upea paikka. Liian monta vuotta on kulunut, kun siellä viimeksi on tullut käytyä. Olen joskus ollut Munkkimäessä synttäreillä, se ei kuitenkaan ole mikään yleinen juhlapaikka.
    Ja Alfred Kordelin on aikoinaan tainnut rahantekemisen. Kauaa hän ei kuitenkaan ehtinyt Kultarannasta nauttia, sääli.
    Kiitos kivasta esittelystä!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tuula! Kordelinin henkilöhistoria olisi tietysti oman tarinansa arvoinen, mutta en nyt paneutunut siihen sen enempää, sillä löytyyhän se netistä varmaan jo moneenkin kertaan kirjoitettuna.

  6. Naantalin kylpylässä olen kerran käynyt, aikaa tästä taitaa olla melkein 10 vuotta.
    Käyntiä Kultarannassa olen muutamana kesänä miettinyt, mutten vieläkään ole saanut aikaiseksi sitä varattua. Turussa kun asun niin matkakaan ei olisi pitkä :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tanja! Yleisöiltoina Kultarantaan pääsee sen kummemmin varaamattakin, mutta kannattaa tarkkaan tsekata ajankohdat, sillä välillä puisto on suljettu yleisöltä pitempiäkin aikoja.

  7. says: Stacy

    Olen käynyt Kultarannan puistossa johonkin outoon aikaan, talvella ja pimeässä, joten eipä se paljon kiehtonut. Sen sijaan itse Kultarannassa kiinnostaa vain se yksi kysymys, Kekkoseen kohdistunut salamurhayritys ja se, mihin kukaan ei osaa vastausta antaa, kuka ja miksi. http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/10/02/presidentti-kekkonen-murhayrityksen-kohteena

    Kuten artikkeli antaa ymmärtää, epäillään suomalaista, mutta minä epäilen, että taustalla olivat ulkomaat. Tämä antaa aihetta ihan kunnollisille salaliittospekulaatioille. Mun lempiaiheeni on se, että Suomi oli kylmän sodan aikaan agenttipelin kohteena ja täällä pyöri kummankin puolen agentteja. On ihan julkista tietoa, että täällä oli KGB:n väkeä, mutta sen sijaan Gladion agenteista ei hiiskuta. Kuitenkin Gladio toimi monessa muussa maassa.

    Gladio perustui siihen ajatukseen, että jos Neuvostoliitto hyökkää länteen, niin tänne rakennetaan asekätköjä ja nukkujasoluja. Mutta sitten tämä skenaario muodostui epätodennäköiseksi. Sen sijaan pelättiin, etenkin Italiassa, että kommunistit ottavat vallan demokraattisesti. Sen estämiseksi alkoi salamurhat ja tämä on se synkkä luku tämän Gladion historiassa.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Stacy! Tämä oli juttu (tietysti melkein, kuten siinä todetaankin, että tästä ovat vain harvat tienneet) mennyt minultakin ihan ohi.

  8. Kivan kuuloinen visiitti! En ole vieläkään ehtinyt Naantalin kylpylään asti. Vähän syytän auton puutetta vaikka kai tuonne julkisillakin pääsisi. Näin kesäaikaan olisikin kiva vierailla, onhan Naantali kaunis kaupunkikin.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Teea! Ainakin Turun ja Naantalin välillä yhteydet julkisillakin lienevät hyvät ja taisipa joku mainita, että Onnibuskin ajaa nykyisin suoraan Naantaliin, veikkaisin siis Helsingistä.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *