Elokuun kuva – Belgrad

Skopje

Palasimme juuri Lofooteilta. Olimme reissussa 8 vuorokautta ja asuimme 5 eri ”kodissa”.

Elokuussa kolme vuotta sitten teimme kiertomatkan Balkanille: Serbia, Makedonia, Kosovo ja Bulgaria 8 vuorokaudessa. Lensimme Belgradiin, jossa viivyimme 3 yötä. Belgradista jatkoimme Skopjeen, jossa viivymme samoin 3 yötä (ja teimme päiväretken Pristinaan).  Skopjesta Sofiaan matkustimme bussilla (5 tuntia) ja katsastimme vielä Bulgarian pääkaupungin yöpyen siellä 2 yötä.

Belgrad, Sava-joki

Kuukauden kuvaksi tältä elokuiselta matkaltamme 3 vuotta sitten valitsin kuvan Sava-jokea ylittävistä polkupyörälautoista, sillä tuolta reissulta parhaat muistoni ovat ohjatulta pyöräretkeltä Belgradissa ja iltaristeily Sava-joella.

Ihan mielenkiintoinen Skopjekin, Euroopan ”kitsch” -pääkaupunkikin oli (jutun otsikkokuva on Skopjesta), mutta Balkanin elokuinen armoton helle (33-34 astetta) alkoi ehkä tuolloin jo vähän rasittaa. Ja Sofiassa taas turistihuijaukset tuntuivat olevan niin yleisiä, että meitä ei hetimmiten Bulgariaan saa uudelleen!

Tälle elokuulle ei ulkomaan matkoja ole vielä ainakaan varattuna – yhden kesäisen viikonlopun vietämme sentään Naantalissa ja Turussa. Mutta syyskuusta olemmekin sitten melko tarkkaan puolet matkoilla!

Käy tykkäämässä Meriharakan Facebook-sivusta, niin saat uudet päivitykset suoraan uutisvirtaasi. Seuraa kuviamme ja kommenttejamme myös Instagramissa (@Meriharakka) ja Twitterissä (@Meriharakka1)!

(Jos haluaisit tuon kalenterikuvan taustakuvaksi omalle tietokoneellesi, paina kuvassa hiiren vasenta näppäintä ja valitse Aseta taustakuvaksi tai Set as desktop background. Tai jos haluat tehdä omasta kuvastasi taustakuvan kalenterilla, niin voit tehdä sen tällä työkalulla.)

Tags from the story
,
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *