Tuhansien pagodien Bagan

Bagan feature

Baganiin tullaan temppeleiden ja pagodien takia. 2 200 pagodaa pienessä kylässä. Muutamia satoja pagodeja pystyy ehkä vielä kuvittelemaan samaan maisemaan, mutta tuhat ja kaksi tuhatta menevät yli käsityskyvyn. Pagodeja on vaan kaikkialla.

Ensimmäinen on hotellimme takapihalla, sellainen keskikokoinen. Ihan vaikuttava. Monet pagodat Baganin tasangolla ovat tämän kokoisia. Todella isojakin on kymmeniä, tällaisia keskikokoisia satoja ja taas satoja.
Kuningaskunnan loiston aikoina 1200-luvun molemmin puolin niitä oli yli 10 000.
Pagodien huikea lukumäärä kertoo muinaisen kuningaskunnan verisestä historiasta. Jos uralla eteneminen vaati kilpailijan raivaamisen pois tieltä, rikos sovitettiin rakentamalla pagoda.

Opimme käsitteet. Pagoda on yleisnimitys niin temppeleille kuin stupille. Temppeleissä on jonkinlainen sisätila ja usein ne voi kiertää rakennuksen sisällä. Stupat ovat useimmiten umpinaisia, joskin niissäkin voi olla käytävä sisälle, mutta stupasta tullaan silloin ulos samaa käytävää pitkin.

Oppaamme pahoittelee, että parissa päivässä emme ehdi näkemään edes kaikkia merkittävimpiä pagodeja, mutta hän lupaa tehdä parhaansa.
Ja tekeekin – merkittävimmistä pagodeista ehdimme näkemään ainakin kahdeksan ja luultavasti muutama lisää olisi mennyt meiltä jo ohi, sillä Baganissa turistia väijyy pagodaähky.

Me kiertelimme laajaa aluetta autolla, mutta myös sähköpyörät ovat suosittuja. Tai hevoskärryt. Kävelyyn, jopa pyöräilyyn, alue on liian laaja.

Bagan Myanmar

Mutta olivathan ne monet upeita, vai mitä mieltä olet?

Temppelit ovat tässä jutussa siinä järjestyksessä, joilla me vierailimme niillä, eivät siis tärkeys- tai missään muussakaan järjestyksessä, jos niitä nyt mihinkään “oikeaan” järjestykseen voisikaan laittaa.

Shwezigon

Matkamme Baganin temppeleihin alkaa Shwezigonin pagodalta. Tarkkaan ottaen pitkällä katetulla käytävällä, joka johtaa parkkipaikalta temppelin alueelle. Tällaisia käytäviä on rakennettu monen temppelin edustalle suojaamaan ihmisiä polttavalta auringolta. Täällä tämä käytävä oli ylvään autio, monessa muussa paikassa käytävillä on pieneksi ruuhkaksi asti kaupustelijoita: buddhan patsaita ja kukkia buddhalle vietäväksi, kuitenkin enemmän uskonnollisia esineitä kuin matkamuistoja.

Shwezigon Bagan Myanmar Shwezigon Bagan Myanmar

Shwezigonin pagoda hohtaa kultaisena hiukan pilvisenäkin päivänä. Muodoltaan temppeli on myanmarilaisen stupan prototyyppi ja se onkin ensimmäinen laatuaan. Kultaisia buddha-patsaita löytyy seisovina, istuvina ja makaavina. Myös leijonat, jättimäisinä, valkoisina tai vähän kohtuullisemman kokoisina, kultaisina, ovat vallanneet tämän pagodan ympäristön.
Tarinan pienestä vesilammikosta, johon pagodan kuva heijastuu kerroinkin jo matkan varrella kirjoittamassani Kuvia Myanmarista -jutussa. Oppaamme on meitä paljon taitavampi kuvatessaan pagodan heijastumaa veden pinnasta, mutta hän onkin tainnut tehdä sen jo satoja kertoja.

Shwezigon Bagan Myanmar Baganin tuhannet temppelit Shwezigon Bagan Myanmar Shwezigon Bagan Myanmar Shwezigon Bagan MyanmarShwezigon Bagan Myanmar

Htilominlo

Punatiilinen korkea, kolmekerroksinen temppeli sai oppaamme innostumaan aivan erityisesti, sillä tämä temppeli on tunnettu erilaisista reliefeistään, josta taas oppaamme oli erityisen kiinnostunut.

Katsoimme toki kohteliaasti nipun reliefejäkin, mutta pidimme myös elämästä temppelin pihalla. Paikalliset halusivat kanssamme kuvaan ja pitkäkaulainen nainen, joka oli “nähtävyys” hänkin, myi matkamuistoja.

Htilominlo Bagan Myanmar Baganin tuhannet temppelit Htilominlo Bagan Myanmar Htilominlo Bagan Myanmar Htilominlo Bagan Myanmar Htilominlo Bagan Myanmar

Khe Min Khan temppelikompleksi

Seuraavana päivänä aloitamme pienten punaisten pagodien alueelta. Täällä luonto on vallannut jos ei ihan pagodeja ja temppeleitä, niin ainakin niiden välit. Buddhat eivät ole kultaisia, mutta kuitenkin säilyneet useimmissa pienissä temppeleissä. Ja vaikka temppeleille kiipeäminen onkin nykyisin Baganissa kielletty, niin näille pienille temppeleille kiipeilyä ei oppaammekaan tunnu paheksuvan.

Khe Min Kha complex Bagan Khe Min Kha complex Bagan Khe Min Kha complex Bagan Khe Min Kha complex Bagan Khe Min Kha complex Bagan

Pahtothamya

Matkalla Pahtothamyan temppelille kuljemme Tharabarin portista. Muutamassa kohdin Baganin alueella on säilynyt joitakin osia muinaisista muureista ja (ainakin) tämä porttikin.

Tharabar Gate Bagan

Itse Pahtothamya on ulkoa vaatimaton punatiilinen, yksikerroksinen temppeli, mutta sen sisällä oleva buddha ja taidokkaan arkkitehtuurin toteuttama patsaan valaistus on kokemisen arvoinen. Temppelin sisäseinät on koristeltu piirroksin, jotka eivät enää ole kovin hyvässä kunnossa, mutta oppaan taskulampun valossa ne sentään näkyvät.

Temppelin pihalla sadat tuulikellot soivat vienossa tuulessa.

Pahtothamya Bagan Myanmar Baganin tuhannet temppelit Pahtothamya Bagan Myanmar Pahtothamya Bagan Myanmar Pahtothamya Bagan Myanmar Pahtothamya Bagan Myanmar

Matkalla seuraavalle temppelille pysähdymme Nga-kywe-na-daungin lieriönmuotoisen temppelin kohdalle pyynnöstäni. Huomioni kiinnitti pieni taimi pagodan ulkoseinällä. Taimen vieressä on pullo, ihan kuin se huolehtisi taimen kastelusta, mutta kuulemma pullossa onkin kasvimyrkkyä, jonka toivotaan vähitellen tappavan tuon taimen. Jos se vedettäisiin ulos se rikkoisi ehkä pagodan seinää ja jos se katkaistaisiin, niin se kasvaisi uudelleen.

Nga-kywe-na-daung Bagan

Manuha

Likaisen valkoinen neliönmuotoinen Manuhan temppeli ei rakennuksena tee vaikutusta.
Mutta temppelin sisällä olevat buddhat, niin istuvat kuin iso makaava buddha, jonka näkemiseksi on pujoteltava kapeassa käytävässä, tekevät sen. Kooltaan Manuhan makaava buddha ei ihan vedä vertoja Wat Phon jättimäiselle makaavalle buddhalle, mutta toisaalta täällä ei ole muita turisteja kokemusta häiritsemässä.

Ehkä osa omatoimisesti Bagania kiertävistä turisteistakaan ei Manuhaan päädy, sillä rakennuksena temppeli on vaatimaton. Munkeista ja ehkä paikallisista turisteista koostuvalle ryhmälle Manuha taisi olla hyvinkin mieleinen kokemus.

Manuha Bagan Myanmar Manuha Bagan Myanmar Manuha Bagan Myanmar Manuha Bagan Myanmar Manuha Bagan Myanmar

Thatbyinnyu Baganin tuhannet temppelit
Thatbyinnyun temppeli on Baganin korkeimpia. Väreiltään se on samanlainen kuin Manuha. Tässä temppelissä emme käyneet.

Ananda

Ananda-temppeli on yksi neljästä Baganin temppeleistä, jotka ovat säilyneet kautta vuosisatojen. Anandan lisäksi näitä ovat  Shwezigon, Thatbyinnya and Dhammayangyi. Näistä kävimme kaikissa muissa paitsi Thatbyinnyassa.

Temppeli vaurioitui vuoden 1975 maanjäristyksessä, mutta se on korjattu ennalleen ja sitä ylläpidetään jatkuvasti ylläpitämällä kultauksia ja temppelin valkoisia seiniä.

Temppeli onkin komea ja sitä kutsutaankin joskus Burman Westminster Abbeyksi – tai pitäisikö nykyisin sanoa Myanmarin Westminster Abbeyksi.

Temppelin sisällä on neljä kammiota, yksi jokaiseen ilmansuuntaan ja jokaisessa niistä on valtava buddhan patsas. Myös temppelin sisällä kulkevien käytävien seinät ovat katsomisen arvoisia ja ikkuna-aukot ovat niin hääparien kuin bloggaajien suosiossa.

Ananda Temple Bagan Myanmar Baganin tuhannet temppelit Ananda Temple Bagan Myanmar Ananda Temple Bagan Myanmar Ananda Temple Bagan Myanmar Ananda Temple Bagan Myanmar

Dhammayangyi

Baganin temppeleista suurimman kerrotaan olevan suurin, koska kuningas Narathu, joka rakennutti sen 1100-luvun jälkipuoliskolla, tappoi sekä isänsä että vanhemman veljensä päästääkseen kuninkaaksi. Tämän kokoisen synnin sovittamiseksi tarvittiin jo melko suuri temppeli!
Temppeli ei kuitenkaan ehtinyt valmiiksi ennen kuin singaleesit, maahanmuuttajat, tappoivat kuninkaan. Kuulemma vieläkin Myanmarin ja Sri Lankan välit ovat viileät.

Laajalla temppelialueella on tilaa. Vierailevat munkit kuvaavat toisiaan ja turistit etsivät sopivia kuvakulmia Instagram-kuviinsa. Tuulikellotkin ovat ison temppelin pihalla isoja.

Temppeli on kuuluisa myös taitavasti toteutetusta tiilimuurauksesta.

Dhammayangyi Bagan Myanmar Dhammayangyi Bagan Myanmar Dhammayangyi Bagan Myanmar Dhammayangyi Bagan Myanmar Dhammayangyi Bagan Myanmar Dhammayangyi Bagan Myanmar

Auringonlaskusta auringonnousuun

Temppeleiden suojelemiseksi niille kiipeäminen on nyttemmin kielletty. Osa turisteista ei toki vieläkään noudata tätä kieltoa ja jotkut paikallisetkin edelleen opastavat turisteja “salaisille” temppeleille, joille kiipeäminen saattaa edelleen onnistua viranomaisten huomaamatta.

Me emme kuitenkaan halunneet lähteä tähän. Oppaamme tarjoama vaihtoehto oli Dhammayazika-pagodan vieressä sijaitseva luostari, jonka katolle saatoimme kiivetä – toki monen muun turistin ja monen matkamuistomyyjän kanssa. Luostarille kiipeämistä arkeologiasta ja pagodeista selvästi innostunut oppaamme piti ainakin hiukan pienempänä pahana kuin temppeleille kiipeämistä.

Näkymät luostarinkin katolta olivat ihan palkitsevia: temppeleitä joka suuntaan niin pitkälle kuin silmä kantaa. Pilvinen päivä ei kuitenkaan oikein auringonlaskua tarjonnut.

Dhammayazika Bagan Myanmar Dhammayazika Bagan Myanmar Dhammayazika Bagan Myanmar Dhammayazika Bagan Myanmar

Paras vaihtoehto pagodien ihasteluun auringonnousun aikaan on nousta niiden yläpuolelle kuumailmapallolla. Muutamat Baganissa viettämämme päivät olivat kuitenkin pilvisiä ja ensimmäinen tilaisuus siihen olisi ollut vasta lähtöaamunamme ja lentomme Hehon kautta Inleen lähti jo klo 10, joten aikataulu olisi mennyt vähintään tiukaksi. Emme kuitenkaan jääneet harmittelemaan tätä, olimmehan lentäneet kuumailmapallolla jo aikaisemmin, ja toisaalta palloja oli kiva katsoa auringon noustessa Ayeyarwaddy-joen rannalla olevalla pienellä mäellä. Kiva, vaikka sekin vaati lähdön hotellilta jo 5:15.

Auringonnousu Bagan Myanmar Auringonnousu Bagan Myanmar Auringonnousu Bagan Myanmar

Muita pagodeja?

Jos olet käynyt Baganissa ja olet vieraillut muillakin kokemisen arvoisilla temppeleillä, niin kerro! Meidän muutamaan päivääämme valikoituivat nämä, mutta anna toki lukijoillemme lisääkin vaihtoehtoja, jos niitä Sinulla on.

Artikkelin avainsanoja
, ,

22 kommenttia

  • Upeita temppeleitä! Olette päässeet kyllä näkemään niin paljon mielenkiintoista ja kaunista tämän reissunne aikana. Vaikka kullatut temppelit ovat kauniita minusta myös noissa tiilisissä oma viehätyksensä. Oletteko vaihtaneet kameraa? Valokuvanne ovat aina hienoja mutta näissä on todella upeat värit!

    • Kiitos Marjo! Erityisesti kuviimme liittyvästä kommentistasi 🙂
      Ei, emme ole vaihtaneet kameraa ja itse asiassa juuri Baganissa oli enimmäkseen pilvistä, joka toisaalta asettaa oman haasteensa kuvaamiselle, mutta toisaalta tekee turistin elämän mukavammaksi silloin kun tarkoituksena on tehdä jotain muuta kuin maata uima-altaalla.

  • Kattava juttu! Mitä tulee alueeseen tutustumiseen pyöräilyyn niin se on varmaan makuasia. Meille tärkeä osa kokemusta oli nimenomaan pyöräily hiljaisuudessa pagodalta toiselle. Baganin erityisyyteen vaikuttaa minusta hurjasti hyvä päätös sallia turisteille vain fillarin tai sähkömopon vuokraus (tilanne k. 2016). Äänimaisema olisi ihan toinen jos matkailijat päristelisivät polttomoottoreilla menemään.

    • Kiitos kommentistasi! Halusin dokumentoida näkemämme vähän pelkkiä “tunnelmia” tarkemmin, jotta itsekin voimme halutessamme joskus palata näihinkin päiviin muistaen mitä kaikkea tuolla näimme. Ja ehkäpä tästä on jollekin tuonne matkaa suunnittelevallekin vielä hyötyä.
      Bagan on kyllä alueena viihtyisä verrattuna vaikka Yangonin miljoonakaupunkiin.

  • Ihan huikea paikka kyllä, ihan käsittämätöntä miten paljon noita temppeleitä on! Niin paljon jäi näkemättä. Meidän tuolla ollessa oli niin tukahduttavan kuuma, että pyöräily ei olisi tullut kyseeseen. Sähkömopolla seikkailu sen sijaan oli tosi hauskaa!

    Vielä noista “salaisista” temppeleistä joille pääsee kiipeämään, ne ovat kyllä viranomaisten tiedossa, meidän siellä ollessa oli parikin viranomaista valvomassa ja tarkistamassa, että kaikilta löytyy Baganin liput. Mutta varmaan nekin kohta suljetaan, ja ihan oikein, sillä siellä oli sen verran porukkaa, että en ihmettelisi jos vahinkoja sattuu. Kiipeämistä vartenhan ne on rakennettu, mutta ei todellakaan tuhansien turistien tallottavaksi.

    • Kiitos Anna! Meillä oli sikäli tuuri, että Baganin päivämme olivat melko pilvisiä, mikä oli kiertämisen kannalta ihan miellyttävää, mutta toisaalta olisihan se aurinko ainakin kultaiset temppelien kupolit valaissut hienosti. Sen verran mitä tuosta kiipeilyn kieltämisestä luin, niin ilmeisesti temppelien suojelemisen lisäksi tarkoitus on myös suojella turisteja, sillä alueellahan on ollut maanjäristyksiä, jotka ovat saattaneet heikentää rakenteita yllättävistäkin kohdista.

  • Oi wau! Tuolla voisi tulla jopa temppeliähky. Mikä valtava määrä niitä onkaan. Mutta innolla silti olisin niitä kiertämässä, vaikka pari tuhatta voisi olla himppasen liikaa. Minä en ole koskaan ollut kuumailmapallon kyydissä, ja se olisi varmasti mieletöntä tuolla!

    • Kiitos Teija! Eiköhän tuollaisessa paikassa paras lähestymistapa ole uskoa heti kättelyssä, että kaikkea ei voi nähdä ja nähdä sen verran mitä käytettävissä olevassa ajassa ehtii. Minusta oppaamme teki tältäkin osin ihan hyvää työtä: ensimmäiset temppelit käytiin katsomassa heti saapumispäivänä ja seuraavina päivinä oli välissä muutakin ohjelmaa kuten vaikka vierailu paikallisessa kylässä.

  • Todella upeita temppeleitä! Harmi, että auringonlaskuhetkenänne oli pilvistä. Tuo kuumailmapallolento kyllä tuolla kelpaisi. Mikäköhän mahtoi olla lennon hinta? Aikaisia aamuhetkiä välillä reissuun mahtuu. Me lähdemme ihastelemaan Angor watin auringonnousua 4.30! Toivottavast ei ole pilvistä 🙂

    • Kiitos Sari! Kevyesti kyselemällä luokkaa 300 euroa per nuppi, vähän alle ehkä. Angkorin auringonnousussa meidät kyllä yllätti miten paljon sinne ihmisiä olikin kerääntynyt, ja siis juuri noin aikaisin.

  • Miten upea paikka ja onnistuneet kuvat! Kiitos niistä. Bagan ollut meidän haaveissa jo pitkään. Varsinkin kuumailmapallolla kokien, mutta siihen tosiaan tarvitaan aina tuuria myös kelin suhteen. Me onnistuimme viime kerralla nousemaan kauniisti ylöspäin ja lillumaan ylhäällä vain kilometrin verran lähtöpaikasta. Tuolla alueella sellainenkaan lyhyt lento ei haittaisi 😀

    • Kiitos Eve! Muutamissa paikoissa maailmalla tuo kuumailmapallolento usein “kuuluu” asiaan, esimerkiksi juuri tuolla, ehkä Kappadokiassa ja Afrikan safareilla, mutta mekin olemme “tylsästi” toistaiseksi onnistuneet sellaisella lentämään vaan Mäntsälän suunnalla 🙂

  • Nuo temppelit ovat kyllä upeita. Tuntuu, että nykyään rakennustaide on kovin yksinkertaista, ja sitä kautta ehkä vähän tylsää. Suomen katukuvaan ei ehkä ihan näin näyttävät rakennukset istu enää, mutta olisi hienoa nähdä niistä vaikutteita.

    • Kiitos Annukka! Ehkä buddhalainen arkkitehtuuri ei sittenkään ihan istuisi tänne, mutta kieltämättä vaikka Helsingin Senaatintorin ympäristön uusklassista tyyliä voisi käyttää vielä vaikka nykyisinkin.

  • 2200 temppeliä on kyllä liikaa kenelle tahansa, ähkyhän siitä todella tulee, ne pitäisi jakaa ainakin parille kuukaudelle. Tuota kiipeilyä en kyllä ymmärrä, ihmislaumat ovat kuin heinäsirkat, mikä tahansa kuluu ja tuhoutuu siinä menossa. Olen kyllä itsekin siihen syyllistynyt. Tikalissa kiipeilimme jokaiselle pyramidille, nyt on vaikea ymmärtää sen antamaa tyydytystä. Paitsi, että kiipeily kuluttaa muistomerkkejä, sisältää se myös sortumavaaran.

    • Kiitos Terhi! Näinhän se on, että tuollakin tuo kiipeilykielto on asetettu niin ihmisten kuin temppelien suojelemiseksi.

    • Kiitos Anni! Paikallisille ehkä nuo kultaiset, siis toimivat temppelit, ovat tärkeimpiä. Mutta koko Baganin maisema on yhtä punatiilisten pagodien “peltoa” – jo muutama kilometri lähes tietä kuin tietä, ja jollain suunnalla on isompi tai pienempi punatiilinen pagodi.

  • Ensinnäkin kiitos sanavaraston laajentamisesta: minulle outo sana pagodi sai klikkaamaan jutun auki, “temppeli” ei ehkä olisi saanut 😉 Mutta oli mitä oli, niin kylläpä ne näyttävät upeilta! Ämpärilistaan taisi tulla taas uusi paikka.

    • Kiitos Heli! Baganissa pitääkin oppia nuo termit, pagodi, stupa ja temppeli, niin tietää löytyykö pagodin sisältä buddhia vai kuuluuko se kiertää vaan ulkopuolelta 🙂

  • Hyviä vinkkejä, kiitos! ☺️ Bagan on meillä suuntana helmikuussa, ja toiveena juurikin nähdä rauhassa sen mitä ehtii, ilman temppeliähkyä ja kiipeilyjä… Oltiin Angkorissa aiemmin tänä vuonna ja siellä kyllä väkeä riitti auringonnousun aikaan. Auringonnousu oli mielestäni upea. Tosin joku reissaaja totesi muutaman metrin päästä, että ”no jaa, Baganin on paljon hienompi.” Kun mikään ei riitä… 😄😄

    • Kiitos Marttiina! Angkor vs. Bagan … hmm … minusta kohteita on vaikea vertailla, sillä ovat ne kuitenkin niin erilaisia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.