Myanmarin kierrokset alkavat tai päättyvät usein Yangoniin, maan edelliseen pääkaupunkiin. Tosin jotkut kuulemma jättävät sen kokonaan väliin juurikin kaupungin suuruuden ja ruuhkaisuuden takia, mutta me halusimme ehdottomasti nähdä myös Shwedagonin pagodan. Vaikka olisit nähnyt kaikki pagodit Baganissa, mikä ei liene edes mahdollista niiden suuren määrän takia, niin jos et ole nähnyt Shwedagonia, et ole nähnyt mitään, väittävät …
Shwedagonin pagoda
Suuntasimme pagodalla heti saapumisiltanamme – kaikki hienot nähtävyydethän ”pitää” nähdä auringonlaskun tai -nousun aikaan. Oppaamme arveli, että jos lähdemme hotelliltamme klo 15, niin meillä olisi vielä aikaa poiketa Bogyoke Aung Sanin markkinoilla ennen sitä, mutta odotettuamme iltapäivän liikenteessä yhden(!) ison tien ylitystä ehkä vartin ehdotimme U-käännöstä ja suuntasimme suoraan pagodalle, jotta meille jäisi siellä enemmän aikaa ennen pimeän tuloa.
Yangonin liikenne on kieltämättä karmeaa ja ymmärsimme ainakin osittain vallanpitäjien päätöstä siirtää pääkaupunki pois tästä kaupungista, jossa ei pysty liikkumaan. Onneksi käytössämme oli ilmastoitu auto, jonka takapenkillä saattoi vaikka surffata netissä matkan kestäessä. Toisaalta osasyy ruuhkiin ehkä onkin suuri määrä näitä ilmastoituja autoja kuljettajineen, jotka sitten täyttävät katujen vierustat odotellessaan kuljetettaviensa paluuta ravintolasta, kokouksesta tai pagodalta.
Nousimme ylös pagodalle ulkomaalaisille vieraille tarkoitetusta sisäänkäynnistä hissillä. En tiedä oliko tämä ulkomaalaisille vieraille mukavuuden takia tarjottu helppo tapa päästä pagodalle, vai oliko tämä ainoa sisäänkäynti, josta me, ulkomaalaiset, saimme sinne mennä, mutta joka tapauksessa, jätimme kenkämme tuhansien muiden kenkäparien kanssa ala-aulaan ja nousimme ylös.
Shwedagonin pagoda on Myanmarin pagodien iso, kultainen kruununjalokivi. Kyseessä on nimenomaan pagodi, jonne ei pääse sisälle, mutta jota sen sijaan kierretään. Sen ympäriltä löytyvät palvontapaikat kaikille buddhalaisen elämän kahdeksalle eri viikonpäivälle. Mikä loistava tapa jakaa ihmiset tasaisesti pagodan eri kulmille: minä, tiistailapsena, eli leijonana, jonottaisin valelemaan vettä leijonan päälle, ja Lasse keskiviikkolapsena, keskittyisi norsuun. Tai toiseen niistä, jos tietäisi kumpaan, sillä keskiviikkolapset jaetaan kahdelle norsulle sen mukaan ovatko he syntyneet aamu- vai iltapäivällä. Jos olisin vielä hedelmällisessä iässä ja toivoisin tyttölasta pysähtyisin lootuksenkukkaa pitelevän patsaan äärellä.
Siirtomaa-ajasta auringonlaskuun
Pagodan ympärillä on myös rippeitä siirtomaavallan historiasta, joita satunnainen kävijä ei ehkä helposti huomaa, mutta jotka maansa itsenäisyyttä arvostava myanmarilainen esittelee meille mielellään. Tässä on muistomerkki niille opiskelijoille, jotka aloittivat kansannousun, joka johti maamme itsenäistymiseen: Tässä on iso kello, jonka britit yrittivät laivat kotimaahansa, huonolla menestyksellä, eivät he tienneet miten näin isoa kelloa siirrellään.
Auringon painuessa matalammalle ihmiset tekevät tilaa esiin tuleville lakaisujoukoille: sadat vapaaehtoiset harjaavat marmorilaatat puhtaaksi päivän päättyessä. Turistit asettuvat oikeaan kohtaan auringonlaskun kannalta, mutta parhaat olot ja näkymät taitavat olla temppelikissoilla, korkealla turistien päiden yläpuolella.
Auringon viimeisten säteiden osuessa kultaiseen kupoliin päivä alkaa pimetä – on aika palata hotellille.
Dala
Seuraavana päivänä lähdemme retkelle ihan toisenlaiseen Yangoniin. Ylitämme Yangon-joen lautalla Dalan puolelle. Siinä missä Yangon on ”tavallinen” kaupunki korkeine taloineen, jopa pilvenpiirtäjineen, niin Dala on maalaiskylä, jossa rakennukset ovat pieniä ja matalia ja pääasiallisia kulkuneuvoja ovat polkupyöräriksat ja tuktukit.
Yangonin liikenteessä moottoripyörät ja skootterit eivät ole sallittuja, mutta tällä puolella jokea niitä on. Yangon-joen yli on tosin jo suunnitteilla silta, jonka rakentaminen on kuulemma jo käynnistymässäkin. Ehkä jo kolmen vuoden kuluttua Dala on muuttunut peruuttamattomasti uuden yhteyden myötä. Sillalle tullee sitten myös jonkin valvontapiste, joka pysäyttää kaksipyöräiset Dalan puolella?
Oppaamme huomauttaa jo lauttaan mennessämme, että olkaa varovaisia ja on sitä mieltä, että yksittäisen turistin ei pitäisi tälle puolelle mennä ilman opasta. Ehkä kyse on oman ammattikuntansa eduista, tai ehkä kyse on enemmänkin siitä, että Dalan puolen riksakuskit rahastavat mielellään pahaa aavistamattoman turistin siinä missä taksikuskit ympäri maailmaa.
Me kuitenkin asetumme mukavasti meille valittujen kolmen polkupyöräriksan kyytiin, siis oppaamme ja me, ja kyläkierroksemme alkaa. Kohteiksi on valikoitunut kierrätysmateriaaleista erilaisia pieniä esineitä valmistava kauppa, Chu Chu Yangon, ohuen ohuita mm. kevätkääryleissä käytettäviä taikinakuoria valmistava nyrkkipaja ja paikallinen teehuone. Mutta melkein näitä kohteita kiinnostavampaa on tarkkailla vastaan tulevaa liikennettä ja elämää pienten talojen pihapiirissä.
Lopulta palaamme takaisin lauttasatamaan – oikeastaan ihan turhan nopeasti, sillä polkypyöräkyydissä vehreissä maisemissa oli ihan mukavaa – mutta Yangon, lounas ja Circular Train odottavat.
Circular Train
Yangonissa ei ole metroa, mm. siksi mainitsemani mahtavat liikenneruuhkat, mutta kaupunkia kiertää jo englantilaisten aikoinaan rakentama junarata. Juna onkin hyvä vaihtoehto siirtyä paikasta toiseen, jos paikat sattuvat olemaan asemien liepeillä.
Matkustimme muutaman asemanvälin ihan vaan turistina: automme vei meidät yhdelle asemalle ja haki sitten toiselta, eli lyhyestä junamatkasta huolimatta vaan lisäsimme osaltamme Yangonin ruuhkia.
Muutaman kerran Länsimetrollakin matkustaneena tulin verranneeksi yangonilaista lähijunaa täkäläiseen metroon ja meno Yangonissa oli reippaasti värikkäämpää. Ilmastoinnin hoitivat aukiolevat ikkunat ja koska metroa ehkä hiukan hitaammin kulkevassa junassa saattaisi nälkä tai jano yllättää, niin ohitsemme kulki koko ajan joku myymässä jotain, lähinnä juotavia tai jotain syötävää.
Bogyoke Aung San Market
Junamatkan päätteeksi opas sai vihdoinkin vietyä meidät markkinoille. Hän oli saapumisillastamme alkaen tuntunut olevan huolissaan siitä, että koska Yangon on kiertomatkamme viimeinen etappi, niin meidän on päästävä ostamaan matkamuistoja ja tuliaisia. Me emme olleet tästä niinkään huolissamme, sillä jääkaappimagneetti tuli jo ostettua Baganissa. Varsinaisia tuliaisia emme ole ostaneet vuosikausiin, sillä emme oikein keksi yhtään sukulaista tai ystäväämme, joka arvostaisi milloin mistäkin päin maailmaa tuotua jonkinlaista matkamuistoa.
Kiertelimme kuitenkin hetken näitäkin markkinoita. Pysähdyimme muutaman sinänsä ihan kauniin lakkatyön kohdalla, mutta tarveharkinta tuotti lopputuloksen, että emme tarvitse niitä. Katsoimme myös muutamaa taulua sillä seurauksella, että taulukauppias levittää eteemme kymmeniä töitä, mutta poistumme silti paikalta ostamatta mitään: seinäpintamme kotona on vaan jo riittävän täynnä. Täällä markkinoilla ostamattomuus ei meitä häirinnyt samoin kuin Inle-järvellä, sillä kauppa tuntui käyvän hyvin. Ehkä osittain jopa paikallisten tai kotimaisten turistien voimin.
Päivän ainoaksi ostokseksemme jäi jalkahieronnat molemmille: oppaamme kuvaus siitä, että tarjoaisimme näin töitä sokeille, joiden työllistymismahdollisuudet muuten ovat vielä Myanmarissa heikot, hellyytti meidät helposti. Ja ihan hyvä idea se olikin, hieronta päivän päätteeksi.
Siirtomaa-aikainen keskusta
Viimeisenä Yangonin päivänämme poikkesimme vielä kaupungin siirtomaa-aikaisessa keskustassa. Toki jos Yangonin satamakin, josta lautta Dalan puolelle, on osa sitä, mutta kävimme Maha Bandula -puistossa katsomassa Itsenäisyysmonumenttia ja kaupungintaloa. Oppaamme esittelee kaupungintaloa ehkä hiukan kirpeästi: tämä on ainoa alueen rakennuksista, joka on rakennettu myanmarilaiseen tyyliin. Ja kieltämättä, sen vieressä olevat rakennukset, kuten vaikka vanhan oikeustalon kellotorni näyttää länsimaisiin silmiin kauniilta, olihan se meille tuttua tyyliä. Itse asiassa kellotorni tuo mieleeni kellotornin Kanadan Halifaxissa, mutta samaa brittiläistä peruahan ne ovat.
Kiertelemme hiukan lisää lähikortteleita.
Aika monet taloista kasvavat reippaasti puuta ja pensasta, mutta silti ne ovat vielä käytössä. Niiden remontoiminen tai purkaminen on kuulemma vaikea juttu, sillä maan monen vaiheiden jälkeen on vaikea selvittää kenelle ne kuuluvat, joten niiden on annettu olla.
Rangoon Teahouse
Päätämme Yangonin – ja koko Myanmarin vierailumme – siirtomaakortteleissa sijaitsevaan, historian havinaa ilmentävään teehuoneeseen, jonka asiakaskunta on länsimaista. Näillä hinnoilla ja ehkä osittain myös tällä menulla, paikka ei taida koskaan nousta paikallista suosioon, mutta tuskin se sitä tavoitteleekaan.
Kysymme oppaaltamme, että onko kahvilalla oikeasti jotain historiallista taustaa, mutta kuulemma ei. Tämä on kuten vaikka Rick’s Cafe Casablancassa, tälläinen paikka olisi voinut aikanaan olla.
Emme jää pohtimaan paikan autenttisuutta vaan täydennämme kevyttä lounasta maittavalla jälkiruualla.
(Jutun otsikkokuvassa nuori innokas Circular Trainin lipunmyyjä isänsä apuna lippuluukulla.)
On nuo oppaat aika hauskoja. Just tuo: ”Oppaamme huomauttaa jo lauttaan mennessämme, että olkaa varovaisia ja on sitä mieltä, että yksittäisen turistin ei pitäisi tälle puolelle mennä ilman opasta ja pelko siitä, että ette saisi matkamuistoja ostettua :) Noissa tilanteissa itselle tulee aina mieleen, että nyt taitaa oppaalla olla oma lehmä ojassa…
Tuollainen polkupyöräkyyti olisi kyllä kiva tapa tutustua kuumassa kyliin. Tuk-tuk on niin meluinen. Kiinassa ajelin riksalla, mutta se oli tylsää, koska ryhmiä kuljetettiin vain ennalta määrättyjä reittiä ja ei voinut pyytää pysähtymään, jos näki jotain mielenkiintoista.
Jalkahieronta, tai jos on aikaa, niin koko kroppa ennen iltaunia on kyllä ihan must! Välillä tosin nukahdan siihen hierontaan jo. Mutta se ei haittaa, sillä paikallisetkin yleensä saattaa kuorsata hoidon aikana.
Kiitos Anna!
Toisaalta nämä oppaat kyllä tekivät aina lopulta kuten halusimme. Meille kelpasi hyvin valmiiksi diilatut polkupyöräkyydit sen sijaan, että siinä tungoksessa olisimme neuvotelleet hinnasta ja reitistä ja jos emme olisi halunneet nyt edes vilkaista niitä markkinoita, niin kyllä meidät olisi kiltisti viety suoraan seuraavaan kohteeseen!
Shwedagon pagoda on edelleen ehkä upein Kaakkois-Aasian monumentti, mitä oon nähnyt. Olis ehkä pitänyt mennä uudestaan aamulla, jos oltaisiin yhtään kauempaa vietetty aikaa tuossa kaupungissa. Riksakyydit oli loistava tapa kierrellä kaupunkia!
Kiitos Lotta-Maaria! Itse asiassa minullakin kävi mielessä, että olisiko tuo pagoda ollut toisenkin vierailun arvoinen. Mutta eihän sitä voi tietää, jos vaikka jostain syystä osuisi vielä Yangoniin toisenkin kerran … niin sitten!
Me käytiin myös perinteisessä tea housessa syömässä (harmi kun en muista paikan nimeä). Nauratti, kun Kaakkois-Aasialaiseen tyyliin viereen oli ilmaantunut heti saman niminen, ensimmäisen mainetta hyväksi käyttävä tea house ? sama ilmiö toistuu ympäri maanosaa
Kiitos Lotta-Maaria! Näinhän se on. Paikallista opastamme paikka ei tosiaan vakuuttanut ja taisi Rangoonkin nimessä vähän nyppiä, mutta toki suostui meidät sinne viemään, kun ensin sen vähän sattumalta näimme ja sitten vähän ajan päästä olimme ruokapaikan tarpeessa.
Mielenkiinnolla luin (kun vihdoin ehdin) matkastanne Myanmariin, koska joulun aikaan luin kirjan Sydämenlyönneissä ikuisuus. Mielestäni kiehtova kirja ja ihailin sen aikaisten burmalaisten tapaa suhtautua tyynesti elämän vastoinkäymisiin. Onkohan elämänmeno sielläkin muuttunut ajan myötä ja samalla muuttanut ihmisiä vaativampaan suuntaan? Oletko Pirkko lukenut kyseisen kirjan?
Kiitos kommentistasi! Nuorempien, ainakin suuremmissa kaupungeissa asuvien burmalaisten elämänmeno lienee ainakin koko ajan lähestyy meillekin tuttua elämänmenoa. Tuohon kirjaan en ole, vielä, törmännyt. Pitääkin ehkä joskus etsiä se käsiinsä.