Muistoja Brysselistä

2019 Pixabay

Bryssel on yksi niitä kaupunkeja, joissa olemme ottaneet vastaan uuden vuoden, nimittäin vuoden 1997 Grand Placella. Olimme kierrelleet Brysselin, Luxemburgin ja Liegen suunnalla miettien mahdollista asettumista vaikka Liegeen, joka olisi puolessa välin Brysseliä ja Aachenia, joissa tulevat työpaikkamme olisivat saattaneet olla. Emme lopulta päätyneet Keski-Eurooppaan, mutta uudenvuodenaatto Grand Placella oli kyllä hieno kokemus lukuisine kuohuviinipulloineen ja aitoine laseineen, jo tuolloin. Täällä eivät kaljapullot lennelleet.

Amsterdamin lisäksi keväinen vierailumme Brysselissä jäi blogissamme luvattoman vähälle. Brysselin jälkeen tuli Berliini ja Berliinin jälkeen Mongolia ja sinne ne kesällä jäivät, huhtikuiset muistot. Brysselissähän kävimme junalla, neljän yön ja kolmen päivän ”retkellä” Amsterdamista.

Grand Placen liepeillä

Ensimmäisen päivän vietimme kaupunkia kerraten: Parc de Bruxelles, Grand Place, Manneken Pis -patsas ja tutustuminen patsaan vaatevarastoon. Naispuolinen Jeanneke Pis -patsaskin piti tietysti käydä katsastamassa. Sitä emme olleetkaan nähneet aikaisemmin. Hetki vielä viipyilyä Galeries Royales Saint-Hubert suojissa.

Hiukan pilvisenä huhtikuisena päivänä Grand Placen tunnelmasta puuttui paljon taannoiseen uudenvuodenyöhön verrattuna, mutta kävimme kuitenkin sen reunalla verestimme muistojamme nauttimalla kirsikkaolutta Le Roy d’Espagne -ravintolassa. Nimeä tuskin olisimme muistaneet, mutta hevosen ravintolassa muistimme.

Grand Place Muistoja Brysselistä

Grand Place
Grand Place lisättiin Unescon maailmanperintökohdeluetteloon vuonna 1998

Grand Place Grand Place

Galeries Royales Saint-Hubertin sisustuskaupoissa kuten muuallakin Brysselissä olisi ollut hyvä valikoima erilaisia maapalloja. Korkkista maapalloa, johon olisi voinut kiinnittää nuppineuloja jokaisen tehdyn matkan jälkeen kävimme kuolaamassa yhdessä kirjakaupassa pariinkin kertaan. Euroopan parlamentin matkamuistomyymälässä olisi myös ollut useita kivoja vaihtoehtoja. Mutta lopulta heittäydyimme järkeviksi, emmekä ostaneet yhtään uutta maapalloa!

Maapallo Bryssel Muistoja Brysselistä Maapallo Bryssel Maapallo Bryssel

Huhtikuinen Bryssel ei ihan vielä houkutellut katukahviloihin, mutta onneksi vohveleita oli tarjolla myös sisätiloissa – kuten tietysti suklaatakin, monen monen kaupan verran ja vaikka missä muodossa. Sarjakuvahahmot niin talojen seinillä kuin patsaina kuuluvat nekin Brysseliin ja vaikka emme ihan varsinaista sarjakuvakierrosta tehneetkään (Comic Strip, lue lisää vaikka Kohteena Maailma -blogin jutusta), niin muutaman sattumalta vastaan tulleen kohdalla piti kyllä pysähtyä ottamaan kuva.

Bryssel katukahvila Muistoja Brysselistä  Bryssel suklaakauppabryssel hahmoja

Toisen päivän käytimme koko päivän kestävään retkeen Gentiin ja Bruggeen.

Euroopan parlamentti

Kolmantena päivänä suuntasimme Euroopan parlamenttiin, jossa vierailimme tyhjässä istuntosalissa – ei osunut täysi-istuntoa tälle päivälle – ja Parlamentarium -esittelytilassa.

Euroopan unionin kielien sekamelska näkyi turistillekin. Niin parlamentissa kuin Parlamentarium -esittelytilassa audio-oppaita, joiden selostukset olivat enimmäkseen ihan hyviä, oli saatavilla noin kaikilla mahdollisilla kielillä, siis myös suomeksi.

Euroopan unionin toimintaan tutustuminen saattaa kuullostaa tylsältä, mutta minusta oli kiehtovaa ajatella tyhjänkin parlamentin lehtereillä, että mistä kaikesta täällä päätetään.

Ehkä jos joskus Strasburgia päädymme kertaamaan, niin pitääkin yrittää selvittää millä viikolla parlamentti on siellä ja yrittää ajoittaa vierailu tuollaiselle viikolla. Jos vaikka siellä sitten pääsisi seuraamaan käynnissä olevaa istuntoa!

Euroopan parlamentti Muistoja Brysselistä Euroopan parlamentti Euroopan parlamentti
Euroopan parlamentti

Willy Brandt -rakennuksessa sijaitseva Parlamentarium tarjoaa multimedialaitteen opastuksella aimo annoksen Euroopan parlamentin historiaa, nykyisyyttä ja jopa ajatuksia Euroopan tulevaisuudestakin. Ja mahdollisuuden tutustua suomalaisiinkin europarlamentaarikkoihin!

Parlamentarium Muistoja Brysselistä Parlamentarium Parlamentarium
Euroopan parlamentti

Keväällä tuoreeltaan kirjoittamassani jutussa on lisää mm. Manneken ja Jeanneke Pis -patsaista:

Lounasleipäjonossa EU-virkamiesten kanssa

Kustannusyhteenvetoa Brysselistäkin

Keväällä kirjasin sentään melkein tuoreeltaan Keukenhof-Amsterdam-Bryssel -matkamme kustannukset tähän juttuun, jossa on myös kerrottu hiukan yksityiskohtia junamatkasta Amsterdamin ja Brysselin välillä.

Amsterdam ja Bryssel– 2 kaupunkia yhden hinnalla

Hyvää uutta vuotta!

Vuoden 2019 otamme vastaan Espoossa ilman sen suurempia juhlia. Saa nyt nähdä, että viitsimmekö lähteä paikan päälle katsomaan Espoon kaupungin laservaloshowta.

Mutta jo tässä vaiheessa toivotamme teille, hyvät lukijamme, oikein hyvää uutta vuotta!
Toivottavasti viihdytte seurassamme myös vuonna 2019.

Join the Conversation

10 Comments

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Brysselhän on mukavan helposti tavoitettava Eurooppa-kohde ja jotain mielestäni on siinäkin, että voi kokea tuon eurooppalaisen päätöksenteon kaupungin omin silmin (ja jaloin).

  1. Sattuipa sopivasti Brysselin postaus. Lähden tammikuun lopulla sinne työmatkalle. Yhtään vapaa-aikaa minulla ei tule todennäköisesti olemaan, mutta silti mukavaa lukea kohdekaupungista.
    Suklaakauppa sentään on kuulemma hotellin alakerrassa. Olisipa tuollainen maapallokauppakin! Onpa hienoja!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Teija! Viimeisiä viedään, siis viime vuodelta rästiin jääneistä kohdejutuista, mutta mukavaa, jos pitkä työlistani tuotti tämän jutun kannaltasi ”oikeaan” aikaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Nina! Emme olleet katsomassa lasershowta, ajateltiin, että sinne menee kuitenkin sen verran paljon ihmisiä, että ruuhkahan siitä syntyy :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *