Vuoden 2018 huiput

Vuoden huiput

Vuoden 2018 luetuimmat juttumme olivat (tässä järjestyksessä):

Praha 2018 Vuoden 2018 suosituimmat jutut
Kuva Prahan tanssivasta talosta oli yksi Instagram-tilimme suosituimpia kuluneena vuonna

Nämä siis ovat vuonna 2018 kirjoitettuja juttuja – jotkut vanhat suosikit, kuten vaikka jotkut juttumme Lofooteilta, Marokosta, Portugalista ja Örön saarelta ohittivat tänäkin vuonna nämä jutut suosiossa. Lisäksi, siinä missä koulujärjestelmämme kohtelee hieman kaltoin loppuvuodesta syntyneitä lapsia, niin tilaston tekeminen vuoden vaihteessa kohtelee kaltoin loppuvuoden juttuja, jotka saattavat olla vain muutaman päivän vanhoja, kuten vaikka suositulta vaikuttava Joulu Tallinnassa -juttu.

Juttuja julkaisimme keskimäärin 3 viikossa, yhteensä 156 juttua vuoden aikana, joten eiköhän tuo sijoittuminen 10 kärkeen kerro jotain joko jutun kiinnostavuudesta.

auringonlaskuja
Muutama vuoden 2018 suosituimmista auringonlaskukuvista: nämä molemmat Espoosta

Kommentit

Kolme kymmenen kärjessä jutuista käsittelee kustannuksia: raha kiinnostaa aina.
Tosin kustannusjuttumme ovat usein myös yhteenvetojuttuja kohteista, eli ne sisältävät useimmiten myös linkit kaikkiin kohteesta kirjoitettuihin juttuihin.

Myös yleiset matkailuun liittyvät asiat, kuten kaksoispassi ja lista maista, joihin emme mekään ainakaan juuri nyt ole turvallisuustilanteen takia matkustamassa, kiinnostavat. Kuten hotellihuoneen maksaminen osittain rahalla, osittain Finnairin pisteillä.
Kaksoispassijutun suosio oli mielestäni vähän yllättävä asia – en olisi sittenkään luullut kovin monen sellaista tarvitsevan. Tai ehkä kyse onkin siitä, että juttuja aiheesta on kirjoitettu niin vähän, että kaikki ne harvat päätyivät lukemaan tämän jutun.

Kohdejutuista suosituimpia ovat ne, jotka ovat suomalaisten suosiossa, kuten Tunisia, Praha ja Berliini – ei niin, että juuri nämä olisivat absoluuttisesti niitä suosituimpia juttuja, mutta meidän joskus hiukan eksoottistenkin kohteiden joukossa nämä ovat ehkä olleet niitä tavallisimpia vuoden mittaan.

Allegrolla Pietariin juttua siivitti tietysti siinä ollut arvonta, joka taisi olla ainoa blogissamme kuluneen vuoden mittaan. Arvonta toi ehkä blogimme kautta hiukan näkyvyyttä VR:lle ja meille se toi yli 400 uutiskirjeen tilaajaa, joista ehkä hiukan yllättäen, pääosa on pysynyt mukana. Vain ehkä 10 % arvonnan aikana uutiskirjeen tilanneista peruutti sen seuraavien viikkojen aikana.

kakslauttanen Vuoden 2018 suosituimmat jutut
Prahan tanssivan talon ohella myös tämä kuva Kakslauttasesta oli suosittu Instagramissa
bagan Vuoden 2018 suosituimmat jutut
Kuten myös nämä kuumailmapallot Baganin aamutaivaalla

Omat suosikit

Itse pidin aktiivisesti seuraamieni blogien vuoden aikana julkaisemista jutuista eniten Vaihda Vapaalle -blogin jutusta Mitä jos kaikki lopettaisivat matkustamisen.

Toki Elinalla, kuten meilläkin, on omat intressimme asiassa: emme halua vielä lopettaa matkustamista, lentäenkään, mutta on ehkä hyvä pohtia aihetta laajemminkin kuin laskemalla niitä lentopäästöjä, jotka kuitenkin ovat pieniä verrattuna moneen muuhun ilmastoon vaikuttavaan asiaan.

Tansania Vaihda vapaalle
Villieläimiä Tansaniassa (kuva Vaihda Vapaalle -blogista)

Meriharakka-blogin jutuista haluaisin yhtenä suosikkina nostaa vielä kerran veljeni kirjoittamaa juttua Atlantin ylittämisestä purjeveneellä. En tule itse Atlanttia koskaan purjeveneellä ylittämään, mutta oli hienoa “olla mukana” veljeni kokemuksessa. Purjehdus tapahtui jo vuoden 2017 puolella, mutta jutun siitä julkaisimme vasta keväällä Karibian matkamme yhteydessä, kun itsekin olimme samoilla seuduilla.

Purjehdus yli Atlantin – ARC 2017

Meistä / About -sivu päivitetty

Vuoden suosituimpien juttujen keräämisen lisäksi päivitän myös vuoden päätteeksi (tai uuden aluksi) blogimme perustietoja, myös lukujamme, joten ehkä haluat vilkaista vielä tuotakin sivua taas kerran.

Jutun kuvituksena joitakin suosituimpia Instagram -kuviamme viime vuodelta.
Tosin kiinnostuksemme Instagramin käyttöön on ehkä hiukan hiipunut aikaisemmista vuosista – useimmiten jaamme tunnelmia matkoiltamme ensimmäisenä Facebook-sivuillamme.

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

24 kommenttia

  • Minä olen yksi niistä, jotka tilasivat uutiskirjeen tuon arvonnan tiimoilta. Jäin kyllä tilaajaksi ja aktiiviseksi bloginne seuraajaksi, niin ammattitaitoista ja vähän erilaista matkailusisältöä täällä on. Kiitos siis siitä ja mukavaa uutta vuotta!

  • Kiitos Pirkko! Tämä olikin mielenkiintoinen katsaus, jota voisi soveltaen käyttääkin. Tuosta saa helposti otteen parhaista ja kiinnostavimmista jutuista. Pakostakin tarttuu itseään koskettaviin/kiinnostaviin tarinoihin.

    • Kiitos Asko! Onneksi vastaavia juttuja on ilmestynyt viime päivinä monen monelta blogilta, joten Sinun ei tarvitse tyytyä yhteen malliin vaan voit lukea ne kaikki ja kehitellä sitten omannäköisesi yhteenvedon 🙂

  • Kuluneen vuoden yhteenvetoja on mukava lukea, fiilistellä siinä sivussa muidenkin matkamuistoja menneeltä vuodelta. Ja tuo on kyllä ihan totta, että loppuvuodesta kirjoitetut jutut eivät ole samalla viivalla alkuvuonna kirjoitettujen kanssa näissä yhteenvedoissa.

    • Kiitos Virpi!
      Mietinkin tässä, että pitäisikin vaikka keskikesällä tsekata tilastot ajalta 1.7.2018 – 30.6.2019 ja katsoa miltä kärki silloin näyttää vs. tämä. Silloinhan myös loppuvuoden jutuilla on ollut tuo puoli vuotta lisää aikaa kerryttää lukujaan.

  • Kylläpä olettekin kirjoittaneet paljon juttuja vuoden aikana. Oma tahtini on 1 (/2 viikossa). Yhteenvedot on mukavia. Itsekin väsään just omaa vastaavaa.

    • Kiitos Sini! Kun blogimme toisaalta on myös itsellemme tarkoitettu “matkapäiväkirja” ja matkustamme paljon, niin materiaalia on sen verran runsaasti, että juttujakin kertyy monta. Samasta syystä olen päätynyt skippaamaan ison osan blogihaasteita, jotka ovat ihan kivoja, jos kaipaa juttuaihetta blogiinsa, mutta kun minulla useimmiten on ongelmana se, että “julkaisukalenteri” on jo liiankin täynnä aiheita.

    • Kiitos Emma! Piti itsekin tsekata tuo, että milloin nuo 10 kärjessä jutut on kirjoitettu ja pari niistä sentään on toisellakin vuosipuolella kirjoitettuja. Kuten tuossa yllä jo Virpille totesinkin, niin tämä pitää ehdottomasti tehdä jatkossa myös keskikesällä, jotta loppuvuodenkin jutut saavat tilaisuutensa.

  • Olipa mielenkiintoista lukea tällainen kooste noin ammattimaisen matkablogin näkökulmasta! Inspiroivaa suorastaan😊löytyi myös uutta kiinnostavaa luettavaa tuon listan avulla. Ihanaa uuttavuotta!

    • Kiitos kommentistasi! Ainakin näiden yhteenvetojen osalta voisi ehkä todeta, että kokemus opettaa – tai kun näitä on useamman vuoden tehnyt, niin niihin on löytänyt jollain tapaa toimivan “kaavan”.

  • Minä muistan (ja palaan vielä varmasti sen pariin) vinkit Espooseen (!), koska lähimatkailu on tällä hetkellä realistisinta 🙂 Koosteita on kiva lukea, ja antaa osviittaa hyvin siitä mikä kiinnostaa ihmisiä yleisesti.

    • Kiitos kommentistasi! Valitettavan vähän tulee Espoosta kirjoitettua, vaikka tämä mukava paikka asua ja retkeillä onkin. Mutta jotain kuitenkin aina joskus 🙂

  • Minulle on jäänyt mieleen Mongolian reissunne. Hassua, ettei se ole yltänyt kärkisijoille, koska se oli todella mielenkiintoinen. On ollut mukavaa seurata teidän mielenkiintoisia matkojanne ja lukea niistä selkeitä yhteenvetoja. Jatkakaa samaan malliin 🙂 Hyvää alkanutta vuotta!

    • Kiitos kommentista! Kohdejutut, ainakin jos ne ovat vähänkin eksoottisempia, eivät tapaa kovin isoja yleisöjä tavoittaa, mutta toisaalta emme silti suostu mahdollisin blogijutun suosion antaa vaikuttaa matkakohteidemme valintaan. Jotenkin voisin veikata, että vaikka tämän vuoden tulevista jutuista vaikka Gabon ei tule olemaan mikään suurempi hitti 🙂

  • Minä luulen, että syy kaksoispassista kertovan jutun suosioon on juuri se, ettei aiheesta löydy kovin paljon tietoa. Ne, joita aihe kiinnostaa, löytävät tiensä jutun pariin helposti. Minä olen jo oppinut hyväksymään sen, että suosituimmiksi nousevat yleensä ne jutut, joiden kirjoittamisesta minä olen nauttinut vähiten: minun lukijani päätyvät useimmiten tiukkojen faktojen ja vertailujen pariin. Toisaalta kyllä pidän faktojen kaivelusta ja etsivän työstä, minkä vuoksi aina silloin tällöin jaksan näitä juttuja kirjoittaakin. Loput ajasta sitten kirjoitan juuri niitä juttuja, joista itse nautin eniten – löytävät ne lukijoita tai eivät.

    • Kiitos Katja! Jotkut jutut ovat kyllä työläämpiä kuin jotkut 🙂 Mutta itse kirjoitan kyllä mieluummin asiaa kuin tunnelmia, jälkimmäiset ainakaan kirjallisesti eivät oikein, valitettavasti, ole minun juttuni. Tai ehkä myös se, että ajatuksissa on kuitenkin kertoa meidän reissusta vaikuttaa asiaan, jolloin kahden ihmisen tunnelmia on vaikeampi niputtaa yhteen.

  • Hyvää alkanutta uutta vuotta! Ihailen teidän blogikirjoitusten aktiivisuutta. Peilaa myös hyvin siihen ammattimaisuuteen. Täytyy sanoa, että usein tulee yllätyksenä se mikä lukijoita eniten kiinnostaa. Usein ihan perinteiset asiat ja lähimatkailu. Ne ehkä parhaiten samaistuttavat asiat.

    Ps. Espoon auringonlaskut näyttävät upeilta!

    • Kiitos Sanna! Kuten jo jollekin totesin, niin osa tuota aktiivisuutta, eli aika paljon juttuja, tulee ihan vaan siitä, että haluan tallentaa matkamuistomme tänne, riippumatta siitä “tarvitseeko” kukaan muu niitä.

  • Voihan nenä! Omaa tilastoa en ole vielä ehtinyt julkaista ja katsotaan nyt, jaksanko julkaistakaan. Sen verran vilkaisin, että vinkit ja raha näyttävät kiinnostavan.

    • Kiitos Anna! Ehkä se raha on sikäli kiinnostavaa, että sen avulla voi ehkä arvioida omat mahdollisuutensa jonkun matkan toteuttamiseen konkreettisimmin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.