Emme tällä kertaa päässeet Gaboniin, mutta jotain piti keksiä Norsunluurannikon ja São Tomén ja Príncipen välille – olihan meillä lennot ja majoitukset varattu ja maksettu São Tomélla ja vielä sen jälkeen Angolassa, josta lentäisimme Amsterdamin kautta Helsinkiin.
Aventuran ja Outback African väki teki töitä muutaman vuorokauden, ilmeisesti välillä oikeasti ympäri vuorokauden, ja saivat kuin saivatkin kasaan 25 hengen ryhmälle uudet lennot välille Abidjan – Douala – São Tomé, pikaviisumit Kameruniin ja majoitukset niin Doualassa kuin Kamerunin pääkaupungissa Yaoundéssa.
Saavuimme Kameruniin keskellä yötä, mutta Outback Africa oli saanut järjestettyä asiat siten, että pääsimme suoraan hotellille. Passit jäivät heidän edustajalleen, joka seuraavana aamuna, viisumitoimiston auettua, kävisi leimauttamattassa varsinaiset viisumit passeihimme. Vaihtoehtona olisi saattanut olla yön viettäminen lentokentällä!
Ensimmäisen yön vietimme Doualassa, mutta jo seuraavana päivänä matka jatkui Kamerunin pääkaupunkiin Yaoundéen. Bussilla. Matkaa ehkä n. 250 kilometriä, mutta Afrikassa se tarkoittaa n. kuutta tuntia bussissa. Tie rantakaupungista Doualasta pääkaupunkiin Yaoundéen oli ehkä tasoa vähän parempi suomalainen mökkitie, kaksikaistainen sentään! Matkan varrella kävi kyllä pari kertaa mielessä, että onkohan tämä nyt hyvä idea, kannattaako istua 2 x 6 tuntia bussissa yhden pääkaupungin takia?
Facebookin puolella julkaisimme tuoreeltaan hiukan kuvia ja tunnelmia Doualan aamusta.
No Yaoundén takia ei olisi kannattanutkaan, mielestäni. Mutta Mefoun takia kyllä.
Mefoun kansallispuisto
Mefoun kansallispuisto Yaoundén lähellä on nimittäin yksi niitä harvoja paikkoja maailmassa, jossa voi nähdä tasamaan gorilloja. Ei luonnossa, sillä Mefou on kädellisten kuntoutuskeskus, mutta kuitenkin. Siinä missä vuoristogorilloja pääsee näkemään luonnossa Ugandassa tai Ruandassa vielä ihan turvallisissa oloissa ja lähes kohtuullisilla maksuilla (600 dollaria Ugandassa ja 1500 dollaria Ruandassa) niin tasamaagorillojen näkeminen luonnossa on lähes kertaluokkaa kalliimpaa, lähinnä siksi, että puistot, joissa niitä voisi nähdä, ovat melkein sellaisissa paikoissa, että niihin on lennettävä yksityiskoneilla. Kamerunissakin puistoja on, mutta kaukana Yaoundésta, itäisessä Kamerunissa.
Yövyttyämme Yaoundéssa, jonne saavuimme illan jo pimennyttyä, jatkoimme aamiaisen jälkeen bussimatkaa vielä parin tunnin verran Mefouhin. Itse matka ei ollut kovin pitkä, mutta miljoonakaupungissa oli ruuhkaa ja lisäksi kaupungin ulkopuolella meidät pysäytettiin kerran. Tiesulkuja Kamerunissa on alueesta riippuen enemmän tai vähemmän ja niissä tarvitaan joko aikaa tai rahaa tai molempia.
Perillä kädellisten kuntoutuskeskuksessa aloitimme tutustumalla kanoihin ja muniin. Liha on nimittäin Kamerunissa sen verran arvokasta, että apinoiden ja gorillojen tarvitsema proteeni annetaan niille enimmäiseen munina.
Kiertelimme puistossa kahdessa pienemmässä ryhmässä ja ihastelimme näkemäämme, etenkin gorilloja ja näyttäviä mandrilloja, joita en muista nähneeni koskaan aikaisemmin. Ja olihan siellä myös simpansseja ja pienempiä guenon-apinoita.
Tasamaan gorilloja ja mandrilloja
Gorillat antoivat ensin hetken odottaa itseään, mutta kun ne saapuivat paikalle, niin osalla niistä oli heti toimintasuunnitelma valmiina ja ruohotuppo kädessä valmiina lentämään kohti sähköaitaa: mitä te täällä teette meitä tuijottamassa?!
Jotkut gorilloista olivat vammautuneita, yhdeltä ainakin puuttui toinen eturaaja. Jos vaikka tavoitteena onkin vapauttaa eläimiä Kamerunin kansallispuistoihin, niin ehkä ihan kaikki eläimet eivät koskaan kuntoudu niin hyvin, että ne tulisivat enää toimeen luonnossa.
Vanhat mandrilla-urokset olivat uskomattoman värikkäitä. Niiden naama oli punavalkokirjava ja takapuoli kirkkaan violetti. Naaraat ja nuoret urokset olivat vaatimattomampia ulkonäöltään.
Mangabi-apinoita oli hankalampi saada kuvaan, sillä pieninä ja nopeina eläiminä ne viihtyivät enimmäkseen aitauksensa pensaissa, piilossa katseilta. Mutta värikkäitä nekin olivat, silloin kun niitä vilaukselta näki.
Kuten mangabit, myös guenot, pienet ”nenäapinat” olivat nekin meille uusi apinalaji. Pieniä ja nopeita nämäkin!
Taitaa olla niin, että Afrikan länsirannikolla elää enemmänkin eri lajeja kädellisiä kuin vaikka Keniassa ja Tansaniassa.
Simpassit, kuten gorillatkaan, eivät vaikuttaneet ihan innostuneilta siitä, että heidän piti – hoitajien esille houkuttelemina – tulla näyttäytymään meille, mutta kyllä ne sitten lopulta parastaan panivat, jopa koristautuen meitä varten!
Kamerunissa villieläinten pitäminen lemmikkeinä on kiellettyä, mutta pieniä apinoita päätyy edelleen koteihin esimerkiksi tilanteissa, joissa aikuinen tapetaan, mutta ihmisiä pyritään koko ajan valistamaan aiheesta.
Borneolla vastaavassa orangutangien kuntoutuskeskuksessa vieraillessamme siellä pohdittiin hiukan sitä, että mahdollistaako näiden kuntoutuskeskusten olemassaolo ilmiön jatkumisen sitä kautta, että ihmiset tietävät, että kun lemmikkinä ollut pieni söpö apina kasvaa liian isoksi, niin on olemassa paikka, jonne sen voi viedä. Samainen riski lienee täällä Kamerunissakin, mutta satunnaisen turistin on vaikea saada asiasta luotettavaa tietoa.
Mefoun kuvia myös heti tuoreeltaan julkaistuna Facebook-sivuillamme.
Yaoundé
Mefouesta palattuamme tiemme vielä lyhyen kaupunkikierroksen Yaoundéssa ennen pitkää paluumatkaa Doualaan. Kirkkoja, yliopisto, markkinoita ja Yhdistymisen muistomerkki.
Tuon muistomerkin kaksi spiraalia kuvaavat englantilaisten ja ranskalaisten yhteistyötä täällä – yhteistyötä, joka tätä nykyä on pahasti rakoillut ja maan länsiosissa, englantia puhuvilta alueilta, monet ovat päätyneet pakolaisiksi naapurimaahan Nigeriaan.
Douala
Yaoundésta palasimme taas Doualaan, myöhään illalla, mutta aamupäivällä oli vielä hetki aikaa tutustua tähänkin kaupunkiin. Tosin enimmäkseen bussin ikkunasta – kuten miljoonakaupungeissa usein, jos aikaa on vain vähän. Kirkkoja, hautausmaita ja markkinoita. Vaihteluna liikenteen pakottamana pysähdys myös isojen paikallisten häiden naapurissa. Ihmisiä oli paikalla satoja ja drone pörräsi juhlaväen päiden yläpuolella kuvaamassa tapahtumaa.
Poikkesimme myös isoilla ruokamarkkinoille, jotka olisivat olleet todella kuvaukselliset, mutta paikallisoppaamme oli ehdoton: kaikki tavarat, kamerat ja kännykät mukaanlukien jäävät bussiin. Markkinoilla aikamme kierreltyäni ja esimerkiksi ”tomaattikäytävän” rivissä olevia lukuisia tomaattikoreja ihasteltuani mietin kyllä, että eiköhän lupa niiden, siis vaan tomaattien, kuvaamiseen olisi pienellä neuvottelulla hellinnyt, vaikka kauppiaat eivät kuulemma kuvaamisesta pidäkään. Paikoitellen maisema oli kyllä kuin keskiajalta: kävelytiet olivat märkiä ja mutaisia ja jostain syystä, joka minulle ei selvinnyt, niiden keskellä oli siellä täällä kasa hiiliä. Ehkä täällä poltetaan roskia päivän päätteeksi? Roskia toki markkinoiden liepeilläkin oli paljon – ja rottia, vaikka ne olivatkin niin vikkeliä, ettei niitä kuvaan saanut, bussin ikkunasta ainakaan.
Pienellä taidetta ja matkamuistoja myyvällä markkina-alueella sen sijaan sai halutessaan kuvatakin. Ostettavaa ei oikein löytynyt, kun jääkaappimagneettikin oli varmuuden vuoksi ostettu jo hotellin lahjatavarakaupasta, sillä kaupungilla niitä ei tässä osassa Afrikkaa yleensä ole missään. Perinteiset kamerunilaiset sulkapäähineet näyttivät kauniilta, mutta enpä niillekään oikein keksinyt käyttöä, en edes koristeena.
Doualan kaduilta kuvia enemmänkin Facebook-sivuillamme tässä jutussa.
Tiukka Doualan lentokenttä
Monella suunnalla maailmassa lentokenttien turvatarkastukset muuttuvat ehkä aavistuksen Helsinki-Vantaata tai Lontoo-Heathrowta lepsummiksi: nestepusseja ei tarvitse ottaa esille eikä välttämättä tietokoneitakaan. Doualassa ihmettelimme ensin turvatarkastusten täydellistä puuttumista, sillä pääsimme lähtöportille asti kulkematta sellaisen läpi. Tuudittauduimme ajatukseen, ettei sellaista sitten varmaan ole, eihän kaikkialla ole – esimerkiksi pienillä Grönlannin kentillä turvatarkastuksia ei ainakaan muutama vuosi sitten ollut lainkaan – ja ostimme väliin jääneen lounaan korvikkeeksi patongit ja juotavaa.
Mutta liian aikaisin, portille mentäessä tulikin vastaan läpivalaisulaitteet, josta ei mennytkään sitten mikään läpi. Patongit laskettiin nesteisiin ja vaihtoehtona oli ahmia ne kerralla tai jättää siihen. Kosmetiikkalaukustani poimittiin pienet metalliset pinsetit pois, vaikka ne tätä ennen olivat kiertäneet maailmaa ehkä 50 maassa. Ei auttanut neuvottelu asiasta yhtään.
Läpivalaisun jälkeen reput käytiin vielä penkomalla läpi. Lassen kamerasta pieni osa, tosin vaan kosmeettisesti tarpeellinen, irtosi ja hävisi ilmeisesti tässä tarkastuksessa.
Hyvähän se on, että tarkasti tarkastetaan, mutta jotenkin sitä on tottunut näiden toteutustapaan ja sääntöihin niin, että kun asiat nyt menivät vähän eri järjestyksessä ja tarkastukset tehtiin kahteen kertaan, niin se ärsytti.
Mutta lopulta pääsimme kaikki kuitenkin Afrijetin koneeseen ja iltalennolle São Toméen – loppu hyvin, kaikki hyvin.
Tää postaus oli ihana! Varsinkin tuon kädellisten osuuden luin innoissani! Ihanaa, että tuollaisia turva- ja parannuspaikkoja on olemassa :) Ja vielä mukavampi oli kuulla, että on olemassa ”salaisia alueita”, joissa eläimet saavat olla rauhassa.
Tällaisia postauksia lisää kiitos :D
Kiitos Eve! Vaikkakin jotkut arvelevat, että osittain nämä keskukset saattavat pitää yllä eläinten huonoa kohtelua, niin ainakin tällaisessa maassa kuin Kamerun, niin uskon, että kyllä nämä kokonaisuutena ovat näille eläimille hyvä juttu. Niille, jotka pystytään kotiuttamaan luonnonpuistoihin, niin ihan upea juttu!
Miten mielenkiintoinen kertomus! Uppouduin tarinaasi ensin gorillojen vuoksi. Jotekin se on itselleni usein luonto, joka matkustellessakin saa aina suurimmat tunteet ja visuaaliset elämykset aikaan (vaikka joskus sitten aitauksessakin esim. näissä kuntoutuskeskuksissa). Tarinan edetessä syntyi kuitenkin suuri kaipuu Afrikan savanneille ja jännittävään urbaaniin humuun. Aivan liian pitkä aika siitä, kun olen ollut keskisessä Afrikassa <3 Erityisesti tuo Angola on kiinnostanut. Vuonna 2001 vierailin toimittajana Angolan sisällisodan äärettömän surullisella pakolaisleirillä vain muutaman kilometrin päässä rajalta ja päätin, että joku päivä, kun sota on ohi, haluan vierailla maassa. Olisikohan nyt se aika?<3
Kiitos Eve!
Angola on juuri avautunut tavallisille turisteillekin ja normaali varovaisuutta noudattaen Luandassa voi liikkua ainakin päiväsaikaan ihan hyvin. Viisumi tosin on vielä kallis ja netistä saatavan ”pre-authorization” muuttaminen immigrationissa oikeaksi viisumiksi voi kestää muutaman tunninkin. Mutta jos haluavat lisää turisteja maahansa, niin eivätköhän tuo prosessitkin tuosta vielä kehity.
Varmasti ainutlaatuinen kokemus vierailla tuolla ja nähdä gorilloja! Itse olen vielä joutunut tyytymään telkkarin ”Avara luonto” -ohjelmaan, mikäli mielin nähdä näitä(kin) hienoja eläimiä. Muutenkin varmasti koko Afrikassa vierailu on mieltä avartava, itselleni se mantere vielä täysin tuntematon. :)
Kiitos Inka!
Afrikka on kyllä vieläkin omanlaisensa manner – ja paikoitellen turistille hiukan haastavaa aluetta. Helpointa lienee aloittaa Etelä-Afrikasta tai Keniasta tai Tansaniasta.
Onhan nämä sellaisia seikkailuja, että harvoin vastaan ainakaan suomenkielisenä materiaalina tulee. Mielenkiintoista olisi käydä tuolla päin Afrikkaa. Se välillä pohdituttaa, että ovatko lähinaapurimaat hyvin erilaisia vai samanlaisia? Eli kun on nähnyt alueelta yhden maan, niin alkaako muut toistamaan itseään varsinkin silloin, kun tuolla ei omatoimireissuilla oikein kaiketi juuri kukaan käy?
Kamerunin leijonat vuoden 1982 MM-kisoissa sulatti monen sydämet ja niin minunkin. Siitä lähtien on tullut tarkasti seurattua Kamerunin otteita, aina kun MM-kisoihin ovat pääseet mukaan. Ja Roger Milla on elävä legenda jalkapallomaailmassa :-)
Kiitos Rami! Seitsemän maan kierroksemme maat erottautuivat kyllä kaikki selvästi toisistaan, ehkä nyt Benin ja sen ja Ghanan välissä oleva pieni Togo olivat muutaman päivän vierailulla aika samanlaisia. Erot tulevat niin bruttokansantuotteesta, joka näidenkin maiden osalta vaihteli paljonkin, tyyliin Angolassa viisinkertainen Togoon verrattuna. Myös historia vaikuttaa paljon, mm. Kamerunissa jakolinja englannin ja ranskankielisten välillä. Ja öljy, onko sitä vai ei, ja kauanko sitä on pystytty hyödyntämään.
Tietysti jos matkailijana arvioi samanlaisuutta/erilaisuutta vaan vaikka valkoisen hiekkarannan ja lämpötilojen perusteella, niin lähes kaikista Guineanlahden maista löytyy samanlaisia rantalomakohteita :-)
Borneon Orankien kuntoutuskeskus oli upea, mutta jäin myös miettimään kuntoutuskeskusten rehtiyttä yleisesti. Olisi hieno pystyä katsomaan luotettavasta lähteestä eri kuntoutuskeskusten mainetta. Tiedätkö onko tälläistä listausta, vai mennäänkö pelkän googlen avulla kuin tähänkin asti?
Gorillat ovat todella vaikuttavia eläimiä ja haluaisin joskus tavata elävän gorillan.
Afrikka sekä koko Amerikka täysin vielä käymättä, joten ehkä tälläisen luontoretken onnistun laittamaan reissusuunnitelmiin.
Kiitos Antti! Taitaa olla niin, että satunnainen matkailija on kyllä aika heikoilla yrittäessään selvittää tällaisten paikkojen toimintaa sen tarkemmin – eli en tiedä listauksista tai ehkä jostain sertifioinneista tms. Tyypillisin Afrikka & gorillat retki lienee kuitenkin Ugandan tai Ruandan vuoristogorillat, joita – tosin melko suuresta maksusta – pääsee näkemään ihan luonnnossa, vapaina.