Vuorokausi Las Palmasissa

Las Palmas

Emme halunneet ottaa riskejä, kovin isoja ainakaan, yhdistäessämme ihan erillisiä lentoja välillä Helsinki – Las Palmas ja Las Palmas – Nouakchott, joten yövyimme suosiolla mennen tullen Gran Canarialla.

Paluumatkalla asuimme Las Palmasissa ja lentojen väliin jäi ruhtinalliset 29 tuntia, eli ehdimme viettää mukavan illalla Playa de las Canterasin rannalla kerraten Las Palmasia yli 20 vuoden jälkeen kokonaisen sunnuntain ajan.

Iberico-kinkkua ja viiniä

Mauritanian islamilaisen tasavallan jälkeen päädyimme aloittamaan illan sianlihalla ja viinillä. Ei nyt niin, että kolme vuorokautta ilman niitä olisi jo vaatinut pikaisia toimia, mutta Playa de las Canterasin rannalla osui vaan kohdalle mukavan tuntuinen Bella Lucia -niminen ravintola ja yksi asia johti toiseen. Tätä kirjoittaessani luin Tripadvisorista, että ravintola sijoittuu ihan kärkeen Las Palmasin ravintoloiden rankingissä. Pisteet kyllä meiltäkin!

Bella Lucia Las Palmas Bella Lucia Las PalmasLas Palmas

Myös auringonlasku samaisella rannalla oli upea ja totesimmekin yhteen ääneen, kuten Playa de Arinagassakin, että pitäisiköhän sitä joskus palata tänne pitemmäksikin aikaa!

Playa de Canteras Las Palmas Playa de Canteras Las Palmas

Vegueta ja Triana

Aloitimme Las Palmasin päivämme Santa Anan aukiolta, poikkesimme jopa sisällä Santa Anan katedraalissa.

Kiertelimme myös hetken sen takana olevaa  Kolumbuksen mukaan nimettyä Casa Colónia, jonne ei kuitenkaan sunnuntaina päässyt sisälle.

Las Palmas
Las Palmas

Las Palmas
Ylväitä eläinpatsaita katedraalin edessä (Kuva: Pirkko Mäntysalo)

Las Palmas Las PalmasLas Palmas

Mutta sen sijaan sunnuntai tarjosi mukavasti elämää vanhan kaupungin kaduilla pienten markkinoiden muodossa.

Ystävillemme löytyi myös infopiste, josta sai tietoa kaupungin Hop On Hop Off -busseista ja he päättivätkin tehdä niillä laajemman kaupunkikierroksen. Me taas päätimme tyytyä etsimään kaupungin tunnelmaa enimmäkseen kävellen.

Las Palmas Las Palmas

Las Palmas
Sunnuntairiemua Veguetassa (Kuva: Pirkko Mäntysalo)

Las Palmas

Jätettyämme hyvästit matkaystävillemme ylitimme Veguetan ja Trianan kaupunginosat erottavan ison kadun ja kävelimme Calle Mayor de Trianaa Parque San Telmo aukion suuntaan. Katua väitetään yhdeksi kaupungin parhaista shoppailukaduista ja sitä se taisi tosiaan olla. Mekin päädyimme tekemään ostoksia kahdestakin kaupasta: Skechersiltä löytyi yllättäen Lassella jo jonkin aikaa kevyesti hakuessa olleet sandaalit loppuun kulutettujen tilalle ja Desigualin keväisestä huivivalikoimasta päätyi sieltäkin yksi mukaamme.

Las Palmas
Tällä kadulla kaupat olivat myös sunnuntaista huolimatta jäljellä siinä missä myöhemmin kävellessämme risteilysatamasta El Corte Inglésiin ja edelleen Playa de las Canterasin suuntaan kaupat olivat tavarataloa ja ruokakauppoja lukuunottamatta kiinni.

Las PalmasLas Palmas Las Palmas

Risteilylaivoja ja karnevaaleja

Trianasta nappasimme taksin ja ajoimme risteilylaivasatamaan. Aida-varustamon laiva iski sen verran kutsuvasti silmää jo edellisenä iltana kaupunkiin saapuessamme, että pitihän sataman tienoo käydä katsastamassa.

Las Palmas Las Palmas

Sataman edustalla oli myös karnevaalikauden viimeisen sunnuntain kunniaksi iso tapahtuma. Turisteja lukuunottamatta kaikki olivat pukeutuneet mitä mielikuvituksellisimpiin asuihin. Karnevaali oli näkynyt jo edellisenä iltana Playa de las Canterasin rannalla ja paikalliset televisiokanavat eivät paljon muuta näyttäneetkään kuin karnevaalikulkueita.

Karnevaalien tiimoilta näillä saarilla, kuten kai laajemminkin Espanjassa, olisi varmaan ollut paljonkin nähtävää ja koettavaa, mutta me tipahdimme niiden keskelle yllättäen ja näin ollen näimme vain satunnaisia otoksia kokonaisuudesta.

Las PalmasLas Palmas

El Corte Inglés nostalgian takia

El Corte Inglésissä poikkesimme lounaan ja nostalgian takia. Tavaratalon ylimmässä kerroksessa söimme pienimuotoisen sukulounaan ensimmäisen kerran jo vuonna 1997. Tälläkin kertaa suuntasimme sinne lounaalle ja pienen seikkailun jälkeen pääsimmekin perille.

Jäimme jumiin El Corte Inglésin hissiin! Onneksi hississä oli lisäksemme yksi sujuvaa espanjaa puhuva nainen, joka hoiti keskustelun hätäkeskuksen kanssa. Hissi oli pysähtynyt ehkä 10 senttiä 6. kerroksen hissin ovien alapuolelle, mutta ovet eivät auenneet. Vartin verran ehdimme odottelemaan ennen kuin paikalle hälytetyt huoltomiehet saivat lopulta ovet väännettyä ulkopuolelta auki ja pääsimme kiipeämään hissistä. Kävi taas hetken mielessä kuten aikoinaan Golem Gradin seikkailun jälkeen, että pitäisikö aina olla varuiksi mukana ainakin vettä ja muutama proteiinipatukka ja puhelimeen varavirtaa … mutta tällä kertaa seikkailu jäi kuitenkin lyhyeksi.

Ravintolan vuohenjuusto- ja lohisalaatit olivat kuitenkin mainioita ja seikkailun jälkeen maistui lasi viiniäkin. Ja päivän päätteeksi Playa de las Canterasin rannalta löytyi vielä pieni kahvila, josta sai kuumaa suklaata ja churroja!

Algerian Oranissa olemme viimeksi jääneet jumiin hissiin. Tuolloin hissi oli pieni ja lasiseinäinen ja hotellin henkilökunta sai oven auki lähes heti, joten kokemus meni enimmäkseen huvittavan puolelle.

Las Palmas

Kanarilla poikkeamisen kustannukset

Tämän kertaisen matkamme pääkohdehan oli Mauritanian pääkaupunki Nouakchott ja tämän osuuden kustannukset julkaisinkin jo.

Las Palmasiin lensimme Helsingistä mennen tullen Norwegianilla.
Lennoista maksoimme 438 euroa (+ 332 euroa Norwegianin cashpointeilla) kahdelta. Halusimme käyttää kaikki kertyneet cashpointtimme tässä kohtaa ajatellen sitä, että lentoyhtiön tulevaisuus on ehkä hiukan epävarma, eikä niitä voi muuhunkaan kuin lentoihin käyttää, eli siinä mielessä ei niillä varsinaista arvoa ollut.

Yöstä Arinagassa maksoimme 53 euroa.
Las Palmasissa majoituimme Hotel Alisios Canterakseen yhdeksi yöksi hintaan 122 euroa ja lisäksi maksoimme puoliksi ystäväpariskuntamme kanssa toisesta yöstä (44 euroa), joten meillä oli neljälle hengelle yksi hotellihuone käytettävissämme lennon lähtöön asti sunnuntaina. Majoituskuluja kertyi siis yhteensä 219 euroa.

Las Palmas

Hotel Alisios Canteras
Hotel Alisios Canteras (Kuva: Booking.com)

 

Lentokenttäpaikoituksesta maksoimme Helsingissä 59 euroa, lentokenttäkuljetuksista Arinagaan ja takaisin 20 euroa ja Las Palmasiin ja takaisin 24 euroa. Kanarialla jaoimme kuljetuskustannukset ystäväpariskuntamme kanssa, siksi näinkin edulliset hinnat. Lentokenttäkuljetuksiin kului siis tällä kertaa yhteensä vain 103 euroa.

Las Palmasissa ajoimme pariin otteeseen taksilla vaatimattomaan 11 euron hintaan.

Eli siinä missä Kanarialta teki matkan Mauretaniaan (per nuppi) 714 eurolla, niin Kanarialla poikkeamiseen käytimme 385 euroa per nuppi (+ 166 edestä cashpointteja), eli koko reissuun kului 2 199 euroa, eli 1 099 euroa per nuppi.

Nouakchottiin voi toki lentää myös ”suoraan” esimerkiksi Istanbulin kautta, mutta me mielellämme poikkeamisen Gran Canarialla osaksi tätä matkaa.
”Suorat” lennot vaikka Kiwistä haettuna (aika harva näistä hakukoneista tuntui osaavan Binter Canariaksen lentoja) näyttivät maksavan joko 1 500 euroa tai sitten jompaan kumpaan suuntaan matka-aika oli yli vuorokauden, eli jollain lentokentällä pitäisi sitten lojua suunnilleen yön yli, joten Kanarian yhdistäminen tähän oli miellyttävämpi ja edullisempikin vaihtoehto.

Las Palmas

Tags from the story
, ,
Join the Conversation

20 Comments

    1. Kiitos Tia! Tapaamme melkein kaikista reissuistamme avata myös kustannuspuolta. Joskus matkoihimme kuluu paljonkin rahaa, mutta välillä reissataan sitten taas tasapainon vuoksi edullisemmin.

  1. Näköjään sitä päivässäkin ehtii! Auts tuo hissiin jumittuminen. Aina tosiaan pitäisi olla vähintään sitä vettä mukana, mutta sitten taas jos menee pitkäksi, niin eihän sitten ole sitä vessaa. Onneksi selvisitte noin vähällä odottamisella.

    1. Kiitos Teija! Onneksi meillä juuri tuossa kohtaa ei ollut kiire – voin kuvitella, että jos olisi ollut joku tiukka aikataulu, niin vartinkin odottaminen (etenkin kun ei tiedä etukäteen, että onko se vartti vai jotain muuta) olisi voinut stressata pahemminkin!

  2. Oo Las Palmas, oo Las Palmas, sun luoksesi lämpimään… ?
    Ehkäpä tuokin pitäisi kokea.
    Olen jotenkin vältellyt Gran Canariaa, mutta ehkä aivan turhaan. On siellä näköjään ihan nättiäkin, ja muutakin nähtävää kuin humalaiset turistit.
    Olen käynyt Teneriffalla, Lanzarotella ja La Gomeralla joskus aika kauan sitten, eikä niissä varsinaisesti mitään vikaa ollut, muttei toisaalta erikoisen säväyttävääkään. Ihan hieno luonto kyllä varsinkin Gomeralla!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jenni! Ehkä humalaisten turistien aika alkaa jo olla Kanarialla ohi, sillä en muista, että Arinagassa tai Las Palmasissa olisimme nähneet yhtäkään. Tosin emme olleet siis rantakohteissa emmekä hotellikomplekseissa tai niiden tienoillakaan lainkaan – ilmeisen hyvä valinta :-)

  3. Jostain olen lukenut että nuo Las Palmasin karnevaalit on suurempi tapahtuma kuin Rion karnevaalit. Asusteista en tiedä tarkemmin liittyvätkö ne sambaan vai ihan johonkin muuhun. Tuo hissikokemus kuulosti hurjalta, onneksi ette joutuneet kauaa siellä olemaan.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Martta! Olimme niin autuaan tietämättömiä karnevaaleista, että melkein harmitti, että osuimme paikalle vaan satunnaisesti viimeisinä päivinä. Jos olisimme olleet viikon Kanarialla, niin ehkä olisin jopa etsinyt tietoa kulkueista tai muista tapahtumista ja yrittänyt nähdä enemmänkin.

  4. Nyt pitää tunnustaa, etten ole ikinä ollut Kanarian saarilla mutta olen jo useamman vuoden ajan pyöritellyt mielessäni ajatusta siitä, että pitäisikö sinne mennä ja jos, niin miksi. Olen kuullut monelta, että luonto on kaunista ja Las Palmas näyttää kuvien perusteella ihan kivalta kaupungilta. Mutta teidän idea käyttää Kanarian saaria Hubina on ehkä tähän mennessä paras perustelu.
    Aika paljon ehditte yhdessä päivässä näkemään.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anu! Las Palmas on tosiaan kiva kaupunki – ja kannattaa tsekata minne kaikkialla Afrikassa pääsee Kanarialta suorilla lennoilla. Ainakin siis Nouakchottiin ja Länsi-Saharaan Laayouneen.

  5. Minäkin olen ollut kerran yhden päivän Las Palmasissa. Tosin me jäimme saarelle sitten muuten pidemmäksi aikaa. Sen verran aikaakin on jo vierähtänyt, että en paljoa muista tuosta reissusta. Joku iso ostoskeskus on jäänyt erityisesti mieleen sieltä. Mukava nähdä nyt tätä kautta vähän kaupunkia uudelleen.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Paula! Las Palmasissa oli mielestäni ihan eri fiilis kuin saaren turistikeskittymissä. Tosin kokemusta on vain Puerto Ricosta ja sekin vuosikymmenien takaa – ei jatkoon :-)

  6. Tulipa ikävä näihin maisemiin! Olin töissä Kanarialla 2000-luvun alussa ja Las Palmasissa tuli käytyä välillä myös. Kaunis kaupunki, siis nimenomaan tuo vanha osa. Koirapatsaat Santa Anan aukiolla oli tutut, musta on kuva jossa istun yhden koiran selässä. :-)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Juu, kivat koirat :-) Jotenkin hauska kontrasti muuten vähän katedraalin takia ”vakavamieliseen” aukioon!

  7. says: Espanjaan

    Olipa hauska nähdä, miten tekin olitte saaneet paljon irti parista päivästä Las Palmasissa. Niin mekin kerran. Homman rikkaus tuli meillekin siitä, että tupsahdimme keskelle tapahtumia, silloin pääsiäiskulkueita, jotka toivat oman värin ja tunnelman keskelle kaupunkia.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Iso kaupunki, kuten Las Palmas, on usein myös eläväinen, oli ajankohta mikä tahansa.

  8. says: Sateenmuru

    Piti tulla kurkkaamaan, millaista Kanarialla on, koska talvella minulle olisi tullut hyvä mahdollisuus päästä käymään siellä, mutta jouduin kieltäytymään. Harmittaa! Ihastuttavan oloinen vanha kaupunki – ja suunnattoman söpö kuva pienestä kahvilasta kerrostalon edustalla!

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Mekin olimme jättäneet Kanarian kertaamatta pitkään ja nyt pari yötä taas kerran Gran Canarialla menivät molemmat ihan nappiin, toinen Arinagassa ja toinen Las Palmasissa. Voisin hyvinkin kuvitella vaikka palaavani sinne vielä joskus.

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Juu, Tripadvisorin ja kartan avulla päivän ohjelman tekaisee helposti :-)

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *