Tadzikistan tunnetaan Afganistanista Tadzikistanin kautta Kirgiisiaan korkealla vuoristossa kulkevasta Pamir Highwaystä – tien korkein kohta on 4 655 metrissä. Meidän matkamme jatkui kuitenkin Dushanbesta vuorten yli Khujandiin, Tadzikistanin toiseksi suurimpaan kaupunkiin, ja sieltä edelleen Tashkentiin.
Tämäkin reitti oli maaliskuun lopulla ihan riittävän talvinen. Pian Dushanbesta lähdettyämme vuoret kohosivat ympärillämme valkoisina pienen bussimme kiivetessä aina vaan korkeammalle ja pysähtyessämme muutamaan kertaan venyttelemään jalkojamme ja ottamaan kuvia muutenkin kuin bussin ikkunasta saimme kahlata tien varressa lumessa nilkkojamme myöten. Mutta näkymät olivat huikeita! Korkeimmillaan tämäkin reitti käy lähes 3 000 metrissä.
Lenin ja Romulus ja Remus
Matkan varrella pysähdyimme paitsi maisemien myös muutaman patsaan takia. Jättikokoisen Lenin-patsaan saattoi tietysti odottaakin näkevänsä entisessä Neuvostotasavallassa, mutta Romulus ja Remus -patsas tuntui olevan jotenkin väärässä paikassa. Istaravshanin kaupungin läheltä on kuulemma kuitenkin löydetty lapsia ja susia esittävä maalaus – Aleksanteri Suuri on siis käynyt myös näillä seuduilla ja sen takia Romulus ja Remus -patsaita löytyy niin Tadzikistanin maaseudulta kuin Khujandin kaupungista.
Taukopaikkoja on harvassa, mutta ihmiset niissä sydämellisiä. Nautimme välillä teetä ja keksejä pienessä teltassa ja myöhemmin savulammasta kesäisen huvimajan tyyppisessä loosissa lumen keskellä. Ruokalistalla on vain leipää, salaattia ja savulammasta, joka valmistetaan kokonaisena maakuopassa. Jos lammas ei kelpaa, niin vaihtoehtona on … leipää ja salaattia. Täkäläisissä rekkakuskeissa, joiden suosiossa paikka kuulemma on, ei taida olla vegaaneja.
Istaravshan
Istaravshan on yksi Tadzikistanin vanhimpia kaupunkeja, 2 500 vuoden takaa. Pysähdymme myös Mug Teppen linnoituksella, joka on jossain muodossa ollut olemassa jo vuosituhansia, mutta tuhottu ja rakennettu aina uudelleen monen monta kertaa. Nykyinen versio on vielä osittain rakenteillakin ja nyttemmin se on enemmän tapahtuma-areena kun linnoitus. Pienessä museossa on kuitenkin vielä hiukan historian havinaakin.
Mutta aurinkoisena päivänä, keskellä kevätjuhlakautta, elämä linnoituksen pihalla on sittenkin melkein kiinnostavampaa. Lapset ajelevat ympäri pienillä leikkiautoilla ja pomppulinnasta kuuluvat lasten äänet.
Linnoituksen sisäänkäyntiä vartioivat sotilaspatsaat, jotka tuovat mieleen Tsingis-kaanin Mongolian aavikolla, jonne ollaan kokoamassa uutta Tsingis-kaanin armeijaa patsas kerrallaan. Satunnainen ohikulkija olisi saanut kasvonsa Tsingis-kaanin sotilaaseen sopivalla summalla rahaa. Ehkä se onnistuisi täälläkin?
Khujandin kaupunkikierros
Saavumme Khujandiin myöhään illalla, mutta ehdimme ennen pimeän tuloa havaita, että hotellimme sijainti on erinomainen, aivan Khujandin keskustassa. Seuraavana aamuna teemme ”pakollisen” kaupunkikierroksen. Ikävystymme Arbobin kulttuuripalatsin museossa – olisi kannattanut jäädä Pietarhovin tunnelmaa tavoittelevan palatsin puutarhaan, maaliskuussa huolimatta. Palatsin historia on ehkä ainutlaatuinen: Sovhoosin johtaja päätti ryhtyä näin suurimittaiseen rakennustyöhön, vaikkei se varmastikaan ollut sovhoosin varsinaiseen toimenkuvaan kuulunutkaan. Myös tarina yli 70-vuotiaista ”vanhuksista”, jotka toteuttivat sisätilojen upeat katot saamatta niistä palkkaa, mutta nimensä historiaan, on mielenkiintoinen, mutta museo on silti pimeä ja tunkkainen. Mutta palatsilla on myös uudempaa historiaa: siellä neuvoteltiin Tadzikistankin sisällissodan (1992-1997) päättänyt rauha. Kuulemma sopimusta juhlistettiin syömässä yhdessä pilahvia, jota mekin tulemme vielä syömään, tosin vasta Tashkentissa.
Bahoriston kylpylä sijaitsee Kairakumin tekojärven rannalla. Muuta merta ei Tashkentissa olekaan, mutta tekojärvi on niin suuri, että kyllä se merestä käy, varsinkin tuulisena päivänä. Maaliskuussa kylpylän ranta on vielä autio ja kahvilan pitäjä valmistautumaton 10 hengen vierailuun, mutta kyllä kyllä täälläkin lyhyesti kannatti pysähtyä. Tässä on jotain samaa kuin Jurmalassa.
Isossa kauppahallissa keskikäytävän molemmilla puolilla on leipää ja lisää leipää. Hinnat eivät päätä huimaa, leivän saa somonilla tai parilla, eli jopa 10 sentillä. Kauppahallia vastapäätä on useampikin moskeija – ja puluja kuin San Marcon torilla Venetsiassa!
Ja löytyy Kjuhandista toki Leninin patsas – ja Romulus ja Remus -patsaskin.
Kun Romulus ja Remus -patsaisiin on jo tottunut, niin Khujandissa kummastuttaa ydinvoimaa kuvaava muistomerkki. Neuvostoliiton aikaan Khujandin lähellä louhittiin uraania – ja nyttemmin Khujandin lähellä on varastoituna paljon radioaktiivista jätettä. Tuota jätettä tuolla patsaalla tuskin on tarkoitus ”juhlia”, ehkä sitten enemmän uraanin louhinnan parissa tehtyä työtä.
Vieraana tadzikinilaisessa perheessä
Päivän päätteeksi vierailemme vielä autonkuljettajamme kotona. Islamilaisen kulttuurin mukaisesti omakotitalot Tadzikistanissa ovat suljettuja, sillä elämä on muurien takana. Kuljettajamme, turistien kanssa työskennellessään, taitaa tadzikinilaisittain pärjätä hyvin, sillä hienon portin takaa avautuu vielä hienompi sisäpiha suihkulähteineen. Asuinhuoneet sijoittuvat sisäpihan ympärille ja etualan puutarhan takana aukeaa pieni hyötypuutarha. Ja pihan perällä on myös navetta lehmineen ja joukko kanoja ja muita kotieläimiä. Tadzikistanissa kannattaa edelleen olla mahdollisimman omavarainen, myös kaupungeissa.
Perheen, tai täkäläisen perhekäsityksen mukaisesti, tietysti suvun, lapset ovat innoissaan ja esittelevät mielellään meille kotipihaansa. Isovanhemmat eivät ehkä niinkään, mutta arvostamme sitä, että kuljettajamme kaikesta huolimatta halusi avata kotinsa meille.
Khujandin illassa
”Pakollisen” kierroksen jälkeen ehdimme vielä kiertelemään Khujandin linnoituksen viereisessä puistossa. Pääsemme, turisteina, pienellä anomisella, puistoon, jota vasta valmistellaan presidentin vierailuun ja köysiradan avaamiseen. Kymmenet puistotyöntekijät istuttavat tänne tuhansia ja taas tuhansia värikkäitä kukkia juhlaa valmistellen. Matkamuistomyymälätkin ovat auki, vaikka puisto ei varsinaisesti olekaan – mutta olimme jo jääkaappimagneettimme Tadzikistanista ostaneet eivätkä puutarhatontutkaan houkutelleet!
Khujandin illasta ja todella edullisesta kahvilaelämästä kirjoitinkin jo matkan varrelta yhden jutun tai tässä linkit Facebookin puolelle lisäkuviin vuorilta tai Khujandista.
Mutkia matkassa -blogin Emman juttujen osalta ”tiemme erosivat” jo Dushanbessa, sillä Emman reitti kulki Pamirin valtatietä, mutta jos se suunta kiinnostaa, niin Emman jutut löydät täältä.
Myös Reissujani -blogin Jani on kirjoittanut juttuja Pamirin valtatien varrelta.
Nuo vuoristomaisemat ovat kyllä todella upeita. Pitänee odotella muutama vuosi, että noihin ravintoloiloihin rantautuu jotain kasvisruokailijoillekin sopivaa, muuten saattaisi tulla nälkäkiukku. Varsin hulppea tuo Leninin patsas, on siinä ihmeteltävää kyllä. Mutta sitä en ihmettele, että pihatontut jäivät ostamatta :D
Kiitos kommentista! … odotella, tai sitten varautua maaseuturetkiin omilla eväillä tai elää leivällä, jota on aina runsaasti tarjolla.
Wau! Kotivierailut on kyllä aina ihan parasta antia matkoilla, kun pääsee kurkistamaan aitoon paikalliseen elämään, ja vielä tuollaisessa kohteessa!
Muutenkin kuulostaa todella mielenkiintoiselta, ja maisemat ja patsaat varsin mahtipontisia!
PS. Kasvissyöjien siis kannattaisi tosiaan ottaa omat eväät mukaan :D
Kiitos Teija! Keskimäärin kymmenen hengen ryhmässämme ei ollut yhtään ihan vakaumuksellista kasvissyöjää. Toki mekin kun tilaisuus esimerkiksi Dushanbessa tarjoutui, parin päivän paikallisen lammas/vuohi/kanamenun jälkeen, kävimme välillä syömässä salaatin, mutta kyllä me lihallakin toimeen tulemme :-)
Pamirin valtatien vuorimaisemat ovat kyllä upeat. Voisin tuollaisia tuijotella tuntikaupalla. Paikallisten perheiden luo on aina hienoa päästä vierailulle. Meillä tällainen tuuri kävi Perussa ja oli mielenkiintoista nähdä miten siellä asutaan.
Kiitos Merja! Albina, Arial Travelin matkanjohtaja, saa usein sovittua noita perhevierailuja niillä reissuilla mitä hänen kanssaan olemme tehneet (lähinnä entisiin Neuvostotasavaltoihin) venäläisen taustansa ja kontaktiensa takia.
Hienoa, miten Meriharakka tuo nämä harvinaisemmat kohteet virtuaalisesti meidän muiden ulottuville. Upeat vuoristomaisemat! Kasvossyöjänä en taida heti ruokamatkaa tuonne varata, mutta toisaalta ollaan käyty usein kyllä nk. Lihamaissa ja hyvin reissun verran pärjätty muiden nähtävyyksien voimalla:)
Kiitos Eve! Hiukan nirso ruokailija minäkin olen, vaikkakin periaatteessa sekasyöjä. Matkalla mukana aina myös pieni varasto proteiinipatukoita – ja useimmissa maissa on aina tarjolla leipää, jolla voi täydentää ateriaa, jos sen maku ei ihan sitten lopulta miellytäkään :-)
Tosi komeita maisemia, viihtyisin tällaisella reissulla varmasti! Leninin patsaat ovat aina yhtä kiehtovia, niitä tulee vastaan välillä yllättävissäkin paikoissa. Toisaalta sitten vanhoissa neuvostotasavalloissa ne eivät ole ihmeitä, paitsi välillä ne on käyty tuhoamassa muistuttamassa ikävistä ajoista. Yhtä kaikki, kauniit maisemat ja Leninin patsaat kelpaa mulle aina reissuilla.
Kiitos Rami! Uskonkin, että viihtyisit – on näillä kulmilla vähän enemmän seikkailun makua kuin monessa suositummassa turistikohteessa.