Neuvostoliitossa työn sankarit olivat todellisia sankareita. Niin myös Nurekin museossa, tai pitäisikö sanoa Nurekin patomuseossa, sillä Nurek = pato.
Mutta aloitetaan padolta.
Itse asiassa harkitsimme Nurekin retken jättämistä väliin, sillä kertoessamme reittisuunnitelmastamme juuri tämä ”mutka” arvioitiin jokseenkin tarpeettomaksi. Ehkä se isossa mittakaavassa sitä olikin, mutta aikoinaan Las Vegasissa jätimme Hooverin padon näkemättä kaupunkia priorisoiden, joten ehkä nyt oli yhden padon aika.
Nurekin pato (tai Norakin pato, tällä alueella haasteena on kaikkien paikannimien monet muodot riippuen siitä mikä kieli niitä translitteroi venäjän kielestä) valmistui vuonna 1980 ja oli valmistuessaan maailman korkein patorakennelma (300 metriä korkea). Sittemmin kiinalaiset ovat lyöneet tämän(kin) ennätyksen, joskin Nurekin padon yläpuolelle on rakenteilla vielä korkeampi, Rogunin pato, josta on suunniteltu 335 metristä.
Hooverin pato on muuten 221 metriä korkea.
Nurekin vesivoimalaitos tuottaa 75 prosenttia Tadzikistanin sähkönkulutuksesta ja kesäkaudella jopa yli oman maan kulutuksen.
Ja kieltämättä, mahtipontiseltahan tämä näyttää!
Museossa esiteltiin padon rakentamisen vaiheita ja erityisesti padon rakentamiseen osallistuneita ihmisiä – ja sen aikaisen Neuvostoliiton johtohahmoja. Vielä tänäänkin Tadzikistankin kaupungit panostavat näyttävästi presidenttien, oman tai naapurimaiden, vierailuihin, joten toki aikoinaan Neuvostoliiton johtajien vierailut täällä Neuvostoliiton reuna-alueilla olivat isoja tapahtumia.
Lounaalla juttelemme hiukan oppaamme, Albinan, kanssa neuvostoajoista tältä osin: Tadzikistan oli ehkä kaukana Moskovasta, mutta monet pitivät myös näiden seutujen Moskovaa leppeämmästä ilmastosta. Albina tietää, onhan hänellä venäläinen menneisyys.
Nurekin kylä
Lounaan jälkeen kiertelemme kevätjuhlaa viettävässä kylässä. Puistossa on lapsille huvipuisto – mutta myös, vieläkin, Leninin kuva. Tämä on moneen näkemäämme patsaaseen verrattuna kaunis.
Joen rannalla on kaikkia Neuvostotasavaltoja kuvaava monumentti. Huomaamme vasta nyt, että tällä matkalla, Uzbekistanin ja Turkmenistanin jälkeen, olemmekin jo käyneet kaikissa entisissä 15 Neuvostotasavalloissa.
Nurekin ja Dushanben välillä, ylhäällä vuorilla, on markkinat. Auringon sulatettua torialueen jäisen pinnan rämmimme savessa, mutta vihreät villivihannesniput houkuttelevat ellei nyt ihan hypistelemään, niin ainakin kuvaamaan. Torialueen ravintoiden vähän kaikkea (erilaisia lihoja ja makkaroita) sisältävät ruuat eivät niinkään.
Venäläinen hautausmaa Dushanbessa
Paluumatkalla Dushanbeen poikkeamme, vain me, vielä kaupungin venäläisellä hautausmaalla Dushanbessa syntyneen ystäväni innoittamana. Ei etsien tiettyjä hautoja vaan hautausmaan yleistä ilmettä. Tulee mieleen juutalainen hautausmaa Sarajevossa: tämäkin hautausmaa taitaa olla ainakin osin jo hylätty, haudat ruohottuvat ja kivet ovat kallellaan suuntaan jos toiseenkin. Nyky-Dushanbe on islamilainen kaupunki.
Tuoreeltaan kerroin retkestämme Nurekiin kuvin tässä Facebook-jutussa.
Nurekista en ollut ikinä ennen kuullutkaan, mutta todella valokuvauksellinen paikka värikkäine vanhoine neuvostovivahteineen on kyllä kyseessä! Pato puolestaan näyttää todella suurelta ja maasto ympärillä kauniilta. Itse olen nähnyt helikopterista mainitsemasi Hooverin padon, mutta sen suuruus olisi varmasti tullut vielä paremmin esiin maan pinnalta. Cerviniassa muuten katselin aika isoa patoa myösin Alpeilla viime kuussa, ei nyt ihan tätä kokoluokkaa kuitenkaan. Kaikista mielenkiintoisin yksityiskohta on nuo Nurekin padon kirjaimet, siinä on sitä rapistunutta mahtipontisuutta kerrakseen.
P.S. Dusanbe on sentään tuttu Ticket to Ride -Eurooppaversiosta (lautapeli).
Kiitos Rami! Sittenhän olet paremmin asioista perillä kuin Lasse, joka matkan aikana toisteli itselleen pariinkin kertaan, että mikä se Tadzikistanin pääkaupungin nimi nyt olikaan :-) :-) :-)
Huh, mitä myrkkysoppaa tuossa yhdessä kuvassa :O
Minäkään en ole tästä paikasta ennen kuullut, enkä tuosta padosta. Ensimmäisestä kuvasta oli hieman hankalaa hahmottaa sen suuruutta, mutta ylhäältä alas otetuista kuvista jo alkoi näyttää, miten korkeasta padosta oikeasti on kyse, kun rakennukset alhaalla antaa perspektiiviä.
Ihana tuo vaaleanpunainen seinä!
Kiitos Teija! Paikallisittain tuo soppa kävi kyllä kaupaksi … Neuvostoliitto ei selvästikään aikanaan markkinoinnut näitä rakennelmia, vaikka patoja, samalla intensiteetillä kuin lännessä on tehty. Siltä suunnalta uutiskynnys on kait ylittynyt lähinnä sellaisten katastrofien osalta, joita ei enää voitu kieltää, kuten Tsernobyl :-(
Aikamoinen pato. Se kun murtuisi, koittaisi melkoinen myllerrys. On kyllä varmasti mielenkiintoista käydä tuollaisissa kylissä ja nähdä aivan erilaista kulttuuria. Tuosta ruokapadasta tulikin mieleen, että mikä onkaan siellä perinteistä ruokaa?
Kiitos Sari! Kyllä se perinteinen ruoka oli lammas tai vuohi, luisina versioina ehdottomasti. Ja leipä. Vegaaneille nämä maat taitaisivat olla vähän haastavia, ainakin isojen kaupunkien ulkopuolella.
Mielenkiintoinen aihe blogipostaukselle! Itselleni nämä alueet ovat ihan tuntemattomia, mutta historia on aina kiehtonut itseäni joten Nurekissa voisi kyllä vierailla
Kiitos Iina! Nurek edustaa tuolla alueella uudempaa historiaa – mutta pääosinhan näiden Keski-Aasian valtioiden viehätys on muinaisen Silkkitien aikaisessa mahtavassa muinaisessa historiassa.
Mielenkiintoinen postaus tosiaan! Itselle yhtä lailla tämä paikka on tuntematon niin kuin moni muukin Keski-Aasian kohde, missä olette kiertäneet. Hienoja maisemia ja tarinaa!
Kiitos Marttiina! Tosiaan, Neuvostoliitto ei oikein saanut sanomaa läpi näistä saavutuksistaan, kuten tämä pato, verrattuna vaikka Yhdysvaltoihin :-)