Keväisen Keski-Aasian kierroksemme maista Uzbekistanissa käy selvästi eniten turisteja, luokkaa 2,5 miljoonaa vuodessa. Vähänhän se on Thaimaan 36 miljoonaan verrattuna, mutta selvästi enemmän kuin Tadzikistanissa (alle 0,5 miljoonaa) tai Turkmenistanissa (alle 10 000).
Ylitimme rajan Tadzikistanista Uzbekistaniin Oybek-Bustonin raja-asemalla, lähellä Chanakin kylää. Kuten yleensäkin maarajan ylityksissä, Tadzikistanissa käyttämämme bussi jätti meidät rajalle sillä puolella, taitoimme täällä lyhyehkön matkan ei-kenenkään-maalla kävellen ja jatkoimme toisella bussilla Uzbekistanin puolella Tashkentiin.
Rajamuodollisuudet, ulos Tadzikistanista ja sisään Uzbekistaniin sujuivat nopeasti, koko hommaan meni ehkä tunnin verran. Uzbekistaniin ei taas tätä nykyä vaadita Schengen-alueelta tulevilta edes viisumia siinä missä Tadzikistaniin ja Turkmenistaniin se tarvitaan. Tosin tilanne on viime vuosina muuttunut aina välillä suuntaan ja toiseen ja tämä viimeisinkin muutos selvisi meille vasta runsas kuukausi ennen matkaamme. Mutta hyvä näin, säästyi sekin raha johonkin muuhun.
Tashkent, Samarkand, Shahrisabz ja Bukhara
Uzbekistanissa kävimme neljässä isommassa kaupungissa: pääkaupunki Tashkentissa, lähes legendaarisen maineen omaavassa Samarkandissa, hiukan pääreiteiltä syrjässä olevassa Shahrisabzissa ja Bukharassa (tai Buharassa).
Jos tyytyy Tashkentiin, Samarkandiin ja Bukharaan kaupungista toiseen voi matkustaa kätevästi nopeilla junilla. Me matkustimme Tashkentista Samarkandiin junalla 7:28 – 9:42, eli 2 tuntia ja vartti. Samarkand – Bukhara väli kestää nopeimmillaan vain 1,5 tuntia.
Tashkentissa majoituimme neuvostoajan lippulaivahotelliin, Hotel Uzbekistaniin. Ehkei hotellina kaikkein viehättävin, mutta yhden yön majoituksena oli kiva kokea tuon hotellin mahtipontisuus ja illan pienimuotoinen valoshow sen julkisivussa. Sen sijaintikaan ei ollut hassumpi ja hotellin aulassa oli paitsi pieni kahvila myös esimerkiksi tiski, jolta saattoi helposti ostaa paikallisen SIM-kortin.
Hotellin ravintolaa emme testanneet, sillä aloitimme Uzbekistanin vierailumme syömällä pilahvia, kuten jo Khujandin yhteydessä vihjailin. Pilahviravintola oli todellinen kansan ravintola, johon mahtui kahteen kerrokseen ruokailemaan kerralla satoja ihmisiä, jotka kaikki söivät siis samaa ruokaa, pilahvia. Ruokaa myytiin myös reippaaseen tahtiin ravintolan alakerran Take away -tiskiltä mukaan otettavaksi niille, jotka eivät ehtineet tai mahtuneet sisälle ravintolaan. Kivan paikallinen kokemus Tashkentin tv-tornin juurella!
Savitaloja maajäristysalueella
Ohittamattomia nähtävyyksiä Tashkentissa on vähemmän kuin Samarkandissa ja Bukharassa, mutta kävimme kuitenkin tsekkaamassa vuoden 1966 maanjäristyksen muistomerkin, Khazrati Imamin alueen moskeijoita ja mausoleumeja ja piipahdimmepa lyhyen kierroksen verran kaupungin vanhimmissa kortteleissakin. Taskent tarkoittaa kuulemma savesta rakennettua ja savitaloja nämä vanhimmat talot olivatkin ja toivat mieleen Pekingin hutongit.
Vuoden 1966 maanjäristys tuhosi pääosan kaupunkia, sillä sen keskus oli ihan Tashkentin keskustassa. Henkilövahingot jäivät kuitenkin vähäisiksi.
Khazrati Imamin alue
Khazrati Imamin alueella Tashkentissa on useampia moskeijoita ja madrasaneja, koraanikouluja.
Kaffal Shashin mausoleumiin uzbekkilaiset jonottavat edelleen, vaikka miehen kuolemasta on jo kulunut yli tuhat vuotta. Lukkosepän pojanpoika, runoilija, joka osasi useita kieliä ja islamilaisen lainsäädännön kehittäjä – Kaffal Shashia kunnioitetaan Tashkentin pyhänä imaamina, kaupungin suojeluspyhimyksenä.
Barak-Khanin madrasa hallitsee aukiota, mutta turistit jonottavat viereiseen pienempään Muyi Muborakin madrasaan, jossa säilytetään kenties maailman vanhinta koraania (Uthman tai Samarkand Kufic Quran tai Samarkand Codex). Jonotamme kuuliaisesti nähdäksemme valtavan kirjan, josta ei saa ottaa kuvia.
Hetki kaupungillakin
Tashkentissa pienen kaupunkikierroksemme viimeinen kohde oli Alisher Navoi -teatteri, joka sijaitsi sopivalla kävelyetäisyydellä hotelliltamme, joten jäimme bussista ja maistelimme edes lyhyen hetken kaupunkia omaan tahtiimme. Nimenomaan maistelimme, sillä kahvilaanhan (Ogni Tashkenta) me heti päädyimme!
Shahrisabz
Ohitetaan Samarkand hetkeksi, sillä se ansaitsee ehdottomasti oman juttunsa ja ”käväistään” Tashkentin jälkeen Shardizsabissa, vaikka se sijaitseekin Samarkandin ja Bukharan välissä.
Shahrisabz oli päätynyt matkamme reitille siellä sijaitsevan Unescon maailmanperintökohteen takia. Historiallisessa keskustassa on muistomerkkejä ja muinaisia kaupunginosia Amir Timurin ajalta 1400- ja 1500-luvulta. Tosin tämän Unescon maailmanperintökohteen voi vielä käydä huonosti, sillä tulevana kesänä Unescon pohtii sen asemaa uudelleen. Aluetta on nimittäin kunnostettu turhankin innokkaasti ja mm. vanhat käsityöläiskorttelit on korvattu uusilla hotelli- ja ravintolarakennuksilla, jotka ainakin nyt maaliskuussa näyttivät kaikki olevan enimmäkseen tyhjillään.
Alueen vanhin rakennus on Ak-Sarain palatsi, josta on jäljellä muutama kiviseinä, mutta niistäkin voi edelleen päätellä, että aikoinaan se on ollut mahtavan kokoinen.
Muistomerkkejä mielenkiintoisempaa täällä oli kuitenkin, perjantaina, muslimien pyhäpäivänä, seurata miesten saapumista jumalanpalvelukseen. Sateisella säällä moskeijan pihalle oli pystytetty telttoja, joihin levitettiin ”joogamattoja” lattiaksi. Naisia ei näkynyt, he kuulemma rukoilevat kotona.
Lopuksi kävimme katsomassa vielä Amir Timurin kryptan. Kryptassa oleva hauta jäi kuitenkin tyhjäksi, sillä hänet haudattiin lopulta Samarkandiin, ei syntymäkaupunkiinsa Shahrisabziin. Krypta kuulemma löytyi historiallisella aikajanalla melko äskettäin (1943), kun sen katto romahti lasten pelatessa jalkapalloa sen päällä.
Matkan varrella pistäydyimme myös vierailulla uzbekistanilaisessa perheessä, joka tarjosi meille teetä – vastineeksi siitä, että kohteliaasti katsoimme läpi heillä myynnissä olevan pienen mattovalikoiman. Mattokauppoja ei syntynyt, mutta pääsimme kuitenkin näkemään hiukan arkea Uzbekistanin maaseudullakin.
Toinen uzbekistanilainen perhe puolestaan tarjosi meille maittavan aterian, jossa leipä ja erilaiset pienet piirakat olivat melkein pääosassa.
Tashkentista ja Shahrisabzista tuoreeltaan jakamamme kuvat pääset halutessasi katsomaan näistä linkeistä:
Alisher Navoi -teatterin rakentamiseen liittyy tragedia: se rakensivat japanilaiset sotavangit, jotka sitten likvididoitiin kun teatteri oli valmis. Osa teatterin yksityiskohdista näyttää japanin tyyliltä, kuten ne pienet tornit pääsisäänkäynnin yläpuolella ja muistaakseni ne rakennettiin sinne japanilaisen insinöörin/arkkitehdin ehdottamana. Näin heidän muistonsa jäi osaksi teatterirakennusta.
Yllättävän paljon Uzbekistanissa käykin turisteja, jos se on tuo 2.5 miljoonaa. Samarkandissa ja Buharassa heitä tosin oli – Nukusissa ja Aral-järvellä ei ketään muita nähtykään. Todella huima ero Turkmenistanin lukuun – siellä saimme viimeisen päivän matkalle seuraksi nuoren tytön Taiwanista, jonka kanssa katseltiin Mervin nähtävyydet ja mentiin maarajan yli Uzbekistaniin.
Kiitos Jani! Näitä tällaisia tarinoita taitaa Venäjän/Neuvostoliiton historiassa olla useitakin.
Selvittelin tuota turistien määrää paristakin lähteestä ja tuollaisia lukuja se antoi – ja juuri Samarkand ja Bukhara kyllä meillekin vahvistivat ainakin mielikuvaa siitä, että turisteja on, moninkertaisesti myös Tadzikistaniin verrattuna.
Muistelin, että viisumivapaus olisi ollut tulossa vasta ensi vuonna, mutta ehkä muistinkin väärin. Hyvä niin! Uzbekistan, kuten muutkin stan-maat, kiinnostaisivat paljon.
Mikä mielestäsi Uzbekistanissa oli parasta tai hienoin kokemus?
Kiitos kommentistasi! Meillekin tuo viisumivapaus jo nyt tuli yllätyksenä sikäli, että ajoitimmme Mauritanian reissumme siten, että sen ja Keski-Aasian matkan väliin jäi melkein kolme viikkoa, sillä luulimme, että passimme olisi tuon ajan kanissa viisumeja varten, mutta sitten saimmekin matkanjärjestäjältä tiedon, ettei niitä enää tarvitakaan!
Uzbekistanissa poikkeavaa muihin vierailemiimme Stan-maihin oli mielestäni historian, myös vanhemman kuin Neuvostoliiton aikaisen, läsnäolo oikeastaan kaikkialla – historian havina siis.
Täytyy myöntää että kun en ole tuolla päin matkustanut niin minun yleistietoni taso ei riitä erottelemaan -stan maita toisistaan juuri mitenkään. Selvästi pitäisi siis tutustua näihin enemmän!
Kiitos Anni! Maailmaa tavoitteellisemmin kiertävien keskuudessa tuo ”Seven Stans” on kyllä aika tunnettu – ja tavoiteltu. Vaikka saattaakin meidän osalta jäädä tasolle ”Five Stans”.
Mitä sanoisit, mitkä ovat suurimpia eroja tämän ja Kazakstanin välillä? Minä aina välillä muistelen lämmöllä Kazakstania. Uzbekistaniinkin tutustuin vähän lukemalla matkaa suunnitellessani, mutta ainakin toistaiseksi se jäi väliin. Puhutaanko täällä venäjää?
Kiitos Katja! Uzbekistan oli mielestäni näistä kokemastana viidestä Stan-valtiosta se, jossa vuosituhantinen historia oli eniten läsnä. Kazakstanista jäi enemmän mieleen neuvostoaikaiseen historiaan liittyvät jutut – ja Astanassa, nykyisessä Nursultanissa, tietysti ihan nykyaika. Venäjää puhutaan, mutta kyllä englantiakin jo.
Uzbekistanista en ole koskaan haaveillut, mutta olipas mielenkiintoista tehdä sinne tällainen nojatuolimatka! Pitäisi rohkeammin suunnata maailmallakin maihin, jotka ovat vain niminä – hyvä jos niinkään – tuttuja. Suurin ongelma on se, että kohteita on niin älyttömän paljon ja toisiin haluaa myös palata. Siksipä seuraavaksi ties kuinka monetta kertaa tuttuun ja turvalliseen Espanjaan, tosin uuteen kaupunkiin (niitäkin kun riittää).
Kiitos Maarit! Totta tuokin, meilläkin on aika monta Espanjan matkaa jo tehtynä, mutta eiköhän niitäkin vieläkin tule.
Näyttää ja kuulostaa kiinnostavalta. Viisumivapaus oli täysin uutta tiedoa. -Stanit kiinnostavat kyllä kovasti ja haluaisin tehdä pidemmän kiertomatkan staneissa. Ongelma on vaan itselläkin se, että on hirveästi juoksu- ja aktiivilomakohteita, joissa haluaisin käydä ensin. :)
Kiitos Jenna! Sehän se on, maailmalla kun on niin paljon nähtävää. Meilläkin uudet maat aina houkuttavat, mutta viime vuosina olemme vähän rytmittäneet erilaisia kohteita siten, että kun uudet maat ovat kaukomaita ja enimmäkseen trooppisilla alueilla, niin kolutaan niitä talvella ja tutustutaan/kerrataan sitten Eurooppaa keväästä syksyyn. Näin jää aikaa vanhoillekin suosikeille ja lähikohteille.