Mene metsään!

Olarin luontopolku

Vaikka lähimetsään, ihan siinä kotikulmilla.
Suomen kansallispuistot ovat varmasti upeita retkikohteita (vaikka Nuuksiota ja Saaristomertä lukuunottamatta emme niitä olekaan kolunneet, vielä ainakaan). Mutta poikkeamme kyllä aina silloin tällöin metsässä, jossain tässä lähellä.

Lähes kotikulmillamme, Espoon Olarissa, avattiin äskettäin uusi luontopolku. Yhtenä sunnuntaina kävimme testaamassa sen. Polku sijaitsee Espoon Keskuspuistossa ja lähimmäs sitä pääsee autolla (tai meidän tapauksessamme polkupyörällä) Ylismäentien ja Olarinkadun yhtymäkohdassa olevalta parkkipaikalta: “Kun kävelee noin 300 metriä kuntorataa, näkee ensimmäisen opastaulun.” Länsiväylässä kesäkuun alussa ollut juttu taustoittaa polun syntyä ja tarjosi meille tuon lauseen, jolla pääsimme alkuun, siis polulle.

Parilla yrittämisellä se löytyi, opastaulu! Pyörät parkkiin ja matkaan!
Reitillä on kahdeksan rastia ja jokaisella niistä paitsi esitellään ympäröivää luontoa myös ehdotetaan joitakin hyvinvointi/rentoutusharjoitteita.

Olarin luontopolku opastauluOlarin luontopolku

Rastilta rastille

Ensimmäinen rasti, Hillittömät hiidenkivet, löytyi helposti. Innokkaina jatkamaan ohitimme sujuvasti ehdotetut tehtävät ja lähdimme etsimään toista rastia, joka oli jo vähällä jäädä löytymättä. Yritimme piirroskuvasta arvioida etäisyyttä ja suuntaa, mutta pieleen meni kerta kerran jälkeen, seuraavaa sinistä sydäntä ei vaan tuntunut löytyvän. Lopulta olimme käytännössä tarkistaneet lähes kaikki suunnat kohtuuetäisyydeltä kun lopulta tajusimme, että tuolla se on, Sielukkuutta sekametsässä, kallion ja pienen tien toisella puolella.

Olarin luontopolku Olarin luontopolkuOlarin luontopolku Olarin luontopolku

Aistipysäkki ja Ikihonkien juurella löytyi jo helpommin ja maltoimme hetkeksi pysähtyäkin katsomaan ylös puiden latvuksiin. Seuraavalle rastille, Varvikossa vihannoi, olikin jo vähän pitempi matka, mutta joko reitin merkitseminen oli polun keskivaiheilla alkua parempi tai sitten olimme vaan jo hiukan harjaantuneet sinisten sydämien etsimiessä. Alkukesästä varvikossa ei vielä vihannoinnut ja pahoin pelkään, ettei näin keskeisellä paikalla olevasta metsästä mustikoita myöhemminkään löydy ellei nyt ihan päivittäin käy tilannetta tarkistamassa.

Olarin luontopolku
Ikihonkien juurella

… löytyihän se, seuraavakin rasti!

Hyljeluodolla osoittautui olevan vähän korkeampi sileä kallio – olisivatko nämä alueet siis joskus kauan sitten olla olleet merellä, vaikka nyt olemmekin kilometrien päässä siitä? Tie seuraavalle rastille on taas tälläkin kalliolla vähän hukassa, mutta onneksi, reitin löytymisen kannalta, meitä oli tällä kohtaa jo vähän useampikin sitä etsimässä ja löytyihän se. Muun osan reittiä olimme päässeet kiertämään kahdestaan, mikä on metsäretkellä ihan hyvä kokoonpano!

Olarin luontopolku
Tauko Hyljeluodolla

Kehon kaari, ei kuin siis Kelon kaari -rastilla oli muutamakin kelo ihailtavaksi. Tämän jälkeen reitti painui alas notkelmaan, jossa hetken päässä taas seisoimme päät kallellaan ihailemassa korkeiden haapojen huminaa Haapaneuvoston helmassa -rastilla. Minulla on haapoihin aivan erityinen suhde. Nuoruudessani, vanhempieni kesämökillä, isäni yritti saada haapojen valtaamaa metsää muuttumaan enemmän havu- tai koivumetsäksi ja alueelta kaadettiinkin monen monta isoa haapaa. Sen jälkeen monena kesänä kuorimme isojen puiden jäljiltä noussutta vesakkoa metrin korkeuteen asti, jotta ne kuivuisivat ja kuolisivat ja vasta sen jälkeen ne kaadettiin. Ehkä ne lopulta vähän vähenivätkin. Todennäköisesti jos nyt kävisin samalla alueella, niin luultavasti näkisin, että haavat ovat taas voittaneet. Mutta väliäkö sillä, ei ainakaan minulle, sillä osaltani luovuin lapsuuteni kesämaisemista jo pari vuosikymmentä sitten.

Olari Olari Olari Olari

Viimeinen haaste reitin suhteen oli löytää takaisin alkuun – tälläkin osalla polkua siniset sydämet vaan hävisivät jonnekin – mutta löytyihän se, polun alku ja sinne jättämämme pyörät. Teoriassa kierros oli vain 2,4 kilometriä, mutta etenkin ensimmäisen ja toisen rastin välillä teimme sen verran monta yritystä, että eiköhän niitä kilometrejä kertynyt ainakin neljä. Olimme siis mehutetramme ansainneet!

Olarin luontopolku

Espoon luontopoluista Olari on uusin, emmekä ole “vielä”, asuttuamme Espoossa vasta n. 40 vuotta, ehtineet tutustumaan kovin moneen niistä. Finnoon luontopolkua Suomenojan lintulammen ympäri kierrämme aina silloin tällöin, useimmiten pyöräillen. Hanikan luontopolkuakaan emme ole kesällä kiertäneet – lumisina talvina olemme kyllä kiertäneet Hanikan kuntopolulle tehtyä hiihtolatua. Laajalahden luontopolun Otaniemestä Villa Elfvikille kävelemme kyllä useimpina kesinä kertaalleen.

Miten olisi, metsäretki? Olarissa, muualla Espoossa tai omilla kotikulmillasi?

Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä:

Artikkelin avainsanoja
,

18 kommenttia

  • Kansallispuistoissa ei tule oikeastaan koskaan vierailtua, mutta tuosta takapihalta lähtee monta upeaa metsäreittiä joita tulee lähestulkoon päivittäin käveltyä 🙂 Metsä on kyllä itselle sellainen rauhoittumisen paikka, josta jollain ihmeellisellä tavalla saa aina voimaa jaksaa, vaikkei erityisesti mikään edes painaisi mieltä 🙂

    • Kiitos Henna! Luonnossa on kyllä rennompi liikkua kuin vaikka ostareissa. Tosin joskus talvikeleillä ostaritkin ovat ihan kelvollinen vaihtoehto!

  • Metsään kannattaa mennä, samaa mieltä! Täällä meillä metsä alkaa pihan reunalta, joten kovin eksoottisesta asiasta ei ole kyse, mutta arvostan kyllä luontoa ja rauhaa, ja lenkkeilen metsässä usein.

    Kansallispuistoista kiinnostaa Repovesi juuri nyt 🙂

    • Kiitos Anne! Ihan pieniä metsäplänttejä meilläkin on melkein takapihalla, mutta sitten enemmän tosiaan tuolla Espoon Keskuspuistossa

  • Tykkään itsekin paljon luontopoluista ja yleensä luonnosta. Suunnistaminen on vielä aika uutta. Meillä on tässä vieressä Sipoon kansallispuisto ja käydään siellä aika usein. Kivoja kuvia oot lisännyt postaukseen, joka innostaa meikäläistäkin :).

    • Kiitos Helena! Tuolla kierroksella tuli ehkä kuvattua enemmän noita tarinoita kuin itse luontoa, mutta sainpahan sitten esiteltyä polkua niidenkin avulla lukijoillemme.

  • Onpas kivalla idealla toteutettu luontopolku! 🙂

    Itse olen asunut Helsingissä jo melkein kahdeksan vuotta, mutta pk-seudun luontokohteet ovat itselle harmillisen vieraita, sillä yleensä teen metsäretket kotiseuduilla Varsinais-Suomessa. Pitäisi ottaa kyllä asiaksi mennä enemmän metsään, kaupunginkin lähellä! 🙂 Kyllä sen aina huomaa miten syke alkaa laskea siellä puiden keskellä.

    • Kiitos Iida! Lähimetsissä on se kiva puoli, että retkiä voi tehdä myös melko ex tempore.

  • Luontopolut ovat mukavia, vaikka niitä tulee harvoin harrastettua. Ja tuollainen rastilta rastille samoilu avaa mainiosti metsän. Toki saarissa tulee luontopolkuja kuljettua, jos sieltä sellaisia löytyy. Mene metsään – on hyvä kehotus!

    • Kiitos Tuula! Me ainakin innostuimme juuri noiden rastien ”etsimisestä” – pienet haasteet ovat ihan ok, etenkin kun ne kuitenkin lopulta ratkesivat 🙂

  • Otsikkoon viitaten: todellakin menen! 😍
    Olemme siinä mielessä onnekkaita, että metsään pääsee suoraan omalta takapihalta, ja kyllähän siellä tulee kotona ollessa käytyä joka päivä. Metsässä vaeltelu on ihanan meditatiivista ja itse harrastan myös polkujuoksua, mihin oma lähimetsämme tarjoaa loistavat puitteet. Ei ole parempaa tapaa nollata päätä kuin juoksennella metsässä! Sanonkin usein, että metsä on minun kirkkoni.
    Hienon näköinen tuo Olarin reitti, ja todella kivasti opastettu. Täytyypä pitää mielessä jos joskus sinne suuntaan eksyy. 😊

    • Kiitos Jenni! Suomalaiset ovatkin sikäli onnekkaita, että useimmilla meistä matka lähimpään metsään ei ole kovin pitkä!

  • Ihana tarina ja onnellinen mehutetra-lopetus! Asun melko lähellä Olaria, joten täytyy ehdottomasti käydä kiertämässä esittelemäsi luontopolku. Enpäs tiennyt terpeeneistäkään:)

    • Kiitos Riitta! Metsä on monella tapaa terveellinen 🙂 Meillä kulkee lasten mehutetroja usein mukana pyöräretkillä – ovat ne vaan sen verran kuljetuksen kannalta käteviä.

  • Upea luontopolku. Me asumme maalla, joten ovesta ulos ja metsään 😀
    Metsässä on kyllä rentouttavaa, siellä unohtaa stressin ja murheet.

    • Kiitos kommentistasi! Hienoa, jos teillä pääsee kotiovelta luontoon. Tosin jotkut maalla aikoinaan asuneet ystävämme ovat myös kommentoineet, että siellä tuli ikävä pääkaupunkiseudun hyviä pyörä- ja kävelyteitä, kun vaihtoehtona oli kävellä/juosta autotien reunaa, mikä ei tietysti vaikka talvikeleillä oikein houkutellut. Mutta metsässä eivät tietenkään autotkaan haittaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.