Vuoden 2020 matkakohteet

LP Best in Travel 2020

Lonely Planet julkaisi äskettäin Best in Travel -listansa vuodelle 2020.
En usko, että olisimme koskaan yhteenkään kohteeseen päätyneet näiden listojen perusteella, mutta onhan se silti mielenkiintoista, että mitkä maat, kaupungit ja alueet näille listoille päätyvät. Jotkut taitavat myös käyttää näitä listoja osaakseen välttää niille päätyneitä kohteita, sillä isona toimijana Lonely Planetin listoilla lienee kuitenkin jonkin verran vaikutusta matkailijamääriin.

Maat

Maat 2020 Vuoden 2020 parhaat matkakohteet

Lonely Planetin listan kärjessä komeilee Bhutan. Ehdottomasti hyvä valinta – vierailumme Bhutanissa menee kyllä heittämällä ikimuistoisempien maidemme kärkeen. Äskettäin sieltä palannut maailmanmatkaaja-ystäväni pohtii vielä palaavansakin maahan. Englanti on hyvä kohde sekin – syynä sen listalle päätymiseen ei ole Brexit vaan se, että rannikon vaellusreitit ovat nyt valmistuneet siten, että halutessaan koko Englannin voi kiertää rantoja pitkin vaeltamalla. Pohjois-Makedonia, siis aikaisemmin vain Makedonia, ja erityisesti Ohridin alue, jossa kuvakin tuossa yllä on, vakuutti kyllä meidätkin. Aruba on minulta edelleen näkemättä, ja saattaa hyvin jäädäkin (enkä laskisi sitä maaksi).

Seuraavat kuusi maata listalla ovat: eSwatini, Costa Rica, Alankomaat, Liberia, Marokko ja Uruguay. Liberiaa lukuunottamatta (kohta) ”tuttuja”. eSwatinista, silloin vielä Swasimaasta, maabongausharrastuksemme alkoi. Costa Rica on vuorossa marraskuussa.

Englanti 2006
Vaeltamassa Englannin rannikolla keväällä 2006

Kaupungit

Kaupungit 2020 Vuoden 2020 parhaat matkakohteet

Salzburgin olemme nähneet kauan kauan sitten joulumatkalla, päiväseltään. Kauniista kaupungista riittäisi varmasti pidemmäksikin aikaa. Washington DC:ssäkin olemme joskus, kauan kauan sitten, viettäneet muutaman päivän ja kiertäneet päänähtävyydet, mutta tämä voisi kyllä olla kertaamisenkin arvoinen kohde! Kairo on vasta listoillamme, eikä edes kovin kärjessä. Galway ei sitäkään. Listalle se on noussut Euroopan kulttuuripääkaupunki 2020 statuksensa myötä.

Loput kuusi kaupunkia ovat: Bonn Saksassa, La Paz Boliviassa, Kochi Intiassa, Vancouver Kanadassa, Dubai ja Denver. Näistä olemme käyneet Bonnissa, Vancouverissa ja Dubaissa ja jos jotain näistä pitäisi erityisesti kehua, niin ehdottomasti Vancouveria. Jos sinne päädyt, niin käy myös Vancouver Islandilla, mielellään sinne vesitasolla lentäen! La Paziin saatamme vielä joskus päätyä, jos päätämme käydä Boliviassa, jossa emme vielä ole käyneet.

Washington
Washingtonissa syksyllä 1989 George Bush vanhemman aikaan

Alueet

Alueet 2020 Vuoden 2020 parhaat matkakohteet

Keski-Aasiassa kävimme viimeksi maalis-huhtikuussa. Viisumivapauden myötä matka Tadzikistaniin ja Uzbekistaniin, esimerkiksi, onkin entistä helpompi toteuttaa ja nähtäväähän Silkkitien varrella riittää! Muut alueet jo näistä neljästä ovat meille tuntemattomia. Maine tarjonnee kuitenkin jossain määrin samanlaisia maisemia kuin Nova Scotia Kanadan puolella, jota kiertelimme muutama vuosi sitten.

Loputkaan kuusi aluetta eivät ole meille sen tutumpia Cadizia lukuunottamatta: Lord Howe Australiassa, Guizhou Kiinassa, Cadizin alue Espanjassa, Koillis-Argentiina, Kvarnerin lahti Kroatiassa tai Brasilian Amazon. Todennäköisimpänä vierailukohteena näistä voisin pitää Koillis-Argentiina, jos vielä joskus päätyisimme Iguassun putouksia ihmettelemään.

Nova Scotia 2016
Vähän isompi hummeri pyydyksessä Nova Scotiassa syksyllä 2016

Hyvä hinta-laatusuhde

budjettikohteet 2020 Vuoden 2020 parhaat matkakohteet

Lonely Planetin neljännellä listalla on hyvän hinta-laatu -suhteen kohteita.
Esimerkiksi East Nusa Tenggaran tarjoaa, kuulemma, Balia ruuhkattomamman ja edullisemman elämyksen Indonesiassa.

Kaupunkikohteita lukuunottamatta nämä kohteet ovat meille tuntemattomia suuruuksia. Budapestissä olen käynyt parikin kertaa, niin työn puolesta kuin ihan turistina, muttei se ihan vielä ole edes kaupunkien kertauslistamme kärkipäässä. Buffalossa vietimme kylmän syksyisen vuorokauden matkalla Niagaran putouksille.

Listan kuusi seuraavaa kohdetta: Azerbaidzan, Serbia, Tunisia, Etelä-Afrikan viinialueet, Ateena ja Sansibar ovatkin sitten jo tutumpia – Sansibaria lukuunottamatta. Kaikkia voin suositella: Baku on ehkä yllättävänkin länsimainen kaupunki, Belgrad kiva vaikka kesäkohteena ja Tunisia meitä lähellä sijaitsevana talvikohteena. Ateenastahan lähes juuri palasimmekin!

Azerbaidjan
Palavaa maata Azerbaidzanissa Bakun lähellä

Kolme seuraavaa reissua?

Julkaisin edellisen yhteenvedon matkasuunnitelmistamme elokuun alussa ja sen viimeisenä reissuna on listattuna kahden viikon päästä alkava Keski-Amerikan kierros: marraskuu on hyvä kuukausi katsella maailmaa vähän kauempana.

Talvikauden matkasuunnitelmamme odottavat joltain osin vielä lopullista muotoutumistaan useammastakin syystä, mutta tällaisia olemme hahmottelemassa:

  • Gambia, Senegal ja ehkä Guinea-Bissaukin
    Olemme varanneet tammikuun alkuun matkan Tjäreborgilta, joten sen toteutumisessa saattaa olla jotain epävarmuustekijöitä, mutta yritetään nyt kuitenkin. Guinea-Bissau on sekin epävarmaa, sillä emme lähde yrittämään tarvittavaa viisumia etukäteen vaan jätämme sen sen varaan, että jos viisumit ja retki järjestyvät Gambiassa, niin käydään päiväretkellä, jos ei, niin sitten ei.
  • Helmi-maaliskuun vaihteeseen olemme tutkimassa Aventuran Surinameen, Guayanaan, Trinidad ja Tobagoon ja Curaçaoon suuntautuvaa matkaa, jonka alkuun yritämme saada vielä lisättyä Ranskan Guayanan. Perusteluna näiden Etelä-Amerikan pienten valtioiden harkitsemista ennen isompia Kolumbiaa, Boliviaa ja Paraguayta lähinnä se, että jos tämä Aventuran matka nyt toteutuu, niin se ei ehkä toteudu toista kertaa lähivuosina. Lisäksi tähän kierrokseen tuntuisi riittävän tuo noin kaksi viikkoa, mikä olisi sopivan lyhyt kierros marraskuun pitemmän matkan jälkeen.
  • Toukokuulle olemme varanneet Travellerin matkan Pakistaniin, mutta ilman lentoja. Ajatuksena on liittää Sri Lanka Travellerin matkan jatkoksi, kun olemme jo sillä suunnalla, mutta seuraamme vielä hetken Pakistanin tilanteen kehittymistä ennen lentojen varaamista.

Käydyt maat ote

Kaukomatkojen lomaan mahtunee huhtikuulle jo jossain määrin perinteinen matka jonnekin päin Eurooppaa, kevättä ja kesää vastaan, mutta sen ehtii sitten päättämään, suunnittelemaan ja varaamaan myöhemminkin.

Epävarmuus kasvaa

Keski-Amerikan kierroksen jälkeen olemme käyneet 139/140 itsenäisessä maassa.

Maabongausharrastuksessa vaikeuskerroin kasvaa jokaisen käydyn uuden maan myötä. Tähän saimme tuntumaa jo kohta vuosi sitten Länsi-Afrikan kierroksella kun emme saaneetkaan viisumia Gaboniin ja suunnitelmia piti vähän muuttaa. Keski-Amerikan matkaa emme lähteneet toteuttamaan vuosi sitten, sillä silloin Nicaraguan tilanteesta ei silloin oikein tiennyt.  Guinea-Bissaun viisumin saa perillä Gambiassa tai sitten ei. Pakistanin tilanteesta toukokuussa ei vielä voi olla ihan varma.

Ja nämäkin ovat vielä ”helppoja” verrattuna moneen Afrikan valtioon, jotka meiltä vielä puuttuvat – ja joista moni jääkin puuttumaan.

Epävarmuus kasvaa tietysti myös sen myötä, että vanhenemme molemmat joka päivä ja sen myötä todennäköisyys sille, että kunnon tai terveyden saralla sattuu jotain isompaa tai pienempää, joka hetkellisesti tai pitemmäksi aikaakin vaikuttaa matkasuunnitelmiimme.

Joulu kotimaassa

Keski-Amerikan matkan jälkeen vietämme joulukuun matkojen välillä kotona.
Joulua juhlistamme tänä vuonna Helsingissä, meille vielä uudessa St Georges -hotellissa.

St Georges
Atelier-huoneesta pitäisi olla näkymät Vanhaan Kirkkopuistoon
Tags from the story
Join the Conversation

32 Comments

  1. says: Reissu-Jani

    Bhutan on upea kohde. Mitenköhän matkojen hintojen (päiväkohtainen hinta) käy kun maassa alkaa käymään enemmän väkeä ja kestääkö ”infra” – toisaalta lentoja on rajoitetusti jollei sitten Intian kautta halua maitse tulla. Itse haluaisin vielä käydä siellä, mutta kun omatoiminen parin viikon ”oleskelu” ja kiertely ei ole mahdollista.. Yritin viime vuonna oppaalta kysellä, mutta sanoi että pvm-hinta on sama riippumatta mitä tekee. Tällöin maksoimme 190USD/hlö/päivä ja kyseessä oli offseason hinta – toki siinä on kaikki mukana (majoitus, auto, opas, ruokailut ja pääsymaksut) eli omaa rahaa ei mene.

    Kaupungeista Galway on kiva paikka – pari kertaa olen siellä käynyt ja viihtynyt. Cairo tuntuu jotenkin oudolta tällä listalla — tosin enpä ole käynyt, että voihan se ollakin ihan kiva :) Enpä ole vielä pyramidejakaan nähnyt.

    Keski-Aasian nouseminen listoille ei ole yllätys – niin paljon on viisumien hankita helpottunut/poistunut: erityisesti Uzbekistanin ja Tadjikistanin osalta. Kirgistan ja Kazakstan on ollut helppoa muutenkin jo matkustaa. Turkmenistanin tuntuu edelleen kontrolloivan tarkkaan turisteja.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jani! Bhutan on valinnut tyylinsä ja ainakin ”ensimmäisille innokkaille” sekin on kelvannut. Pyramidit on meiltäkin vielä näkemättä – jotenkin ensin ajateltiin, että jätetään massakohteet vähän myöhemmäksi, sillä nehän ovat sitten helppoja vaikka pakettimatkalla, mutta sitten Egypti putosikin moneksi vuodeksi pois tarjonnasta ja sitten taas meillä olikin jo suunnitelmia niin paljon ihan muualle, että on toistaiseksi jäänyt.

  2. Melkoinen määrä kaukomatkoja tulossa teidänkin talveen näköjään. ?
    Mielenkiintoisia paikkoja tuossa Lonely Planetin listalla, Keski-Aasia tuntuu kyllä olleen hurjan trendikäs kohde jo joitakin vuosia. Bhutan on itsellänikin yksi ensi vuoden toivemaa, katsotaan josko sinne loppukesästä tai syksyllä pääsisimme. Ja tuo Japanin Tohoku kiinnostaa myös, piti heti googlata mitä sieltä löytyy.
    St. George on upea hotelli, teille tulee varmasti hieno joulu!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Jenni! Työvuosina ”piti” joulut ja pääsiäiset ym. olla mahdollisuuksien mukaan reissussa, mutta nyttemmin yritämme välttää niitä aikoja, jolloin kaikki ne matkustavat, joiden on pakko matkustaa juhlapyhinä tai koulujen loma-aikoina tms.

  3. Mielenkiintoinen listaus ja teillä on kyllä hengästyttävän paljon maita kierrettynä!
    Oletteko tehnyt listausta siitä, mitkä olisivat kierretyistä maista Top 3 tai Top 10 kohteet, joita suosittelette, tai päinvastoin kehottaisitte välttämään? (Jos olette, niin on mennyt minulta ohi, ehkä etsimällä löytäisi..) Niistä olisi myös mielenkiintoista lukea :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Arja! Aika äskettäin tein yhden Top-listan Jetlagissä podcastin innoittamana. Pyrimme tutkimaan maailmaa vähän joka kolkasta, mutta kohteet joihin palaamme ovat kyllä niitä, joissa olemme kotonamme, eli läntisen maailman kohteita, kuten vaikka Pohjoismaat. Itä-Euroopan maista, mm. Bulgariasta, ei jäänyt kovin positiivisia fiiliksiä, eli sille suunnalle tuskin hetimmiten palaamme.

  4. says: Sini

    Tuohon itäiseen Nusa Tenggaraan kuuluu Floresin saari, jossa olin helmikuussa. Todellakin vähemmän turisteja, kun lähtee Labuan Bajosta kauemmas. Kylissä ja kaupungeissa turisti on se nähtävyys. Tykkäsin tosi paljon Floresista.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sini! Kannattaa tosiaan hakeutua oli sitten kyse maasta tai kaupungista tai alueesta vähän tuntemattomammille seuduille, niin päätyy helposti tuohon tilanteeseen, että on lähes ainoa turisti siellä!

  5. says: Laura/Lauran tarakala

    Mielenkiintoisia kohteita teillä matkasuunnitelmassa! Itseäni kiinnostaa kovasti tuo Baku Azerbaijanissa ja toki nuo Keski-Aasian valtiot.

  6. Wau! On teillä kyllä taas tulossa jos jonkinlaista kohdetta. Etenkin nuo Etelä-Amerikan pienet valtiot kiinnostaa tosi paljon (niiden isojen ohella). Olenkin alkanut opiskella espanjaa, että joskus tulevaisuudessa pärjäisi paremmin Etelä-ja Väli-Amerikassa. :)

    St. George on tosi hieno hotelli. Olen töiden puolesta käynyt siellä pari kertaa ja jouluna teistä pidetään varmasti siellä hyvää huolta.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Elina! Mekin opiskelimme aikoinaan ennen muutamaa Etelä-Amerikan reissua espanjan alkeita, mutta nyt on kyllä taas valitettavasti jäänyt kieli niin vähäiselle käytölle, että taitavat olla jossain määrin jo unohtuneita. Keski-Amerikkan reissu marraskuussa saattaa ehkä verestää kieltä hiukan.

  7. says: Ne Tammelat

    Hienoja reissusuunnitelmia teillä jälleen! Keski-Aasia kyllä toistuu useissa paikoissa ja aina kun siitä jotain lukee, niin kiinnostus kasvaa entisestään. Tuo Bhutan kuulostaa myös upealta kohteelta. Meillä on vielä ensi vuoden reissusuunnitelmat ihan auki, joka on oikeastaan aika kiva tilanne. Katsotaan, mihin päädytään :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Totta tuokin, että tyhjä reissukalenterikin on kiva … vaikka se meillä ainakin ”pencil booking” -tyyppisillä ideoilla tapaa olla täytettynä 1-1,5 vuotta eteenpäin. Sitovien varausten osalta olemme pyrkineet vähän lyhyempään suunnittelujänteeseen, mutta joidenkin kohteiden osalta se on edelleen haastavaa – kumman aikaisin ihmiset tapaavat olla lomiensa suhteen liikkeellä :-)

  8. Minä jotenkin kuvittelin, että teillä on huipputerveys, eikä teihin kohdistu lainkaan niitä kremppoja, jotka vaivaavat minua jatkuvast. Luen tällaiset aina, koska Meriharakan maat ovat aina niitä kiinnostavimpia ja missä ei heilu selfiekepit. Itse pyrin kasvattamaan Kohteena Maailma-blogin mainitsemaa maakerrointa yhdellä uudella per vuosi. 2020 suunnitelmissa on matkustaa tylsästi Tsekkiin. Lonely Planetin kohteista ihmettelen Brasilian Amazonia, joka nyt on ollut negatiivisesti uutisissa koko ajan. Onkohan tarkoitus nähdä se, ennen kuin liekit vievät kaiken. No, siinä Mielessä kävin jo aiemmin Perun Amazoniassa. Hollanti on ruvennut kiinnostamaan sen etelään ulottuvan hännän takia, missä seudulla Saksassa on enklaavi ja Belgian kapoinen häntä.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Stacy! Joku taisi todeta, että 40. ikävuoden jälkeen ei tervettä päivää näe, milloin mikäkin kohta vähintään muistuttaa olemassaolostaan :-) – mutta vakavasti ottaen, ihan kohtuullisesti me olemme edelleen pärjänneet. Noihin Sinunkin mainitsemiisi enklaaveihin innostuin vasta äskettäin ja vaikka tuskin niiden takia matkoja tulemme tekemään, niin jos muusta syystä osutaan lähelle, niin ehkä niitäkin voimme käydä tsekkaamassa, muitakin kuin Büsingenin, jossa juuri kävimme.

  9. says: Minna

    Mielenkiintoisia kohteita ja todella teillä on kyllä ollut aikamoisia määriä noita reissuja:) Kiva näistä on lukea ja ottaa opiksi, jos joskus noihin eksoottisimpiin maihin eksyisi. Työkaveri oli muutama vuosi sitten Costa Ricassa perheen kanssa ja kertoi sellaisista hämähäkeistä, että minulle tuli fiilis, että ei taida olla viidakkoseikkailut mun juttu:)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Minna! Toivotaan etteivät ne isoimmat hämähäkit löydä tietään ainakaan hotellihuoneeseemme Costa Ricassa!

  10. Itseltä oli mennyt täysin tämä ohi, että Swazimaa on nykyään Eswatini. Siellä on tullut vanhan nimen aikaan käytyä uusiksi eli mites maabongarille, tarvitseeko mennä uusiksi, kun rajat on pysyneet samana? ;-)

    Itse katselen aina mielelläni näitä Lonely Planetin listoja, niistä saa mukavaa reissuinspiraatiota. Niin sai tästä sinunkin mielenkiintoisesta postauksesta!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Eiköhän Swasimaa kelpaa edelleen vaikka nimi vaihtuikin :-) Kaupunkibongareilla sama tilanne on Astanan kanssa, sehän vaihtoi nimensä Nursultaniksi.
      Meillä yksi inspiraatiolähde on myös muiden Maailmanmatkaajien tekemät reissut – välillä jaetaan ihan valmiita matkasuunnitelmia toisillemme toteutettavaksi sellaisinaan tai pienin muutoksin. Ehdotamme myös kohteita matkan järjestäjille ja useampikin reissu on tainnut syntyä jonkun meistä aloitteesta tai sen reitti on vähän laajentunut ehdotuksestamme.

    2. Tuo on hyvä juttu, että matkanjärjestäjien kanssa saatte aikaiseksi tuollaista yhteistyötä ja he ottavat kokeneiden matkaajien vinkit vastaan kaupallisia reissuja tehdessään. Ja tietysti saatte itse sitten välillä sellaisia reissuja kuin haluatte.

    3. says: Pirkko

      Kiitos Rami! Osa kiertomatkajärjestäjien uutuusmatkoista ovatkin vähän sellaisia ”maabongareiden kerhoretkiä”, sillä niillä useimmat jo tuntevat toisensa joltain toiselta vastaavalta reissulta.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sandra! Jos Bhutan pitää linjansa, eli ei salli omatoimista matkailua, niin vaikka matkailijamäärät lisääntyisivät, niin tuskin turisteja ihan heti tuolla hintatasolla löytyy ruuhkaksi asti – Bhutaniin pitää haluta, sinne ei päädytä halpojen lentojen takia :-)

  11. says: Terhi

    Noista vaihtoehdoista kiehtovat Bhutan (jonne on suunnitteilla matka ensi vuonna) kuten myös tuo pikku kolmikko Suriname ja Guyjanat. Ihan hauskaa jos menet pioneerina testaamaan :)
    Nuo Väli-Amerikan maat olen autoillut pohjoisesta etelään ja Costa Rica oli kyllä paras luontokohde. Guatemalassa taas oli parhaat pyramidit Tikalissa. Molempia suosittelen lämpimästi.

  12. Minulla oli myös mennyt Swasimaan uusi nimi ohi. Meidän Gambian reissulla (talvi 2018) juttelin hotellissa paikallisen oppaan kanssa, joka kertoi aloittavansa retkitoiminnan Guinea-Bissauun. Helpoksi hän ei sitä kuvaillut ja oli silloin vielä alkutekijöissään. Olin hippusen kiinnostunut, mutta koska meillä oli pari retkeä jo varattuna, ei G-B olisi enää mahtunut ohjelmaan. Kuulosti muutenkin epävarmalta, joten ajattelin suosiolla jättää toiseen kertaan. Toivottavasti pääsette sinne.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Merja! Kansainvälisen todella paljon matkaavien ryhmästä löysin suosituksen retkijärjestäjästä, joka vakuutti ainakin pystyvänsä tähän, eli nyt on varattuna kolme retkeä viikolle: Fathala, Guinea-Bissau ja Roots – toivotaan, että kaikki toteutuvat suunnitellusti!

  13. says: Cilla Maria

    Hienoja kohteita listalla. Toivoisin itekin joskus vielä pääseväni Keski-Aasian kierrokselle. Pakistan ja Afganistan olis kiva kokea joskus, mutta tuskin ihan lähivuosina on listalla. Myös nuo Etelä-Amerikan maat tietenkin kiinnostaa. Jään innolla seuraamaan blogia!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Cilla Maria! Pakistan on meillä tosiaan ohjelmassa jo tulevana toukokuuna. Afganistanin osalta jäämme odottamaan – en halua käydä vaan jossa rajaseudulla maapisteen takia, vaan ainakin vielä tässä vaiheessa ajattelen, että jos menen Afganistaniin, niin sen matkan pitää sitten suuntautua (myös) Kabuliin.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *