Makumatka Hanko – Beirut – Baja California

makumatka feature

Koronakevään ruoka-arki on kahden hengen taloudessakin ollut vähän erilainen.
Ruokaostokset on tehty osittain verkosta kaupassa käyntien minimoimiseksi ja ravintoloissa tai kahviloissa syöminen on tietysti jäänyt pois. En ole koskaan ollut erityisen innokas ruuanlaittaja ja osan tästä innostuksesta olen näinäkin viikkoina suunnannut leipomiseen ruuanlaiton sijaan. Ei siis ihme, että jo muutaman viikon päästä huomasin yhä useamman selailevani vaihtoehtoja saada valmista ruokaa kotiin toimitettuna.

Parin pizzan jälkeen silmiini osui Makumatkan mainos ja muutaman kerran vaihtoehtoja tutkailtuani tilasin Hanko – Beirut – Baja California -ateriat, siis kolme ateriaa kolmelle päivälle. Ateriat tulivat kotiin taksilla juuri silloin kun ne oli luvattukin.

Kaikki ateriat osoittautuivat vähintään syötäviksi ja annoskoot olivat mielestämme melko reilut. Aterioiden lämmittäminen mikrossa oli helppoa – salaattiaterian osalta lämmitimme tietysti vaan annokseen kuuluvan kanan.

Hanko

”Pitsihuviloita, purjeveneitä ja kilometritolkulla hiekkarantaa… Suomen kesä :)
Nautitaan hurmaavan hyvää leppäsavustettua lohta ja varhaisperunoita hunajasinapin kera.” Näin leppäsavustettu lohi markkinointitekstissä.

Makumatka Hanko
Ihan samalta lohi ei, tietenkään, näyttänyt kotiin toimitetussa annoksessa.
Pikkelöidyt vihannekset hieman makeina olivat vähän outo lisuke, mutta perunat olivat hyviä, ja lohta oli vähintäänkin reilusti. Kolme tähteä, viidestä.
Makumatka Hanko

Meriharakoiden uusin juttu Hangosta on jo muutaman vuoden takaa, mutta eiköhän asia korjaudu tänä kesänä!

Hangon rannoilla

Beirut

”Beirutissa maistuu perinteinen Shakshuka – Mausteinen tomaatti-makkara pata, fetajuustolla ja kananmunalla.” Lyhyeksi jääneestä Beirutin vierailustamme huolimatta shakshuka oli meille tuntematon ruokalaji, mutta sehän osoittautui mainioksi!

Makumatka Beirut
Mustasta mikroruokavuoastakin tarjoiltuna mausteinen makkarapata maistui niin hyvältä, että pitänee jopa tutkia, että voisiko sitä tehdä joskus itsekin – netistä näyttäisi löytyvän ainakin tällainen resepti, jossa on mukana myös chorizoa. Ilmeisesti shakshukan perusversio on aamiaisruoka, johon useimmiten ei lisätäkään makkaraa.

Makumatkojen toteutukselle viisi tähteä, viidestä!

Beirutiin ja Libanoniin tutustumisen Meriharakoiden matkassa voit halutessasi aloittaa vaikka tästä jutusta:

Hetkiä Beirutissa

Baja California

”Let’s go surfing California! Baja on the must paikka ja lounaaksi maistuu Caesar salaatti. Tiesitkö, että tämä suosittu salaatti on saanut nimensä meksikolais-italialaisen ravintoloitsija Caesar Cardinin mukaan? Juju on kastike, jonka me valmistamme alusta loppuun itse:)”

Makumatka Baja California
Caesar-salaatin osalta markkinointikuva ja valmis salaatti pahvisessa kulhossa eivät ihan kohdanneet. Kirsikkatomaatitkin ”puuttuivat”, tosin ne eivät perinteiseen caesar-salaattiin taida kuuluakaan. Kanaa oli niin reilusti, että kannatti nähdä vaivaa ja onkia se pois annoksesta lämmittämistä varten. Tätä hiukan hankaloitti parmesanjuustolastujen liimautuminen kanaan ja sen myötä päätyminen lämmitettäväksi. Salaatti oli ok, joskin itse jättäisin kyllä lautaselta pois salaatin kannat. Salaattikastike oli paksua se oli pakattu erikseen pieniin kulhoihin, kuten krutongitkin.

Neljä tähteä viidestä, kuitenkin.

Kaliforniassa olemme käyneet kahdesti, ensimmäisen kerran jo 80-luvulla ja sen jälkeen vielä keväällä 2015. Suosikkikaupunkimme on San Francisco ja jonkun muun reissun yhteydessä se osuisi jotenkin kohtuullisesti reitille, niin en panisi pahakseni vaikka vielä kolmattakin vierailua kaupungissa.

San Franciscon merileijonat

Lisää makumatkoja?

Makumatka myydään kolmen kohteen kiertomatkana ja hetken aikaa odotimme juuri meille sopivaa vaihtoehtoa. Kaksi oli vielä helppo saada kohdalleen, mutta sitten kolmas ei ehkä innostanut yhtään.

Tällä hetkellä myynnissä olevista vaihtoehdoista Berliini-Los Angeles-Fès innostaisi – kaikki tuttuja kaupunkeja nämäkin.
Viimeinen varauspäivä tälle makumatkalle näyttäisi olevan perjantai 29.5. joten täytyykin arvioida loppuviikosta jääkaapin täyttöastetta. Hinta tosin näyttää viikossa nousseen 59 eurosta 65 euroon (kahden hengen versiolle), mutta saattaisi tuo hyvinkin olla vielä tuonkin arvoinen.

Berliini-Los Angeles-Fès

Makumatkan takana on joukko ammattilaisia niin cateringin kuin matkailun saralta. Sysäyksenä toiminnan käynnistämiselle on matkailun pysäyttänyt Korona-kriisi: matkailun sijaan tarjolla on makumatkoja. Ruoat tehdään Tammistossa, Vantaalla, Keikauscateringin tiloissa.

Kiva idea ja ihan kelvollisesti toteutettu! Ehkä Sinäkin haluaisit tehdä kolmen päivän makumatkan jonnekin? Koodilla MERIHARAKKA (voimassa 10.6.2020 asti) saat tilauksestasi 10% alennuksen!

Tags from the story
, , ,
Join the Conversation

20 Comments

  1. Hauska idea tosiaan ja pelkästään ulkonäön ja lukemani perusteella olisi varmaan antanut annoksille samat pisteet. Erityisesti Shakshuka näyttää ja kuulostaa tosiaan herkulliselta ja itsellekin tuli mieleen, että sitähän voisi itsekin kokeilla.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mikko! Hiukan olisi tietysti annosten ulkonäköä parantanut, jos ne olisi siirtänyt lautasille tai salaatin osalta kauniiseen kulhoon, mutta kyllä noita markkinointikuvia oli muutenkin vähän tuunattu ennen kuvausta – näinhän se tapaa olla :-)

  2. Nuo makumatkat kuullostavat todella herkullisilta :) Jotain hieman vastaavia täälläkin on, mutta kun talous on minä + pikkuneiti niin en ole ainakaan vielä hyödyntänyt – muutoin ruokapalveluita kyllä :D

    1. says: Pirkko

      Kiitos Mira! Makumatkan voi kyllä tilata yhdellekin, mutta toimitusalue on tosiaan vain pääkaupunkiseutu.

  3. says: Riitta reissaa

    Ihanat makumatkat! Mukavaa kun voi vertailla annoksia alkuperäiseen kokemukseen. Eihän mikään tunnu ihan samalta siirrettynä toiseen kontekstiin, mutta aika hyvin nuo replikat pärjäsivät testissäsi! Ja kiitos: nyt tiedän mistä caesar-salaatti on saanut nimensä?

    1. says: Pirkko

      Kiitos Riitta! Juuri oli siipan kanssa juttua, että ehkä ensi kerralla (sellainen tulee kyllä!) näemme ihan jo itsemmekin takia sen verran vaivaa, että siirrämme ruuat lautasille – parantanee vaikutelmaa sekin.

  4. Onpa kiva idea tämä makumatkat! Ja herkullisia ”paikallisia” annoksia. Täytyypä alkaa tutkailemaan, jos Turussakin olisi jotain vastaavaa. Vähän liian myöhään katselin, tuli nälkä!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Tuula! Varmaan ruuan kotiinkuljetusta on ollut kaikkialla Suomessa vaikka tämä vaan pääkaupunkiseudulla. Ja saattaa tietysti olla, että tämä hiipuu ravintoloiden avautuessa, mutta näinä viikkoina ihan kiva idea – ja helpotusta päivittäisten ruokien keksimiseen!

  5. says: Diiskuneiti

    No onpas kiva idea kehitetty! Enpäs tiennytkään tästä vielä, täytyy perehtyä lisää. Kiitos vinkistä ja tuo makkarapaistos näyttää herkulliselta :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentista! Ainakin paljon matkailleille tämä idea sopii loistavasti – meille kun yhteistä on usein myös se, että kotona ruuan laittaminen ei varsinaisesti ole ykkösharrastus.

  6. says: Sandra

    Tämä oli loistava postausidea! Shakshuka menee kyllä testaukseen, en ollut itse kuullutkaan ruokalajista, mutta kuva näytti ihanalta.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Sandra! Tiedä postausidean loistavuudesta :-) – mutta matkan ja ruuan yhdistäminen näinä aikoina tällä tavalla innosti ainakin meitä!

  7. says: Päivi / Matkasto & Mangostania

    Kiva että kirjoitit tästä näin informatiivisesti! Olen seuraillut Makumatkan mainoksia ja miettinyt, pitäisikö kokeilla. Idea, jossa matkahaaveet ja ruoka yhdistyvät tällaisella tavalla, on kyllä kieltämättä aika hieno. :)

    1. says: Pirkko

      Kiitos Päivi! Markkinointi vs. todellisuus :-) – mutta ihan kelvollinen todellisuuskin oli, kahdella testikerralla, vaikka kirjoitinkin vaan tästä ensimmäisestä.

  8. says: Kaisa

    Kiva postaus! Enpäs ole ennen tällaisesta makumatkasta kuullutkaan. Baja Californian salaatti näyttää erityisen hyvältä!

    1. says: Pirkko

      Kiitos Kaisa! Tämä taitaa olla koronakevään uutuuksia – ja saa nähdä, elääkö se yli koronakevään.

  9. Kiinnostava konsepti! Kun on itse sekä nirso että aika vaativat ravintolasyöjä, en tiedä uskaltaisinko ”sitoutua” näihin annoksiin, mutta korona-aikoina olen nähnyt ystävien testaavan paljon kotiinkuljetuksia ja erilaisia vaihtoehtoja – vaihtelua edes siihen sisällä kököttämiseen!

    1. says: Pirkko

      Kiitos kommentistasi! Minäkin olen jossain määrin nirso, mutta kahden hengen taloudessa saatoimme joidenkin yksityiskohtien osalta myös vähän tuunata noita annoksia keskenämmme :-)

  10. Mä olen nähnyt näiden mainoksia ja tutkinut kuvia ja annoksia. Oikein hyvä idea. Harmittavasti vaan ei toimi Oulussa. Voisi tietenkin tilata joka päivä vaikka jostain etnisistä ravintolasta, mutta jäisi vähän suppeaksi. Nepalilaiset on boikotissa, kun eivät maksa palkkoja työntekijöille. Kiinalainen ja kunnon Thai-paikka löytyisi, noh italialainen tietty, sitten sushia ja oli joku uusi pakistanilainen myös. Turkkilaiset kierrän kaukaa, eikä paikalliset ”kreikkalaiset” paikat myöskään houkuttele.

    1. says: Pirkko

      Kiitos Anna! Normaalioloissa takeaway on täällä Espoon rannoillakin heikommin mahdollista. Siten tietysti, että tilaa ja noutaa itse.

Leave a comment
Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *