Marraskuisen Etelä-Suomen vaihtoehdot korona-aikaan ovat luonto- tai kulttuuriretket. Tuorein kulttuuriretkemme suuntautui Valokuvataiteen museoon ja siellä Jari Silomäen näyttelyyn Tunteiden maantiede.
Silomäen työskentelyn keskipisteenä on jo pitkään ollut yksilön sijoittuminen ympäröivään maailmaan. Maailmanpoliittiset tapahtumat liittyvät yksityisiin tarinoihin. Kuvat ovat tarinallisia dokumenttivalokuvia, lähes jokainen kuva on tekstin ja kuvan liitto.
Jossain määrin tyypilliseen tapaamme emme olleet paneutuneet näyttelyyn etukäteen kovinkaan hyvin, joten olimmekin ensin hetken hukassa, mutta aukenihan se, laaja näyttelykokonaisuus vähitellen.
Näyttely koostuu neljästä osasta:
- Otteita Sääpäiväkirjastani 2001-
- Ihmisrakas Kalpana – Luokkanousuni tarina
- Tunteiden maantiede ja
- Lyhytelokuvasta Mikloksen näkymätön koti
Näyttely on auki 6.1.2021 asti, eli ehdit vielä hyvin lukea tästä johdannon aiheeseen ja suunnata sen jälkeen Kaapelitehtaalle!
Otteita Sääpäiväkirjastani 2001-
Otteita Sääpäiväkirjastani 2001- oli ehdoton suosikkini Jari Silomäen näyttelyssä. Silomäki on kuvannut teossarjaa vuodesta 2001 alkaen ja aikoo jatkaa sitä loppuelämänsä. Kuvia ottaessaan Silomäki noudattaa näitä itse määrittelemiään sääntöjä: ei jalustan käyttöä, ei valaistukseen puuttumista, ei edes tietoista sommittelua. Kuvan on synnyttävä muun elämän oheissa mahdollisimman mekaanisesti. Kuviin hän lisää tekstit, joiden aiheet vaihtelevat samanaikaisesti tapahtuneista suurista kansainvälisistä uutisista omakohtaisiin kokemuksiin.
Kuvia on esillä PALJON. Jos oikein laskin huoneessa on 245 kuvaa ja siis 245 pientä tarinaa. Kuvia on lisää huoneen ulkopuolella. Jos haluat pysähtyä jokaisen kuvan ja tarinan kohdalla, varaa näyttelyyn aikaa!
Tässä muutamia minua puhutelleita kuvan ja tekstin yhdistelmiä, mutta jokainen kävijä löytänee omansa. Monet kuvista ovat Suomesta, mutta eivät kaikki, mutta kuvien päiviin liittyy merkittäviä tapahtumia, kuten vaikka koronavirus, lennon 370 katoaminen, Notre-Damen palo, Idi Aminin kuolema, Ruandan kansanmurhaan liittyvän oikeudenkäynnin alku, Venäjä tunnustaa Etelä-Ossetian tai Australian metsäpalot, eli kuvien tarinoissa liikutaan laajalti maailmalla. Kuvatekstit on lisätty kiinteästi kuviin.
Sääpäiväkirjan toteutustapa kiinnosti minua ihan erityisesti myös siksi, että olen itsekin toteuttanut muutamia kuvasarjoja, esimerkiksi vuoden 2018 arkikuvasarjan, jonka idea oli hiukan samanlainen: otin yhden kuvan jokaisen viikon keskiviikkona, riippumatta siitä, minkälainen päivä keskiviikko sillä viikolla oli. Tai nyt meneillään oleva kuvasarja Yli 100 maata, jonka kokoan vanhoista kuvista.
Kummassakaan kuvasarjassa ei kuitenkaan oli syvällisempää ulottuvuutta Silomäen tyyliin, eli oman pieni maailmani ei niiden kautta linkity maailman tapahtumiin.
Arkikuvia
Yli 100 maata kuvina
Tunteiden maantiede
Tunteiden maantiede -kokonaisuuden kuvien syntytapa on erikoinen. Ennen kuvia olivat tarinat, mm. internetin keskustelupalstoilta löydettyjä. Tarinat ovat aitoja, vaikka ne kerrotaan anonyymeina.
Kuvat ovat lavastettuja, niissä esiintyviä näyttelijöitä myöten.
Monet näistä tarinoista ovat Suomesta ja kirjoitettu kuviin suomeksi, mutta mukana on myös tarinoita muualta maailmasta.
Kuvasarja sai inspiraationsa kirpputorilöydöstä, josta paljastui kokonainen eletty elämä: postikortteja, muistiinpanoja ja päiväkirjamaisia kalenterimerkintöjä. Tuntemattoman ihmisen paperijäämistöön tutustumisen luoma yhteenkuuluvuuden tunne vei Silomäen tutkimaan Internetin keskustelupalstoja ympäri maailmaa.
Ihmisrakas Kalpana – Luokkanousuni tarina
Sarja Ihmisrakas Kalpana ei nimeään myöten oikein aukea ilman taustatietoja. Kalpana on kastittoton Kalpana Sojor, jonka luokkanousun tarina Bombayn slummista satumaisiin rikkauksiin on yksi teossarjan kertomista tarinoista.
Kaksikymmentä kuvaa tarinoineen ovat vuosilta 2017-2020. Kuvat on otettu henkilöiden omissa kodeissa, keinovalossa, auringonlaskun jälkeen. Sääpäiväkirjakuvien tapaan kuviin liittyvät tarinat on kirjoitettu kuviin, tarinan kertojan käsialalla ja kielellä.
Venäläisen Anitan tarina inspiroi Silomäkeä tarttumaan aiheeseen. Siperialaiskylästä Moskovaan rikollisryhmään kuuluneelta mieheltään salaa muuttanut Anita loi menestyvän kauneusalan yrityksen.
Tarina intialaisesta mallista, lentoemännästä, malli- ja mainostoimiston vetäjästä, kiinteistöalan ja lopulta monen muunkin alan yrittäjästä Bombaysta Bahrainin ja Kööpenhaminan kautta Dubaihin vetosi jotenkin erityisesti minuun: ”Intialaisesta kulttuurista olen saanut henkistä ja älyllistä pääomaa ja eurooppalaisesta olen oppinut itsenäisyyttä ja nöyryyttä. Se on ollut hyvä yhdistelmä.”
Kuvan ja tarinan yhdistelmään oli mielestäni hiukan haastavaa paneutua näyttelyssä: jos paneuduit tekstiin, niin kuva jäi vähemmälle huomiolle, mutta tuntui myös väärältä katsoa vaan kuvat. Ehkä nämä toimisivat paremmin kirjana tai verkkototeutuksena?
Mikloksen näkymätön koti
Näyttelyssä kävijät voivat kirjoittaa keltaisille Post-it -lapuille ajatuksiaan siitä. Osa kävijöistä kehui omassa huoneessaan näytettävää 25 minuuttista dokumentaarista lyhytelokuvaa, joka kuvaa Budapestin Hármashatár-kukkulan laella itse rakentamassaan majassa asuvaa Miklosta. Unkarin populistisen hallinnon tekemä lakimuutos horjuttaa Mikloksen elämää. Emme kuitenkaan jääneet katsomaan koko elokuvaa, sillä vaikka se hyvin muistuttaisikin osaltaan maailman kovin erilaisista ihmiskohtaloista, niin näkemämme otteet tuntuivat lähinnä masentavilta. Emme myöskään olleet oikein varautuneet viettämään näyttelyssä vielä puolta tuntia elokuvaa katsellen, mutta kerro ihmeessä vaikka kommenteissa, jos katsoit elokuvan, mitä pidit siitä!
Tutustu valokuvaajaan!
Näyttelyn tiimoilta on julkaistu myös Jari Silomäen ja Valokuvataiteen museon johtajan Elina Heikan puolen tunnin mittainen juttutuokio, podcast (linkki poistettu tallenteen poistuttua netistä), jonka myötä pääset tutustumaan syvällisemmin valokuvaajaan, Sääpäiväkirjaprojektiin ja Tunteiden maantiede -projektin kuvien lavastusten toteuttamisen haasteisiin!
Jutun otsikkokuvan pohjana on yksi Jari Silomäen näyttelyn pressikuvista. Myös osa jutun kuvista on poimittu pressikuvista.
Kiitos vinkistä! Kiinnostava näyttely ja puhuttavia kuvia. Pidän siitä, että katsoja saa itse työstää oman assosiaationsa kuvan ja kuvatekstin väliin.
Ja hienoa, että teet omaa kuvakokoelmaa!
Kiitos kommentistasi! Tuo Arkikuva-kokoelmani on muutaman vuoden takaa, eli tein sitä vaan vuoden ajan, yksi kuva per viikko. Nyt on meneillään Yli 100 -maata kuvasarja, joka tosin vain yksi kuva per viikko tahdilla etenee ehkä turhankin hitaasti, sillä nyt ollaan vasta menossa kohdassa 48 / 140.
Sääpäiväkirja-kuvasarja kuulostaa mielenkiintoiselle.
Kiitos kommentistasi! Tuo olikin tuossa näyttelyssä se osio, johon itse ihastuin!
Kiitos mielenkiintoisesta esittelystä. Ihailen aina sitä, kuinka paneudut ammattimaisesti asioihin. Mukavaa viikonloppua!
Kiitos kommentistasi! Tyylejä on niin erilaisia, blogeissakin. Itse arvostan asiaa – joku toinen taas tunteita ja oman elämänsä jakamista, mutta onneksi jokaisen blogi on omassa hallinnassa ja tyylinsä saa valita vapaasti!