Toista koronarokotusta ja matkustusrajoitusten väljenemistä odotellessa toinen koronakevät toistaa itseään.
Palasimme jo muutama viikko sitten luontopoluille Espoossa ja totesimme, että ainakin pitkospuut ovat jo käveltävässä kunnossa.
Viime viikolla toteutimme viime kesänä toteuttama jääneen idean käydä tutustumassa Torronsuon kansallispuistoon Tammelassa, Forssan liepeillä. Ajomatkaa Iirislahdesta Torronsuolle kertyi runsaat 100 kilometriä suuntaansa – Torronsuu on siis vielä päiväretkietäisyydellä pääkaupunkiseudultakin.
Olimme kevyesti tutustuneet luonnonpuistoon vilkaisemalla siitä kertovaa esitettä ja lukemalla lähinnä Kohteena maailma -blogin jutun Torronsuon kansallispuistosta. Idänpäänkallion lintutornin sijoittamiseen kartalle piti vielä kysyä apua Ramilta. Vain yksi pieni asia jäi etukäteen selvittämättä: suon ympäri kulkevan polun pituus.
Pitkospuita tai ainakin lankkuja pitkin
Ehdimme Torronsuon parkkipaikalle vielä reilusti ennen puoltapäivää. Parkkipaikan infotaulun vierestä lähtee houkuttelevasti lyhyt pätkä esteetöntä polkua, joten suuntasimme aluksi sinne. Esteettömän polkuosuuden päässä on myös pieni lava (tämän jutun otsikkokuvassa), johon voi pysähtyä syömään eväitä tai vaan ihailla suoluontoa. Toinen vaihtoehto olisi ollut suunnata heti parkkipaikan toisesta reunasta Kiljamon lintutornille, mutta päätimme jättää sen retken loppuun ja aloittaa Idänpäänkallion lintutornista. Tai aloittaa ja aloittaa, osoittautui, että sinne on Kiljamon kulmalta kolme … neljä … viisi kilometriä pitkospuita pitkin.
No, ei se mitään. Keväinen aurinko paistoi mukavasti ja huhtikuussa pitkospuillakin oli vielä väljää, eli kohtaamisia tai ohitustilanteista puolin tai toisin ei ollut haitaksi asti. Suon pohjoispuoleisen reitin pitkospuita uusittiin vielä lähes koko matkalta ja ”rakennustyömaalla” kävely vaati ajoittain pientä akrobatiaa kuivimman etenemisvaihtoehdon vaihdellessa vanhalla polulla tai sen päälle tai viereen aseteltujen uusien lankkujen päällä. Sanotaanko näin paksuja lautoja lankuiksi? Torronsuo osoittautui nimensä veroisesti suoksi kun muutamassa kohdin valokuvan tai muun syyn takia tuli kokeiltua astua pinnalta kuivan näköiseen varvikkoon. Ei ollut kuivaa ei, ei ainakaan aikuisen painon alla.
Idänpäänkallion lintutornille
Rengasreitin itäreunalla polku nousee välillä kuivalle maalle, metsään ja vanhan louhoksen kohdalla jopa melkein jyrkille kallioillekin. Aikaisin keväälläkin metsässä kulkeva osuus on kuitenkin niin leveälti tallattu, ettei eksymisen vaaraa ole. Louhoksen jälkeen olemme kuitenkin hetken hukassa tai odotamme turhankin malttamattomina saapumistamme lintutornille. Hetkellisesti uskomme alkaa hiipua, mutta onneksi juuri silloin vastaan tulee pariskunta, joka kertoo reitin lintutornille: polku liittyy kohta tiehen, siitä 400 metriä oikealle ja sen jälkeen polku oikealle. Ja niinhän se löytyi, niin tie kuin lintutornikin. Sinne vievän polun sijaintia tarkastelimme kyllä Karttaselaimesta pariinkin kertaan: emme halunneet vahingossa ohittaa sitä.
Idänpäänkallion lintutornin yhteydessä oli parikin isoa laavuakin ja tämä olikin ainoa paikka kierroksellamme, jossa näimme vähän enemmän ihmisiä tässä vaiheessa kevättä. Laavun (ja lintutornin) lähelle pääsee myös autolla ja osa näistä retkeilijöistä olikin todennäköisesti tullut autolla keväiselle lounaalle suon laidalle.
Lintutornin jälkeen palasimme suolle, pitkospuille. Vaihtoehtona olisi ollut kiertää suon etelälaidassa sijaitsevan pienen Torron kylän kautta, mutta emme olleet vielä saaneet pitkospuista tarpeeksemme! Suon ylittävä läntinen reitti olikin sikäli helpompi, että nämä pitkospuut eivät olleet remontissa ja kävely niillä oli kuin ’walk in the park’ – mitä se tietysti olikin!
Välillä ”noustiin” metsän laitaan, kuivemmalle maalle, vaikka eipähän Torronsuolla korkeuseroja juurikaan ole.
Jos haluaisit poiketa Torron kylään, edes näin virtuaalisesti, niin se onnistuu klikkaamalla välillä vaikka tähän Retkipaikka-sivuston juttuun.
Suo loistaa väreissä, huhtikuussakin
Täällä, rengasreitin länsireunalla, ehkä iltapäivän auringon paistaessa sopivasta suunnasta, suon kasvillisuuden monet värit näyttivät kauniimmilta ja kirkkaammilta kuin alkumatkasta. Olin nähnyt Torronsuolta moniakin muiden retkeilijöiden ottamia kuvia ja vähän vuodenajasta riippuen ne hehkuvat mitä moninaisimmissa väreissä. Huhtikuussa, olin ajatellut, sen mitä ruuhkattomuudessa voittaisimme, saattaisimme väreissä menettää, mutta kyllä tämä suo hehkuu väreissä huhtikuussakin, kuukausista julmimmassakin.
Maisemaa julmemmalta rengasreitti alkoi tuntua viimeisillä kilometreillä. Olemattomat eväämme, myös juotava, oli jo loppu ja kuvittelemani ehkä viisi kilometriä osoittautui kymmeneksi … yhdeksitoista … kahdeksitoista kilometriksi, mutta lopulta Kiljamon parkkipaikan autot kimaltelivat metsän lomasta. Vähän sitä ennen polku oli toki jo asettunut maantien reunaan, joten tiesimme, että nyt on jo toivoa!
Parkkipaikalla söimme lounaan, jonka olimme pakanneet mukaan kylmälaukkuun on kotona Espoossa ennakoiden sitä, että vielä viime viikolla voimassa olleen ravintolasulun aikana lounaan löytäminen muualta olisi voinut olla haastavaa. Vähän haastavaa se nytkin oli, sillä olimme niin nälkäisiä, että emme huomanneet etsiytyä Kiljamon lintutornin kupeessa olevalle laavulle, jossa olisi ollut tarjolla pöytiä ja penkkejä, mutta kävihän se näinkin, auton penkeillä avoimin ovin.
Kiljamon lintutorni
Lounassalaattien ja juomien virkistämänä kiipesimme vielä Kiljamonkin lintutornille. Hienot näkymät avoimeen suomaisemaan tältäkin tornilta oli, mutta ehkä etenkin auringon suunnasta johtuen pidin kyllä vielä enemmän Idänpäänkallion tornista avautumista näkymistä.
Liesjärven kansallispuisto on lähellä
Ihan Torronsuon lähellä on toinenkin kansallispuisto, Liesjärvi. Tienvarren kylttikin toivotti meidät jo kuntaan saapuessamme tervetulleeksi Tammelaan, kahden kansallispuiston kotiin. Tällä kertaa emme kuitenkaan enää jaksaneet innostua edes muutaman kilometrin lenkistä Liesjärven kansallispuistossa – toisella kertaa sitten, ehkä … En vieläkään suostu Suomen kansallispuistojen keräilyyn, joten saatoin kevyesti ohittaa Liesjärven poikkeamatta siellä!
Torronsuo on kyllä hieno, me käytiin viime helmikuussa, jolloin oli poikkeuksellisesti lähes täysin lumeton talvi. Maisemat näytti pitkälti samalta kuin teidän käydessänne Torronsuolla. Yleisestikin tykkään suomaisemasta kovasti, niin keväällä, kesällä kuin syksylläkin. Myös Liesjärven kansallispuisto on todella kaunis: https://www.matkallamissamilloinkin.com/liesjarven-kansallispuisto-satumainen-sammalmetsa-kanta-hameessa/
Kiitos Mikko! Kuten usein näissä luontokohteissa jään ainakin teoriassa miettimään, että pitäisikö tänne palata johonkin toiseen vuodenaikaan, sillä veikkaisin tämänkin suon näyttävän erilaiselta vaikka kesäkuussa, elokuussa, lokakuussa jne. Jos asuisin ihan lähellä, niin ehkä palaisinkin, Espoosta asti ehkä en.
Minä taas olen kevyesti ohittanut Torronsuon, mutta yöpynyt Liesjärvellä. Torronsuo on pitkään ollut bucket-listalla ja kyllä se minua vaivaa, että on ohittanut puiston, vaan ei astunut jalallaan sinne. Asiaa tietysti vaikeuttaa se, ettei sinnekään pääse järkevästi millään julkisella liikenteellä.
Kiitos Stacy! Autolla pääsee tietysti molempiin, mutta katsotaan nyt silti osaltamme tuota Liesjärveä, sillä onhan tuo yli 200 kilometriä ”muutaman luontopolun tähden” aika paljon. Torronsuo veti puoleensa ”suo” -sanan takia, sillä sen takia luontopolku siellä oli kyllä aika erilainen kuin vaikka keskivertoluontopolut näillä kulmilla.
Torronsuo näyttää kivalta! Täällä Pohjanmaallla ei oo kansallispuistoja mutta pari muuta retkipaikkaa suolle on, Patvinsuo ja Levaneva. Suot on kyllä jotenkin tosi kivoja, ehkä siks ku on niin avaraa ja niillä on yleensä tosi rauhallista kävellä. Noista kuvista muistuu mieleen myös suon tuoksu, ehkä pian pitäis päästä pitkästä aikaa taas suolle. Jonain päivänä myös tuonne! :)
Kiitos Elina! Totta tuo, että suot ovat siitä kivoja, että maisemat ovat avaria. Mutta pitkospuut sitten tietysti tarvitaan, ettei suohon uppoa :-)