Museot availevat pikkuhiljaa varovasti oviaan. Yksi kohteista, johon pääsee jo nyt, etukäteisvarauksella, on Alvar Aallon ateljee Munkkiniemessä. Kierroksia järjestetään maanantaita lukuunottamatta kerran päivässä ja kullekin kierrokselle otetaan korkeintaan 5 ihmistä.
Alvar Aallon ateljee sijaitsee Tiilimäen alueella Munkkiniemessä (Tiilimäki 20). Munkkiniemessä sijaitsee myös Alvar Aallon kotitalo (Riihitie 20), jonne sinnekin pääsee etukäteisvarauksella, mutta olimme siellä käyneet joskus vuosia sitten, joten valitsimme tällä kertaa ateljeen. Tiukalla suunnittelulla ja hyvällä tuurilla voi toki halutessaan onnistua käymään molemmissakin kohteissa samalla retkellä, sillä ne sijaitsevat lähellä toisiaan.
Ateljee keskellä asuinaluetta
Alvar Aallon menestyksen myötä alunperin hänen kotinsa yhteydessä sijainnut ateljee jäi pieneksi. Munkkiniemestä löytyi läheltä ateljeelle sopiva tontti ja vuonna 1955 valmistui aikoinaan ateljee, jonka suojissa mahtui tarkalla sijoittelulla työskentelemään tarvittaessa jopa 30 arkkitehtiä.
Matalana rakennus sopii hyvin asuinalueen keskelle. Rakennus asettuu tontin laidoille siten, että sen keskelle jää sisäpiha, joka tuo luonnon lähelle. Aallolle tyypilliseen tapaan ateljee asettuu rinnetontille kahteen kerrokseen. Sisäpihan amfiteatterin sulkee valkoinen muuri, jonka taakse rakennusta laajennettiin 60-luvulla, mutta itse muuri on alkuperäinen. Ajatuksena on ollut käyttää muuria elokuvien ja kuvien esittämiseen amfiteatterin toimiessa katsomona, mutta tämä on enimmäkseen jäänyt ajatuksen tasolle.
Keittiö ja ruokasali
Aloitamme kierroksen talon alakerrasta. Kuljemme museokaupan kautta rakennuksen uusimpaan osaan, jossa sijaitsee pieni keittiö ja ruokasali. Niin pienen keittiön kuin ruokasalinkin pohjapiirrokset ovat V-kirjaimen muotoisia. Alvar Aallon suosikkipaikka on kuulemma ollut ruokasalin, ”Tavernan” perällä, josta avautuu näkymä koko tilaan. Keittiön ja ruokasalin väliin asettuu kaapisto, joka avautuu liukuovin sekä keittiön että ruokasalin puolelle, jolloin astiat ”kulkeutuvat” kätevästi keittiöstä takaisin käyttöön. Samanlainen toteutus taitaa olla kaikissa Aaltojen suunnittelmissa yksityiskäytössä olevissa taloissa, ainakin Villa Maireasta ja Villa Skeppetistä muistan nämä vierailuiltamme näissä taloissa.
Sivuhuomatuksena keittiösuunnittelusta kiinnostuneille: meillä oli edellisessä asunnossamme myös keittiön ja ruokailutilan välissä kumpaankin suuntaan avautuvat yläkaapit, mutta tavallisilla kaapinovilla toteutettuina ne toimivat oikeastaan huonosti, sillä astioita kaappiin laittaessa toinen ovi saattoi helposti avautua ja oli olemassa selkeä riski astioiden putoamisesta toiselle puolelle. Aallon totetutuksissa kaapeissa on liukuovet, joiden uskoisin tässä mielessä toimivan paremmin. Taitaa taas kerran olla niin, että alkuperäistä ideaa kopioitaessa siitä on pudonnut jotain ihan oleellista pois!
Valoa tulviva ateljee
Kierroksen aloitus ruokasalista oli ihan paikallaan, sillä siinä vaiheessa kun nousemme yläkertaan vievät portaat ylös rakennuksen toiseen kerrokseen ja näemme eteemme avautuvat avarat ja valoisat tilat, alakerta menettää viehätyksensä ja palaaminen sinne vasta ateljeekerroksen jälkeen ei olisi tehnyt enää niille oikeutta!
Yläkerrassa tilat sijoittuvat rakennuksen kahteen siipeen (lisärakennuksen myötä kolmeen, mutta kolmas siipi ei ole auki vierailijoille). Lähes samankokoiset tilat jakautuivat siten, että Alvar Aallolla oli käytössään toinen tiloista ja kaikki muut arkkitehdit sijoittuivat melko tiiviisti toiseen tilaan. Toki maestron ateljeessa varmasti käytiin myös paljon asiakasneuvotteluja, eli tila ei ollut ihan vaan yhden ihmisen käytössä.
Ateljee toimi arkkitehtitoimistona vielä Alvar Aallon kuolemankin jälkeen (1976) aina hänen toisen vaimonsa Elissa Aallon kuolemaan asti (1994). Sen jälkeen tila jäi Alvar Aalto säätiölle, luonnollisesti irtaimistoineen. Nyttemmin osalle piirustuspöydistä on ilmestynyt säätiössä työskentelevien henkilöiden tietokoneita, mutta monet pöydät on jätetty alkuperäiseen ”käyttöönsä” ja niillä ja niiden läheisyydessä on piirustuksessa käytettyjä välineitä ja materiaalinäytteitä. Muutama pienoismallikin tilaan mahtuu, mm. Bremeniin rakennettu kerrostalo ja Lakeuden risti Seinäjoella.
Alvar Aallon ateljeessa katto nousee korkealle ja valoa ja ilmavuutta riittää. Huoneen korkeimmassa osassa on useita lamppuja: korkeaa tilaa on käytetty niiden testaamiseen. Ateljeeta on myös käytetty Aallon huonekalujen ellei nyt testaamiseen niin ainakin esittelyyn. Tuolirivin kaikki tuolit saattavat olla hiukan keskenään erilaisia, variaatioita teemasta ja esillä on myös mallikappaleita liittyen puun taivuttamiseen. Neuvottelupöydän tuolien nahkaverhoilu on jo parhaat päivänsä nähnyt, mutta museossa ne tällaisina kertovat tilan historiaa paremmin kuin kunnostettuina.
Tilaa valaisee myös Aallolle tyypillinen kattoikkuna, joka tosin on aika pieni. Onpa maestro itsekin läsnä, niin valokuvissa kuin rintakuvana.
Aaltoa askarteluna?
Lopuksi viivähdän vielä hetken museokaupassa. Harkitsen vakavasti pienen askartelusarjan ostamista, mutta tulen lopulta siihen tulokseen, että jos vaikka saisinkin sen kunnialla kasaan, niin en hetimmiten keksi mihin sen sijoittaisin, joten tyydyn valokuvaan (kuten usein nykyisin matkamuistojenkin osalta). Oikeaa tuolia ei museokaupasta voi ostaa.
Alvar Aallon Ateljeesta on juttu myös Oma koti valkoinen -blogissa (tosin jo muutaman vuoden takaa, mutta museothan eivät tapaa vanheta), jos vaikka haluaisit lukea vielä toisenkin jutun tästä viehättävästä pienestä museosta.
Tiilirinne – Stadin kapein katu?
Munkkiniemessä voit samalla käydä katsomassa Tiilimäen kanssa risteävän pienen rantaan johtavan kadun, Tiilirinteen, joka on kuulemma Helsingin kapein kaksisuuntainen katu. En kyllä ihan ymmärrä, että voiko tämä olla kaksisuuntainen, sillä jos tässä auto tulisi vastaan, niin jomman kumman olisi kyllä peruuttamalla annettava tietä.
Café Torpanranta
Satuimme käymään Alvar Aallon ateljeessa toisena päivänä pääkaupunkiseudun ravintolasulun päättymisen jälkeen ja pakkohan sitä oli juhlistaa käymällä, jos ei nyt ihan ravintolassa, niin ainakin kahvilassa!
Torpanrannan terassilla istuessa tuli kyllä vähän kapinallinen olo – ainakin tämä terassi on sen verran laaja ja pöytiä on niin paljon, että ainakin kohtuullisten välien pitäminen muihin seurueisiin onnistui hyvin. Kahvilan tiskillä joutui hetken seisomaan jonossa, mutta turvavälit siinäkin olivat enimmäkseen kunnossa, kaikilla maskit naamalla ja pleksit asiakkaiden ja henkilökunnan välillä.
Villa Skeppet
Alvar Aalto -teemaan liittyen muistutan vielä lopuksi, että myös Villa Skeppet Tammisaaressa avaa ovensa toukokuun alussa etukäteisvarauksin ja korkeintaan 5 hengen ryhmille. Tätä kirjoittaessani vapaita aikoja näytti vielä olevan enemmänkin.
Jos olet suuntaamassa Tammisaareen, vaikka vasta vähän myöhemminkin kesällä ja olet tästä Aaltojen ystävilleen Göran ja Christine Schildtille suunnittelemasta talosta enemmänkin kiinnostunut, niin kannattaa hankkia jo etukäteen siitä kertova Sanna Tegelin uusi kirja. Kirjassa on paitsi talon historiaa myös runsaasti kuvamateriaalia talosta, jossa ei sisällä saakaan itse ottaa valokuvia. Lisäksi kirjassa on kuvia myös tiloista, jotka eivät luultavasti tänäkään vuonna ole avoinna yleisölle (eivät olleet ainakaan vuonna 2018).
Jenny Reuterin ja Sanna Tegelin keskustelun uuden kirjan tiimoilta voit myös katsoa etukäteen verkossa. Haastattelu tarjoaa myös kivoja näkymiä nyt jo ennen uutta avautumistaan pitempään suljettuna olleeseen huvilaan. Tuon sohvan yllä olevan Alvar Aallon tekemän maalauksen kelpuuttaisin kyllä kevyesti meillekin!
Me kävimme Villa Skeppetissä ennen siihen nyt toteutettua isompaa remonttia kesällä 2018:
Tuossa pienessä keittiössä on leivottu minun ylioppilasjuhlieni lusikkaleivät kauan sitten. Perheemme kodinhoitajan äiti oli Aallon ateljeessa taloudenhoitajana ja osallistui hänkin sitten tällä tavalla juhlavalmisteluihin. Herkullisia olivat!
Kiitos Daniel! Taas kerran hyvä esimerkki siitä, että Suomi on kyllä pieni maa! Lusikkaleivät ovat kyllä hyviä. Anoppini tapasi niitä tehdä (ja nekin olivat kyllä herkullisia). Itse olen harvemmin viitsinyt niin paljon väkertää pikkuleipien eteen.
Täytyy myöntää, että en ole ennen törmännyt kahteen suuntaan avautuviin keittiökaappeihin. Sinänsä mielenkiintoinen ratkaisu, mutta itse kyllä kaipaisin molempiin reunoihin stoppereita, jotta lautaspinoa ei vahingossa työntäisi alas. Mielenkiintoinen yksityiskohta, etenkin kun keittiöremonttia suunnittelen, vaikkakaan meille ei tuollainen ei sovi.
Kiitos Marika! Liukuovisena toimii luultavasti paremmin kuin tavallisilla ovilla, tuo Aallon suosima kaappiratkaisu. Laatikotkin muuten tuossa keittiössä olivat sellaisia, että ne liukuivat ulos kummaltakin puolelta!
Olipas taas mielenkiintoinen paikka, josta en ole ollenkaan tiennyt mitään. Ja tyyli on kyllä hyvin taattua Alvar Aaltoa, ei olisi voinut erehtyä. Meillä muuten myös on tuollainen laatikosto, joka aukeaa molemmilta puolilta. Se on ihan kätevä varsinkin kun oppii muistamaan kummassa päässä laatikkoa on mitäkin. Tulee sitten avattua siltä puolelta. Mutta kaappi kuulostaa kyllä siltä, että meillä taitaisi kanssa tulla lasitavarat toiselta puolelta alas.
Kiitos Paula! Näitä ”pieniä ja kivoja” Aalto-kohteita on tosiaan Helsingissä pari ja sitten vielä lisää Tammisaaressa. Pieniä ja kivoja sikäli, että joskus aina jotkut museot tai vastaavat ovat niin suuria, ettei mielenkiinto kerralla riitä koko tilaan tai näyttelyyn.
Ihanan näköinen atelje, siellä on paljon samaa kuin Villa Maireassa ja Euran terassitalossa. Pidin kyllä noista kaksisuuntaisista keittiönkaapeista. Kiinnitin huomiota aulan moniin kattovalaisimiin, miksi niin monta?
Kiitos Terhi! Tilaa on myös käytetty esittelytilana, eli kun valaisimetkin olivat Aallon tuotantoa, niin pitihän niitä pystyä näyttämään asiakkaille.
Oi, enpä tiennyt, että tuolla pääsee vierailemaan. Katselin juuri jokin aika sitten Aalto-dokumenttia, jossa vierailtiin hyvin tiheästi tuolla ateljeessa.
Kiitos Katja! Koronarajoituksin, eli ennakkovarauksella, vierailu tuolla onnistuu tosiaan jo nytkin.