Päädyimme sitten taas yhteen kansallispuistoon. Mäntästä Tampereelle ajellessamme poikkeaminen Helvetinjärven kansallispuistossa toi lisää ajokilometrejä vain noin 50 ja neljän kilometrin patikointi autossa istumisen lomassahan on aina hyvä idea, joten sinne!
Helvetinjärven kansallispuisto ja erityisesti sen tunnus Helvetinkolu tuntuivat myös olleen viime vuosina useammankin ystävämme kansallispuistokohteena, joten taas kerran tuntui lähes puutteelta yleissivistyksessä ettemme olleet siellä vielä käyneet. No nyt olemme.
Perustiedot kohteesta haimme Luontoon-sivuston kohdasta Helvetinjärvi. Lisäksi täydensimme tietojamme lukemalla Kohteena maailma -blogin vinkit siitä, että miten kohdetta ei pidä lähestyä. Tärkein vinkki oli oikean parkkipaikan valinta, joten naputtelimme navigaattoriin osoitteeksi Kankimäen parkkipaikan (Helvetinkoluntie 770). Ihan kohdalleen tuo ei silti ehkä mennyt, sillä käyttämämme navigointiohjelma ohjasi meidät sinne Pouruntien suunnasta melko pientä tietä pitkin. Vilppulan suunnasta tullessamme ohitimme reippaasti selkeästi merkityn Helvetinkoluntien risteyksen navigaattorin sitä ehdottaessa. Kuka sitä nyt tienviittoja uskoo, kun navigaattori neuvoo … mutta samalle parkkipaikalle Ravintola Helventinportin eteen me hiukan sivutietä pitkinkin päädyimme, joten eipä tuosta varsinaista ongelmaa syntynyt. Etenkään kun sivutiellä ei onneksi aamulla ennen kymmentä ollut vastaantulevaa liikennettä.
Helvetistä itään
Helvetistä itään -luontopolku löytyi helposti hienon Helvetti -portin alta. Muistimme myös, että vinkkinä oli kiertää polku vastapäivään ja tältä osin noudatimme ohjetta. Viitoitus polun varrella oli ihan kelvollinen ja sitä oli jopa niin taajaan, että tiesimme koko ajan suunnilleen, että paljonko olemme jo neljästä kilometristä edenneet ja paljonko on vielä jäljellä.
Jokseenkin tasan kahden kilometrin kohdalta alkavat portaat Helvetinjärven rannalla sijaitsevalle taukotuvalle. Portaita on kuulemma n. 200 (emme laskeneet). Järven rannalla pohdimme hetken, että missäs se Helvetinkolu nyt on, mutta onneksi tulentekopaikalla oleva pieni perhe vinkkasi meille, että eiköhän se tuosta päivätuvasta vasemmalle löydy. Järven rantaa pitkin kolulle ei ole varsinaista polkua, mutta etenemällä kiveltä toiselle, kaatuneiden puiden ja puiden juurien yli, tulimme lopulta kohtaan, josta enää ei päässyt eteenpäin, ja siinähän se oli, Helvetinkolun alareuna. Miljoonia vuosia sitten maankuoren halkeamien ja siirrosten seurauksena syntynyt rotkolaakso on Helvetinkolun kohdalla kapea, leveydeltään vain parimetrinen jyrkästä järven rantaan laskeva sola.
Kolua pitkin olisi voinut nousta ylös louhikossa kiipeämällä, mutta tyydyimme katsastamaan ensimmäiset pari metriä ja palaamaan sen jälkeen takaisin portaille, joita pitkin nousu takaisin luontopolulle oli paljon nopeampaa ja siistimpää kuin kivikossa taiteilu. Portaiden yläpäässä jatkoimme polkua näköalapaikalle ja näimme Helvetinkolun myös ylhäältä päin. Todeksi tuli myös Kohteena maailma -blogin muistutus siitä, että Helvetinjärvellä ei kannata laskea kännykän varaan, sillä sattumalta veljeni soitti minulle juuri kun ihailimme Helvetinkolua. Lopetimme puhelun lyhyeen, sillä ilmeisesti hän ei kuullut juuri mitään mitä sanoin.
Näköalapaikalla tuntui hiukan samalta kuin Kolilla viime kesänä, vaikka kallio täällä onkin paljon pienempi ja ruuhkat puuttuivat.
Nevoja ja rämeitä
Siinä missä polku parkkipaikalta näköalapaikalle kulki enimmäkseen kuivassa mäntymetsässä paluureitti, eli polku näköalapaikalta eteenpäin kukin voittopuolisesti märkien nevojen ja rämeiden halki, osittain pitkospuitakin pitkin.
Siellä täällä polun varrella on alueen luonnosta ja kulttuurihistoriasta kertovia tauluja. Taulu, joka kertoi mm. Akseli Gallen-Kallelankin tallonneen näitä polkuja teki eittämättä hienoisen vaikutuksen.
Parkkipaikalle ehtiessämme Ravintola Helvetinkolukin oli jo ehtinyt avata ja sen terassilla olikin niin paljon ihmisiä, että veikkaisin osan niistä tulleen paikalle vain ravintolan takia. Helvetinkolullakin näimme muutamia ihmisiä, mutta emme kuitenkaan ruuhkaksi asti. Ravintolassa olisi tarjolla ollut lähiruokaakin, villisikaa ja strutsia, Helvetinkoluntien varrella sijaitsevista villisika- ja strutsitarhoista. Runsaan aamiaisen jälkeen meille riitti kahvi ja jäätelö – olihan Tampereella tiedossa illallinen ystävien seurassa.
Numero 11
Helvetinjärven kansallispuisto oli 11. kansallispuistomme, kun nyt näitä kuitenkin päädyimme laskemaan :-)
Saattaa olla, että tänä kesänä tulemme vielä käyneeksi numeroissa 12 ja 13, eli Lauhanvuoressa ja Kauhanevalla Rovaniemeltä kotiin palatessamme.
Lauhanvuoren kansallispuistosta voit lukea jo nyt vaikka Kukkulalla -blogista ja
Kauhanevasta vaikka Matkalla missä milloinkin -blogista:
Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuisto – kansallispuistojen aatelia
Helvetissä kävimme muuten edellisen kerran noin kahdeksan vuotta sitten Karibialla:
Komean rupikonnan näitte! Niitä on tullut paljon harvemmin vastaan kuin sammakoita tai viitasammakoita. Niin ikään suopursut näyttävät hienoilta ja kesäinen suo ylipäätään. Aiemmin tykkäsin suomaisemista lähinnä heti lumien sulamisen jälkeen tai syksyn ruska-aikaan, mutta nyt olen alkanut pitämään varsin paljon myös kesäisestä suosta suopursuineen.
Kiitos Mikko! Meillä on jotenkin ollut tuuria näiden puistojen ja eläinten kanssa – ensin vaskitsa Sipoonkorvessa ja nyt tämä sammakko Helvetinjärvellä.
Klassikkokohde täällä suunnalla asuvalle :)
Mutta muutamaan vuoteen ei ole taas tullut käytyä, pitäisi korjata asia!
Kiitos kommentista! Meillä kerta saattoi hyvinkin olla ensimmäinen ja viimeinen, mutta ei tietenkään siksi, etteikö kohde olisi ollut kiva, vaan etäisyyden takia.
Olipas mukava päästä lukemaan Helvetinjärven kansallispuistosta kun juuri ajelin sen ohi. Ja aika usein muutenkin tulee ajeltua Kurun tietä pitkin etelään, niin sitä kylttiä monesti olen katsellut, ja miettinyt, että millaista siellä olisi. Mutta hyvä tietää, että sinnekin on suositeltava lähestymistapa, eli kannattanee etukäteen vähän lueskella blogeja ennen kuin lähtee liikkeelle. Kaunista sielläkin näyttää olevan.
Kiitos Paula! Aika monessa kansallispuistossa olemme tänä korona-aikana käyneet, kuten monet muutkin bloggaajat, joten ihan kivasti blogeista on löytynyt vinkkejä virallisen materiaalin rinnalle.
Helvetinkolu on mukava patikointikohde. Sinne ei ole liian pitkä matka kävellä.
En ole itse tullut koskaan Helvetinkolusta bloganneeksi, kun en ole ehtinyt ruveta filmikuviani sieltä skannaamaan. Hauska kuitenkin nähdä teidänkin kuvistanne, miten muuttumattomana luontokohteena se on säilynyt.
Kiitos kommentistasi! Tuollaiset 4-6 kilometrin polut ovat kivoja, Torronsuon kiertäminen oli kait yli 10 kilometriä ja etenkin kun emme ihan olleet sitä niin pitkäksi kuvitelleet ja eväät olivat vähän heppoisia, niin se tuntui jo vähän liian pitkältä.
Tuttu paikka! Muistan itsekin ensimmäisellä kerralla ihmetelleeni, että missä ihmeessä se Helvetinkolu oikein on :D Ja kiva kuulla, ettei teidän kohdalle osunut ruuhkaa. Itse olen ollut tuolla pari kertaa niin, että parhaimmille kuvauspaikoille on saanut jonottaa…
Kiitos Eveliina! Me olemme, vapaina kansalaisina, usein liikkeellä arkisin ja aamupäivisin, joka on osoittautunut näissä kansallispuistoissa ihan kelvolliseksi strategiaksi.
Hienoa, että löysitte perille! Tein muuten tällä viikolla itselle jo aikaisemmin tunnetulla Särkitunturilla saman virheen, että menin navigaattorilla ensiksi väärin – no siinä ei mennyt kuin vartti hukkaan, niin ei maailma siihen kaatunut :-D
Helvetinjärven kansallispuisto on kyllä upea. Siinä pääsee lyhyellä lenkillä näkemään melkoisen upeita maisemia eli aina ei tarvitse samoilla pitkiä reissuja kokeakseen jotain kaunista – hyvä niin!
Kiitos Rami! Eihän tuo nyt ollut isokaan ongelma, tuo pieni harhapolku. Pahimmillaan olemme navigaattorilla päätyneet aikamoisille kinttupoluille, kerran sellaiselle peltotielle, että pohdittiin jo, että mitenkähän täältä päästään pois, ainakaan peruuttaminen ei olisi enää matalalla henkilöautolla onnistunut. Mutta onneksi päästiin sitten eteenpäin vielä ja vähän isommalle tielle.